Raamattu/Tolkien

Raamatun mukaan Ukko-Nooa eli 950 vuotiaaksi..Tämä irstas patriarkkahan tunnetaan pitkäikäisyytensä ohella myös insestistä ja väkivaltaisesta käytöksestään-lähinnä kännipäissään.

1 Mose 6:3, Herra sanoi: "Minä en anna elämän hengen asua ihmisessä miten kauan tahansa. Ihminen on lihaa, heikko ja katoavainen. Olkoon siis hänen elinikänsä enintään satakaksikymmentä vuotta."

Olihan se odotettavissa oleva elinikä aluksi ikuisuus. Kukaan ihminen ei kuitenkaan ole elänyt edes tuhatta vuotta...Luulisi Metusaalemia vituttavan! Syntiinlankeemus eh,-lyhensi ihmisten elinajanodotetta tuhannesta vuodesta 120 vuoteen ;) Aivan varmasti..

Mutta kukaan uskovainen ei osaa selittä miksi ihmiset eli edelleenkin monta sataa vuotta vanhoiksi Raamatun tarinoissa, vaikka heidän herransa sanoi että heidän elinikänsä tulee olemaan enintään sata kaksikymmentä vuotta (120v).

Olen edelleenkin vastausta vailla.

Gandalf eli Sormusten Herrassa kirjassa pirun vanhaksi kuten myös Bilbo. Yhtä tosia henkilöitä kuin Raamatussa esiintyneet. Ok myönnetään. Saattaa olla, että Raamatussa on joitain ihan oikeasti eläneitä henkilöitä - samoin kuin Taru Sormusten herra kirjoissa - ne henkilöt ovat vain muutettu satuhahmoiksi kirjaan/kirjasarjoihin.

1. Moos, 6:4
"Siihen aikaan ja myöhemminkin oli maan päällä jättiläisiä, kun jumalien pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia. Juuri näitä olivat muinaisajan kuuluisat sankarit."

Tämähän on täyttä tuubaa! Jos jotain ihme jättiläisiä olisi muinoin elänyt niin kait joku asuinsija ja fossiilitodiste olisi löytynyt ?.Ihan Tolkienin satuilua..

Jeesuksen viimeiset sanat olivat
Johanneksen mukaan: Se on täytetty
Matteuksen ja Markuksen mukaan: Jumalani, jumalani miksi hylkäsit minut
Luukkaan mukaan: Isä sinun käsiisi uskon henkeni

Ja sitten joku vielä kysyy onko Raamatussa ristiriitaista tekstiä. Luulisi olevan aika konkreettinen juttu mitä Jeesus sanoi ristillä viimeiseksi ennen kuolemaansa vaan ei-mitäpä muuta satukirjalta joka peilaa omaa brutaalia aikaansa voisi odottaakaan ?.

Raamattu on niin täynnä osoituksia kristittyjen jumalan vajavuuksista (koko Jeesus-episodia myöten) että epäilen vahvasti kristittyjen jumalan kaikkivaltiutta. Lähinnä näyttäisi siltä että kristinuskossa ihminen on luonut jumalan omaksi (haave-)kuvakseen ja kretardit juoksevat muinaisten sääntöjen perässä ja heh heh, taivaspaikan perässä lieka kaulassa,
20161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Markus 9:1 ja Luukas 17:20-21 variaatiot taivaspaikasta, näkyvästä ja näkymättömästä.

Äänestä
jb

Äänestä

Loco rupeaa aina päissään lukemaan evokkien Raamattua, siellähän kaikki käänetään päälaelleen. Nooastakin tehdään insestiukko vaikka oikea Raamattu ei puhu siitä mitään.

Äänestä
  • »oikea Raamattu ei puhu siitä mitään»

    Odotamme EDELLEEN sitä OIKEAA Raamatunkäännöstä.

    Äänestä

  • No mitä "oikea" raamattu Ukko Nooasta kertoo? Täh? Alahan avautua! Juoppo sika (Nooa) turha mokomaa persereikää puolustella, sitäpaitsi mielikuvitusta koko äijä taitaa olla..

    No?

    Äänestä

  • Jaa mistä "oikea" raamattu löytynee......?

    Äänestä

  • V.Loco kirjoitti:

    Jaa mistä "oikea" raamattu löytynee......?

    Oikea raamattu..?

    Äänestä

  • V.Loco kirjoitti:

    Jaa mistä "oikea" raamattu löytynee......?

    Loco on nyt tosiaan sekoittanut Nooan ja Lootin. Edellinen aiheutti huonon onnen sille pojalleen, joka vahingossa joutui näkemään tekovärkkinsä. Insestiin ei syyllistynyt.

    Äänestä

" Nooastakin tehdään insestiukko vaikka oikea Raamattu ei puhu siitä mitään. "

Ukko-Nooahan makasi kännissä (tai siis pervo oli osittaisessa tajuttomuuden tilassa liiallisen alkoholinkäytön takia-eihän sillä muuten olisi stondannut) ja omat tyttäret -heh-raiskasivat hänet.

Fakta mikä fakta, perustuu omaan satukirjaasi.Kyllä, odotan vastauksia.."Oikea raamattu..Hoh hoijaa!

Äänestä
  • Meniköhän tämä sekaisin Lootin kanssa 1. Moos 19:31-38

    Äänestä

Vastauksia ei tule eli kretuilla jauhoa suussa, taas.

Äänestä

Yksikään id-kreationisti ei ole koskaan missään mistään asiasta minkään tieteen kohdalla kyennyt esittämään tieteen näkemystä todennäköisempää selitystä. Taikausko on vain..Taikauskoa.

Äänestä
  • Ei tarvitse olla mikään asiantuntikaan kun ymmärtää että esimerkiksi koko vedenpaisumusmyytti on silkkaa satua. Itse asiassa koko raamattu on satukirja, tylsä kuin puhelinluettelo tosin. Kalle Pääkallokin kirjoitti paaljon parempia opuksia ja ne olivat inhorealistisia verrattuna raamatun hassuihin satuihin.. En kyllä ymmärrä miksi se on niin suosittu (raamattu ja iijokisarja) ja monet elävät ja ajattelevat sen oppien mukaan-raamatun siis.

    Otetaampa esmerkki taas:

    2. Aik. 7:5, 8-9 -- Raamattu ilmoittaa kuningas Salomon uhranneen 22 000 härkää ja 120 000 lammasta yhdessä viikossa. Tämä merkitsee hänen teurastaneen yli 845 eläintä tunnissa, yli 14 eläintä minuutissa, tauotta seitsemän vuorokauden ajan.


    Mitä enemmän tätä sontakasaa tutkii niin sitä naurettavammalta koko tekele vaikuttaa..

    Kretardit vastaavat hiljaisuudella.

    Jauho..

    Äänestä

  • V.Loco kirjoitti:

    Ei tarvitse olla mikään asiantuntikaan kun ymmärtää että esimerkiksi koko vedenpaisumusmyytti on silkkaa satua. Itse asiassa koko raamattu on satukirja, tylsä kuin puhelinluettelo tosin. Kalle Pääkallokin kirjoitti paaljon parempia opuksia ja ne olivat inhorealistisia verrattuna raamatun hassuihin satuihin.. En kyllä ymmärrä miksi se on niin suosittu (raamattu ja iijokisarja) ja monet elävät ja ajattelevat sen oppien mukaan-raamatun siis.

    Otetaampa esmerkki taas:

    2. Aik. 7:5, 8-9 -- Raamattu ilmoittaa kuningas Salomon uhranneen 22 000 härkää ja 120 000 lammasta yhdessä viikossa. Tämä merkitsee hänen teurastaneen yli 845 eläintä tunnissa, yli 14 eläintä minuutissa, tauotta seitsemän vuorokauden ajan.


    Mitä enemmän tätä sontakasaa tutkii niin sitä naurettavammalta koko tekele vaikuttaa..

    Kretardit vastaavat hiljaisuudella.

    Jauho..

    Olen aikoinaan opetellut lihanleikkaajan hienon ammatin ja speksit joita raamattu ilmoittaa ovat kyllä lähinnä naurettavia..Sama juttu kuin muuan temppelinrakennus-liioitella pitää ja rankasti.

    Lihanleikkaus on taidetta ja epäilen Salomoonin aikana teurastuskaluston olleen surkeata, kuinkahan moni edes osannut veistään teroittaa kun nykyäänkin se näyttää niin kovin vaikeata suurimmalle osalle olevan..

    Voin laskea kuinka pitkään nykykalustolla menee tuohon:

    2. Aik. 7:5, 8-9 -- Raamattu ilmoittaa kuningas Salomon uhranneen 22 000 härkää ja 120 000 lammasta yhdessä viikossa. Tämä merkitsee hänen teurastaneen yli 845 eläintä tunnissa, yli 14 eläintä minuutissa, tauotta seitsemän vuorokauden ajan.

    Äänestä

Alkaa vaikuttaa että hylkään muutoinkin horjuvan uskoni kun näitä lukee.Minkäs teet ?

Äänestä

Avaa toinenkin niin vapaudut kristinuskon valheesta.

Äänestä

Frodo tulee vielä takasiin:D Ennemmin kuin jeesus..

Äänestä

Hijaista kretaatiolinjalla.

Jauhoa suussa.

Äänestä

Hylkäsin uskoni.Mitä nyt?

Äänestä

Onnitteluni, olet terve evokki nytten!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


V.Loco kirjoitti:

Raamatun mukaan Ukko-Nooa eli 950 vuotiaaksi..Tämä irstas patriarkkahan tunnetaan pitkäikäisyytensä ohella myös insestistä ja väkivaltaisesta käytöksestään-lähinnä kännipäissään.

1 Mose 6:3, Herra sanoi: "Minä en anna elämän hengen asua ihmisessä miten kauan tahansa. Ihminen on lihaa, heikko ja katoavainen. Olkoon siis hänen elinikänsä enintään satakaksikymmentä vuotta."

Olihan se odotettavissa oleva elinikä aluksi ikuisuus. Kukaan ihminen ei kuitenkaan ole elänyt edes tuhatta vuotta...Luulisi Metusaalemia vituttavan! Syntiinlankeemus eh,-lyhensi ihmisten elinajanodotetta tuhannesta vuodesta 120 vuoteen ;) Aivan varmasti..

Mutta kukaan uskovainen ei osaa selittä miksi ihmiset eli edelleenkin monta sataa vuotta vanhoiksi Raamatun tarinoissa, vaikka heidän herransa sanoi että heidän elinikänsä tulee olemaan enintään sata kaksikymmentä vuotta (120v).

Olen edelleenkin vastausta vailla.

Gandalf eli Sormusten Herrassa kirjassa pirun vanhaksi kuten myös Bilbo. Yhtä tosia henkilöitä kuin Raamatussa esiintyneet. Ok myönnetään. Saattaa olla, että Raamatussa on joitain ihan oikeasti eläneitä henkilöitä - samoin kuin Taru Sormusten herra kirjoissa - ne henkilöt ovat vain muutettu satuhahmoiksi kirjaan/kirjasarjoihin.

1. Moos, 6:4
"Siihen aikaan ja myöhemminkin oli maan päällä jättiläisiä, kun jumalien pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin ja nämä synnyttivät heille lapsia. Juuri näitä olivat muinaisajan kuuluisat sankarit."

Tämähän on täyttä tuubaa! Jos jotain ihme jättiläisiä olisi muinoin elänyt niin kait joku asuinsija ja fossiilitodiste olisi löytynyt ?.Ihan Tolkienin satuilua..

Jeesuksen viimeiset sanat olivat
Johanneksen mukaan: Se on täytetty
Matteuksen ja Markuksen mukaan: Jumalani, jumalani miksi hylkäsit minut
Luukkaan mukaan: Isä sinun käsiisi uskon henkeni

Ja sitten joku vielä kysyy onko Raamatussa ristiriitaista tekstiä. Luulisi olevan aika konkreettinen juttu mitä Jeesus sanoi ristillä viimeiseksi ennen kuolemaansa vaan ei-mitäpä muuta satukirjalta joka peilaa omaa brutaalia aikaansa voisi odottaakaan ?.

Raamattu on niin täynnä osoituksia kristittyjen jumalan vajavuuksista (koko Jeesus-episodia myöten) että epäilen vahvasti kristittyjen jumalan kaikkivaltiutta. Lähinnä näyttäisi siltä että kristinuskossa ihminen on luonut jumalan omaksi (haave-)kuvakseen ja kretardit juoksevat muinaisten sääntöjen perässä ja heh heh, taivaspaikan perässä lieka kaulassa,

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu