Miksi maailmassa on pahuutta ?
Koska elämme täydellisesä maailmassa, johon kuuluu sekä hyvyys että pahuus.
Jos täällä olisi pelkkää hyvää tai pelkkää pahaa, se ei olisi täydellistä.
Mistä johtuu ihmisen pahuus ?
Arvioisin, että jokainen sielu, joka syntyy tänne on lapsuudessaan hyväntahtoinen. Ellei harvinaisia alttiuksia kemiallisiin kehityshäiriöitä ole. Psykopaatti, narsismi jne.
Hän joutuu kokemaan kuitenkin pahaa, joka ei ole subjektista oikeutettua.
Tämä tekee säröjä minuuteen.
Se taas voi aiheuttaa sen, että ihmisestä tulee paha. Tai pahantahtoinen.
Hän kieltää hyvyyden olemassaolon. Tai ainakin siihen on vaikeampaa uskoa.
Myös agressio, itsesuojeluvaisto, viha jne. ovat peruja primitiivisestä menneisyydestämme. Täten väitänkin, että maapallon vaikeammin kasvatettava elämänmuoto on ihminen.
Edes hankalinkaan koira ei ole vaikea tie ihmiseen verrattuna. Vääränlainen kasvatuskin pilaa ihmisen helposti, siksi olisi erittäin tärkeää miettiä tarkkaan lapsen tekemistä ja itseään vastuun kantajana.
Mitä on kuoleman jälkeen ?
1. Itse toivoisin, että ei mitään tietoisuutta. Tai jos jotain on niin ei ainakaan mitään kidutukseen liittyvää. Kiehtovaa olisi olla rakkaudessa läsnä ja elää niin sanotussa taivaassa. Selvitettyään tämän maanpäällisen tuskan ja vaikeuden.
2. Toinen prioriteetti voisi olla sellainen, että Jumala kysyy sinulta haluatko palvella hyvää vai pahaa. Jäät hengeksi, joka vaikuttaa maan tapahtumiin valitsemansa tien mukaisesti.
3. Vähiten kiinnostava olisi uusi syntymä ja uudet kujeet. Oppia jotain oleellista mikä jäi oppimatta viime elämässä tai tehtyä väärin edellisessä elämässä.
Maailman synty ?
Maailma ei ole kuitenkaan voinut syntyä sattumalta tai tyhjästä. Siksi ajattelen, että on olemassa hyvät ja pahat voimat, jotka ovat meille salatut.
Ajattele positiivisesti ja jaa rakkautta, ajattele muille hyvää.
Niin teet syksystäkin valoisan.
Peace out

Vastaukset 1
Vanhimmat
"Miksi maailmassa on pahuutta ?"
"Mistä johtuu ihmisen pahuus ?"
Ei ole olemassa "hyvyyttä" ja "pahuutta", on olemassa moraalinkäsite.
"Mitä on kuoleman jälkeen ?"
Kuoleman jälkeen aivotoimintasi lakkaa, ja sinun ruumiisi hävitetään.
"Maailman synty ?"
Maailma ei ole koskaan syntynyt, eikä se tule loppumaankaan. Maa, sen sijaan, muodostui pölystä yms. rihkamasta Auringon syntyessä kaasupilvessä, ja Maa myöskin tuhoutuu alle miljardin vuoden päästä, sen kiertoradan elliptisoituessa ja lopulta syöksyessä Aurinkoon.