Kun ei nukuta

Olen ajatellut sitä, että miksi ihminen ei saa kuolla vaikka haluaisi.

Tänään tuli Inhimillisessä tekijässä tosi koskettava jakso, jossa Esko Seppänen ja joku nuori äiti kertoivat lapsensa kuolemasta.

Kai se on koodina kaikissa eliöissä, että on halu elää, mutta kun sitä ei enää ole, niin eikö ole oikeus kuolla?

Tuntui hirveältä kun ohjelmassa tuotiin esiin se, että jotkut lääkärit panttaavat kuolemansairaalta kipulääkkeitä.
17104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Kosketti minuakin, lapseni kuoleman vuosipäivä oli viikko sitten.
Kun ihminen on kuolemaisillaan, ei häneltä pidä kieltää mitään mikä voi tuskia helpottaa.
Ja jos hän tahtoo kuolla, silloin kun elämä on enää pelkkää kuoleman odottamista, kipua ja tuskaa, miksi ei hänelle sitä sallittaisi.

Äänestä
  • Se siinä ohjelmassa kummastutti, että tämä nainen, jonka lapsi kuoli kolmevuotiaana sanoi, että hänen annettiin ymmärtää, että hän voisi antaa "liikaa" lääkettä ja auttaa lastaan kuolemaan. Kuka niin oli mahtanut sanoa. Rikoshan se Suomen lain mukaan olisi.

    Äänestä

Avustettu itsemurha pitäisi laillistaa Suomessakin.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä. Tosin itseMURHA on sanana epäonnistunut.

    Kun itse on joskus ollut hirveissä kivuissa, eikä lääkkeet ole auttaneet, niin hyvin ymmärtää sen, että jos on tiedossa, että kuolema tulee muutaman viikon päästä, eikä kipuja lievitetä kuten pitäisi, niin tietysti haluaa lopettaa sen tuskan.

    Esko Seppänen sanoi siinä ohjelmassa ihan oikein, että jotkut lääkärit tuntuvat olevan sadisteja.

    Äänestä

Kukapa tuon estää. Jos joku ei halua elää niin hän kyllä keksii keinon tappaa itsensä. Ei nykyään lääkärit kiduta ketään. Eräs lääkäri kertoi että sietämättömistä kivuista kärsivä voidaan nukuttaa narkoosiin, josta voidaan herättää. Annetaan nukkua ja kuolema tulee sitten kun sairaus etenee siihen vaiheeseen.

Sinä voit varmasti kuolla vaikka nyt jos niin haluat.

Äänestä
  • Noin ei asia ole. Tiedän että lääkärit panttaavat kipulaaääkeitä ja niin tiesi Esko Seppänenkin.

    Loppuvaiheessa tuskissaan oleva petipotilas ei pysty itseään tappamaan. Kai sinä sen tajuat!

    Äänestä

Mikä sinua valvottaa?

Äänestä
  • Miksi kyselet typeriä?

    Äänestä

  • Ajatukset.

    Äänestä

Eikös olis sittenkin parempi ajatella nukkumattia odotellessa vähemmän ahditavia asioita. Unen puute on alku ongelmiin?

Äänestä
  • Jokaisella on ahdistavia ajatuksia. Kukaan ei pysty olemaan ajattelematta. Jos ei, sitten on aivokuollut.

    Minua ahdistaa se, että ihmisiä ihan oikeasti kidutetaan sairaaloissa. ei anneta tarpeeksi kipulääkkeitä, eikä auteta kuolemaan, vaikka toivoa paranemisesta ei ole.

    Äänestä

  • pelimerkki kirjoitti:

    Jokaisella on ahdistavia ajatuksia. Kukaan ei pysty olemaan ajattelematta. Jos ei, sitten on aivokuollut.

    Minua ahdistaa se, että ihmisiä ihan oikeasti kidutetaan sairaaloissa. ei anneta tarpeeksi kipulääkkeitä, eikä auteta kuolemaan, vaikka toivoa paranemisesta ei ole.

    Totta on että elämä ei ole aina helppoa, mutta tätä on elämää. Itsekullakin on omat keinot käsitellä ahdistavia asioita. Tietenkin on hyvä jos voi jollakin tavoin vaikuttaa, että ahditus poistuu - sinun ratkaisu olisi akuutissa painajaisessasi avustettu itsemurha. Mutta toisia alkaisi ahdistamaan, että jospa tät mahollisuutta käytettäsiin väärin ym. Ei me voida kaikkia vaikeita asioita poistaa. Uskovaisena ihmeen tavalla auttaa usein rukous ja jättäminen liian vaikeat asiat Taivaallisen Isän ratkaistavaksi. Uskon että Hän antaa ajallansa voiman, jos vaikka sairastun parantumattomasti syöpään, vammaudun, joudun kidutusleirille ym.
    Ei kannata jäädä maalailemaan mahdollisia pöpöjä tulevaisuuteensa. Kärsimystä on ja emme voi yskittäsinä ihmisinä sitä kaikkea poistaa?

    Äänestä

  • huoleton unikeko kirjoitti:

    Eli sun ratkaisusi on täydellinen passiivisuus ja välinpitämättömyys toisten kärsimyksille? Ja te vielä kehtaatte väittää ateisteja moraalittomiksi.

    "Mutta toisia alkaisi ahdistamaan, että jospa tät mahollisuutta käytettäsiin väärin ym."

    Ja sen takia tästä asiasta pitää keskustella ja luoda ehtoja eutanasialle. Kuunnella omiasia, lääkäreitä, hoitajia, mahdollisesti potilaita itseään, jos ovat kykeneviä ilmaisemaan tahtonsa. Mutta sun ehdottama "rukoile ja älä ajattele asiaa enää"-mentaliteetti ei ratkaise yhtikäs mitään, sillä vain lakaistaan muita ihmisiä koskeva ongelma maton alle muhimaan.

    Ehkä sun mieles muuttuisi, jos itse sairastuisit parantumattomaan tautiin, jonka viimeiset vaiheet ennen kuolemaa ovat äärimmäisen kivuliaita. Katsotaan kuinka uskosi rukoiluun ja sen kipua lieventäviin vaikutuksiin kestää.

    "Kärsimystä on ja emme voi yskittäsinä ihmisinä sitä kaikkea poistaa?"

    Joten ei kannata edes yrittää?

    Äänestä

  • huoleton unikeko kirjoitti:

    Totta on että elämä ei ole aina helppoa, mutta tätä on elämää. Itsekullakin on omat keinot käsitellä ahdistavia asioita. Tietenkin on hyvä jos voi jollakin tavoin vaikuttaa, että ahditus poistuu - sinun ratkaisu olisi akuutissa painajaisessasi avustettu itsemurha. Mutta toisia alkaisi ahdistamaan, että jospa tät mahollisuutta käytettäsiin väärin ym. Ei me voida kaikkia vaikeita asioita poistaa. Uskovaisena ihmeen tavalla auttaa usein rukous ja jättäminen liian vaikeat asiat Taivaallisen Isän ratkaistavaksi. Uskon että Hän antaa ajallansa voiman, jos vaikka sairastun parantumattomasti syöpään, vammaudun, joudun kidutusleirille ym.
    Ei kannata jäädä maalailemaan mahdollisia pöpöjä tulevaisuuteensa. Kärsimystä on ja emme voi yskittäsinä ihmisinä sitä kaikkea poistaa?

    "huoleton unikeko"

    Sinun taivaalliset isäsi ovat satuja. Minä en pohdi omia mahdollisia tulevia kipujani, vaan heitä, jotka joku sadistilääkäri määrää kärsimään kipuja, vaikka kipujen poistamiseen olisi keinot.

    Äänestä

Länsimaissa on epäterve suhtautuminen kuolemaan - se nähdään julmana ja elämään kuulumattomana. Tosiasiassa kuolema koskettaa jokaisen elämää eikä siltä voi ikuisesti suojautua.

Ehkä pitäisi ajatella, ettei määrällä voi korvata laatua, ei edes elämän kohdalla.

Ok, nyt vain odottamaan niitä viestejä, joissa pelotellaan kuinka eutanasialle ei voida asettaa rajoja ja jos kivuissaan olevan terminaalipotilaan auttaa kuolemaan, niin se johtaa automaattisesti ja ilman vastustusta pakkoeutanasiaan.

Äänestä
  • Nytkin sairaaloissa tapetaan ihmisiä, enimmäkseen vanhuksia. Siitä oli joitain vuosia sitten televisiossa puhetta eräässä ohjelmassa. Se on siis ihan harkittua ja päätettyä tappamista, kun nesteytys lopetetaan. Eikä aina ole kyse kuolemansairaasta, joka ei halua enää elää, ei vaan haluta enää hoitaa.

    Toinen asia mikä sairaaloissa on pielessä on kammottava rauhoittavien syöttäminen. Vai mitä siellä ihmisille oikein annetaan, kun he sinne joutuessaan muuttuvat ihan zombeiksi.

    Äänestä

Mieluummin vaikka psyvään narkoosiin. Tuleehan se yhteikunnalle maksamaan, mutta murhalle selvä EI.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

pelimerkki kirjoitti:

Olen ajatellut sitä, että miksi ihminen ei saa kuolla vaikka haluaisi.

Tänään tuli Inhimillisessä tekijässä tosi koskettava jakso, jossa Esko Seppänen ja joku nuori äiti kertoivat lapsensa kuolemasta.

Kai se on koodina kaikissa eliöissä, että on halu elää, mutta kun sitä ei enää ole, niin eikö ole oikeus kuolla?

Tuntui hirveältä kun ohjelmassa tuotiin esiin se, että jotkut lääkärit panttaavat kuolemansairaalta kipulääkkeitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu