Sisäministeriön selvitys perussuomalaisten jäsenien ja kannattajien väkivaltamielipiteistä hermostuttaa perussuomalaisia.
Tiedotusvälineissä on on kerrottu, että julkaisemattomassa tutkimuksen mukaan osa perussuomalaisten jäsenistä ja kannattajista hyväksyy väkivallan.
Väitteet perussuomalaisten väkivaltaisuudesta tulivat julkisuuteen sisäministeriön seminaarissa, joka käsitteli väkivaltaisuutta ja radikalisoitumista.
Myös tutkimuksen tehnyt brittiläinen tutkimuslaitos Demos on reagoinut julkaistuihin tutkimustuloksiin. Demoksen mukaan tilaisuudessa on kerrottu epätarkkoja tuloksia julkaisemattomasta tutkimuksesta.
Demoksen mukaan sillä ei ole tuloksia, jotka yhdistäisivät perussuomalaiset väkivallan suosijoiksi.
Matti Putkonen, joka on perussuomalaisten työntekijä, sanoo, että kyselyä ei ole voitu tehdä ilman puolueen lupaa. Hän sanoi Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa, että laillisin konstein ei ole voitu saada puolueen jäsenluetteloa käyttöön.
Putkonen on tehnyt asiasta kyselyn sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljaselle, sisäisen turvallisuuden sihteeristön päällikölle Tarja Mankkiselle ja sisäministeri Päivi Räsäselle.
– Tein neljä kysymystä. Heillä on aikaa vastata keskiviikkoon asti, sanoi Putkonen.
Hän toteaa, että, jos vastausta ei kuulu, niin voi kysyä, että voiko Viljanen jatkaa nykyisesssä tehtävässään.
Putkosen mukaan sisäministeriöstä puolueelle ei ole annettu tilaisuuden ohjelmaa tai osallistujalistaa. Perusteena on se, että ministeriön mukaan kyseessä on sisäinen asiantuntijatilaisuus.
Putkonen myös pyysi radiolähetyksessä apua medialta, jotta perussuomalaisetkin saisivat tietää, mitä selvityksessä on kerrottu. Se esiteltiin viime viikolla ministeriön seminaarissa, mutta vain seminaariin osallistujille.
http://mediaseuranta.blogspot.com/2011/09/aamulehti-perussuomalaisia.html
Ilmiselvä kiihotus kansanryhmää vastaan! Syyllinen on löydettävä ja vietävä tuomittavaksi!

Vastaukset 3
Vanhimmat
kOKOOMUS HYÖKKÄÄ , KUN OMAT VÄKIVALLAN EDUSTAJAT ON MONASTI TUOMITTU.
jopa puoluesihteeri on sen takia jouduttu vaihtamaan.
DEMARIEN presitentti ehdokas on kuuluisa nyrkinheiluttaja , ja vieläkin lähes 100 vuotiaana ÄRISEE KUIN NAAPURIN RAKKI , AINA KUN PERSU ON TAPEETILLA.
Aika skitso aloitus, sori, ottaen huomioon, että ilman nimeä julkisuuteen esitetty. Tämäkin on julkisuutta, tämä Suomi24, vaikka kansankiihottajat ja p*skanpuhujat eivät sitä asiaa halua kunnioittaa.
No listatkaas perussuomalaisten nykyisten kansanedustajien ja muiden kansanedustajin blogi- ja lehtikirjoitukset, niin aletaan sitten katsella, että kuka on väkivaltainen nettikirjoittelussa ja kuka ei. Luulen, että sisällönanalyysi toimisi tutkimusmetodina, mutta poislukien toki identiteettirikokset, jollaisten harjoittajat kuuluvat linnaan, kun suuri osa kansasta on tyhmää, eikä voi olettaa, etteivät ko. kaltaiset ottaisi totuutena netistä lukemaansa.
Eikös tämä sisäministeriön kansliapäällikkö Ritva Viljanen ole se demari, jonka presidentti halonen laittoin tuohon hyvään virkaan syrjäyttämällä paremman kansliapäällikön (mies).
Demarit vastustaa persuja. Kaikki vastustaa persuja. Persut pelottaa, varsinkin kun eri vaaleja on tulossa!