Maanpetos

saattaminen vieraan vallan alaiseksi. "Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen, jossa yritetään väkivaltaa tai ulkomaiden painostusta käyttäen saattaa Suomi tai maan osa vieraan valtion alaisuuteen taikka antaa itsenäisyys osalle valtakuntaa. Ollakseen rangaistava teon on oltava sellainen, että sillä on todellinen onnistumisen mahdollisuus. Rangaistusasteikko on 1–10 vuotta vankeutta, yritys on rangaistava." Miten se vallan luovuttaminen Eu:lle jota Kokoomus nyt touhuu?
258
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tässä "Maanpetos" asiassa kansalaiset ovat olleet hyvin asialla, kun ollaan vaadittu Stasin arkistoa avattavaksi. Vaan esille tullut asia tyydyttiin käsittelemään oikeustoiminnan kautta, ja vallassa olevat virkamiehet eivät suostuneet paljastamaan kansalle Tiitisen listassa olleita nimiä. Ollaan siis uudestaan asialla, sillä mielestämme asiassa on kyse julkeastaa "Maanpetoksesta" joka on ollut kuitenkin ent. Pres. Koiviston ajoista asti lähes yleisesti hyväksytty poliittisen toiminnan edellytys.

Niin rakentaessamme uudemman kerran hallintomme pohjaa Perustuslain mukaisesti, meidän täytyy käsitellä Stasin aikaiset asiat julkisessa oikeudenkäynnissä. Ja silloin kansan vaatimus on vihdoinkin tullut kuultavaksi. Salut.

Äänestä
  • Liikanenkin työnsi miljardeja ulkomaille omin luvin ja kukaan ei edes välitä, paljonkohan meni senkin rotan omalle tilille?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ja maan kirjoitti:

saattaminen vieraan vallan alaiseksi. "Suomen itsemääräämisoikeuden vaarantaminen, jossa yritetään väkivaltaa tai ulkomaiden painostusta käyttäen saattaa Suomi tai maan osa vieraan valtion alaisuuteen taikka antaa itsenäisyys osalle valtakuntaa. Ollakseen rangaistava teon on oltava sellainen, että sillä on todellinen onnistumisen mahdollisuus. Rangaistusasteikko on 1–10 vuotta vankeutta, yritys on rangaistava." Miten se vallan luovuttaminen Eu:lle jota Kokoomus nyt touhuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu