Olen Perussuomalainen mutta en aio äänestää Timo Soinia presidenttivaaleissa.
Tein päätöksen olla antamatta ääntäni kenellekään, koska Perussuomalaisilla ei ole toista ehdokasta.
Puolueemme tarvitsee Timo Soinin vahvaa persoonaa vielä muutaman vuoden.
Jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee.
Tein päätöksen olla antamatta ääntäni kenellekään, koska Perussuomalaisilla ei ole toista ehdokasta.
Puolueemme tarvitsee Timo Soinin vahvaa persoonaa vielä muutaman vuoden.
Jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Petosjytkyn persoona on yhtä Kokoomuksen kanssa, se siitä.
Ei kukaan äänestä Soinia. Mieshän höpöttää vain, mutta ei tee mitään.
Soini kertoi Ylen haastattelussa puhuvansa Perussuomalaisuudesta presidenttiehdokkaana. Se on ok. Mutta entäs, jos kansa äänestääkin Soinin presidentiksi, kenestä jatkaja Perussuomalaisten johtajaksi?
Tuli mieleen, että tämä on provo.
Ei muuten ole provo, enkä edes epäile etteikö kanssani samalla tavalla ajattelevia olisi.
Tämä presidenttijankutus tuli aivan liian aikaisin, jos ajatellaan Perussuomalaisten puoluetta, meitä ihmisiä, jotka olimme ennen nukkuvien puolueessa. Juuri kun olemme alkaneet kunnolla kiinnostumaan politiikasta ja maan asioista laajemmin, lähtee hän, joka meidät herätteli, pyrkimään toiseen asemaan. Tavallaan niin kuin on jättämässä tämän laivan.
Taidan jättää koko kiinnostuksen politiikkaan, samaa sieltä tulee teki niin tai näin...
oma napa se on ensinnä mielessä itsekullakin
Kai se on politiikkaa olla presidentti? Vai pitäisikö presidenttiys lakkauttaa turhana toimintana?
Kyllähän Halonen repivällä toiminnallaan on tämän meidän yhteiskunnan vetänyt raiteiltaan. Tarkoitan homolakeja. Hänhän se arvojohtajana, entisenä setan pj:nä on luisuttanut maatamme siihen suuntaan, mihin se on luisunut.
Presidentti on ennenkaikkea arvojohtaja. Perinteiset arvot ovat lähivuosina saaneet kolaukset joidenkin ihmisten taholta. Mielestäni arvoja pitäisi kunnioittaa.
Timo Soini presidentiksi - Jussi Halla-aho pääministeriksi.
.
Itsekin äänestin Maria Tolppasta,joka nousi eduskuntaan täällä Vaasan v-piirissä mutta en aio ottaa pressavaaleihin osaa.
Jäätteenmäkeä olisin Lipoosen kiusaksi äänestänyt mutta kun ei lähtenyt.
Voisihan Väyrystä piruuttansa tukea mutta mitäpä siitä olisi hyötyä??
Ei Soinista presidenttiä tule, ellei nyt sitten jostain ihmeen ja kumman kautta pääse toiselle kierrokselle.
Kaikki ehdokkaat ovat ihan hyviä niin kauan kuin kyseessä ei ole entinen sinivalkohanskainen puolivallaton poikamies.
Täytyy silti antaa oma ääni kaiken uhallakin Soinille.
Ja, jos toiselle kierrokselle mennään niin sitten sille puolivallattoman kilpakumppanille, kuka ikinä se sitten lieneekin...
Mutta aloittajan yksi ääni ratkaisee kaiken harmilista että Soinin pääsy presidentiksi on yhdestä äänestä kiinni
aloittaja haluaa keskustella eri näkökulmia,vaihtoehtoja
Ketunhäntä kurkkii aloittaja kainalosta. Arvaan syyn, mutta en kerro.. kaikenlaisia keinoja alkaa tulla ja lehmäkauppaehdotuksia ym... jotta oma ehdokas pääsisi kakkoselle..
Arvaat väärin, kyllä aloittaja on juuri tuota mieltä mitä kirjoitti. Mutta se on vain yhden "aloittajan" mielipide. Tehkää Soinista presidentti jos niin haluatte. Itse en osallistu siihen. Mielestäni puolue tarvitsisi Soinia vielä muutaman vuoden.
kyllä soinista pressa tehdään mutta ei toivottavasti tällä kertaa
pelastais ensin suomen
" fdfdffddf "
Siinähän toinen samalla tavalla ajatteleva, hienoa huomata ettei ole taaskaan yksin.
mutta sitä vois miettiä kannattaako soini päästää toiselle kierrokselle
päästäis lipposesta