Suomessa on valtavan ihrainen julkinen talous.
Sen ylläpitämiseksi Kansamme on velkaantunut
korviaan myöden ja koko valkoisen talouden ylle laskettu
harmaa varjo.
Verottaja kaataa kaataakin nyt yrityksiä ylivoimaisesti eniten Suomessa
ja on suurin konkurssiin asettava taho yhdessä vakuutusyhtiöiden
kera.
Jos joku olisi punaisen eli julkisen talouden lisäksi
pistettävä yksityissektorilta kriittisemmän tarkastelun
kohteeksi on se nimenomaan...tämä KONSULTOINTI!
Tuon nimikeen alle kun lienee erittäin helppo piilottaa
ties mitä: Ajatellaanpa vaikka ihan LAHJONTAA... eikö
olisi melko helppo naamioida sadat tuhannet
eurot virallisesti "konsultoinniksi."
Toki on olemassa ihan oikeatkin konsultointia,
mutta silloin lienee ihan oikeat asiantuntijat kyseessä.
Sen ylläpitämiseksi Kansamme on velkaantunut
korviaan myöden ja koko valkoisen talouden ylle laskettu
harmaa varjo.
Verottaja kaataa kaataakin nyt yrityksiä ylivoimaisesti eniten Suomessa
ja on suurin konkurssiin asettava taho yhdessä vakuutusyhtiöiden
kera.
Jos joku olisi punaisen eli julkisen talouden lisäksi
pistettävä yksityissektorilta kriittisemmän tarkastelun
kohteeksi on se nimenomaan...tämä KONSULTOINTI!
Tuon nimikeen alle kun lienee erittäin helppo piilottaa
ties mitä: Ajatellaanpa vaikka ihan LAHJONTAA... eikö
olisi melko helppo naamioida sadat tuhannet
eurot virallisesti "konsultoinniksi."
Toki on olemassa ihan oikeatkin konsultointia,
mutta silloin lienee ihan oikeat asiantuntijat kyseessä.
Vastaukset 16
Vanhimmat
VS-yhtiöiden konkurssi - Demarien salaliitto?
http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=10559
Talouselämä -artikkelin mukaan KONSULTOINTI
ON ERITTÄIN HYVÄ LAHJONNAN VÄLINE.
http://www.talouselama.fi/minavaitan/lahjonta hakee lailliset muodot/a349111
Ylinjohto se julkisella puolella jakelee toisilleen ylennyksiä tyyliin sulle,mulle,sulle,mulle,sulle,mulle ja alinporras kärsii alipalkasta:DDDDDDDDDDD
Suomen Kuvalehti:
”Konsulteille” 4,6 miljoonaa:
Esitutkinta vahvistaa epäilyjä Patrian lahjonnasta Sloveniassa
http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/konsulteille-46-miljoonaa-esitutkinta-vahvistaa-epailyja-patrian-lahjonnasta-sloveniassa
"Valitettavasti presidentti Ahtisaari näyttää viihtyvän keinottelijoiden seurassa, vaikka häikäilemättömän talouseliitin tarkoituksena ensisijaisesti on oman varallisuuden kasvattaminen muiden kustannuksella. Puheet länsimaisen demokratian arvoista sekä ihmisoikeusslogaanit ovat vain kulisseja, joiden takana tapahtuu resurssien jako ”valittujen” kesken."
http://aamulehdenblogit.ning.com/profiles/blog/show?id=2119722:BlogPost:271486&commentId=2119722:Comment:271747
Niinpä!
"Wikileaks-kohun keskiöön joutunut Paavo Lipponen ei ole mielestään kenellekään selitysvelvollinen: - Vaikka poliisi tulee kyselemään, niin minulla ei ole mitään velvollisuutta selvittää näitä juttuja."
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/lipponen-vaikka-poliisi-kysyisi-en-selvittaisi/art-1288368768719.html
kuvitteleeko lipposka olevansa jokin jeesus tai taivaskeisari satuolento..
Lobbausta... konsultointia vaiko lahjontaa?
Kas siinäpä kysymys!
Sekä, ja että.
?
Toinen puoli eli yrittäjät raataa saamatta yhteiskunnalta
muuta kuin kohtuuttomasti veroja että toinen puoli eli julkinen sektori saa
kaikki edut: säännölliset hyvät tulot, lomat rahoineen,
sosiaalituet jne.
Tälle on pistettävä stop: myös julkisen sektorin
on otettava yhteiskuntavastuuta ja sopeutettava
julkinen sektori sille tasolle johon Suomella
on varaa.
Britney Sp on oikeassa Suomessa on liikaa lakeja joka johtaa taas suureen pyrokratiaan joka taas vaikeuttaa tuottavan työn kekijää.
Pelkästään maahanmuutto on tuonut kymmeniä uusia virkoja.
talous on julkinen talous.
Jolla elätetään virkamies- ja muita baskaloisia.
Rehelliset suomalaiset jäävät nuolemaan näppejään kun tuo baskaporukka elää meidän rahoilla. Wituttaa oikeasti ja paljon.
Verottaja on laitettu karsimaan kilpailua jotta eliitin kultamuna-yhtiöt tuottavat osinkoja jatkossakin.
Tätä on fasisti-Suomi tänään, Kekkosen perintönä.
Suomessa on "läskiperseistä" korkeintaan "yksityistäminen", eli jos sellainen lopetetaan, niin loppuu äkkiä molotus valtion talouden rahojen riittämisestäkin. Vaiko pitääkö esimerkiksi yksityisen lääkärifirman x kulut maksaa valtion julkisen sektorin rahoista pääosin ja esimerkiksi yksityisen maatalouslomittajafirman x kulut valtion julkisesta budjetista maksaa? Bisnestä saa tehdä, mutta ei julkisen sektorin yhteisillä rahoilla, koska niitä kansalaiset maksaa verovaroista turvatakseen peruspalvelunsa.