5 jussia vaan?

bbxxbbxb

Onko siis niin, että vain viittä maajussia aletaan jatkossa seuraamaan? Jostain olin lukevinani niin... Mitä niille viidelle muulle sitten tapahtuu, eikö niitä enää yhtään seurata?:o Tyhmää..

5

427

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • he jatkavat vain oma

      Saattaahan se olla niinkin, mutta osa kai jättäytyy jo vapaaehtoisesti pois kisasta ihan omalla päätöksellään. Sitten he jatkavat vain omaa elämmänsä omassa yksityisyydessään ilman kameroita ja julkisuutta. Mutta onhan siinä silti aihetta ohjelmaan, sillä jokaisella jussilla ja jussittarella on aluksi ainakin viisi kilpakosijaa, joista sitten vähitellen karsitaan kaksi sinne maatilalle kokeilemaan arkipäivän elämää.

      Toivottavasti Pielaveden rohkea ja komea nuori isäntä saadaan ohjelmaan, sillä hän on hyvänä esimerkkinä kaikille maaseudun nuorille täysin mahdollisesta tavasta elää omana itsenään, olipa sitten millä tavalla tahansa erilainen. Myös maaseudun homot ja piilohomot voivat rohkaistua hänen esimerkistään. Eihän elämää ole tarkoitettu elettäväksi valheessa ja ahdistuksessa.

    • CityJussitar

      Eiks viime kaudellakin tehty niin, että viisi vain valittiin tarkempaan syyniin ja niide loppujen kuulumiset saadaan tietää sitten kun kausi päättyy, kun kaikki kokoontuvat yhteen?

      Minua kiinnostaa, onko se Arto löytänyt ketään.
      http://www.mtv3.fi/ohjelmat/sivusto2008.shtml/viihde/maajussille_morsian/henkilot?1036095

      Artollehan oli tärkeää se, ettei kumppanilla ole lapsia. Siksi heivasi jonkun morsianehdokkaan pois kättelyssä, joka oli ainut joka olisi taas Arton kelpuuttanut. Arto on itse nelikymppinen ja oletti että maasta löytyy nelikymppisia neitsyitä.

    • Homolempi

      Väkisin piti änkeä se homppeli vaikkei saanut kuin jotain 22 kirjettä. Diskattiinko ohjelmasta enemmänkin saaneita? Kansa haluaa tirkistellä homojen lemmen temmellystä;D

    • gkjjgjg

      Mutta taisi olla ko henkilö viidenneksi eniten kirjeitä saanut^

      • gkkgkgkg

        Eipäs kun korjaan! Se saikin neljänneksi eniten!:)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eduskunnan setämiehet eivät häiritse

      Porvariston sedät kertoivat kuorossa, että eivät tiedä häirinnästä mitään.
      Maailman menoa
      288
      7470
    2. Jaguar i pace sähköauto hajosi. Jopa 100 tonnia akun vaihto. Edullisia kilometrejä

      https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/fcaa5ae4-c04d-414d-ac54-dab991758b2e Tuo että sähköautossa ei lämmitys toimi on
      Hybridi- ja sähköautot
      52
      3919
    3. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3438
    4. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      72
      3171
    5. Muistakaa demarit, että TE petitte, ei vihreät tai vas.liitto

      Te veitte eduskunnasta turvallisen tilan, veditte sen viemäristä alas. Te demarit, itsensä ylentäneet moraalinvartijat,
      Maailman menoa
      114
      2844
    6. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      38
      2644
    7. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      49
      2508
    8. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      53
      2263
    9. Oletko ollut

      Oletko omasta mielestäsi ollut sokea asioille?
      Ikävä
      68
      2043
    10. Pitäiskö meidän tehdä jotain

      Mennä vaikka kihloihin?
      Ikävä
      99
      1911
    Aihe