kertokaahan, pliis

huolestunut =/

Pikaisesti kirjoitan ja selitän .
Lapsella ollu to (ilta) - la/su (yö) korkea kuume (39,5 - 41) Lääkärissä käyty eilen, ambulanssikin kävi la-su yöllä.
Tulehdusarvo oli eilen 26 , ja senkin sain vasta tänään selville oman paikkakunnan tk:sta, eilen piti käydä toisessa tk:ssa (päivystivät) .Eilen sanoivat, että ei ole yhtään koholla tulehdusarvot, eli valehtelivat.
Nyt pitää mennä uudestaan, lapsi ei muuta tee kuin nuku, ei juo, ei syö kunnolla, vaippaa ei tarvi vaihtaa kun kerran/pari päivässä, niin kuivana pysyy, ei kakkaa..
Lapsi on muutenkin todella outo..ei ollenkaan oma itsensä.
Lääkärissä ei sitä uskota, sanovat, että kuumeilu aiheuttaa tuon kun nukkuu vain (ja torkahtelee) ja on muutenkin todella outo, todella kosketus arka.
Ja kun vaikka lapsella on aiemminkin ollut 39 (ja jopa 40,5) kuumetta (myös monta päivää), on hän viipeltänyt menemään aivan kuin mitään ei olisikkaan...siis aivan kuin ei olisi yhtään kuumetta. Mutta nyt on todella todella outoa käytöstä.
Pitääkö minun pakottaa lääkärit tekemään työnsä kunnolla ja tutkimaan asia nyt perin pohjin? Ja miksi eivät usko, että lapseni ei normaalisti ole ollut tuollainen.
En nyt sano,että täällä kukaan mikään lääkäri olisi, ja voisi diagnoosin antaa, mutta neuvokaas nyt hiukan..
Lääkäriin sai ajan iltapäiväksi.

17

2850

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • YrvoAlppo

      Eivät ne nyt suoraan valehdelleet, jos tulehdusarvo oli vain 26, koska silloin se ei ole MERKITTÄVÄSTI koholla. Fiksua olisi varmaankin ollut ottaa se uudemman kerran vaikka 6-12 h kuluttua, koska se nousee hitaasti. Tosin eihän sitä voi tietää, vaikka tulehdusarvo olisikin ollut pitkään tuolla tasolla eli noussut jo maksimitasollee tässä sairaudessa. Yleensähän lapset (ja aikuiset samalla tavalla) sairastelee virustauteja ja niissä CRP ei nouse kovinkaan ylös, 26 ei kuitenkaan ole viitteellinen yhtään millekään.

      Minua kiinnostaisi tietää mitä haluaisit lääkärin tekevän, jotta sinusta lääkäri tekisi työnsä kunnolla ja asia tutkittaisiin perinpohjin? Tai mitä jäi viime kerralla tekemättä, kun tuli tuollainen tunne?

      Itse huolestuisin kertomasi perusteella lapsesi nestetasapainosta, kova kuume ja vähäinen nesteen nauttiminen voi olla pitkän päälle petollinen asia kuivuman kannalta. Käsittelyarkuus pitää aina ottaa vakavasti, vaikka sen taustalla ei välttämättä olekaan kuin kova kuume. Mutta se mikä tauti kuumetta nostaa, on vaikea sanoa. Jos ei ole kuumetta selittäviä löydöksiä, kuten tulehtuneita korvia tai muuta vastaavaa, ei mielestäni pidä tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä. Influenssa voi nostaa kuumeen noin korkeaksi helposti, olo on kurja ja ei jaksa tehdä mitään. Hoitona on aika, kuten kaikissa virustaudeissa, joskus sairaalaolosuhteissa täytyy nesteyttää, mutta sekin on harvinaista. Eli mitä nyt yritän sanoa, riippuen oireista ja sitä myöden taudista, oikea hoito ei välttämättä vaadi muuta kuin parasetamolia kuumetta alentamaan ja aikaa.

    • voihantauti

      Moi!
      Samoja ajatuksia tuli kuin edellisellä. Pojallani oli taannoin 39-40 kuumetta viikon ja crp (tulehdusarvo) oli yli 400. Sairaalahoitoon jouduttiin sen ja kuivumisen vuoksi Hän oli 1,5 vuotias, eikä nestettä saatu millään menemään. Syyksi selvisi sitten adenovirus, eli ihan tavallinen nieluvirus. Antibioottia meni myös suoneen, mutta turhaanhan sitä meni.
      Voisiko kosketusarkuus, outous ja jatkuva nukkuminen johtua nimenomaan kuivumisesta? En ole alan ammattilainen, tuli vain mieleen. Poikani on vatsataudin vuoksi myös ollut tiputuksessa kuivumisen vuoksi ja ollut tuolloin tosi veltto.
      Kirjoittelehan, miten teille kävi. Ja tsemmpiä!!!

    • huolestunut =/

      siis sieltä toisesta tk:sta sanottiin,että ei ole yhtään koholla..vaikka siis oli koholla.Enkä ole sanonut,että merkittävästi tai vakavasti, mutta kyllä se minusta valehtelemista on, kun sanotaan, että ei ole yhtään koholla, vaikka oikeasti on.

      Tulehdus arvo otettiin tänään uudestaan ja kertoi oman tk:n lääkäri, että edellen selvästi koholla,jopa noussut (29) .

      Mutta eivät vain tunnu uskovan,että lapsi ei juo, ei syö, eikä todellakaan ole oma itsensä.Kuumettakaan ei ole enää oikeastaan miksikään (37,7).

      Edelleen jatkuu kaikki muutkin oireet, mitä luettelin...olen todella todella huolestunut.
      Lääkeruiskulla pakko yrittää laittaa nestettä, kun keskus sairaalassakaan (kun sinne soitin) ei uskota, että lapsi ei ole oma itsentä..sanovat vaan, että "korkea kuume tekee tuollaista" , vaikka olen sanonu,että kuumetta ei enää ole..tai ei ole korkealla.
      Huomenna kokeilen toiselle lääkärille, mutta en tiedä, miten minun pitää asia kertoa ja miten kovaa joudun loppujen lopuksi suuttumaan,ennen kuin uskovat, että tuo ei ole normaalia lapseltani.
      Siis kuten jo aiemmin sanoin, on hän ennenkin vaikka olisi ollut kovakin kuume, juossut pitkin tupaa, leikkinyt, ei meinannut saada päikkäreille, saati yö nukuille ja yleensä joka välissä juonut mehua tai vettä..nyt on aivan erilainen,ei ole enää edes kuumetta ja silti on tuollainen todella, todella outo.

    • YrvoAlppo

      Kirjoitin tuon merkittävästi isolla siksi, että ei tulehdusarvo 26 (tai 29) ole vielä merkittävä nousu. Huomasin toki, ettet niin sanonutkaan. Arvelin vain, että se ensimmäisessä tk:ssa tarkoitettiin sitä. Ei ole välttämättä oikein sanoa, että tulehdusarvo ei ole koholla, mutta ei se nyt väärinkään ole todeta sen olevan normaali. Tässä tilanteessa ihan yhtä väärin on mielestäni sanoa, että se on selvästi koholla kuin että se on normaali. Kuitenkin tuo tulehdusarvo on monessa tilanteessa (siis kun se on matalahko) tulkinnanvarainen asia, se oli pointtini. Mutta ei tuohon asiaan kannata liikaa kiinnittää huomiota.

      Hyvä että kuume on tullut alaspäin. Olettaisin, että eilen ja tänään lääkärit ovat tutkineet kuitenkin lapsesi. Siksi en aivan ymmärrä, että mitä nyt olet vailla. Koska jos kumpikaan olisi löytänyt jotain merkkejä vakavammasta, olisivat he varmasti tarttuneet niihin ja toimineet asian vaatimalla tavalla. Anteeksi vain, jos kuulostan tylyltä, mutta ei joka taudissa lapsi jaksa leikkiä. Tuo korkea kuume voi olla seurasta monestakin taudista, jota lapsesi ei välttämättä ole sairastanut ennen ja siksi hän ei nyt jaksa touhuta. Eikä se tarkoita, että kyseessä on välttämättä mikään muu, kuin tavallinen virusinfektio eli flunssa.

      Ymmärrän toki huolesi. Eiköhän se lapsesi näin kuumeen laskettua ala taas tervehtymään ja kuten yleensä, ole pian taas oma itsensä.

    • :(

      crp nousee viiveellä(tulehdusarvot).Vie lapsi lääkäriin, jos jatkuva(3pvä) korkea kuume,jota lääkkeet ei alenna tai peruskunto huono .Vie mehiläiseen, ei terveyskeskukseen.Terveyskeskuksissa usein huonoja lääkäreitä.Anteeksi vain,mutta tiedän.Kummitytöllänikin oli cerpit yli 400,vakava keuhkokuume,3vkoa sairaalassa ym.Kotiin vain lähettivät,eivät huomanneet(ja kävi kaksi kertaa).Jos ei ole juonut niin kiire jo on.Mehiläisessä tutkivat ihan erinlailla,eikä tarvii jonottaa juurikaan.

    • Ei hyvä luoja

      Pistää vihaksi tuo edellinen vastaus. Ilmeisesti se illuusio, että kun maksaa enemmän, niin saa parempaa, pätee myös hoitoon. Vaikka se olisi ihan sama molemmissa paikoissa...

    • huolestunut =/

      "YrvoAlppo" (26.9.2011 22:35) ensin vastaan sinulle.
      Tuli uusi lääkäri reissu tosiaan tänään..lapsi menee koko ajan vaan enemmän oudommaksi..ei siis tee mitään. Kaikkea en jaksa uudestaan taas selittää, ne näkee kyllä muista kirjoituksistani. Mutta siis, nyt oli ihan eri meininki, kun oli eri lääkäri, vaikkakin samassa (eli oman kunnan) tk:ssa. Lääkärikin sanoi,että "kyllä vanhemmat ja kotiväki tietää, jos lapsi ei ole oma itsensä, silloin on syytä tutkia tarkemmin.Ja näköjään ennenkin ollut kuume korkella, minkälainen on silloin ollut?" ..selitin, että ihan erilainen, eli aivan kuin ei kuumetta olisi niinä aiempina aikoina ollutkaan.Selitin myös kaiken alusta asti hyvin, hyvin tarkkaan. Ja lääkäri määräsi aika laajat verikokeet,niin laajat, kun tk:n labrassa nyt vain saa. Saan soittaa tuloksista tässä pian, joten sitten tietää paremmin.Lääkäri ihmetteli,että kuinka ei jo eilen laitettu laajempiin verikokeisiin.Ja käski minun täyttää palautepaperin eilisestä käynnistä =D .
      Niin ja uutena oireena on nyt tullut tosi oudot näpyt..eivät ole lääkärinkään sanojen mukaan oikein mihinkään rokkoon sopivia..mutta ei ole myöskään mitään aivokalvontulehdukseen viittaavaa. Niitä on siis joka puolella..aamulla oli ensin kasvoissa, sitten alkoi levitä.

      " :( " (26.9.2011 22:55) sitten vastausta sinulle: OLEN OLLUT LAPSEN KANSSA LÄÄKÄRILLÄ JA AMBULANSSIKIN KÄVI JO LA-SU YÖLLÄ! Lue kunnolla. Lähin mehiläinen on hiukan yli 100km päässä (olisiko n.120km) ja se on niin huono paikka, kun olla ja voi.Kellään tutulla ei ole sieltä paikasta hyvää kokemusta. Joten en todellakaan mene..kaikki ovat saaneet jopa tk:sta parempaa hoitoa, kuin kyseisestä mehiläisestä. Ja sitten seuraavat mehiläisen toimipisteet ovatkin n.300km päässä..joten ei kipeän lapsen kanssa oikein niin kauas viitsi lähteä.Ja muutenkin lähin yksityinen, joka ottaa vastaan, on n.100kilsan päässä.Tässä lähellä kaikki yksityiset ovat työterveyspalveluita. Eikä minun ole ikinä tarvinnut oman paikkakunnan tk:ssa odotella ja jonotella..aina on saanut ajan, ja aina ovat ajat pitäneet paikkaansa. Ja tiedän kyllä,että CRP nousee viiveellä.

    • äiti+3

      Minkä ikäisestä lapsesta on kyse?

      Vauvarokko, parvorokko, enterorokko?

      Onneksi kuume on laskenut.


      "Lähin mehiläinen on hiukan yli 100km päässä (olisiko n.120km) ja se on niin huono paikka, kun olla ja voi.Kellään tutulla ei ole sieltä paikasta hyvää kokemusta. " Entä itselläsi, millaisia kokemuksia sinulla on sieltä?


      Ei sen yksityisen sektorin tarvitse olla juuri Mehiläinen. Henk.kohtaisesti olemme saaneet kaikkien kolmen lapsen ja meidän aikuisten kohdalla hyvää palvelua mm. Mehiläisestä. On tutkittu, ei hutkittu.

      Ei rahalla saa terveyttä mutta useimmiten sillä saa nopeampaa palvelua. Itse olen tyytyväinen siihen, että kaikilla perheemme jäsenillä on sairaanhoitokulukorvausvakuutus, meillä aikuisillakin.

      Toipumisia!

    • YrvoAlppo

      Kerrohan sitten kun tämä juttu ratkeaa, mistä oli kysymys.

    • huolestunut =/

      lapsi hiukan alle 2v.
      kaikki rokot pois suljettu. Ja kaikki nuo mitä ehdotit: vauvarokko,enterorokko ja parvorokko on jo sairastettu.
      En tarvitse omaa kokemusta mehiläisestä, koska lähin kokemus on siskolla hänen lapsen kanssa..ja se oli todella huono kokemus.Siitä ei sen enempää.

      Ja kuten jo kirjoitin : "Ja muutenkin lähin yksityinen, joka ottaa vastaan, on n.100kilsan päässä.Tässä lähellä kaikki yksityiset ovat työterveyspalveluita."
      En heti ensimmäisenä viitsi lähteä 100km päähän kipeän lapsen kanssa, joka ei muutenkaan jaksa mitään.Hyvä kun tuon tk:ssa käynnin jaksoi..sinne sentään on vain n.20km.
      Ja itse en ole ikinä saanut (kun olen nuorempana yksityisellä käynyt) niin nopeampaa palvelua.
      Kaikilla ei ole varaa vakuutuksiin.Ottaisin toki, jos olisi varaa.

      Ja siis, kokeista selvisi se,että asat oli koholla,mutta ei alat (eli siis molemmat maksa arvoja).
      Eli jotain tulehdukseen viittaavaa on,maksan ulkopuolinen syy, koska vain asat oli koholla, mutta uudet kokeet pitää ottaa viikon-parin päästä, ja toki heti lääkärille jos ei tilanne pahenee tai ei parane yhtää..tai tulee uusia oireita.
      Muuten kaikki arvot ok..eli nyt ei oikein tiedä, mitä tässä tekisi.
      Lapsi edelleen samanlainen.Ei ole mennyt pahempaan enää, mutta ei parempaankaan.

    • ll

      Eikö kannattaisi kääntyä vaikka pediatrin puoleen? Ei siis odotella sitä viikkoa, kahta seuraaviin kokeisiin jos kerran ASAT oli koholla.

      Selkeästihän lapsi on sairas, kyllähän sinä oman lapsesi tunnet. Ei se kuume ole aina se merkki, lapsi voi olla hyvinkin sairas ja täysin kuumeeton.

      Sinuna pyytäisin kiireellisen lähetteen lastenpoliklinikalle, vatsan alueen UÄ ainakin ensimmäiseksi, toki muitakin kokeita.

      Jaksamisia....

    • sh.

      Samaa suosittelen minä, nyt suoraan lastentautien poliklinikalle asiaa selvittämään.
      Ei tosiaan se kuume ole se mihin sokeasti tulee tuijottaa, kuumeeton lapsi voi olla hyvinkin sairas.

    • huolestunut =/

      Hei!
      Eli nyt taas kirjoittelen, pitkästä aikaa.
      Saatiin joitain apua loppujen lopuksi tämän vuoden alussa..tammikuun lopulla tarkkaan ottaen.

      No nyt se taas alkaa..kuumeilua yms.
      Nyt on uutena oireena, tuon kaiken muun lisäksi, tullut jo 7vrk kestäny ripuli ja joinain päivinä oksentelee.
      Pissaa ei välttämättä tule vuorokauteen..juo kyllä hyvin, mutta ei syö paljo mitään.
      Todella väsynyt, mutta välillä voi olla muutamia tunteja aivan kun ei mitään olisikkaan.
      Niin ja tosi itkuinen ja kiukkuinen.
      Lääkärissä käyty, mutta väittävät mahataudiksi..kellään muulla ei ole minkäänlaisia oireita. Crp ei ole yhtään koholla..muita verikokeita ei ole edes määrätty..ei vaikka olen pyytänyt. Lääkäri itsekkin sanoi, että viruksen aiheuttama mahatauti olisi jo muillakin, ja bakteerin aiheuttamassa olisi jo crp koholla..mutta silti kuitenkin totesi mahataudiksi???

    • vaikkapa

      onko borrelioosi pois suljettu?olen tuttavapiirissä törmännyt nyt muutamaan tapaukseen jossa viimeisenä tutkitaan tämä ja kas,sehän sieltä löytyykin,tosin noin pienellä olist varmasti punkin piston huomannut,mutta tuli kuitenkin mieleen...

    • huolestunut =/

      On suljettu pois.
      Niin ja kakka, tai se ripuli, on ollut tosi vaaleaa..
      Olemme nyt taas ravanneet lääkärissä..ei tästä meinaa tulla taas yhtään mitään.
      Väittävät edelleen vatsataudiksi, mutta kun meillä muilla ei edelleenkään mitään oireita..eikä tuo crp ole edelleenkään koholla.
      Ja kehtasivat vielä sanoa, että lapset nyt teeskentelevätki aika usein!
      Lapsi makaa välillä kippurassa omassa sängyssä itkien vatsakipua..
      Huomenna uudelleen lääkäriin,ja jos ei nyt tapahdu jotain edistystä, niin tämä nainen näyttää, että osaan minäkin suuttua.

    • NaPPu

      Meillä pidetään aina kotona Dicodral -pillimehuja. Ovat tarkoitettu nestetasapainon tukemiseen mm. kuumeessa, vatsataudissa,urheillessa ja kuumassa ilmastossa. Väittäisin niistä olleen apua myös 11kk poikamme sairastaessa vauvarokon jolloin nestetasapaino oli koetuksella kovan kuumeen, oksentelun ja ripulin vuoksi. Suosittelen kaikille pitämään kotona kaapissa, kaiken varalta!

    • huolestunut äiti

      Yleensä lapsen kakan muuttuminen vaaleaksi/valkoiseksi on erittäin huolestuttavaa.Toivottavasti olette jo sairaalassa tutkimuksissa koska kyse voi olla jostain todella vakavasta.Itse olen tapellut hoidosta oman tyttäreni takia joka vasta 6kk.Pikaista parantumista teille ja voimia äitille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      96
      2655
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2243
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2010
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      13
      1719
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1691
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1656
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      36
      1646
    8. 91
      1573
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      128
      1447
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1274
    Aihe