Onko aspalsta ainoastaan vammaisfoorumi?

"Homma on siinä, että aspalstan sisältö ei enää liity mitenkään aspergerilaisiin, eikä sinne siksi ole syytä kirjoittaa.
Se ei ole enää edes aspergereja loukkaava koska avoimesti esiintyy vammaispalstana. Kaikki siellä käyvät voivat sen nähdä. Se ei siis mitenkään voi enää huonontaa AS-julkisuuskuvaa, koska AS-julkisuuskuvakaan ei enää mitenkään liity alkuperäiseen Hans Aspergerin kuvaamaan ilmiöön."
lainaus on tuolta toiselta asperger-foorumilta.

Mitä mieltä olette tekstistä?
Minunkin mielestä aspalsta on nykyisin vaan tarkoitettu heikompilahjaisimmelle.
Heille jotka eniten viihtyvät tekstiosastolla kertomassa mitä tekivät viimeksi, mille nauroivat viimeksi, mitä ihmettelivät viimeksi. Tai suosituin kai nyt on mille nauroit viimeksi.
39408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 39

Vanhimmat

Samaa mieltä. Sinne aktiivisimmin tälläkin hetkellä kirjoittelevat eivät näe huonontavansa lähes jokaisella kirjoituksellaan assikuvaa yhä entisestään. Eivät näe itse sitä. Heidän kijoituksensa ovat hyvin ristiriitaisia, minkään näköistä päätä eikä häntää noissa kommenteissaan ole. Keskustelu junnaa paikoillaan. Mielestäni foorumi tulisi sulkea, jottei enempää vahinkoa ehtisi tapahtua. Asiastahan tiedetään jo yleisemminkin.

Äänestä

Mitä väliä sillä AS-julkisuuskuvalla on? Kaikkihan ovat erilaisia..

Juu, eihän siellä ole paljon keskustelualueita joissa voisi keskustella joten kaikki "turhat" menevät tonne "testi" osioon missä kaikki aiheet sitten ovat sekaisin.
Jos haluavat jotain kirjoittaa eivätkä keksi aihetta sille niin miksi ei osallistua foorumi peleihin joissa sitten kirjoittavat noita nauru, ihmetelly sun muita asioita.

Miksi se on sinun mielestäsi tarkoitettu vain heikompilahjaisille?
Ja miksi sillä on väliä kuinka lahjakas joku on sinulle?

Äänestä

"Mitä väliä sillä AS-julkisuuskuvalla on? Kaikkihan ovat erilaisia.."

Vaikka/siitä huolimatta että Asperger kuuluukin autisminkirjoon, se ei ole sama kuin autismi, mikä lienee yleinen käsitys vieläkin. Tätä kuvaa ovat jotkut Aspergerit yrittäneet "nostattaa", jotta ihmiset saisivat oikeanlaista informaatiota aspergeriyden ja autistisuuden eroavaisuuksista.
Mutta mitä nämä ylläpitäjät ja modet tekevätkään? Ehkäpä gmaila ja "kokeilija"? tarkoittavat juuri tuota viimeisintä juuri sillä heikompilahjaisuudella..

Heikompilahjaisuus tässä yhteydessä voisi siis tarkoittaa esimerkiksi sitä, että tuolla keskusteluihin nykyisin osallistuvat eivät ole aitoja aspergereita (yli 60 %), vaan heillä joku muu oireyhtymä/häiriötila/sairaus ilmenee vallitsevampana.

Äänestä
  • Jos he keskustelevat aspergerista ja sen oireista onko sillä väliä mitä muita heillä voisi sen lisäksi olla?
    Sitä paitsi sehän on vapaa foorumi jossa kuka tahansa voi kirjoitella mistä tahansa.

    Ja kuten olen monta kertaa sanonut, kaikki ovat samalaisia, joten miksi syrjiä niitä jotka eivät ole "täydellisiä"?
    Eikö parempi olisi sallia kaikki mielipiteet jotta keskustelun laatu olisi parempi kuin vain yksi ja sama näkökohta?

    Äänestä

  • UPDATE_9760437 kirjoitti:

    Jos he keskustelevat aspergerista ja sen oireista onko sillä väliä mitä muita heillä voisi sen lisäksi olla?
    Sitä paitsi sehän on vapaa foorumi jossa kuka tahansa voi kirjoitella mistä tahansa.

    Ja kuten olen monta kertaa sanonut, kaikki ovat samalaisia, joten miksi syrjiä niitä jotka eivät ole "täydellisiä"?
    Eikö parempi olisi sallia kaikki mielipiteet jotta keskustelun laatu olisi parempi kuin vain yksi ja sama näkökohta?

    Kirjoitus virhe, tartkoitin "erilaisia".

    Äänestä

hoodedshadow 25.9.2011 16:38

"Mitä väliä sillä AS-julkisuuskuvalla on? Kaikkihan ovat erilaisia.."

hoodedshadow25.9.2011 17:34

"Ja kuten olen monta kertaa sanonut, kaikki ovat samalaisia,"

Onko sinun äitisi sanonut sinulle usein kun intät; "minähän olen monta kertaa sinulle sanonut" tjsp.?

Äänestä
  • Ei ole.

    Mutta en jaksa montaa kertaa samaa toistaa niin yritän vain sanoa että nyt toistan tätä ja tätä tolleen.

    Äänestä

Ja Suomi 24-autismikeskustelun osanottajatko sitten edustavat älyn terävintä kärkeä? :DDDD

Äänestä
  • Noniin, siinäpä taas nähtiin tuo, mikä myös tämän gmailan aloittaman ketjun keskeisin sanoma kuuluu; miksi joidenkin assikuvan "kiillottamiseen" eli aitoon aspergeriyteen ei kuulu muuta kuin assien tasapäistäminen ja julkinen vihanlietsonta?

    Käsitteistöä ja ekkoja:
    "hautarauha"
    "ikibanni"
    "kalmanhaju"
    "naamari"
    "murhainfo"

    jne.

    Äänestä

  • ^ kirjoitti:

    Noniin, siinäpä taas nähtiin tuo, mikä myös tämän gmailan aloittaman ketjun keskeisin sanoma kuuluu; miksi joidenkin assikuvan "kiillottamiseen" eli aitoon aspergeriyteen ei kuulu muuta kuin assien tasapäistäminen ja julkinen vihanlietsonta?

    Käsitteistöä ja ekkoja:
    "hautarauha"
    "ikibanni"
    "kalmanhaju"
    "naamari"
    "murhainfo"

    jne.

    Mielestäni niiden, jotka eivät pysty hyväksymään aspergerlaisuutta osana itseään eli aitona aspergerina (=aspergerpersoona) kannattaisi vaatia diagnoosin peruuttamista tai vähintäänkin sen tarkistamista.

    Kuuluuko "äly"yn mielestäsi toisten kirjoittamien tekstien (=ajatusten)/eri maissa tehtyjen tieteellisten tutkimusten kopioiminen netistä ja niiden siirtäminen omalle sivustolleen muutamin muokkauksin, minkä perusteella näidensenhetkinen käyttäjä itsensä älykkääksi määrittelee ja mitä hän myös toisilta ehdottomasti "vaatii" (perfektionismi)? Puolestaan se, että edellämainittuja asioita kyseenalaistetaan, on mielestäni hyvinkin älykästä, mikäli tätä ei liian radikaalisti käytännössä toteuta.

    Äänestä

  • ^ kirjoitti:

    Noniin, siinäpä taas nähtiin tuo, mikä myös tämän gmailan aloittaman ketjun keskeisin sanoma kuuluu; miksi joidenkin assikuvan "kiillottamiseen" eli aitoon aspergeriyteen ei kuulu muuta kuin assien tasapäistäminen ja julkinen vihanlietsonta?

    Käsitteistöä ja ekkoja:
    "hautarauha"
    "ikibanni"
    "kalmanhaju"
    "naamari"
    "murhainfo"

    jne.

    Käsitteistöön vielä päivityksenomaisesti lisäys sekä samalla tarkennus väärinkäsitysten välttämiseksi:

    "kuollut"

    mistä lisää tuolla:
    http://keskustelu.suomi24.fi/node/9996808

    Äänestä

HS, musta tuntuu vähän siltä, ettei sun kannattaisi lukea vähään aikaan ollenkaan mitään asperger-aiheista foorumia..kuten joku viisas tuolla kiusaamisketjussa jo aiemmin kirjoitti..

Äänestä
  • Miksi aspalstan assit tai muka-assit jatkuvasti herjaavat nenttejä siitä, kun he ovat pintapuolisia, rupattelevat turhuuksia jne ja itse samaan aikaan viihtyvät ja kirjoittelevat pelkkää hölyn pölyä jollain testifoorumilla?

    Äänestä

niin totta ku vaan olla voi

Äänestä

No joo. Mun siellä siellä (aspalstalla) saa ja pitääkin olla sellainen varoventtiili-vyöhyke. Eivät kaikki ole mitään yo-ihmisiä *eli humanisteja jostain kampusten hämäristä*.

On hyvä, että palstaa jaettu osioihin. Ja ehkä pahimmat palstasodatkin käyty jo. Osa näistä oli ei-aspergereja. Sen verran tiedän sentän minäkin.

Sekin on ok, että tuota *assilaa* voidaan vapaasti arvostella, kuten esim. täällä S24:ssa.

Äänestä
  • Tietenkin taas tämä tahaton toisto, echolalia. Alku tarkoitti: "mun mielestä siellä"... ;-// *sorry about this mistyping*

    Äänestä

Mitä kummaa tarkoitetaan "aidolla assilla"? Sitäkö, että jos on vain AS diagnoosi? Kuitenkin jokaisella ihmisellä on ollut tai on tai tulee olemaan muitakin sairauksia, niin myös asseilla. Sellaista "aitoa assia" ei liene olemassakaan, jolla olisi vain AS.
Tietenkin omasta mielestään joku voi kokea olevansa pelkkä AS, jopa silloinkin, kun kukaan lääkäri ei suostuisi AS diagnoosia edes antamaan.

Ovatko jotkut ottaneet elämäntehtäväkseen moittia jotakin tiettyä palstaa?
Mikä on sitten tämä palsta? Täälläkö sitten on kaikki superlahjakkaat? Täälläkö äly makaa? Jos makaa, niin on kyllä syvässä unessa.

Ja hei haloo, koulutustaso ei korreloi älykkyyttä. Ehkä kaikkein älykkäimmät Suomessakin ovat varsin vaatimattomasti koulutettuja ja vielä melko vaatimattomissa työtehtävissä. Muistaakseni takavuosina Suomen älykkäin oli varastomies!

Kyllä assikin voi olla hyvin älykäs tai lahjakaskin (miten sen nyt kukin haluaa ilmaista), vaikka ei sitä älyään tai lahjojaan muille niin hanakasti esittelisikään.

Täällä te kaikki superlahjakkaat osoitatte lahjakkuutenne haukkumalla muita ja kaivelemalla esiin joitain asiayhteydestään irrotettuja lauseita ja sitten muka osoittamalla, että niissä ei ole päätä eikä häntää.

Minun mielipiteeni ovat omiani ja olen niitä ihan itse ajatellut. Tietenkin olen elämäni aikana oppinut yhtä ja toista ja ne opit varmaan paistavat läpi teksteistäni. Ilman sellaisia oppeja en osaisi edes lukea tai kirjoittaa. Tosin kirjoittaminen ei ole vahvimpia puoliani.
No niin, nyt pallo on taas Teillä arvoisat kommentoijat. Saas nähdä mitä saatte aikaiseksi. :-)

Äänestä
  • Luulen että he tarkoittavat että olisi väärä diagnoosi tai ei ollenkaan diagnoosia jollain henkilöllä ja yrittävät sanoa että on heitä parempi kun hänellä on "varmasti oikea diagnoosi" tai saada itsensä näyttämään paremmalta kuin he tai jotain, en ole ihan varma.

    Minulla on ainakin "vain" AS diagnoosi eikä muita, koska en ole muita tutkimuksia kokenut tarpeelliseksi tai tutkittanut, AS diagnoosinkin sain vasta vuosi sitten joten en vielä tiedä siitäkään mitään.
    "Todistus" trolleille; http://adf.ly/3LuvM

    Äänestä

Kyllähän nykyinen aspalstan modekin pitää porukkaansa aika vammaisena, kun toteaa näin
"Oikeaoppisesti asia menisi niin, että parin varoituksen (huomautuksen) jälkeen tulisi jäähy, mutta kun siitä ei ole mitän hyötyä, kun sen jäähyn jälkeen jatkaisitte kuitenkin samaan tyyliinne. "

Sieltä on pantu pois meidät älykkäämmät ja jäljelle jäi vain tyhmät joille ei kannata edes antaa jäähyä.

Koskahan Tuulikki huomaa ettei hän tee muuta kuin soittaa turpaansa ja kaikki nauravat sille selän takana ja osa jopa päin naamaa?

Äänestä
  • Millähän tavoin gmailan älykkyys esiintyy? Ainakin noissa teksteissä, joita hän tänne kirjoittelee ei juuri esiinny kuin joidenkin toisten pilkkaamista, halveksimista, aliarvioimista sekä ylenkatsomista. Sekö on sitä "älykkyyttä"? Minusta se on vain itsensä keinotekoista nostamistä muiden yläpuolelle. Kannattaisi muistaa, että joka itsensä ylentää se alennetaan.

    Näyttää viittaavan siihen, että gmailalla ei ole AS diagnoosia ja jos onkin, niin paljonkohan on pitänyt maksaa lahjusrahaa sen saamiseen...
    Ainakin monien ihmisten, joiden älykkyys on alle keskitason, tyyli on samankaltainen. Sanomattakin on selvää, että ne on juuri nenttejä, eikä voikaan olla asseja, koska AS määritelmässä todetaan heidän olevan älykkyydeltään keskitasoa tai sen yli.

    Jos gmaila pystyy esittämään jotain älykästä tai muuten lahjakasta asiaa, niin perun pyhät puheeni eli epäilykseni.
    Mutta katsotaan.

    Äänestä

  • Eräs assi kirjoitti:

    Millähän tavoin gmailan älykkyys esiintyy? Ainakin noissa teksteissä, joita hän tänne kirjoittelee ei juuri esiinny kuin joidenkin toisten pilkkaamista, halveksimista, aliarvioimista sekä ylenkatsomista. Sekö on sitä "älykkyyttä"? Minusta se on vain itsensä keinotekoista nostamistä muiden yläpuolelle. Kannattaisi muistaa, että joka itsensä ylentää se alennetaan.

    Näyttää viittaavan siihen, että gmailalla ei ole AS diagnoosia ja jos onkin, niin paljonkohan on pitänyt maksaa lahjusrahaa sen saamiseen...
    Ainakin monien ihmisten, joiden älykkyys on alle keskitason, tyyli on samankaltainen. Sanomattakin on selvää, että ne on juuri nenttejä, eikä voikaan olla asseja, koska AS määritelmässä todetaan heidän olevan älykkyydeltään keskitasoa tai sen yli.

    Jos gmaila pystyy esittämään jotain älykästä tai muuten lahjakasta asiaa, niin perun pyhät puheeni eli epäilykseni.
    Mutta katsotaan.

    Gmaila on mankunut itselleen as-diagnoosin yksityiseltä lääkäriasemalta, jossa diagnooseja kirjoitetaan likukuhihnalta asiakkaita juurikaan tutkimatta. Paljatstavaa on se että Gmaila joutui matkustamaan Lapista Helsinkiin saakka hakemaan diagnoosiaan, koska lähempää ei löytynyt lääkäriä joka olisi suostunut sellaisen hänelle kirjoittamaan!

    Äänestä

  • poste bastante kirjoitti:

    Valitettavasti joudun tuottamaan teille pettymyksen. Sain diagnoosin alaikäisenä, en siitä ole maksanut yhtään mitään eikä diagnoosini ole tullut Helsingistä.

    Lisäksi minä en ole edes ylpeä diagnoosistani, olisin mielummin nentti enkä assi.
    En koskaan oikeassa elämässä kelleen kerro saaneeni assi-diagnoosin lapsena.

    Assien älyykkyys on suuri kupla. Meissäkin on tyhmiä ja älykkäitä.
    Voin olla tyhmä, ei se minua paljon häiritse.

    Äänestä

  • gmaila kirjoitti:

    gmaila kirjoittaa "Lisäksi minä en ole edes ylpeä diagnoosistani, olisin mielummin nentti enkä assi." Jotain tuollaista olinkin huomaavinani. Olet todella onnistunut erittäin hyvin olemaan nentti. Jos olet saanut diagnoosin lapsena, niin olet vieläkin aika nuori ja se näkyy itsevarmuudessasi. Onhan se hyvä, että on itsevarma, mutta että pönkittää omaa egoaan muita mollaamalla, niin se on vähän arveluttavaa ja saa monet miettimään tarkoitusperiäsi.

    Muuten Älykkyys ei ole tyhmyyden vastakohta eli älykäskin voi olla tyhmä tai viisas tai jotain siltä väliltä. Viisaus ja tyhmyys ovat enemmänkin vastakohtia. On tietenkin liian leimaavaa sanoa jotakuta tyhmäksi, jos hän vain ei tiedä jotain asiaa, sekin on lähinnä tietämättömyyttä. Jonkun tietojen lisääntyminen on viisastumista ja usein samalla tyhmyys vähenee.
    Esimerkiksi tyhmästi käyttäytyvä tekee toistuvasti samoja virheitä, eli ei osaa ottaa opikseen virheistään.

    Ei se nyt niin kovin suuri kupla ole se assien älykkyys, sillä jos on alle keskitason älykkyydeltään niin diagnoosi onkin sitten jokin muu. Enimmäkseen on kuitenkin niin, että assin älykkyys on varsin kapea-alaista ja suuntautunutta, eli jollain osa-alueella ei välttämättä olekaan niin kovin älykäs.

    Se on totta, että kaikissa ihmisissä on tyhmiäkin joukossa, mutta sillä ei tarvitse olla mitään tekemistä älykkyyden kanssa.

    Anteeksi, että epäilin diagnoosiasi! Kirjoitustyylisi johti harhaan. Voisit ehkä koittaa tuoda esiin sitä, missä olet lahjakas, niin saisi Sinusta positiivisemman kuvan.

    Tiedät varmaan, että toisten haukkuminen tai pilkkaaminen on tyhmää.

    Eräs assi: "... assien älykkyys, sillä jos on alle keskitason älykkyydeltään niin diagnoosi onkin sitten jokin muu."

    Ei se noin mene. Eräs (en nyt viitsi ruveta kaivamaan tarkkaa lähdettä) Suomen huipputason Aspergerin syndrooman asiantuntijoista kirjoitti jossakin artikkelissa, että lievä kehitysvammaisuus ei ole este Aspergerin syndrooman diagnosoinnille.

    Äänestä

  • issa särE kirjoitti:

    http://www.youtube.com/watch?v=B2Z0c2PqJtc

    Äänestä

  • issa särE kirjoitti:

    Eräs assi: "... assien älykkyys, sillä jos on alle keskitason älykkyydeltään niin diagnoosi onkin sitten jokin muu."

    Ei se noin mene. Eräs (en nyt viitsi ruveta kaivamaan tarkkaa lähdettä) Suomen huipputason Aspergerin syndrooman asiantuntijoista kirjoitti jossakin artikkelissa, että lievä kehitysvammaisuus ei ole este Aspergerin syndrooman diagnosoinnille.

    Mitäs se kehitysvammaisuus älykkyyteen kuuluu?

    No joo, olet siinä ihan oikeassa, että kyllä AS diagnoosin saaneissa voi olla keskimääräistä alempia älykkyysosa-alueita, mutta sekään ei poissulje sitä, etteikö jollain älykkyyden osa-alueella olisi keskimääräistä tai sitä ylittävääkin älykkyyttä.
    Voitaisiin sanoa, että jos kokonaisälykkyys jää alle keskimäärän, niin silloin on kysymys sellaisesta kehitysvammasta, jolle löytyy muukin nimitys.
    Monessa kehityshäiriössä sekä myös mielialahäiriössä on AS piirteitä ja niitä on jopa NT -henkilöilläkin.
    Jos summataan noita piirteitä, jotka johtuvat ehkä monista eri syistä, niin voidaan niistä saada AS:kin, mutta myös moneen muuhunkin diagnoosiin riittäisi oireita.
    Se on sitten makuasia, että mihin sen rajan vetää.

    Ihan oikeasti olen ajatellut, että älykkyysjakauma AS-henkilöiden keskuudessa noudattaisi koko väestön jakaumaa, mutta siinä olen hiukan väärässä, sillä AS henkilöiden keskuudesta löytyy suhteessa enemmän keskimääräisen tai sitä suuremman älykkyyden omaavia kuin väestöstä yleensä. Siitä syntyy käsitys, että AS-henkilöt ovat keskimääräistä älykkäämpiä.

    Äänestä

Eräs assi on puuttumatta asioihin, mistä ei mitään tiedä. Poste bastanten eli tuulikin viesti poistuu kohta.

Äänestä
  • Antaa vaan sen viestin olla. Tuulikki paljastaa itsensä noilla kirj.virheillä joita sille sattuu paljon täällä ja aspalstalla.

    Äänestä

  • Hyvä kun huomasit, että en puutu asioihin, mistä en mitään tiedä! :-)

    Äänestä

Kuinkas kauan muuten se Tuulikki mankui itselleen sitä diagnoosia ?
Taisi vuosia kirjoitella ja lukea aspalstaa ennen kuin osasi oikein esiintyä lääkärille assina.
Aikuinen ihminen kehtasikin oikein mankumalla mankua itselleen assi-diagnoosin.

Äänestä

Minä taas luulen, ettei tuulikilla tulisi mieleenkään haukkua gmailaa, olihan hän niitä ainoita, joka yritti puolustaa häntä as-palstalla jo silloin, kun gmaila kirjoitti "maanvaivana". Sille ei kai mitään voi, jos toinen ei vaan pysty olemaan asiallisesti palstalla, jonka kokee kaoottiseksi.

Äänestä

Taitaa hissustin ollakin itse tuulikki tai joku astonishedin sivupersoonista. Entä mitenhän "hissustin" perustelee nimimerkki kuollut elavan häätämisen foorumilta?

Äänestä

Jännä nähdä miten tämä kaikki loppuu? Mitä veikkaatte?

Äänestä

Miten tässäkin ketjussa toteutuu Autismipalstan ajatus:

"Keskustele autismista, hoidosta ja autistisen lapsen kehityksestä. "

Näyttäisi pelkältä häiriköinniltä. Ei edes ketjun otsikko oikein kuulu tälle palstalle.

Voisiko ylläpito perustaa erillisen häiriköintipalstan, jossa jotkut voisivat sydämensä kyllyydestä arvostella toisia nimimerkkejä ja toisia sivustoja sekä kehua itseään.

Äänestä
  • Tuskin tuollaista tekevät, sehän vain aiheuttaa pahaa ja ehkä jopa kunnianloukkauksia.

    Mielummin potkisivat trollit ja asiattomat keskustelijat pihalle kokonaan. (IP ban)

    Äänestä

  • UPDATE_9760437 kirjoitti:

    Tuskin tuollaista tekevät, sehän vain aiheuttaa pahaa ja ehkä jopa kunnianloukkauksia.

    Mielummin potkisivat trollit ja asiattomat keskustelijat pihalle kokonaan. (IP ban)

    "Tuskin tuollaista tekevät, sehän vain aiheuttaa pahaa ja ehkä jopa kunnianloukkauksia.

    Mielummin potkisivat trollit ja asiattomat keskustelijat pihalle kokonaan. (IP ban)"

    Miksi heidän tulisi mielestäsi potkia "väärinuskovat" pihalle? Eikös jokaisen kirjoittajan mielipide ole yhtä tärkeä?

    Äänestä

  • Mitä tarkoitat "ikisuoja"? Miltä?

    Äänestä

  • ^ kirjoitti:

    "Tuskin tuollaista tekevät, sehän vain aiheuttaa pahaa ja ehkä jopa kunnianloukkauksia.

    Mielummin potkisivat trollit ja asiattomat keskustelijat pihalle kokonaan. (IP ban)"

    Miksi heidän tulisi mielestäsi potkia "väärinuskovat" pihalle? Eikös jokaisen kirjoittajan mielipide ole yhtä tärkeä?

    Siis tarkoitin noita jotka eivät edes keskustele vaan häiritsevät muita vain trollaamalla ja kirjoittamalla mitä sattuu mikä ei liity viestiketjuihin mitenkään.

    Äänestä

Ei anneta. Enää.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

gmaila kirjoitti:

"Homma on siinä, että aspalstan sisältö ei enää liity mitenkään aspergerilaisiin, eikä sinne siksi ole syytä kirjoittaa.
Se ei ole enää edes aspergereja loukkaava koska avoimesti esiintyy vammaispalstana. Kaikki siellä käyvät voivat sen nähdä. Se ei siis mitenkään voi enää huonontaa AS-julkisuuskuvaa, koska AS-julkisuuskuvakaan ei enää mitenkään liity alkuperäiseen Hans Aspergerin kuvaamaan ilmiöön."
lainaus on tuolta toiselta asperger-foorumilta.

Mitä mieltä olette tekstistä?
Minunkin mielestä aspalsta on nykyisin vaan tarkoitettu heikompilahjaisimmelle.
Heille jotka eniten viihtyvät tekstiosastolla kertomassa mitä tekivät viimeksi, mille nauroivat viimeksi, mitä ihmettelivät viimeksi. Tai suosituin kai nyt on mille nauroit viimeksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu