Paljon enemmän kuin uskonnollisuus, pedofiilian ennustetta nostaa se, että tyypillä on munat. Vain joka sadas pedofiili on nainen. Toinen ennustetetta hieman nostava asia onkin sitten epäkorrektimpi.
Miksi miespuoliset papit katolisessa kirkossa ovat hyväksikäyttäneet useammin pikkupoikia kuin tyttöjä? Sanon seuraavan senkin uhalla, että minut voidaan ristiinnaulita. On ilmeisesti niin, että pedofiilia on yleisempää homoilla kuin heteroilla. Tai siis sen toteuttaminen, ihmisten ajatuksia emme voi lukea.
Totta kai liberaali ja sivistynyt mieli haluaa kieltää väitteen. Eikä se tietenkään tarkoita, että aikuisten väliset vapaaehtoiset homoseksuaaliset suhteet olisivat millään tasolla tuomittavia. Ne ovat yksityisasioita, jotka eivät kuulu pätkän vertaa valtiolle, kirkolle tai naapurille. Homoseksuaalisuus on ihan yhtä luonnollista kuin neliapila. Tosin yleisempää.
Pedofiilian yleisyyttä eri seksuaalissa suuntatumisissa on tietysti tutkittu äärimmäisen vähän, sen verran tulenarka aihe on. Mutta silti tieteelliset kriteerit täyttäviä tutkimuksia kyllä löytyy. Kanadassa tehtyjen tutkimusten mukaan noin neljännes kiinnijääneistä pedofiileistä oli homoseksuaaleja. Väestöstä homoja on paljon vähemmän.
http://tuomasenbuske.puheenvuoro.uusisuomi.fi/83891-ovatko-uskovaiset-muita-pervompia
Tuomas Enbuske on espoolainen toimittaja, joka harrastaa prosentteja, vuosilukuja, tilastoja ja tupakointia. Hän vetää viikottaista keskusteluohjelmaa Yle Radio 1:llä ja tekee työkseen myös televisio-ohjelmia.

Vastaukset 6
Vanhimmat
moni persukin on päihtynenä kristitty pedofiili.Auttaisiko pikkulasten ympärileikkaus
raakkuna1?
Esityksesi on tyhmä. Salut.
ja pedofiilia on sama asia.
pedofiliaa,jos aikuinen lesbotäti puhkaisee hieromasauvalla alle murrosikäisen tytön
immenkalvon?
ovat perverssejä. Hyissaatana!
Homofiilit ovat aina olleet koulukiusaajia. Joku tutkija tai professori voisi selvittää asiaa enemmän...