Kirkkojen rahat..

Paljon kannetaan huolta täälläkin kymmenysten maksamisesta, asiasta joka on yleistä monissa kirkoissa suomessakin ja koskettaa tietenkin vain jäseniä.
Asia joka koskettaa jokaista suomalaista veronmaksajaa on valtion maksamat rahaavustukset monille kirkoille. Kysynkin tuleeko yleisiä varoja käyttää sellaisten kirkkojen toimintaan jotka eivät kykene saamaan jäsenistöltä riittävää rahoituspohjaa toiminnalleen? Suomessa on myös kirkkoja jotka toimivat 100% omillaan, MAP- kirkko on yksi niistä.
119154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 119

Vanhimmat

Miksi pitäisi? Jos jäsenet uskovat toimintaan ja haluavat sen jatkuvan, kai siihen rahaakin löytyy omastatakaa, ei se valtion asia ole uskontoja ja uskomuksia tukea, kyllä se on pelkästään jäsenten asia hoitaa rahoituksensa.

Äänestä

Map-kirkko ei saa avustuksia syystä, ettei Map-kirkko ilmoita virallisesti talouslukujaan julkishallinnolle täällä Suomessa siis. (Avustukseen ovat oikeutettuja kaikki Suomessa rekistöröidyt uskonnolliset yhdyskunnat, kunhan ne ilmoittavat siis taloustietonsa myöntävälle taholle). Ja mormonithan eivät kuulu mitenkään Suomen kulttuuriin.

Ortodoksinen ja Ev.Lut. Kirkko ovat Suomen viralliset valtionkirkot ja he saavat tuloa kirkollisveroista. Roomalaiskatoliset taas saavat muiden Suomessa rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien ohella saavat avustuksia, koska he ovat virallisesti ilmoittaneet taloustietonsa taloustietonsa ja -lukunsa julkishallinnolle.

Ev.Lut. ja Ortodoksikirkot ovat valtionkirkkojamme ja samoin Roomalaiskatolinen kirkko kuuluvat Suomen reaaliseen historiaan, joten näitä kulttuurihistoriaallisesti arvokkaita kirkkorakennuksia halutaan säilyttää ja pitää kunnossa seuraavillekin sukupolville. Mm. Museovirasto on osaltaan tukenut rahallisesti restaurointitoissä.

Ja Suomessa olevat kirkothan eivät ole vain uskoviaan varten, ne ovat arvokasta historiallista perinnettämme, jota meidän tuleekin säilyttää jatkossakin.

Äänestä
  • Mitä ihmeen historiallista perimää ovat islamilais veljeskunnat jne.. eli on oikein tukea kaiken maailman kirkkoja valtionrahoista? Tässähän ei puututtu historiallisten rakennusten suojelemiseen, joka on asia erikseen, vaan tukeen joka maksetaan toiminnan pitämiseen pystyssä.

    Äänestä

  • Ihmettelevä.. kirjoitti:

    Mitä ihmeen historiallista perimää ovat islamilais veljeskunnat jne.. eli on oikein tukea kaiken maailman kirkkoja valtionrahoista? Tässähän ei puututtu historiallisten rakennusten suojelemiseen, joka on asia erikseen, vaan tukeen joka maksetaan toiminnan pitämiseen pystyssä.

    Sinulle kerrottin jo, että avustuksia maksetaan vain niille yhteisöille, jotka julkistavat tilinpäätöksensä. Mietipä hetki, minkä vuoksi teidän kirkkonne ei tätä tee. Rahoja käytetään johonkin sellaiseen mitä jäsenten ei haluta tietävän? Mihin sellaiseen? Miksi se salataan?

    Äänestä

  • Ev.lut. kirjoitti:

    Se ei halua olla riippuvainen valtion avusta! Jos se julkistaisi tilinpäätöksen niin sen olisi otettava vastaan valtiolta rahaa ... kiitos EI!
    Olet muuten niin kiinnostunut asiasta etkös rupeisi ILMASEKSI tekemään tuota julkista tilinpäätöstä Kirkon osalta? Tietenkin vaaditaan paperit että sinulla on oikeus ja olet koulutettu niitä tekemään. Voin ehdottaa sitten kirkolle.

    Äänestä

  • yx? kirjoitti:

    Kuvitteletko tosiaan että MAP-kirkko ei tee tilinpäätöstä joka vuosi? :-D

    Kyllä se tehdään mutta sitä ei uskalleta julkistaa.

    Ei valtiolta ole PAKKO ottaa rahaa vastaan vaikka tilinpäätöstiedot julkaistaisiinkin.

    Äänestä

  • Ihmettelevä.. kirjoitti:

    Mitä ihmeen historiallista perimää ovat islamilais veljeskunnat jne.. eli on oikein tukea kaiken maailman kirkkoja valtionrahoista? Tässähän ei puututtu historiallisten rakennusten suojelemiseen, joka on asia erikseen, vaan tukeen joka maksetaan toiminnan pitämiseen pystyssä.

    Te kaikki mormonit voitte liittyä vaikka islaminuskoon, niin ei tarvitse kadehtia islamilaisveljeskuntia. Eikä mormonien kymmenyksiä tarvitse salaillen lähettää Amerikan profeetoille.

    Äänestä

  • M.E.L. kirjoitti:

    Kuvitteletko tosiaan että MAP-kirkko ei tee tilinpäätöstä joka vuosi? :-D

    Kyllä se tehdään mutta sitä ei uskalleta julkistaa.

    Ei valtiolta ole PAKKO ottaa rahaa vastaan vaikka tilinpäätöstiedot julkaistaisiinkin.

    Aivos tais jäädä narikkaan.

    Äänestä

  • Ev.lut. kirjoitti:

    Sinulle kerrottin jo, että avustuksia maksetaan vain niille yhteisöille, jotka julkistavat tilinpäätöksensä. Mietipä hetki, minkä vuoksi teidän kirkkonne ei tätä tee. Rahoja käytetään johonkin sellaiseen mitä jäsenten ei haluta tietävän? Mihin sellaiseen? Miksi se salataan?

    Onko valtion avustuksia otettava vastaan tai on epäilyttävä, oletko ihan seko?

    Äänestä

  • yx! kirjoitti:

    Aivos tais jäädä narikkaan.

    'yx! aivos tais jäädä narikkaan',
    maksaa ja velvoittaa muitakin mormonijäseniä antamaan 'iloisella mielellä' kymmenysmaksua extrauhrirahaa Map-kirkolle vuotuisen n. 4.000 Euroa/v (laskettu keskivertosuomalaisen kuukausipalkan mukaan n, 3.200 Euroa kuukaudessa).

    Mitä selität syyksi, kun 'Map-kirkko ei halua olla riippuvainen valtion avusta'?
    Entä se julkistettu tilinpäätös; miksi se ei ole yleisesti nähtävissä mustaa valkoisella? Mitä MAP-kirkko pimittää tilittäessään varat USAan?

    Äänestä

  • Outoa.. kirjoitti:

    Onko valtion avustuksia otettava vastaan tai on epäilyttävä, oletko ihan seko?

    Outoa, nyt haiskahtaa rahanahne Map-kirkko tosi kierolta. Outoa sekoamista tosiaan mormoneilta: tilinpäätöksiä ei julkaista ja moititaan muita Suomessa rekisteröityjä uskontoja valtiolta saaduista avuista. Nämä Suomessa rekisteröityneet uskonnot ovat julkistaneet rehellisesti taloustietonsa asianmukaisesti ja laillisesti.

    Äänestä

  • Mistä ihmesstä tällaistä legendaa kumpuaa?

    MAP-Kirko ei ole eikä tule hakemaan mitään avustusta Suomen valtiolta. Eikä syynä ole se ette MAP-Kirkko julkaise *JULKISESTI* tilinpäätöstietojaan.

    Ja mormonit kyllä kuuluvat Suomen kulttuuriin... Meitä on täällä kuitenkin aika monta ja myöskin merkittäviä rakennuksia löytyy (yksi sellainen kyllä poltettiin Tampereella..).

    "..koska he ovat virallisesti ilmoittaneet taloustietonsa taloustietonsa ja -lukunsa julkishallinnolle."

    Heidän on pakko tehdä se. Tietääkö kukaan täällä edes että miksi? Siis oikeasti?

    Äänestä

  • Ev.lut. kirjoitti:

    Sinulle kerrottin jo, että avustuksia maksetaan vain niille yhteisöille, jotka julkistavat tilinpäätöksensä. Mietipä hetki, minkä vuoksi teidän kirkkonne ei tätä tee. Rahoja käytetään johonkin sellaiseen mitä jäsenten ei haluta tietävän? Mihin sellaiseen? Miksi se salataan?

    Sillä saisiko MAP-Kirkko mitään tukea Suomen valtiolta, ei ole mitään tekemsitä sen kanssa julkistaako MAP-Kirkko tilinpäätöksensä ja kenelle se sen julkistaa.

    Tarkistakaapa hyvät herrat esimerkisi se mitkä rajata PRH antaa sille että tilinpäätöstiedot on lähetettävä PRH:lle, jolloin ne on julkisesti kaikkien saatavilla... Tulkaa tänne sitten valittamaan asiasta älkääkä jatkako typerää jankutusta siitä että kirkko ei ko. tietoja julkista.

    Jokaisella jäsenelleä on myös oikeus saada nähtäväkseen tilinpäätöstiedot - ainakin minä olen ne saanut nähdä aina pyydettäessä...

    Että hohhoijjaa...

    Äänestä

  • M.E.L. kirjoitti:

    Kuvitteletko tosiaan että MAP-kirkko ei tee tilinpäätöstä joka vuosi? :-D

    Kyllä se tehdään mutta sitä ei uskalleta julkistaa.

    Ei valtiolta ole PAKKO ottaa rahaa vastaan vaikka tilinpäätöstiedot julkaistaisiinkin.

    "Kyllä se tehdään mutta sitä ei uskalleta julkistaa."

    Kyllä se on julkinen kaikille jäsenille.

    Eikä tilinpäätöstiedoissa ole mitään sellaista mikä estäisi sen julkaisemisen kun ei muka uskalleta sitä julkaista - voinet antaa viitteen siihen että miksi ei uskalleta julkaista, koska tilinpäätöstiedoista ei yksinkertaisesti selviä yhtään mitään salaista asiaa...

    Jos haluttaisiin oikeasti selvittää mitä rahalle tapahtuu Suomessa ja mihin sitä täällä käytetään, niin silloin pitäisi tiedot olla kuittitasolla nähtävissä JA siihen EI SUOSTU mikään uskontokunta..

    Äänestä

  • zappax . kirjoitti:

    "Jos haluttaisiin oikeasti selvittää mitä rahalle tapahtuu Suomessa ja mihin sitä täällä käytetään, niin silloin pitäisi tiedot olla kuittitasolla nähtävissä JA siihen EI SUOSTU mikään uskontokunta.."

    Paitsi ne jotka hakevat ja saavat opetusministeriöltä valtionavustusta, koska avun edellytyksenä on juuri näiden tietojen toimittaminen.

    Äänestä

  • zappax . kirjoitti:

    Mistä ihmesstä tällaistä legendaa kumpuaa?

    MAP-Kirko ei ole eikä tule hakemaan mitään avustusta Suomen valtiolta. Eikä syynä ole se ette MAP-Kirkko julkaise *JULKISESTI* tilinpäätöstietojaan.

    Ja mormonit kyllä kuuluvat Suomen kulttuuriin... Meitä on täällä kuitenkin aika monta ja myöskin merkittäviä rakennuksia löytyy (yksi sellainen kyllä poltettiin Tampereella..).

    "..koska he ovat virallisesti ilmoittaneet taloustietonsa taloustietonsa ja -lukunsa julkishallinnolle."

    Heidän on pakko tehdä se. Tietääkö kukaan täällä edes että miksi? Siis oikeasti?

    "Mistä ihmesstä tällaistä legendaa kumpuaa?....

    Heidän on pakko tehdä se. Tietääkö kukaan täällä edes että miksi? Siis oikeasti?"

    Ööh legendaa, pakko? Ei ole pakko, mutta se on edellytys, että tuota valtionapua voi saada. Katso itse:
    http://www.minedu.fi/OPM/Kirkollisasiat/rahoitus_ja_avustukset/yhdistystentoiminta.html

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    Eli mistä saan ko. kirkkojen kuittitasolla olevat tiedot?

    En tietääkseni mistään, sillä joku toinen olisi ne jo hakenut ja tiedoksi koko maailamalle ne toimittanut.

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    "Mistä ihmesstä tällaistä legendaa kumpuaa?....

    Heidän on pakko tehdä se. Tietääkö kukaan täällä edes että miksi? Siis oikeasti?"

    Ööh legendaa, pakko? Ei ole pakko, mutta se on edellytys, että tuota valtionapua voi saada. Katso itse:
    http://www.minedu.fi/OPM/Kirkollisasiat/rahoitus_ja_avustukset/yhdistystentoiminta.html

    Siis sitä typerää väitettä että koska kirkko ei julkaise tilinppäätöstietoja niin se ei siksi ole hakenut valtionavustuksia...

    Eli tietääkö kukaan miksi (VAIKKA ei hakisi valtiontukea -avustuksia) on joidenkin uskontokuntien PAKKO lähettä tietonsa PRH:lle...?

    Ei taida kukaan olla selvillä niistä liikevaihto- ym. rajoista joiden muakan se pakko on laissa määritelty...

    "Eli tietääkö kukaan miksi (VAIKKA ei hakisi valtiontukea -avustuksia) on joidenkin uskontokuntien PAKKO lähettä tietonsa PRH:lle...?"

    Jos uskonnollinen yhteisö pyörittää jonkinlaista liiketoimintaa, joka katsotaan merkittäväksi, niin luonnollisesti silloin pitää toimittaa PRH:lle tilipäätöstiedot myös. Näitähän on kaikenmaailman seurakuntien pyörittämiä lähetystoreja jne jne, joista seurakunnat keräävät toimintaansa varoja, joten nämä yhteisöt joutuvat tilinsä PRH:lle tekemään selviksi ettei siellä pyöritetä laitonta bisnestä.

    Äänestä

  • kieroilua kirjoitti:

    Outoa, nyt haiskahtaa rahanahne Map-kirkko tosi kierolta. Outoa sekoamista tosiaan mormoneilta: tilinpäätöksiä ei julkaista ja moititaan muita Suomessa rekisteröityjä uskontoja valtiolta saaduista avuista. Nämä Suomessa rekisteröityneet uskonnot ovat julkistaneet rehellisesti taloustietonsa asianmukaisesti ja laillisesti.

    MAp kirkko ei periaatteesta ota rahaa miltään valtiolta koska se haluaa olal vapaa eikä joutua pienemmäsäkään määrin valtion talutushihnaan johon Luterilainen kiirkko on pahasti joutunut.
    Missä täällä moititaan? Onko totuuden sanominen mielestäsi moittimista? Oletpas herkkä hipiäinen!

    Äänestä

  • sentinvenytystä kirjoitti:

    Te kaikki mormonit voitte liittyä vaikka islaminuskoon, niin ei tarvitse kadehtia islamilaisveljeskuntia. Eikä mormonien kymmenyksiä tarvitse salaillen lähettää Amerikan profeetoille.

    Mielikuvituksesi on rajaton.

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    "Eli tietääkö kukaan miksi (VAIKKA ei hakisi valtiontukea -avustuksia) on joidenkin uskontokuntien PAKKO lähettä tietonsa PRH:lle...?"

    Jos uskonnollinen yhteisö pyörittää jonkinlaista liiketoimintaa, joka katsotaan merkittäväksi, niin luonnollisesti silloin pitää toimittaa PRH:lle tilipäätöstiedot myös. Näitähän on kaikenmaailman seurakuntien pyörittämiä lähetystoreja jne jne, joista seurakunnat keräävät toimintaansa varoja, joten nämä yhteisöt joutuvat tilinsä PRH:lle tekemään selviksi ettei siellä pyöritetä laitonta bisnestä.

    Niinpä.

    MAP-Kirkkohan ei pyöritä mitään liiketoimintoja seurakunnissa...

    plus MAP-kirkon liikevaihto on sen verran pieni, ainakin ollut, että sen ei tarvitse toimittaa tilinpäätöstietoja PRH:lle, jokin muutaman miljoonan raja siinä muistaakseni oli, mutta en vaan löydä sitä sivua enää PRH:n sivustolta jossa noi kriteerit oli määriteltynä...

    Yirtätäkö hämätä, kaikki vastauksesi ovat aina sinnepäin, vetoat muistiisi tai et löydä sivustoja joissa oli määriteltynä kriteerit. Tai MAP-kirkon liikevaihto on sanontasi mukaan 'sen verran pieni, ainakin ollut, että sen ei tarvitse toimittaa tilinpäätöstietoja PRH:lle,' jne.
    Miksi mormonit eivät osaa selittää mitään asiaa tarkasti ja selvästi? Loppujen lopuksi kirjoituksessa ei ole mitään kysyttyä tietoa.

    "MAP-kirkon liikevaihto on sen verran pieni, ainakin ollut, että sen ei tarvitse toimittaa tilinpäätöstietoja PRH:lle, jokin muutaman miljoonan raja siinä muistaakseni oli, mutta en vaan löydä sitä sivua enää PRH:n sivustolta jossa noi kriteerit oli määriteltynä."

    Tilinpäätöstiedot pitää toimittaa merkittävästä liiketoiminnasta. Kymmenykset ovat jäsenmaksuun verrattava tulokertymä eli ei siis liiketoimintaa. Liiketoiminnaksi sen sijaan katsotaan kirkon harjoittama kirja- ja materiaalikauppa eli tuon kaupan liikevaihto on tämän kannalta merkittävä. Tuo kirja- ja materiaalikauppa ei ole suuruudeltaan kovin merkittävää, joten siltä osin kirkko ei ole velvollinen tilinpäätöksiään PRH:lle toimittamaan liiketoiminnastaan. Kyllähän sinun tämä talousihmisenä pitäisi tietää.

    Äänestä

  • zappax . kirjoitti:

    Mistä ihmesstä tällaistä legendaa kumpuaa?

    MAP-Kirko ei ole eikä tule hakemaan mitään avustusta Suomen valtiolta. Eikä syynä ole se ette MAP-Kirkko julkaise *JULKISESTI* tilinpäätöstietojaan.

    Ja mormonit kyllä kuuluvat Suomen kulttuuriin... Meitä on täällä kuitenkin aika monta ja myöskin merkittäviä rakennuksia löytyy (yksi sellainen kyllä poltettiin Tampereella..).

    "..koska he ovat virallisesti ilmoittaneet taloustietonsa taloustietonsa ja -lukunsa julkishallinnolle."

    Heidän on pakko tehdä se. Tietääkö kukaan täällä edes että miksi? Siis oikeasti?

    Suomen kulttuuriin ei mormonit kuulu. Suomessa on ollut oma luonnonuskontonsa, ortodoksit ja roomalaiskatolinen usko, luterilaiset ja muut protestanttiset kristilliset lahkot.

    Uskonvapauden myötä Suomessa saa vapaasti harjoittaa uskontoaan ja meille on kertynyt uskontojen, uskomuksen, lahkojen ja kulttien koko kirjo, joihin mormonitkin kuuluvat pienenä vähemmistönä. Ja mikään näistä myöhemmin Suomeen tulleista uskomuksista ei taatusti kuulu kulttuurimme.

    Kulttuuri- ja kirkkohistoriallisesti meidän tulee vaalia Suomen historiaan kuuluvia
    kirkkorakennuksia. Tietenkin jokainen uskontokunta on pystyttänyt uskonsa harjoittamista varten pyhättönsä, mutta Suomen kulttuuriin ne eivät millään lailla liity.

    Äänestä

  • kaikki yhtä tyhjää kirjoitti:

    Yirtätäkö hämätä, kaikki vastauksesi ovat aina sinnepäin, vetoat muistiisi tai et löydä sivustoja joissa oli määriteltynä kriteerit. Tai MAP-kirkon liikevaihto on sanontasi mukaan 'sen verran pieni, ainakin ollut, että sen ei tarvitse toimittaa tilinpäätöstietoja PRH:lle,' jne.
    Miksi mormonit eivät osaa selittää mitään asiaa tarkasti ja selvästi? Loppujen lopuksi kirjoituksessa ei ole mitään kysyttyä tietoa.

    Väitätkö että en nyt ole etsinyt ko. sivua jossa PRH:n kriteerit sille kenen pitää toimittaa titlinpäätöstiedot PRH:lle?

    Jos ne on helposti löydetävissä (niin kuin ei näytä olevan kun valitat), niin asiahan olisi selvä...

    "Miksi mormonit eivät osaa selittää mitään asiaa tarkasti ja selvästi?"
    Siksi että sinä viheellisesti rinnastata mun tekstit mormonien kirjoittamaksi...

    " Loppujen lopuksi kirjotuksessa ei ole mitään kysyttyä tietoa."
    Missä "kirjoituksessa" ja mitkä kysymykset?

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    "MAP-kirkon liikevaihto on sen verran pieni, ainakin ollut, että sen ei tarvitse toimittaa tilinpäätöstietoja PRH:lle, jokin muutaman miljoonan raja siinä muistaakseni oli, mutta en vaan löydä sitä sivua enää PRH:n sivustolta jossa noi kriteerit oli määriteltynä."

    Tilinpäätöstiedot pitää toimittaa merkittävästä liiketoiminnasta. Kymmenykset ovat jäsenmaksuun verrattava tulokertymä eli ei siis liiketoimintaa. Liiketoiminnaksi sen sijaan katsotaan kirkon harjoittama kirja- ja materiaalikauppa eli tuon kaupan liikevaihto on tämän kannalta merkittävä. Tuo kirja- ja materiaalikauppa ei ole suuruudeltaan kovin merkittävää, joten siltä osin kirkko ei ole velvollinen tilinpäätöksiään PRH:lle toimittamaan liiketoiminnastaan. Kyllähän sinun tämä talousihmisenä pitäisi tietää.

    "Tilinpäätöstiedot pitää toimittaa merkittävästä liiketoiminnasta."

    "Kymmenykset ovat jäsenmaksuun verrattava tulokertymä eli ei siis liiketoimintaa."

    " Liiketoiminnaksi sen sijaan katsotaan kirkon harjoittama kirja- ja materiaalikauppa eli tuon kaupan liikevaihto on tämän kannalta merkittävä."

    Kirkko kun ei harjoita seurakunnissa kirja- ja materiaalikauppaa...

    "Tuo kirja- ja materiaalikauppa ei ole suuruudeltaan kovin merkittävää, joten siltä osin kirkko ei ole velvollinen tilinpäätöksiään PRH:lle toimittamaan liiketoiminnastaan."

    Ja mikä siis on loppupäätelmäsi?

    "Kyllähän sinun tämä talousihmisenä pitäisi tietää. "

    Niin...?

    Eli pitääkö sinusta kirkon toimittaa PRH:lle tilinpäätöstiedot vai ei???

    Äänestä

  • R. Sitia kirjoitti:

    "Eli tietääkö kukaan miksi (VAIKKA ei hakisi valtiontukea -avustuksia) on joidenkin uskontokuntien PAKKO lähettä tietonsa PRH:lle...?"

    Jos uskonnollinen yhteisö pyörittää jonkinlaista liiketoimintaa, joka katsotaan merkittäväksi, niin luonnollisesti silloin pitää toimittaa PRH:lle tilipäätöstiedot myös. Näitähän on kaikenmaailman seurakuntien pyörittämiä lähetystoreja jne jne, joista seurakunnat keräävät toimintaansa varoja, joten nämä yhteisöt joutuvat tilinsä PRH:lle tekemään selviksi ettei siellä pyöritetä laitonta bisnestä.

    Tuossa kriteerit: http://www.prh.fi/fi/kaupparekisteri/tilinpaatos/yhdjasaatio.html

    "...jos päättyneellä ja sitä välittömästi edeltäneellä tilikaudella on ylittynyt vähintään kaksi seuraavista rajoista:"

    * liikevaihto 7 300 000 €
    * taseen loppusumma 3 650 000 €
    * palveluksessa keskimäärin 50 henkilöä

    Taseen loppusumma on ainut asia mikä on totetunut.

    Äänestä

  • aivan rehellisesti kirjoitti:

    Suomen kulttuuriin ei mormonit kuulu. Suomessa on ollut oma luonnonuskontonsa, ortodoksit ja roomalaiskatolinen usko, luterilaiset ja muut protestanttiset kristilliset lahkot.

    Uskonvapauden myötä Suomessa saa vapaasti harjoittaa uskontoaan ja meille on kertynyt uskontojen, uskomuksen, lahkojen ja kulttien koko kirjo, joihin mormonitkin kuuluvat pienenä vähemmistönä. Ja mikään näistä myöhemmin Suomeen tulleista uskomuksista ei taatusti kuulu kulttuurimme.

    Kulttuuri- ja kirkkohistoriallisesti meidän tulee vaalia Suomen historiaan kuuluvia
    kirkkorakennuksia. Tietenkin jokainen uskontokunta on pystyttänyt uskonsa harjoittamista varten pyhättönsä, mutta Suomen kulttuuriin ne eivät millään lailla liity.

    Mitäkö kuuluu Suomen kulttuuriin? - Kovin on keksittyä esittää, ettei MAP-kirkko kuuluisi Suomen kulttuuriin. Jos sellaista esittään, niin tulisi tiedostaa, että silloin kulttuurilla tarkoitetaan pysähtyneisyyttä, johon ei saa tulla mitään aikaisemmasta poikkeavaa. Pysähtyneisyys on sukua ennakkoluuloisuudelle.

    Uutta Suomen kulttuurissa ovat mm. tämä internet- ja kännykkämaailma. Ne ovat paljon uudempia kuin MAP-kirkon tulo Suomeen. Olihan jo tosin 1800-luvun lopussakin MAP-kirkolla muutamia jäseniä Suomessa, mutta kirkon näkyvyys oli vähäistä. Vainoa oli silloin viranomaisten taholtakin.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    'Uutta Suomen kulttuurissa ovat mm. tämä internet- ja kännykkämaailma. Ne ovat paljon uudempia kuin MAP-kirkon tulo Suomeen.

    'No, johan vedit ontuvan 'kulttuurikäsitteen' uskontoihin. Toki yhteiskunta muuttuu koko ajan ja niin Suomessa kuin koko maailmassa tekniikka edistyy. Me suomalaiset tulimme jopa Nokian kännyköiden myötä maailman tietoisuuteen kertaheitolla.

    Suomen kulttuuriin kuuluvat historian myötä luonnonuskonnot, katolisuus, ortodoksisuus sekä luterilaisuus. Sitten on näitä meidän omia lahkoja laestadiolaiset, körttiläiset jne. joiden mukaan on tullut 1800-1900 -l näitä uusia uskonryhmiä. Mormonit ei missään tapauksessa kuulu Suomen perinteiseen kulttuuriin, vaan Amerikan yksi kultti lukemattomien uskomuksien joukossa.

    Äänestä

  • vääristät historiaa kirjoitti:

    Mitä perinteisellä kulttuurilla tarkoitetaan? - Kristinuskokaan ei kuulunut ennen ensimmäistä ristiretkeä Suomen kulttuuriin. Se tuotiin tänne miekkalähetyksen kautta.
    Esineiden ja eri menetelmien käyttö kuuluvat kultuuriin.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Mitä perinteisellä kulttuurilla tarkoitetaan? - Kristinuskokaan ei kuulunut ennen ensimmäistä ristiretkeä Suomen kulttuuriin. Se tuotiin tänne miekkalähetyksen kautta.
    Esineiden ja eri menetelmien käyttö kuuluvat kultuuriin.

    Onko sinun koulunkäyntisi mahdollisesti jäänyt kiertokoulun tasolle?

    Äänestä

  • ei oppi ojaan kaada kirjoitti:

    Onko sinun koulunkäyntisi mahdollisesti jäänyt kiertokoulun tasolle?

    Minulla on korkeakoulututkinto.

    Äänestä

Niin, siis Map-kirkko ei ole rekisteröity Suomessa eikä siis ilmoita virallisesti taloustietojaan kuten muut Suomessa rekisteröidyt uskonnolliset yhdyskunnat.
Siis Map-kirkon rahat tilitetään Amerikkaan!

Äänestä
  • Tässäkään ei vastattu kysymykseen onko oikein antaa veronmaksajien rahoja kirkkojen toiminnan pyörittämiseen? Tämän kysymyksen luulisi kiinnostavan erityisesti uskonnottomia.

    Äänestä

  • Etteikö muka rekisteröity Suomessa? - Se tapahtui hetimiten sodan jälkeen.
    MAP-kirkko ei tarvitse valtion avustusta eikä nähdäkseni ottaisi edes vastaan, jos sitä tarjottaisiin.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Etteikö muka rekisteröity Suomessa? - Se tapahtui hetimiten sodan jälkeen.
    MAP-kirkko ei tarvitse valtion avustusta eikä nähdäkseni ottaisi edes vastaan, jos sitä tarjottaisiin.

    Mutta map-kirkon tilitystietoja eikä muitakaan taloustietoja ole ilmoitettu viralliselle taholle Suomessa. Ja esim. ettehän te mormonitkaan tiedä, mitä kuluja niillä kohtuuttoman korkeilla kymmenysmaksuilla maksetaan siellä Amerikassa.
    Sinne teidän rahanne hukkuvat Utahin herrojen mormonisukujen tileille.

    Äänestä

  • eurot taaloiksi kirjoitti:

    Mistä kuvittelusi ovat peräisin? - Kirkon tilit tarkastetaan parhaiden asiantuntijoiden toimesta ja hyväksytetään huhtikuun yleiskonferenssissa edellisen vuoden osalta. - Mikä on motivaatiosi esittää tällaista: "Sinne teidän rahanne hukkuvat Utahin herrojen mormonisukujen tileille." - Tuollaisen sanomiseen ei ole minkäänlaisia perusteita

    Todista väitteesi! Ai niin, ne aivos on siellä narikassa.

    Äänestä

  • Ihmettelevä.. kirjoitti:

    Tässäkään ei vastattu kysymykseen onko oikein antaa veronmaksajien rahoja kirkkojen toiminnan pyörittämiseen? Tämän kysymyksen luulisi kiinnostavan erityisesti uskonnottomia.

    Joo, jos MAP- kirkko olisi joskus saanut valtiontukea olisi sitä asiaa riepoteltu sivutolkulla jo vuosia,mutta onneksi näin ei ole. Minustakaan ei ole veronmaksajien asia tukea uskontojen toimintaa, asia ei tässä kysymyksessä kiinnosta uskonnottomia koska monet heidänkin järjestöistä nauttivat valtiontukea.

    Äänestä

  • Tms 1 kirjoitti:

    Ja te mormonit maksatte 'iloisella mielellä' Amerikan herroille,
    mutta valitatte Suomen valtiolle jokaisen suomalaisen kansalaisvelvollisuudesta eli verojen maksamisesta.

    Äänestä

  • voi teitä raukkoja kirjoitti:

    Ja te mormonit maksatte 'iloisella mielellä' Amerikan herroille,
    mutta valitatte Suomen valtiolle jokaisen suomalaisen kansalaisvelvollisuudesta eli verojen maksamisesta.

    Onko suomalaisten veronmaksajien kansallisvelvollisuus tukea rahallisesti kirkkoja joiden kanssa ei ole mitään tekemistä?

    Äänestä

  • Tms 1 kirjoitti:

    Onko suomalaisten veronmaksajien kansallisvelvollisuus tukea rahallisesti kirkkoja joiden kanssa ei ole mitään tekemistä?

    Tms 1 ja muut mormonit, täällä on monessa ketjussa jo sanottu, että on oikein tukea valtionavulla ja Museoviraston tuella historiallisesti arvokkaita kulttuurikirkkojamme, joita meillä on Suomessa jo keski-ajoilta alkaen.

    Ev.Lut. ja Ortodoksikirkko ovat valtionkirkkojamme, mutta myös roomalaiskatolinen uskonto on kuulunut Suomenkin historiaan, joten syystä myös Roomalaiskatolisia kirkkoja ja kirkkorakennuksia pidetään kunnossa ja korjataan. Nehän ovat Suomen historiaa ja arvokasta kulttuuriperintöämme seuraaville sukupolville sekä muulle maailmalle.

    Avustuksista täällä on jo aikaisemmissa mielipiteissä puhuttu, mitkä ovat kriteerit niiden saamiseen. Ja jokaisen suomalaisen kansalaisvelvollisuus on mm. maksaa veroja Suomen hyväksi.

    Äänestä

  • MAP-kirkko rekisteröitiin Suomessa heti sotien jälkeen.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Mistä kuvittelusi ovat peräisin? - Kirkon tilit tarkastetaan parhaiden asiantuntijoiden toimesta ja hyväksytetään huhtikuun yleiskonferenssissa edellisen vuoden osalta. - Mikä on motivaatiosi esittää tällaista: "Sinne teidän rahanne hukkuvat Utahin herrojen mormonisukujen tileille." - Tuollaisen sanomiseen ei ole minkäänlaisia perusteita

    Ja vielä ties kuinka monennen kerran: Mistä sinä tiedät, mihin ne rahat menevät?

    En väitä, etteikö esim. MAP-kirkon presidentille voisi maksaa kunnon palkkaa niin kuin muidenkin isojen organisaatioiden johtajille, mutta palkan suuruudesta ei voi keskustella, kun kukaan ei tiedä sitä.

    Äänestä

  • yx! kirjoitti:

    Todista väitteesi! Ai niin, ne aivos on siellä narikassa.

    Toimii sisäinen tarkistus hyvin... Tiedän sen kokemuksesta kun olen sitä kirkolle tehnyt.

    Yksinkertaisesti väitteet siitä että rahat menevät joidenkin momronisukujen taskuihin, on tuulesta temmattu.

    JOS jokin taho sitä rahaa kirkosta pumppaisi, niin ilmi se tulisi ja nopeasti ... Vaikka työntekijät ovat vaitiolosopimusken tehneetkin..

    HYVÄHÄN se on täällä kailotella että se raha menee hukkaan, mutta mitään TODISTEITA siitä ei ole...

    Itse olet tällä palstalla vuosia sitten sanonut, että et tiedä mihin kaikkeen rahat menevät etkä siitä paljon välitäkään, koska "tiedät" niiden menevän hyviin tarkoituksiin...

    Äänestä

  • Heh... kirjoitti:

    Heh... en tiedäkkään mihin kaikeen USA:n MAP-kirkko niitä käyttää, mutta tiedän mihin menevät pohjoismaissa..

    Ja sillä perusteella voin sanoa että se minne USA:nm MAP-kirkko niitä käyttää, ei paljoa kiinnosta. Tiedän siis sen että sisäinen tarkastus toimii hyvin, joten väärikäytösten mahdollisuus kirkon sisäisessä organisaatiossa on pieni ja suurin uhka tulee itse seurakunnista = SIIS sieltä missä me PIENET ja KÖYHÄT toimitaan... Eli päinvastoin niin kuin täällä annetaan ymmärtää että valtaapitävät mormonisuvut vievät ne rahat omiin taskuihinsa = rikastuvat.

    Että siinä sulle HEH.

    Et tiedä, mutta "tiedät". Heh...

    Tiedät mihin menevät Pohjoismaissa. No sinne USA:han, josta taas et tiedä...

    Äänestä

  • näin on oikein kirjoitti:

    Tms 1 ja muut mormonit, täällä on monessa ketjussa jo sanottu, että on oikein tukea valtionavulla ja Museoviraston tuella historiallisesti arvokkaita kulttuurikirkkojamme, joita meillä on Suomessa jo keski-ajoilta alkaen.

    Ev.Lut. ja Ortodoksikirkko ovat valtionkirkkojamme, mutta myös roomalaiskatolinen uskonto on kuulunut Suomenkin historiaan, joten syystä myös Roomalaiskatolisia kirkkoja ja kirkkorakennuksia pidetään kunnossa ja korjataan. Nehän ovat Suomen historiaa ja arvokasta kulttuuriperintöämme seuraaville sukupolville sekä muulle maailmalle.

    Avustuksista täällä on jo aikaisemmissa mielipiteissä puhuttu, mitkä ovat kriteerit niiden saamiseen. Ja jokaisen suomalaisen kansalaisvelvollisuus on mm. maksaa veroja Suomen hyväksi.

    Edelleenkin, ei kyseessä ole kultuurihistoriallistren rakennusten suojelusta, vaan rahasta jota annetaan kirkkojen ja seurakuntien perustoimintojen pyörittämiseen!! Onko sekin siis valtion asia?
    Tosin voi miettiä miksei Vatikaani valtavista rahavaroistaan auta heikoissa kantimissa olevaa kirkkoaan suomessa?

    Äänestä

  • Heh... kirjoitti:

    Et tiedä, mutta "tiedät". Heh...

    Tiedät mihin menevät Pohjoismaissa. No sinne USA:han, josta taas et tiedä...

    Niin kun näköjää nminä puhin Suoemsta ja pohjoismaista ja joku puhuu sitten vaan yleisesti, sekaannus on selvä, eikä siis tarkoituksellinen.

    Mutta tiedän pohjoismaisesta / englantilasiesta näkökulmasta että ei se siellä USA:kaan niin ihmeellistä ole.

    Äänestä

  • zappax . kirjoitti:

    Niin kun näköjää nminä puhin Suoemsta ja pohjoismaista ja joku puhuu sitten vaan yleisesti, sekaannus on selvä, eikä siis tarkoituksellinen.

    Mutta tiedän pohjoismaisesta / englantilasiesta näkökulmasta että ei se siellä USA:kaan niin ihmeellistä ole.

    Siis sinulla on vain jokin "näkökulma" mutta ei mitään tietoa siitä, että mitä niille Jenkkilään lähetetyille rahoille käy?

    Äänestä

  • Heh... kirjoitti:

    Siis sinulla on vain jokin "näkökulma" mutta ei mitään tietoa siitä, että mitä niille Jenkkilään lähetetyille rahoille käy?

    Ei tietoa mutta tarpeeksi kokemusta että tiedän sen että hyvin menee hommat.

    Ainakin se ojn enemmän tietoa kuin mitä tällä palstalla koskaan asiasta tulee olemaan.

    Äänestä

  • zappax . kirjoitti:

    Ei tietoa mutta tarpeeksi kokemusta että tiedän sen että hyvin menee hommat.

    Ainakin se ojn enemmän tietoa kuin mitä tällä palstalla koskaan asiasta tulee olemaan.

    Tietoa ei ole mutta kokemusta on. Heh, heh...

    Millaista mahtaa olla kokemus ilman tietoa?

    Sinulla ei ole titoa siitä, että mitä tapahtuu Jenkkilään lähetetyille rahoille, mutta sinulla on siitä kokemusta????

    Voisitko yrittää selventää?

    Äänestä

  • Heh... kirjoitti:

    Tietoa ei ole mutta kokemusta on. Heh, heh...

    Millaista mahtaa olla kokemus ilman tietoa?

    Sinulla ei ole titoa siitä, että mitä tapahtuu Jenkkilään lähetetyille rahoille, mutta sinulla on siitä kokemusta????

    Voisitko yrittää selventää?

    Kirkko toimii koko maailmassa samalla tavalla, eikä eri maissa tai alueilla eri tavalla...

    ...

    Eli kun tiedän miten homma toimii pohjoismaissa / englannin vyöhykkeellä, niin homma toimii samoin jenkkilässä.

    TOSIN. tietysti jenkkilässa on se rahat kokoava taso... Mutta edeleenkin sisäinen tarkastus toimii kyllä samoin riippumatta maasta tai alueesta, eli joku rahavirtoja tarkkailee, vaikka yritetään väittää että vain profeetta pari muuta näkee koko kuvan.

    Selvensikö tämä vai jatkuuko vääntö?

    Eli sinulla on arvelu siitä miten homma toimii jenkkilässä, mutta ei tietoa siitä, että miten ja mihin rahat käytetään.
    Suomi ja Jenkkilä eivät ole vertailukelpoisia, koska Jenkkilä on se paikka, jonne rahavirrat kaikista maista ohjataan.

    Eikö pikemminkin Kiina nyt ole se, jonne raha kasaantuu?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Eikö pikemminkin Kiina nyt ole se, jonne raha kasaantuu?

    Mistä lähtien kymmenykset on lähetetty Kiinaan?

    Äänestä

  • Heh... kirjoitti:

    Mistä lähtien kymmenykset on lähetetty Kiinaan?

    Ei niitä kymmenysrahojakaan minnekään lähetetä. Tilitys kyllä menee USA:aan, mutta rahat käytetään niiltä tileiltä, joita on esim. Suomessa. -Ylijäämä lähetetään sinne, missä rahaa tarvitaan. Suomeenkin tuota ylijäämää tuli rutkasti, kun rakennettiin temppeli ja seurakuntakeskuksia.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Ei niitä kymmenysrahojakaan minnekään lähetetä. Tilitys kyllä menee USA:aan, mutta rahat käytetään niiltä tileiltä, joita on esim. Suomessa. -Ylijäämä lähetetään sinne, missä rahaa tarvitaan. Suomeenkin tuota ylijäämää tuli rutkasti, kun rakennettiin temppeli ja seurakuntakeskuksia.

    Se paremmin Zappax kuin sinäkään ette tiedä, että mitä kaikkea jenkit niillä rahoilla tekevät.

    Äänestä

  • Heh... kirjoitti:

    Se paremmin Zappax kuin sinäkään ette tiedä, että mitä kaikkea jenkit niillä rahoilla tekevät.

    Levittelet vain kaikenlaisia olettamuksia, kaupunkitarinoihin perustuvaa netti"faktaa".

    Äänestä

  • Tiedätkö sinäkään? kirjoitti:

    Levittelet vain kaikenlaisia olettamuksia, kaupunkitarinoihin perustuvaa netti"faktaa".

    Siis kukaan täällä Suomessa ei tiedä vai? Tiedätkö sinä?

    Äänestä

  • Heh... kirjoitti:

    Siis kukaan täällä Suomessa ei tiedä vai? Tiedätkö sinä?

    vastausta kumpaankaan, mutta en esitä olettamuksiakaan, mitä jenkit saattaivat tehdä, jos ajattelisivat kuten sinä.

    Äänestä

  • En tiedä kirjoitti:

    vastausta kumpaankaan, mutta en esitä olettamuksiakaan, mitä jenkit saattaivat tehdä, jos ajattelisivat kuten sinä.

    Niin tietysti. Mormoneille sillä ei ole mitään väliä, että mitä Jenkkilässä rahoille tapahtuu. Pääasia, että oma korotuspaikka on turvattu!

    Olenko minä esittänyt olettamuksia rahojen käytöstä?

    Äänestä

Monet muutkin kuin uskonnolliset yhteisöt saavat avustuksia. Verovaroja käytetään moneen asiaan, joihin minun mielestäni ei tulisi käyttää.

Sinun pitää valittaa asiasta poliitikoille. Jos haluat urputtaa asiasta tällä palstalla silkkaa kateuttasi, silloin sinun kannattaisi painostaa omaa kirkkoasi julkaisemaan REHELLISESTI tilinpäätöstietonsa, jolloin sekin tulisi kelvolliseksi avustuksiin.

Äänestä

Investointipankkiiriliike McKirkko: Sijoitustoimintaa ja mukamas sielunhoitoa.

Minusta ainakin olisi omituista jos oma kirkkoni olisikin INVESTOINTIPANKKIIRILIIKE ja harjoittaisi jäsenmaksuillani mittavaa sijoitusliiketoimintaa ilman että itse pääsisin osingoille.

Vai montako osinkoa esim. Tapani, Nenada, tms ja Lehi ovat saaneet investointirahojensa vastineeksi?

Joku korjaa aina potin :-D

Äänestä

  • Tms 1 kirjoitti:

    No omituistahan tuo kirkkosi finanssi toiminta tosiaan onkin ,luehan tuosta, ja laske osinkosi... :-))

    Antaisko vatikaani vähän suomenkin katoliselle kirkolle..noup..eipä taida antaa.

    http://maallikkoapuri.blogspot.com/2011/01/vatikaanin-varallisuus.html

    Mutta saksalaisiin voimme aina siinä asiassa luottaa :-)

    No, oletko jo saanut McKirkolta ensimmäiset osinkosi vai onko salkunhoitajasi vetänyt kaikki tuottosi omiin liiveihinsä?

    Investointiasioissa voin suositella esimerkiksi pankkiiriliike Öhmania. :-)

    Äänestä

  • M.E.L. kirjoitti:

    Mutta saksalaisiin voimme aina siinä asiassa luottaa :-)

    Miksei vatikaani tue suomalaisia uskon veljiään ja sisariaan kun rahaa on valtavasti käytössä??

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    Miksei vatikaani tue suomalaisia uskon veljiään ja sisariaan kun rahaa on valtavasti käytössä??

    Aloita se 'puhdistaminen' oman kirkkosi piiristä, Nyt on kyse mormonikirkon epäkohdista.

    Äänestä

  • turha kieroilla kirjoitti:

    Mitä kieroilua? Mormoneilla "pääkirkko" USA :ssa auttaa kirkkojaan maailmalla, jos avun tarvetta ilmenee. Miksei Vatikaani huolehdi omistaan, kun rahasta se ainakaan ole kiinni?

    Äänestä

  • turha kieroilla kirjoitti:

    Aloita se 'puhdistaminen' oman kirkkosi piiristä, Nyt on kyse mormonikirkon epäkohdista.

    Siitähän se aina on, muiden epäkohtiahan ei saa edes mainita keskusteluissa..
    No miksei Vatikaani auta omiaan??

    Äänestä

Investointipankkiiriliike McKirkko: Sijoitustoimintaa ja mukamas sielunhoitoa.

Minusta ainakin olisi omituista jos oma kirkkoni olisikin INVESTOINTIPANKKIIRILIIKE ja harjoittaisi jäsenmaksuillani mittavaa sijoitusliiketoimintaa ilman että itse pääsisin osingoille.

Vai montako osinkoa esim. Tapani, Nenada, tms ja Lehi ovat saaneet investointirahojensa vastineeksi?

Joku korjaa aina potin :-D

Äänestä

Luin juuri tekstin jossa kirjoittaja toi julki ilonsa siitä että vaikka MAP kirkko on NIIN suuri ja sillä on NIIN monia rakennuksia, kappeleita, Seurakuntakeskuksia, Temppeleitä, tabernaakkeli ja se uusi hieno kokoushuone, niin ei mikään niistä ole rakennettu velalla eikä kirkolla ope lainkan velkaa!
Mikä suuri siunaus meidän Herraltamme! Kymmenykset ovat itsessään suuri siunaus ja kaikki nuo velattomat rakennukset ja mahdollisuudet palvella Jumalaa niissä on suuri siunaus meille.

Äänestä
  • Mistä tiedät, ettei MAP-kirkolla ole velkaa? Katsoitko tilinpäätöksestä?

    Äänestä

  • On se 'suuri siunausmeille mormoneille kun aivomme on narikassa'.

    Äänestä

  • aivojen käyttö turha kirjoitti:

    On se 'suuri siunausmeille mormoneille kun aivomme on narikassa'.

    Papukaija.

    Äänestä

  • Ev.lut. kirjoitti:

    Mistä tiedät, ettei MAP-kirkolla ole velkaa? Katsoitko tilinpäätöksestä?

    MAP-kirkolla SUOMESSA on velkaa USA:n kirkolle. Ja tämä johtuu lähinnä nyt temppelistä. Näin se temppelin rakentamisen rahoitus oli järjestetty.

    Mutta velakaa ei siis tietääkseni ole millekään ulkopuliselle taholle. Ei ollut silloin kun tein töitä kirkolle (näin silloin ihan kaiken tarvitavan tiedon...) eikä ole tietääkseni nytkään.

    MUTTA meidän pitää kyllä erottaa USA:n MAP-Kirkko uskonnollisena yhdyskuntana ja USA:ssa toimivat MAP-Kirkon Presidenttikunnan (joka siis on yritys) omistamat yritykset ja sijoitukset.

    SITTEN kun ymmärretään kirkon rakenne, nini voidaankin pohtia koko kuvaa... Hyvä kirja alkuun voisi olla http://www.amazon.com/Mormon-Corporate-Empire-Eye-Opening-Political/dp/0807004073

    "MAP-kirkolla SUOMESSA on velkaa USA:n kirkolle. Ja tämä johtuu lähinnä nyt temppelistä. Näin se temppelin rakentamisen rahoitus oli järjestetty."

    Siis ensin kerätään kirkon jäseniltä lahjoituksia ja sitten kirkko lainaa takaisin velkana teidän itsenne lahjoittamat rahat teille ja oletettavasti maksatte nyt sitten itselahjoittamistanne rahoista lainaamaanne summaa uusilla lahjoituksilla takaisin kirkolle. Ei kuullosta ihan rehelliseltä toiminnalta noin äkkiseltään ei, kyläl pitäisi hälykellojen kilkattaa tällaisista järjestelyistä.
    Satutko tietämään periikö Utah tuolle lainalle korkoa?

    Ei velkaa minnekään, vaan tuolla sanalla on kuvattu sitä, että Suomeen on sijoitettu varoja enemmän kuin täältä on kertynyt. Temppeli ei liioin palvele vain suomalaisia vaan myös venäläisiä ja baltialaisia.

    Äänestä

  • Siinä on yksi hurahtanut mormoni.

    Äänestä

Saanko papukaijamerkin myös?
Minun ei tarvitse edes toistaa kirjoituksiani, kun luin tämän valistavan mormonikeskustelupalstan koko juttuketjun. Suosittelen ketjun lukemista
sinullekin .... ja muille,

Paljonko yksi käännynnäinen maksaa? Aiheen käsittely 28.8.2007 12:29

Jutussa käsitellään 10% kymmenysten maksuja , tilinpäätösten salailua, tietojen salailua, palkkioiden salailua, kotiäideiltäkin vaaditaan työn arvon mukaisesti 10 % rahana tai työnä?!!

Ja kaikista julkeintahan on, että raha tosiaan menee Amerikan bisneksiin, mm. mormonien omistamiin hotelliketjuun, jossa on tarjolla prostituoituja, pornoa, alkoholia, kahvia tupakkaa jne, liikeyrityksiin, kirjapainoihin ja kauppoihin, maaomaisuuksiin ja mm yksityisten mormoniherrojen omiin tarkoituksiin ym. Rahaa kierrätetään niin, ettei pirukaan ota siitä selvää. Ja silti mormoni täällä Suomessa maksaa perheen kärsiessä puutetta, eikä tiedä mitä pimeitä bisneksiä hänenkin rahansa rahoittavat!!!

Joten ihan aiheellisesti ja asiasta me näistä mormonien raha-asioista kirjoitamme ja näköjään te suomalaisetkin tänne kirjoittavat mormonit salaatte ja vähättelette vielä näitä yleisiä tietoja, jotka ovat ihan mätäpaiseita mormonikirkkojen menettelytavoissa.

Joten ....,
etköhän itsekin ole aikamoinen papukaija, luepa tuo ketju kokonaisuudessaan. Se on mielestäni hyvin tosi. Jutellaan sitten lisää.

Ps. suosittelen koko ketjun lukemista ihan jokaiselle

Äänestä
  • Annatko linkin ko. keskusteluun....? etsimällä "28.8.2007 12:29" ei löytynyt mitään...

    Epäilen kuitenkin että onko siellä mitään tietoa ... Vai vaan pelkkää MUTU:a?

    Äänestä

  • zappax . kirjoitti:

    Annatko linkin ko. keskusteluun....? etsimällä "28.8.2007 12:29" ei löytynyt mitään...

    Epäilen kuitenkin että onko siellä mitään tietoa ... Vai vaan pelkkää MUTU:a?

    Se on esillä otsakkeella:

    Paljonko yksi käännynnäinen maksaa?

    alkuperäinen juttuketju vuodelta 28.8.2007 12:29

    siihen on kirjoitettu nyt vasta uutta tekstiä, joten löydät sen ihan tästä
    keskusteluosiosta seuraavana tuolla samalla otsakkeella.
    Joten turha sinunkään on vähätellä tosiasioiden olevan 'MUTU:a'.

    Äänestä

  • ei venkoilua kirjoitti:

    Ok.

    Se että täällä jokin asia on esillä, ei tarkoita sitä että se on tosiasia...

    Äänestä

  • zappax . kirjoitti:

    Ok.

    Se että täällä jokin asia on esillä, ei tarkoita sitä että se on tosiasia...

    'Se että täällä jokin asia on esillä, ei tarkoita sitä että se on tosiasia...'

    Zappax, tuo esittämäsi lause pitää todella paikkansa mormonien suhteen - teidän mormonien kirjoittamissa asioissa on harvoin mitään tosiasiaa.

    Äänestä

  • bingo! kirjoitti:

    Ja muidenko kirjoitukset ovat poikkeuksetta puhdasta faktaa, ei tosiaankaan..

    Äänestä

  • bingo! kirjoitti:

    'Se että täällä jokin asia on esillä, ei tarkoita sitä että se on tosiasia...'

    Zappax, tuo esittämäsi lause pitää todella paikkansa mormonien suhteen - teidän mormonien kirjoittamissa asioissa on harvoin mitään tosiasiaa.

    Katso peilin.

    Ja tule sitten heittämään samalaista tyhjää tekstiä.

    Äänestä

  • ei venkoilua kirjoitti:

    Se on esillä otsakkeella:

    Paljonko yksi käännynnäinen maksaa?

    alkuperäinen juttuketju vuodelta 28.8.2007 12:29

    siihen on kirjoitettu nyt vasta uutta tekstiä, joten löydät sen ihan tästä
    keskusteluosiosta seuraavana tuolla samalla otsakkeella.
    Joten turha sinunkään on vähätellä tosiasioiden olevan 'MUTU:a'.

    Eipä siellä mitään tosiasioita ollut...

    Eli oli pelkkää MUTU:a...

    Äänestä

MAP-kirkon iso plussa on, että se elää omilla varoillaan, toisin kuin ev.lut.-kirkkomme Suomessa.

Miinus taas on, että jäsenet eivät saa läpinäkyvää tietoa mihin ovat lahjoituksensa antaneet. Mormoinkirkon budjetit ovat salaisia. Kirkon johtotehtävissä olevat aika pitkälle miljonäärejä ja eivät tarvitse kirkonvaroja vakaamuukseensa. Status on tärkeämpää. Valtaosa tekee työtä vilpittömin sydämin. Joten kirkon raha-asiat eivät ole mikään iso häly uskolliselle mormoonille ellei sitten halua tietää tarkkaan mihin rahansa on lahjoittanut. Tämä vastaavasti ruokkii erinomaisesti kirkon organisaatiota. Vilpittömät sielut syssävät varansa taholle, josta ei tarkkaan tiedä mitään ja johtoporras ottaa ne vastaan hyvin mielin uskon dogman siivittelemänä.

Äänestä
  • Kukaan ei elä ylellisyydessä kirkon kustannuksella. Jotkut kirkossamme ovat rikkaita, mutta he ovat hankkineet varallisuutensa siviilielämässä.

    Me jäsenet näemme mihin rahat käytetään. Jos olisi tarkoitus pistää omiin taskuihinsa, niin ei esim. rakennettaisi niin laadukkaita temppeleitä ja seurakuntakeskuksia.

    Äänestä

Hölmöt pysyvät tietämättöminä ja tyhminä. Viisas haluaa tietää ja ottaa selvää.
Älykäs pysyy erossa vähänkin epämääräisistä ja epärehellisistä porukoista.

Äänestä
  • Palautetun evankeliumin tutkiminen saa älynkin vireäksi, sillä ei tarvitse uskoa esim. mielettömään kolminaisuusoppiin eikä tarvitse ottaa vastaan mitään, jota ei omakohtaisesti tunne ja huomaa todeksi. Kaikki MAP-kirkossa on synkronissa Raamatun opetusten kanssa sikäli kun Raamattu on oikein käännetty. Pyhät toimitukset ovat MAP-kirkossa samat kuin Raamatusta selviää:

    Evankeliumi tiiviisti:
    Ap.t. 2
    37 Kuullessaan tämän kaikki tunsivat piston sydämessään, ja he sanoivat Pietarille ja muille apostoleille: "Veljet, mitä meidän pitää tehdä?" [Hepr. 4:12]
    38 Pietari vastasi: "Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. [Matt. 3:11 ]

    Pelastumme armosta parhaammekin tehtyämme, mutta emme ilman parannusta (kääntymystä) ja uskovana tehtyä kasteen liittoa (upotuskaste oikealla valtuudella). Lisäksi meidän on otettava vastaan Pyhä Henki kätten päällepanon kautta kuten alkukirkon aikanakin tehtiin:
    Ap.t. 8
    14 Kun Jerusalemissa olevat apostolit kuulivat samarialaisten ottaneen vastaan Jumalan sanan, he lähettivät Pietarin ja Johanneksen heidän luokseen.
    15 Perille tultuaan nämä rukoilivat Samarian uskovien puolesta, että he saisivat Pyhän Hengen.
    16 Henki näet ei ollut vielä laskeutunut kehenkään heistä; heidät oli ainoastaan kastettu Herran Jeesuksen nimeen. [Ap. t. 19:2]
    17 Pietari ja Johannes panivat kätensä heidän päälleen, ja he saivat Pyhän Hengen. [Ap. t. 19:6]

    Siis:
    Kasteen tulee olla valtuudella tehty upotuskaste henkilölle, joka on tehnyt parannuksen - vauvakaste on harhaoppia. Pyhä Henki annetaan kasteen jälkeen kätten päällepanon kautta valtuuden nojalla.

    Äänestä

Onko äly vireä vain jos uskoo polyteismiin, joka on käskyssä kielletty?

Onko äly vireä sellaisella tyypillä, joka käyttää jatkuvasti tietyin taikamerkein varustettuja alusasuja?

Onko äly vireä henkilöllä joka sanoo uskovansa johonkin satuun, johon jonkun isoisän isäkin on uskonut?

Äänestä
  • Uskomme juuri sellaiseen jumaluuteen, josta kerrotaan Raamatussa. Jos se on polyteismia, niin sitten olemme sellaisia. Jumaluuteen kuuluu kolme persoonaa ja erillistä olentoa: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Poika ja Pyhä Henki ovat alisteisia Isälle, mutta Isä antaa kaiken vallan Pojalle mitä meihin tulee, sillä Kristus on Lunastajamme. Tässä mielessä Kristuskin on Isämme.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Uskomme juuri sellaiseen jumaluuteen, josta kerrotaan Raamatussa. Jos se on polyteismia, niin sitten olemme sellaisia. Jumaluuteen kuuluu kolme persoonaa ja erillistä olentoa: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Poika ja Pyhä Henki ovat alisteisia Isälle, mutta Isä antaa kaiken vallan Pojalle mitä meihin tulee, sillä Kristus on Lunastajamme. Tässä mielessä Kristuskin on Isämme.

    Siis äly on vireä, jos uskoo polyteismiin, vaikka monien Jumalien pitäminen on kielletty?

    Alistussuhteet eivät vaikuta millään muotoa Jumalien LUKUMÄÄRÄÄN.

    Onko äly vireä, jos sellaista esittää?

    Muihin kohtiin unohdit jostain syystä vastata.

    Äänestä

  • Äly hoi! kirjoitti:

    Osoita miten MAP-kirkon käsitys poikkeaa siitä, mitä kerrotaan Raamatussa? Kaikki kolme olivat samanaiaisesti läsnä erillisinä nissä tapayksissa:
    Uskomme että on juuri näin:
    Ap. t. 7:55
    Mutta Pyhää Henkeä täynnä Stefanos nosti katseensa taivasta kohti ja näki Jumalan kirkkauden ja Jeesuksen, joka seisoi Jumalan oikealla puolella. [Luuk. 22:69]
    Matt. 3:16
    Kun Jeesus oli kastettu, hän nousi heti vedestä. Samassa taivaat aukenivat, ja Jeesus näki Jumalan Hengen laskeutuvan kyyhkysen tavoin ja asettuvan hänen päälleen. [Hes. 1:1; Ap. t. 7:56]
    Mark. 1:10
    Vedestä noustessaan Jeesus näki, kuinka taivaat aukenivat ja Henki laskeutui häneen kyyhkysen tavoin. [Hes. 1:1; Ap. t. 7:56]
    Luuk. 3:22
    ja Pyhä Henki laskeutui hänen ylleen näkyvässä muodossa, kyyhkysen kaltaisena. Ja taivaasta kuului ääni: "Sinä olet minun rakas Poikani, sinuun minä olen mieltynyt." [Matt. 3:17 ]
    Joh. 1:32
    Johannes todisti: "Minä olen nähnyt, kuinka Henki laskeutui taivaasta kyyhkysen tavoin ja jäi hänen päälleen. [Matt. 3:16]

    Olen vastannut jo kaksi kertaa. Polyteismi on käskyä vastaan.

    Miksi heität aina nuo samat lainaukset? Eihän esim. kolminaisuusoppi kiellä eri persoonia.

    Nyt on kysymys SMithin kirkon opista, joka ei polyteismissään ole raamatullinen.

    Jospa koettaisit asettaa kiellon pitää muita jumalia oikeaan yhteyteensä!

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Jospa koettaisit asettaa kiellon pitää muita jumalia oikeaan yhteyteensä!

    Kielto kuuluu käskyihin. Se on oikea yhteys.

    Äänestä

  • Äly hoi! kirjoitti:

    Kielto kuuluu käskyihin. Se on oikea yhteys.

    Kenelle ja millaisessa tilanteessa se annettiin? Nyt asetat sanat aivan toiseen yhteyteen, johon ne eivät kuulu.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Kenelle ja millaisessa tilanteessa se annettiin? Nyt asetat sanat aivan toiseen yhteyteen, johon ne eivät kuulu.

    Käsky oli koko kansalle.

    Käskyjä on tarkoitus noudattaa ikuisesti. Ai niin. Eihän se Smith noudattanut seitsemättäkään käskyä.

    Äänestä

  • Äly hoi! kirjoitti:

    Käsky oli koko kansalle.

    Käskyjä on tarkoitus noudattaa ikuisesti. Ai niin. Eihän se Smith noudattanut seitsemättäkään käskyä.

    Joo, käsky annettiin koko kansalle, joka eli sellaisten kansojen ympäröimänä, jotka palvelivat epäjumalia. Siitä huolimatta israelilaiset tekivät kultaisen vasikan ja palvoivat sitä. Olosuhteet olivat aivan toiset kuin nykyisin. Nykyajalla on omat epäjumalansa, jotka vievät huomion pois siitä, mikä on tärkeintä.

    Siis seitsemättäkään käskyä ei tarvinnut enää noudatta Smithin aikaan, koska käsky oli annettu kansalle, joka eli erilaisten kansojen ympäröimänä kuin nykyisin?

    Anteeksi vain, mutta en nyt saa järjenjuoksustasi oikein kiinni. Eivätkö käskyt ole enää päteviä nykyaikana, koska ympäröivät kansat ovat muuttuneet?

    Nähtävästi et haluakaan ymmärtää. - Olennaista on, että MAP-kirkon oppi jumaluudesta on täsmälleen sama kuin Raamatussa eli on erikseen Isä, Poika ja Pyhä Henki eikä suinkaan vain persoonina.

    Tietänetkö, että kolminaisuusopinkin mukaan jokaisen Heistä sanotaan olevan Jumala? Kun sitten jatketaan: "Eikä kuitenkaan ole kolmea Jumalaa, vaan yksi Jumala", niin muutetaan Jumala -sanan sisältö muuksi kuin Heistä erikseen Jumalaksi sanottaessa. He ovat yksi jumaluus, jossa on kolme erillistä persoonaa ja olentoa.

    Siis Smithin kirkon opissa on monia Jumalia, vaikka käskyssä kielletään pitämästä muita kuin yhtä. Ei se silloin ole "täsmälleen sama" kuin Raamatussa...

    Kyllä siinä on vakava ristiriita!

    Meillä on aivan sama käsitys jumaluudesta, jonka voi todeta Raamatusta. Osoita, jos se on jotenkin erilainen!

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Meillä on aivan sama käsitys jumaluudesta, jonka voi todeta Raamatusta. Osoita, jos se on jotenkin erilainen!

    Pitääkö vielä neljännen kerran huomauttaa sinulle, että vika on Jumalien MÄÄRÄSSÄ! Raamatun käskyssä sallitaan YKSI, teillä on KOLME.

    Mikä tuossa on niin vaikeaa?

    Äänestä

  • Äly hoi! kirjoitti:

    Pitääkö vielä neljännen kerran huomauttaa sinulle, että vika on Jumalien MÄÄRÄSSÄ! Raamatun käskyssä sallitaan YKSI, teillä on KOLME.

    Mikä tuossa on niin vaikeaa?

    Et pysty esittämään, miten MAP-kirkon jumalakästys poikkeaa Raamatusta. Kolminaisuusoppi koettaa keinotekoisesti saada kolmesta yhden, mutta se on järjetöntä ellei yhdellä Jumalalla tarkoiteta jumaluutta. Myös MAP-kirkon piirissä Heitä sanotaan joskus yhdeksi Jumalaksi Heidän yksimielisyytensä vuoksi. Tästä olkoon esimerkkinä kolmen silminnäkijän todistuksen viimeinen lause:

    KOLMEN SILMINNÄKIJÄN TODISTUS

    1 TIETÄKÖÖT KAIKKI KANSAKUNNAT, suvut, kielet ja kansat, joille tämä kirja tulee, että me Isän Jumalan ja Herramme Jeesuksen Kristuksen armosta olemme nähneet levyt, jotka sisältävät tämän kirjan, joka on aikakirja Nefin kansasta sekä heidän veljistään lamanilaisista ja myös Jeredin kansasta, joka tuli tornilta, josta on puhuttu. Ja me tiedämme myös, että ne on käännetty Jumalan lahjan ja voiman avulla, sillä hänen äänensä on julistanut sen meille; sen tähden me tiedämme varmasti, että kirja on tosi. Ja me todistamme myös, että me olemme nähneet levyissä olevat kaiverrukset; ja ne on näytetty meille Jumalan eikä ihmisen voimalla. Ja me julistamme vakain sanoin, että Jumalan enkeli laskeutui taivaasta ja toi ja asetti levyt silmiemme eteen, että me katsoimme ja näimme ne ja niissä olevat kaiverrukset; ja me tiedämme, että Isän Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armosta me näimme ja todistamme, että tämä on totta. Ja se on ihmeellistä meidän silmissämme. Joka tapauksessa Herran ääni käski meidän todistaa siitä; sen tähden, ollaksemme kuuliaisia Jumalan käskyille, me todistamme tästä. Ja me tiedämme, että jos olemme uskollisia Kristuksessa, me puhdistamme vaatteemme kaikkien ihmisten verestä, ja meidät havaitaan tahrattomiksi Kristuksen tuomioistuimen edessä, ja me saamme asua hänen kanssaan iankaikkisesti taivaissa. Ja kunnia olkoon Isälle ja Pojalle ja Pyhälle Hengelle, jotka ovat yksi Jumala. Aamen.

    OLIVER COWDERY
    DAVID WHITMER
    MARTIN HARRIS

    Mutta kun yksimielisyys ei tee kolmesta Jumalasta YHTÄ!

    Olen osoittanut jo monta kertaa, että ristiriita Raamattuun nähden on Jumalien lukumäärässä!

    Kun et pysty sitä kumoamaan, jatkat vain inttämistä samoilla, kestämättömillä argumenteilla.

    Yksimielisyys tai alistussuhteet eivät vaikuta lukumäärään millään tavalla!

    Smithin oppi on henoteistinen ja henoteismi kuuluu polyteismiin.

    Oletpa juuttunut tuohon yhden Jumalan kirjaimellisuuteen.
    Miten voit hyväksyä sen, että kolminaisuusopissa sanotaan kutakin erikseen Jumalaksi? Muslimien mielestä kristityt ovat siksi monijumalisia.

    Äänestä

Oletpa juuttunut pahasti, kun et ole näkevinäsi ristiriitaa Smithin opin ja Raamatun välillä koskien Jumalien lukumäärää.

Kominaisuusopilla ei ole mitään tekemistä Smithin opin kanssa, paitsi ehkä siinä, että aluksi Smithkin opetti kominaisuusopin mukaan.

Turhaan kyselet minun hyväksymisiäni. Minä en usko sen paremmin Smithin oppiin kuin kolminaisuusoppiinkaan. Tällä palstalla puhutaan SMITHIN OPISTA, ei kolminaisuusopista, jota et ymmärrä.

Et pysty millään pääsemään ohi siitä, että Jumalien määrä Smithin opissa ja Raamatun käskyssä on erilainen.

Äänestä
  • Jos ymmärrät kolminaisuusopin, niin kerro toki!

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Jos ymmärrät kolminaisuusopin, niin kerro toki!

    Nyt oli kysymys Smithin opin ristiriidasta Raamatun käskyyn nähden. Älä yritä kääntää huomiota perkeleen kirkon oppiin.

    Äänestä

Ota huomioon, hän on jo 84-vuotias!

Äänestä
  • Oletko ikärasisti?

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Oletko ikärasisti?

    Vanhukset monesti vaan ajattelevat itsepäisesti vanhusten lailla.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Oletko ikärasisti?

    Itsepähän sitä ikääsi toitotat, unohditko jo ikäsikin?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Ihmettelevä.. kirjoitti:

Paljon kannetaan huolta täälläkin kymmenysten maksamisesta, asiasta joka on yleistä monissa kirkoissa suomessakin ja koskettaa tietenkin vain jäseniä.
Asia joka koskettaa jokaista suomalaista veronmaksajaa on valtion maksamat rahaavustukset monille kirkoille. Kysynkin tuleeko yleisiä varoja käyttää sellaisten kirkkojen toimintaan jotka eivät kykene saamaan jäsenistöltä riittävää rahoituspohjaa toiminnalleen? Suomessa on myös kirkkoja jotka toimivat 100% omillaan, MAP- kirkko on yksi niistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu