HERKKUVA!!

Uudessa-Seelannissa 77-vuotiaan miehen kodista löydettiin liki sata kissaa, näistä 40 kuolleena pakastimesta. Kuvituskuva, kuvan kissa ei liity uutiseen.

Uudessa-Seelanissa 77-vuotias mies on saamassa syytteen eläinrääkkäyksestä, kun tämän hallusta löytyi epähygieenisistä oloista lähes 60 kissaa. Lisäksi miehen pakastimesta löydettiin 38 kissaa kuolleena, kertoo Courier Mail.

Aucklandissa asuva Donald Cruickshank säilytti kissanraatoja sanomalehtiin ja kangaskasseihin käärittynä kahdessa pakastimessa ruokien seassa. Poliisi löysi kissat tutkittuaan miehen talon viime joulukuussa.

Eläinsuojelujärjestö SPCA löysi talosta lisäksi 19 kissaa juoksentelemasta vapaana, 17 kissaa häkkiin lukittuna sekä 23 kissaa erillisestä alakerrassa sijaitsevasta tilasta.

Järjestö takavarikoi kaikki eläimet ja kertoo niistä 22:lla olleen vakavia sairauksia.

Cruickshank on kieltänyt syyllistyneensä eläinrääkkäykseen. Hän kertoi, että kissat olivat olleet hänen pakastimessaan kolme vuotta, koska hänellä ei ollut aikaa haudata niitä. Cruickshank myös totesi rakastavansa kissoja.

– Ei tässä ole mitään epätavallista, että ihmiset tekevät näin, Cruickshank sanoi.

– Ei minulla ole mitään omituisia mielihaluja tehdä tällaista.

(MTV3)

Courier Mailin uutinen
350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Se on kissa-herkkuva. Miuku mauku!

Äänestä

Mistä toi kissaviha muuten johtuu? Tiedän sen tunteen kun "ärsyttää" kissa sillä lailla aggressiivisesti, mutta se on kyllä sairasta.

Äänestä
  • "Tiedän sen tunteen kun "ärsyttää" kissa sillä lailla aggressiivisesti, mutta se on kyllä sairasta. "

    OTA ROHTOVA!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Antivainolainen kirjoitti:

Uudessa-Seelannissa 77-vuotiaan miehen kodista löydettiin liki sata kissaa, näistä 40 kuolleena pakastimesta. Kuvituskuva, kuvan kissa ei liity uutiseen.

Uudessa-Seelanissa 77-vuotias mies on saamassa syytteen eläinrääkkäyksestä, kun tämän hallusta löytyi epähygieenisistä oloista lähes 60 kissaa. Lisäksi miehen pakastimesta löydettiin 38 kissaa kuolleena, kertoo Courier Mail.

Aucklandissa asuva Donald Cruickshank säilytti kissanraatoja sanomalehtiin ja kangaskasseihin käärittynä kahdessa pakastimessa ruokien seassa. Poliisi löysi kissat tutkittuaan miehen talon viime joulukuussa.

Eläinsuojelujärjestö SPCA löysi talosta lisäksi 19 kissaa juoksentelemasta vapaana, 17 kissaa häkkiin lukittuna sekä 23 kissaa erillisestä alakerrassa sijaitsevasta tilasta.

Järjestö takavarikoi kaikki eläimet ja kertoo niistä 22:lla olleen vakavia sairauksia.

Cruickshank on kieltänyt syyllistyneensä eläinrääkkäykseen. Hän kertoi, että kissat olivat olleet hänen pakastimessaan kolme vuotta, koska hänellä ei ollut aikaa haudata niitä. Cruickshank myös totesi rakastavansa kissoja.

– Ei tässä ole mitään epätavallista, että ihmiset tekevät näin, Cruickshank sanoi.

– Ei minulla ole mitään omituisia mielihaluja tehdä tällaista.

(MTV3)

Courier Mailin uutinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu