Olen parikymppinen ev.lut. nainen ja olen huomannut etten koe omassa seurakunnassani sitä hengellisyyttä mitä muut, tai näin oletan. Uskon kyllä Herraan koko sydämmestäni, rukoilen, olen täysin raitis ja pyrin muutenkin elämään raamatun opin mukaan; mutta silti minusta tuntuu että olen eksynyt lammas, en tiedä minne kuulun.
Kävin eilen illalla tapaamasssa paikallisen katolilais kirkon pappia ja keskustelin tuntemuksistani, ilmaisin mielipiteeni siitä että se mitä olen kerinnyt lukemaan katolisesta ryhmästä olisi mitä luultavammin se mihin haluan kuulua. Aloitan ensi kuussa informaatio kurssit ja vuoden päästä katsotaan hyväksyykö kirkko minut jäsenekseen. Kun kysyin papilta olisiko mitään kriteereitä että kirkko kieltäisi minut, hän naurahti ja vastasi kysymyksellä: "Miksi olisi?" Aikani päättyi tuon kysymyksen jälkeen, enkä siinä kovassa jännityksessä ja kiireessä kerinnyt kysymään tärkeimpiä kysymyksiä mitä pelkään..
Ongelmani on tämä: olen tullut uskoon itsenäisesti vasta n. 6kk sitten jos oikein muistan, ennen sitä olin TÄYSI ateisti; elin aivan hirveästi, elämässäni ei ollut mitään kiinteää, enkä kunnioittanut mitään. Uskoon tullessani olen muuttanut elämääni roimasti, huomaan sen itse sekä lähimmäiseni; siltikin minusta tuntuu että olen jotekin tekopyhä tai vain uskon olevani uskossa, siksi tarvitsen kirkon joka ottaa minut 'laumaansa' ja ohjeistaa minut Herran huomaan.
Se mitä pelkään on: ettei minua hyväksytä kirkkoon aviorikoksieni takia. Ennen kuin tulin uskon petin miestä 7 muun miehen kanssa ja kun erosimme muutamaksi päiväksi samaisen miehen kanssa, makasin yhden toiden miehen kanssa VAIKKA olin jo silloin tullut uskoon. Katolisessa kirkossa ei hyväksytä aviorikosta, mutta toisalta luin myös kirkon sivuilta, että kun ihminen liittyy katoliseen kirkkoon ja saa toisen kasteen (tuleeko toinen kaste vai puhunko omiani..?) niin hän saa KAIKKI synnit anteeksi ja siitä alkaa uusi, katolilainen elämäni jonka jälkeen ei ole varaa tehdä mm. aviorikosta.
Huoh. Olen niin sekaisin tästä kaikesta enkä malta odottaa seuraavaan tapaamiseen papin kanssa että pääsisin puhumaan näistä asioista hänen kanssaan. Siksi kysynkin nyt jos täällä sivustolla pyörii ainuttakaan katolilaista tai siitä ryhmittymästä tietävää ihmistä: mitä mieltä olette tilanteestani, odottaako minua kadotus vai voinko vielä pelastua löytämällä oman kirkkoni..? Pelkään niin mahdottomasti ettei minua hyväksytä kirkkoon, syntini pysyvät minulla ikuisesti ja joudun kadotukseen; vaikka kuinka kadun tekojani! Auttakaa tietämätöntä tiedoillanne!
Kävin eilen illalla tapaamasssa paikallisen katolilais kirkon pappia ja keskustelin tuntemuksistani, ilmaisin mielipiteeni siitä että se mitä olen kerinnyt lukemaan katolisesta ryhmästä olisi mitä luultavammin se mihin haluan kuulua. Aloitan ensi kuussa informaatio kurssit ja vuoden päästä katsotaan hyväksyykö kirkko minut jäsenekseen. Kun kysyin papilta olisiko mitään kriteereitä että kirkko kieltäisi minut, hän naurahti ja vastasi kysymyksellä: "Miksi olisi?" Aikani päättyi tuon kysymyksen jälkeen, enkä siinä kovassa jännityksessä ja kiireessä kerinnyt kysymään tärkeimpiä kysymyksiä mitä pelkään..
Ongelmani on tämä: olen tullut uskoon itsenäisesti vasta n. 6kk sitten jos oikein muistan, ennen sitä olin TÄYSI ateisti; elin aivan hirveästi, elämässäni ei ollut mitään kiinteää, enkä kunnioittanut mitään. Uskoon tullessani olen muuttanut elämääni roimasti, huomaan sen itse sekä lähimmäiseni; siltikin minusta tuntuu että olen jotekin tekopyhä tai vain uskon olevani uskossa, siksi tarvitsen kirkon joka ottaa minut 'laumaansa' ja ohjeistaa minut Herran huomaan.
Se mitä pelkään on: ettei minua hyväksytä kirkkoon aviorikoksieni takia. Ennen kuin tulin uskon petin miestä 7 muun miehen kanssa ja kun erosimme muutamaksi päiväksi samaisen miehen kanssa, makasin yhden toiden miehen kanssa VAIKKA olin jo silloin tullut uskoon. Katolisessa kirkossa ei hyväksytä aviorikosta, mutta toisalta luin myös kirkon sivuilta, että kun ihminen liittyy katoliseen kirkkoon ja saa toisen kasteen (tuleeko toinen kaste vai puhunko omiani..?) niin hän saa KAIKKI synnit anteeksi ja siitä alkaa uusi, katolilainen elämäni jonka jälkeen ei ole varaa tehdä mm. aviorikosta.
Huoh. Olen niin sekaisin tästä kaikesta enkä malta odottaa seuraavaan tapaamiseen papin kanssa että pääsisin puhumaan näistä asioista hänen kanssaan. Siksi kysynkin nyt jos täällä sivustolla pyörii ainuttakaan katolilaista tai siitä ryhmittymästä tietävää ihmistä: mitä mieltä olette tilanteestani, odottaako minua kadotus vai voinko vielä pelastua löytämällä oman kirkkoni..? Pelkään niin mahdottomasti ettei minua hyväksytä kirkkoon, syntini pysyvät minulla ikuisesti ja joudun kadotukseen; vaikka kuinka kadun tekojani! Auttakaa tietämätöntä tiedoillanne!
Vastaukset 25
Vanhimmat
Hei,
tervetuloa infokurssille tutustumaan katoliseen uskoon ja elämään!
Jokainen meistä on syntinen. Sinulla on historiaa, jota nyt kauhistut ja kadut. Hyvä että kadut. Voit kuitenkin olla luottavaisella mielellä sen suhteen, että vaikka syntisi olisivat miten suuret, voit saada ne ripissä eli parannuksen sakramentissa anteeksi.
Jos infokurssin aikana tulet vakuuttuneeksi siitä, että Jumala kutsuu sinua katoliseen kirkkoon, ensimmäinen rippisi tulee olemaan sen messun edellä, jonka yhteydessä sinut otetaan kirkon täyteen yhteyteen. Siinä ripissä puhdistut kaikesta synnistä, kun ripittäydyt vilpittömästi katuen ja mitään tahallisesti salaamatta. Uutta kastetta ei tule, jos sinut on luterilaisessa kirkossa pätevästi kastettu. Kirkkoon ottamisen yhteydessä sinulle annetaan vahvistuksen sakramentti.
Aviorikos on vakava synti. Tietenkään sitä ei "hyväksytä" katolisessa kirkossa (ei kyllä luterilaisessakaan). Toivottavasti pystyt välttymään toistamasta sitä enää koskaan. Mutta täysin synnitön elämä ei onnistu keneltäkään, ja siksi me katolilaiset tarvitsemme rippiä yhä uudelleen. Vaikka vielä katolilaisena lankeaisit vakavaan syntiin, katuva ja ripittäytyvä saa anteeksi.
Eksynyt lammas, kaikki me täällä maailmassa olemme eksyneitä lampaita, piileskelemme kuka minkäkin piikkipensaan takana.
Käytännön asioista sanoisin sen verran että luterilainen kaste on katolisessa kirkossa pätevä eli sinua ei kasteta uudelleen. Ennen ensimmäistä katolista kommuuniota (ehtoollista) kirkkoon liittyjä vastaanottaa katumuksen sakramentin eli tunnustaa syntinsä eli ripittäytyy. Joissain tapauksissa kirkkoonliittymisen yhteydessä suoritetaan pyhällä krismalla (öljy, jota käytetään mm. Vahvistuksen sakramentissa eli konfirmaatiossa).
Kaikkien meidän, niin kirkon jäsenten kuin ulkopuolisten, olisi Raamatun ohjeiden mukaisesti hyvä pitää suhteet kanssaihmisiin niin hyvinä kuin se on suinkin mahdollista. Raamattuhan ohjeistaa ennen eukaristian (ehtoollisen) viettoa menemään ja sopimaan riidat.
Katumuksen sakramentissa sovit riitasi suoraan Jumalan kanssa, tunnustat syntisi Jeesukselle, Jumalalle, vaikka pappi on siinä vieressäsi kuuntelemassa rippiäsi. Luepa uudelleen Raamatusta vaikkapa kertomus tuhlaajapojasta, se on hyvä kertomus katumuksen sakramentin merkityksestä. Pappisi ohjeistaa myöhemmin sinua ripittäytymisen käytännönasioissa.
Viestisi lähettämisen kellonajasta päättelen, että valvoit ajatustesi vaivaamana. Toivottavasti tämä päätöksesi lähettää viesti palstalle auttaa sinua. Kun pelot ja epäluulot valvottavat kannattaa kokeilla myös rukoilemista eli puhumista Jumalan kanssa. Tee se niinkuin olet yleensäkin tehnyt, sanoithan että olet ollut aktiivinen kristitty jo jonkin aikaa.
Ohjeistukseksi voin sanoa, että ristinmerkki ja Isä Meidän ovat apu moneen vaivaan, ristinmerkki tekee rukouksesta koko ihmispersoonan, sielun ja ruumiin rukouksen ja Isä Meidän-rukousta täydellisempää rukousta ei olekaan.
Mutta jos valmiit rukousmallit eivät tunnu sanovan sitä mitä sinulla on sydämelläsi, rukoile omilla sanoillasi. Jos et löydä sanoja, sano se suoraan, sano rukouksessasi, että haluaisit sanoa paljon, mutta et osaa.
Kirkko opettaa että ns. teologisten hyveiden nimet ovat usko, toivo ja rakkaus. Jumalan usko sinuun, toivo sinun suhteesi ja rakkaus sinua kohtaan ovat aina suuremmat kuin mitä voit käsittää.
Luota. Jeesus kulki ristinkuolemaan ja sanoi, Isä sinun käsiisi minä annan henkeni.
Omasta mielestäni synnintunto ja pelko oman synnin näkemisen edessä on kuin risti ja kuolema. Luottaminen taas on rakkauden osoitus. Mietipä vaikka sitä Raamatun tarinan Jeesuksen rinnalle ristiinnaulittua ryöväriä. Hän ei tunnustanut syntiään kopealle roomalaiselle sotilaalle, joita seisoi terveenä ja hyvissä voimissa ristin juurella vaan hän uskoi ja luotti Herraan joka riippui hänen laillaan ristillä.
Vaikka sinä tuntisit itsesi kuinka syntiseksi, sinussa on aina myös syntejä, joita et ole itse huomannut, mutta on joku joka tietää kaikki syntisi ja siitä huolimatta toivoo sinulle hyvää.
Psalmi 139 muistuttaa siitä kuinka hyvin Jumala meidät luodut tuntee: « Vaikka sanoisin: "Nyt olen pimeyden kätköissä,yö peittää päivän valon",sinulle ei pimeys ole pimeää, vaan yö on sinulle kuin päivänpaiste, pimeys kuin kirkas valo.Sinä olet luonut minut sisintäni myöten, äitini kohdussa olet minut punonut. »
Ja profeetta Jesaja välittämänä Jumala kertoo kuinka paljon hän välittää.:
« Unohtaako äiti rintalapsensa,
unohtaisiko hoivata kohtunsa hedelmää?
Vaikka hän unohtaisikin,
minä en sinua unohda. «
Jos joskus eläminen tuntuukin vaikealta ja epäoikeudenmukaiselta ja on melkein mahdotonta uskoa Jumalan olevan mukana tai ainakaan Hänen olevan mukana hyväntahtoisena pelastajana. Sellaisiin tuntemuksiin ajatuksiin löytyy paljon raamatunkohtia, joissa puhutaan kuinka Jumalan suunnitelmat eivät ole ihmisen suunnitelmia, kuinka Jumalan suunnitelmat ovat paljon suurempia kuin ihmisen ymmärrys. Ja profeetta Hesekielin välityksellä meitä muistutetaan yhä uudelleen luottamaan Jumalan suunnitelmien hyvyyteen.
Hesekielin sanat, joita tarkoitan ovat 18:25-32, viimeiset lauseet kuuluvat: En minä tahdo kenenkään kuolemaa -- näin sanoo Herra Jumala. Kääntykää, niin saatte elää! "
Raamatun ja ulkopuolisten auktoriteettien ja välittäjien (kirkon, lähimmäisten, pappien) ohjeiden lisäksi, etsi luottavaisesti Jumalaa omassa elämässäsi ja sellaisena kuin olet.
Vanhempi katoliikki puhuu niin tärkeää asiaa, että lainaan häntä. Lukekaapa toiseenkin kertaan, ajatuksen kanssa.
"Aviorikos on vakava synti. Tietenkään sitä ei "hyväksytä" katolisessa kirkossa (ei kyllä luterilaisessakaan). Toivottavasti pystyt välttymään toistamasta sitä enää koskaan. Mutta täysin synnitön elämä ei onnistu keneltäkään, ja siksi me katolilaiset tarvitsemme rippiä yhä uudelleen. Vaikka vielä katolilaisena lankeaisit vakavaan syntiin, katuva ja ripittäytyvä saa anteeksi."
Pieniä huomioita tekstistäsi vielä. Nämä ovat pelkkiä muodollisia juttuja, joita et voi vielä tietää mutta joista joku kuitenkin jossakin vaiheessa saattaa huomauttaa.
Sellaiset sanonnat kuin "tulla uskoon" ja "olla uskossa" kuulostavat katolilaisen korviin vierailta ja hankaliltakin. Ne kuuluvat joidenkin luterilaisten herätysliikkeiden puheenparsiin. Herätysliikkeestä riippuen niihin sisällytetään yhtä ja toista muutakin kuin se, että uskoo Kaikkivaltiaaseen Jumalaan, joka Jeesuksessa Kristuksessa tuli ihmiseksi sovittamaan ja pelastamaan kaikki uskovat ja Jumalan Pyhään Henkeen, joka johdattaa kirkkoa ajasta aikaan. "Uskossa oleminen" tulee myös osoittaa noudattamalla herätysliikkeen normistoa.
Katolilainen puhuu mieluummin vain uskomisesta kuin uskossa olemisesta. Me uskomme sen, mitä Nikealais-Konstantinopolilaisessa uskontunnustuksessa joka sunnuntai messussa lausumme (tai laulamme). Joku entinen ateisti tai agnostikko saa uskon lahjan, ei "tule uskoon".
Nämä ovat eroja puhetavassa, etkä tee mitään todellista viehettä tuolla ylempänä olevassa kirjoituksessasi. Ehkä kuitenkin tutustuessasi katolisuuteen haluat myös puhua "katolista kieltä".
Kiitos vastauksistanne, oloni on niin kevyt kuin esim. viime yönä. Nyt vain harmittaa se kun olen tosiaan päättänyt että menen infokurssille niin muut seurakunnan jäsenet (helluntalaiset, ev.lutit jne) sanovat että katolilaisuus ei ole edes raamattua seuraava uskonto, vaan uskomus on ainoastaan siinä että vain kirkko pelastaa; ei mukamas Herra. Miksi minusta tuntuu että kaikki koittavat sekoittaa pääni.. Luulisi että ihmiset olisivat onnellisia kun yksi eksynyt löytää taas Isänsä luokse, riippumatta seurakunnasta ja kirkosta (kunhan kuuluu kristittyihin).
Kirkon oppi on elävä, koska kirkon usko on elävä, kirkon ei siis ole tarkoitus olla staattinen ja täysin muuttumaton. Kirkon Jumalasta tuleva osa, joka ilmenee sakramenteissa, on muuttumaton ja pyhä. Ihmisestä tuleva kirkon osa on syntinen ja Jumalan armosta pyhittymässä "uudeksi, puhtaaksi" luomukseksi.
Kuuluisan lausahduksen "Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta" joka kuuluu latinaksi "Extra ecclesiam nulla salus" historiaa pohtii Emil Anton uusimmassa postauksessaan sivuillaan hyviauutisia.net. Emil kun on teologi ja apologeetti, niin hänen kirjoituksissaan saattaa vilistä turhan paljon sivistyssanoja, mutta hän kyllä tunnollisesti vastaa jos kysyy häneltä jotain.
Voimia! Älä anna minkään ja kenenkään sekoittaa päätäsi. Kun rukoilet ja etenet siihen suuntaan missä tunnet Kristuksen rauhaa, olet oikeassa paikassa oli päätöksesi sitten mikä hyvänsä.
"Emil kun on teologi ja apologeetti, niin hänen kirjoituksissaan saattaa vilistä turhan paljon sivistyssanoja, mutta hän kyllä tunnollisesti vastaa jos kysyy häneltä jotain."
Tyyppiä joka pitää ptolemaiolaista geosentrismiä uskottavana vaihtoehtona modernin tähtitieteen maailmankuvalle ei ole katsannossani ihan kaikkein uskottavimmasta päästä, vaikka saattaakin olla teologiassa varmemmalla pohjalla kuin luonnontieteen asioissa.
Emil Anton on vastannut ansiokkaasti Petri Paavolan väitteisiin. Jotta ei menisi yksipuoliseksi, tutustu näihin kommentteihin:
http://hyviauutisia.net/2008/07/07/petri-paavolan-perusteet-osa-i/
http://hyviauutisia.net/2008/07/07/petri-paavolan-perusteet-osa-2/
http://hyviauutisia.net/2008/07/07/petri-paavolan-perusteet-osa-iii/
Lisäisin tuohon, että olen lukenut Leo Mellerin tekstiä katolisesta kirkosta. Jo kirjan ensi riveiltä näkyy, että Meller tekee katolisesta pyhästä messusta väitteitä, jotka paljastavat, että hän ei ole milloinkaan osallistunut messuun.
On ihan paikallaan kysellä ja pohtia, mutta on syytä ottaa selvää asioista niin, että näkee, ketkä kirjoittajat tietävät mistä kirjoittavat ja ketkä eivät. Kun katolinen kirkko on Suomessa pieni, siitä voi väittää melkein mitä tahansa jäämättä kiinni siitä, että väitteet perustuvatkin kuulopheisiin ja jopa värinymmärryksiin.
Siksi "kaikki kyllä tietävät", millainen katolinen kirkko on, baikka eivät tiedä. Emme me tosin sen parempia ole. Luin joitakin aikaisempia keskusteluja ja täällä puolestaan "tiedetään kyllä", että toimittajat ovat huoria ja kommunisteja.
Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin. Yritetään ostaa tasoa.
"Siksi "kaikki kyllä tietävät", millainen katolinen kirkko on, baikka eivät tiedä."
Eivät tiedäkään, ainakaan Vatikaani 2:n jälkeen...
Kerta nyt saatiin näin paljon postaajia tähän keskusteluun niin kysyn: osaako kukaan sanoa mistäpäin Tamperetta voisi ostaa suht. halpoja rukousnauhoja tai löytyisikö jotkut kivat nettisivut tilausta varten? Olisin myös hyvin kiitollinen jos joku omin sanoin kertoisi mikä merkitys rukousnauhalla on ja rukousnauhan isoilla palloilla. Ystäväni kertoi että jokainen pallo tarkoittaa jotakin rukousta (esim. opetuslapsien rukous, Jumalan rukous..) Älkää pyytäkö minua googlettamaan koska olen jo viikon verran googlettanut kyseisestä aiheesta ja wikipedia ei ratkaissut kysymyksiäni yhtään.
Kiitos vielä kaikille vastanneille aikaisempaan viestiini, olette aukaisseet mieltäni ja olen saanut moniin kysymyksiin vastauksia ja uusia näkökulmia!
Tässä linkki
http://www.catholic.fi/usko/ruusukko.htm
Soita Pyhän Ristin seurakuntaan 03-2127280 ja kysy kirkkoherralta.
Ruusukon lisäksi voit rukoilla myös ortodoksien ja monien muiden kristittyjen rukoilemaa Jeesuksen rukousta. Rukousnauhan ei siinä tarvitse olla kuin sarja samankokoisia pallukoita, helmiä käytetään rytmittämään rukousta ja, niin haluttaessa, laskemaan lausuttujen rukousten määrä.
Rukous on lyhyt ja ytimekäs: Herra Jeesus Kristus Jumalan Poika armahda minua syntistä.
Vaikka tämä rukousperinne liitetään yleisimmin ortodoksiseen kirkkoon, se kuuluu myös katolisen kirkon perinteisiin jakamattoman kirkon ajoilta periytyen ja myös nykypäivän katolilaiset sitä harrastavat.
Toista kastetta ei pitäisi olla luvassa, mutta nykypäivänä ei voi olla katolisestakaan kirkosta ihan varma. Hellarityyppistä meininkiä kuulemma löytyy sisältä, vaikka ulospäin ollaan niin katolista ja apostolista että.
Mutta muuten katolinen kirkko on sinulle ihan oikea paikka. Aviorikos ei haittaa, kunhan sitten jälkikäteen vaan aina kaduttaa. Ja sinua ilmeisesti yleensä kaduttaa? Jälkikäteen hirvittää etkä oikein ymmärrä, että miten siinä niin pääsi käymään? Silloin käyt ripittäytymässä eli tunnustamassa syntisi papille, joka antaa sinulle synninpäästön ja määrää kenties jonkin katumusharjoituksen. Katolisissa kirkoissa on sellaiset kopit, joissa yleensä ennen messua pappi on valmis ottamaan vastaan katuvat. Joskus on jonoa, mutta sinun tapauksessasi luulen, että saat oman kopin ja papit jonottavat ulkopuolella, että pääsevät kuulemaan rippisi.
Muuten ihan KAIKKIA syntejä ei pitäisi saada anteeksi. Esim. abortin pitäisi johtaa exkommunikaatioon, ei synninpäästöön, mutta niinkuin tuossa jo alussa mainitsin, ei nykyään voi katolisestakaan kirkosta voi olla ihan varma.
Nimimerkki "pari vastausta" kirjoittaa kepeästi, eikä varmaan tarkoita kaikkea sanomaansa vakavasti otettavaksi. Nostetaan nyt sieltä kuitenkin pari yksityiskohtaa, ettei kenellekään jää väärinkäsitystä.
Katuva saa synnit anteeksi ripissä, mikä ei suinkaan tarkoita, että syntiin suhtauduttaisiin vähätellen. Katumus tarkoittaa, että ripittäytyjällä on todellinen halu porantaa elämänsä eikä missään nimessä takaraivossaan pikku suunnitelmaa jatkaa synnintekoa. Uusi lankeaminen, katumus ja rippi ovat mahdollisia, mutta joka kerta ripittäytyjällä on oltava vilpitön halu ja aikomus karttaa jatkossa Jumalan avulla kaikkea syntiä.
" - - sinun tapauksessasi luulen, että saat oman kopin ja papit jonottavat ulkopuolella, että pääsevät kuulemaan rippisi."
Höpö höpö. Ripittäytyjistä muutamankin vuoden kokemusta saanut pappi on ehtinyt kuulla niin paljon ja kaikenlaista, ettei yksittäisen katuvan kristityn pitkäkään syntilista ole uteliaisuuden aihe. Pappi toki kuuntelee ripittäytyjän kertomusta voidakseen arvioida katumuksen aitoutta ja niitä asioita, joita hän voi antaa ripittäytyjälle mietittäväksi, neuvoksi ja ohjeeksi. Mutta olen kuullut papilta, että rippikopista poistuessaan hän jo unohtaa kuulemansa. Parannuksen sakramentin jakaminen on papeille tavanomaista työtä, ilonkin aihe, koska he saavat välittää katuvalle Kristuksen anteeksiannon, mutta ei se varmasti ole papille synneillä herkuttelun paikka.
Anteeksi nimim. ''pari vastausta'', mutta aborttihan johtaa automaattisen ns. latae sentiae ekskommunikaatioon. Abortin tehnyt voi saada kuitenkin ekskommunikaation nostettua (lifted up) jos käy ripillä. Piispoilla ja heidän valtuuttamillaan papeilla (ei siis kaikilla papeilla) on oikeus ottaa katuva syntinen takaisin kirkon yhteyteen. Minusta on oikein että naista ei tuomita automaattisesti helvettiin iäisyydeksi päätöksestä jonka hän on kerran tehnyt, tai joka myös usein on tehty puutteellisen informaation, vanhempien tai poikaystävän painostuksen alaisena. Edes aborttilääkäreitähän sinne ei tuomita, kunhan he kääntyvät ja katuvat. (Googleta: Bernard Nathanson ja elokuvat Silent scream sekä The eclipse of reason.) Jeesus itse sanoi ristillä ollessaan sille rikolliselle joka kääntyi ja katui: ''Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.'' Jos tämä riittää Jeesukselle miksi se ei kelpaisi sille kirkolle jonka hän perusti?
*kirjoitusvirheitä anteeksi pyytelevä katolilainen ulkomaanelävä
Anteeksi vaan, mutta kommentistasi seuraa pari kysymystä.
"Minusta on oikein että naista ei tuomita automaattisesti helvettiin iäisyydeksi päätöksestä jonka hän on kerran tehnyt, tai joka myös usein on tehty puutteellisen informaation, vanhempien tai poikaystävän painostuksen alaisena."
Siis on sinusta oikein vai katolinen kirkko opettaa näin? Alkuperäinen kysyjä vasta harkitsee katoliseen kirkkoon liittymistä, joten hänellä on oikeus kuulla mitä katolinen kirkko opettaa - ei yksittäisen jäsenen henkilökohtaisia mielipiteitä.
"... päätöksestä jonka on kerran tehnyt, tai...."
Siis kerran voisi tehdä abortin?!
Ylipäätään jonkinlaisen painostuksen alaisena olemme aina, kun elämme muiden ihmisten kanssa, joilla on omia toiveitaan meidän suhteen. Ei se henkilökohtaisesta vastuusta ketään vapauta.
Kuka määrittelee katolisen opetuksen? Yksityinen katolilainen lueskelemalla itse valikoimaansa kirjallisuutta ja poimimalla omaa mielipidettään tukevia, asiayhteyksistään irroitettuja Jeesuksen sanoja? Ymmärtääkseni ei ollut abortintekijiä Jeesuksen kaverina ristillä.
Kun itse liityin katoliseen kirkkoon, ystäväni, karmeliittasisar sanoi minulle viimeisen ohjeensa ennen kirkkoonottoseremoniaa.
"Kirkolla on oppi ja säännöt joita se opettaa, mutta muista, että viime kädessä sinä, ikioman omatuntosi ohjaamana, vastaat olemisestasi Jumalalle."
www.adventist.fi/info
kuulehan, Jeesus antaa synnit anteeksi, ei kirkko (vaikka mitä väittäisi). Jeesuksen luo sinun on rukouksessa mentävä, niin rauhan ja uuden alun.
Näin se on että turvaa Jeesukseen, älä mihinkään kirkkoon. Mikään kirkko ei pelasta, vaan Jeesus Kristus. Jeesus on ainoa välimies Jumalan ja ihmisen välillä. Ei tarvita mitään porttokirkkoa pelastuakseen. Päinvastoin, niistä tulisi vetäytyä pois että ei tultaisi niiden synneistä osallisiksi.
@pari kysymystä: kuule ystäväni,
minulle sinun on turha räyhätä sillä en ole koskaan aborttia tehnyt. Viestini tarkoitus oli ilmaista, että minusta henkilökohtaisesti olisi julmaa ajatella että tietty ryhmä ihmisiä olisi suljettu ikuisesti Jumalan armon ulkopuolelle, riippumatta siitä kuinka paljon he myöhemmin tekoaan katuvat. Ehkä olen väärässä, mutta olen aina ollut siinä käsityksessä että mikään synti ei ole niin suuri ettei Jumala voisi sitä anteeksi antaa, jos uskova sitä koko sydämestään katuu ja haluaa ripin kautta aloittaa alusta Kristukseen turvaten.
Ollessani vielä protestantti minun kuvani Jumalasta oli hyvin tuomitseva, vasta katolisessa kirkossa tuo kuva muuttui armeliaammaksi. Jos kuitenkin olen dogmaattisesti pahasti metsässä, ehkä minun on harkittava eroamista rakastamastani kirkosta.
Kaikki synnit voi saada anteeksi, niin kuin olet uskonut ja ajatellut.
Abortti on sikäli erityisessä asemassa, että siitä tulee ripittäytyä piispalle tai piispan erityisesti valtuuttamalle papille. Olen kuullut, että näin on säädetty poikkeuksena muista synneistä, siitä syystä että yhteiskunta on sallinut abortin, ja kirkko haluaa korostaa, että kyseessä on murha siitä huolimatta.
Niin että älä ihmeessä eroamista harkitse.
Tosiaan voi ihan kaikki synnit saada anteeksi, niin minäkin olen kuullut. Ja samanlainen kokemus on minullakin katolisesta Jumalasta, tosi armelias on. Ja monta tietä on kirkossa. Tosi monta. Kun täältä "uskontojen markkinoilta" katolisen kirkon sattuu valkkaamaan, niin voi jee, sen jälkeen vaihtoehtoja on vielä enemmän kuin sen ulkopuolella! Eikö olekin mahtavaa? Ja kun sitten on vielä tämä katolinen ja apostolinen perinne, niin silloin tässä on kyllä kaikki niin paketissa, ettei paremmasta väliä. Ei missään tapauksessa kannata erota.
Eksynyt lammas,
Hyvä, että aloitat infokurssin. Siellä selviää katolinen usko ja näet, onko sinulla katolinen vakaumus. Kuten olet jo huomannutkin, ovat erityisesti adventistit ja helluntailaiset tuomitsemassa meitä. Mikäli heillä olisi paremmat tiedot katolisesta uskosta ja kirkkoisistä, he ymmärtäisivät olevansa väärässä.