Mitä Suomi on hyötynyt EU-jäsenyydestä? Ollaan oltu 10 vuotta jäsenenä ja työttömyys on edelleen korkealla. Eipä halventunut ruokakaan...
Mitä hyötyä EU:sta?
Kansalainen
641676
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 22 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 64
Vanhimmat
Ruoka on huomattavasti edullisempaa, korot alhaalla, autot halpoja, olut naurettavan halpaa,
ja työttömyyskin alepana kuin ennen EU:ta.
Elämä hymyilee.
Se on varmasti totta, että korot ovat pysyneet alhaalla ja sen seurauksena on saanut esim. halpaa asuntolainaa. Mutta että ruoka olisi huomattavasti halvempaa... Mihin perustat väitteesi? Halpa olut ei pitkällä tähtäimellä ole lainkaan hyvä asia kansanterveyden näkökulmasta. Ja vaikka työttömyys onkin laskenut pahimmista lamavuosista, niin voiko sen laskea EU:n ansioksi? Suomen työttömyys on edelleen korkea Euroopan mittakaavassa. Esim. Ruotsissa, joka ei ole EMU:ssa, on noin puolet pienempi työttömyys.
" Halpa olut ei pitkällä tähtäimellä ole lainkaan hyvä asia kansanterveyden näkökulmasta."
Eli kuulut siihen idiootti-junttisukupolveen joka juo vaikka marinolia jos se on riittävän halpaa.
Kananmunat on halpoja ja yhtä paskanmakuisia kuin ennenkin.
" Mutta että ruoka olisi huomattavasti halvempaa... Mihin perustat väitteesi? "
=> Ihan arkielämään Unionissa. Muistatko yhtään paljonko jauheliha maksoi ennen EU:ta? Tai HK:n sininen? Makaroni-/pastatuotteet? Sisäfile? Maitotuotteet ja jogurtit?
Esimerkkejä on vaikka kuinka. Ruoka aivan todella halpeni kilpailun vapautuessa ja oligopolien purkautuessa markkinoilta. Voi vain kuvitella, paljonko grillimakkara maksasi nyt, jos emme olisi Unionissa! Voi sitä itkua ja hammasten kiristystä.
Suomi on sijoittunut ruokakorivertailuissa sitä paitsi hyvin viime vuosina.
Suomen työttömyystilannetta ei voitane laskea EU:n ansioksi tai syyksi. Toteampahan vain, että ennen EU:n aikaa työttömiä oli vielä enemmän.
Olet oikeassa siinä, että kilpailu on tervetullutta Suomeen joka tosiaan on ollut oligopolien luvattu maa. Itsekin pidän Euroopan sisämarkkinoita hyvänä asiana. Mutta eikös jo ETA-sopimus mahdollistanut sisämarkkinat. EU:ssa päätetään paljon muistakin asioista kuin pelkästään taloudellisista. Siinä menee mielestäni raja.
Ruoka on halventunut viime aikoina jonkun verran. Kiitos siitä Lidlille, joka on pakottanut Keskon ja SOK:n kilpailuun. Ja mitä tulee ruokakorivertailuihin eri maiden välillä, niin nehän kertovat vain eri maiden välisistä eroista. Onko sinulla faktaa ruokakorien hinnoista Suomessa nyt ja ennen EU:ta?
Ainakin euron käyttöönoton jälkeen hintoja pyöristettiin monesti ylöspäin.
ETA-sopimus ei olisi mahdollistanut euron käyttöönottoa, joten hintavertailut olisivat olleet käytännössä mahdottomia.
Ruokakorivertailuista on tarinaa tällä palstalla aikaisemmin, siinä Suomen kori oli vertailun halvin. Sitä, paljonko ruoka maksaisi, jos Suomi ei olisi EU:n jäsen, ei tiedä kukaan. Olen kuitenkin ehdottoman varma siitä, että se olisi kalliimpaa. Tiedämme kuitenkin sen, että ruoan hinta halpeni heti jäseneksi liityttyämme.
Euron käyttöönotto ei nostanut tavaroiden ja palveluiden hintoja. Tästä on olemassa useitakin tutkimuksia, mm. Kuluttajaviraston, joka on kuluttajien edunvalvoja.
Eikä pidä unohtaa uusien autojen hinnan laskua, kuten ei myöskään käytettyjen - kiitos Saksan tuontiautojen. Tämäkään ei olisi ollut ilman jäsenyyttä mahdollista.
tänne pitäis oikeasti olla k18. Kysyttäis jotain kasariajan kyssäreitä tunnistuksessa, menkää pois, penikat! Tuolla Autot->Honda palstalla on hyvää tilaa tepistä.
Jos unohtetaan välillä tuo rahan perässä juokseminen niin EU:sta konkreettista hyötyä on
1)paremmat valikoimat elintarvikkeita, maitotuotteissakin on muutakin kuin valio ja ingman. Itse nautin suunnattomasti erilaisista kahvimerkeistä yms. joita löytyy ihan tavallisen S-marketin hyllystä.
2)uudemmat, turvallisemmat autot vs. 80-luvun japsimiinat joissa ei ole kuin sisustus ja ruostetta.
Ruoka ei ainakaan meillä päin ole huomattavasti edullisempaa, korot ovat joka puolella maailmaa alhaalla, autot eivät ainakaan Suomessa ole halpoja, työttömyys on paljon korkeammalla kuin 80-luvulla ennen EU-jäsenyyttä.
Mitä jäi jäljelle? Halpa olut, JEEEEEEEEEEEEE...
Pitäisköhän heti käydä ostamassa ja juoda ja kusta ja juoda ja...
EU:n ulkopuolelle jääminen olisi antanut meille mahdollisuuden liberalisoida hallitusti elintarvikkeiden kauppaa. Tällainen kertarysäys ei ollut ollenkaan hyvä asia kaikkien osapuolten kannalta.
Se uusien autojen hinnan lasku jäi muuten väliaikaiseksi.
Vaikka ruoan hinta olisikin laskenut, niin mitään dramaattista se ei ole ollut. Ja kilpailun vapauttaminen elintarviketuotteiden kohdalla olisi ollut mahdollista ETA-sopimuksen puitteissa, siis ilman EU jäsenyyttä. Eli kilpailun vapauttaminen elintarviketuotteiden kohdalla olisi ollut mahdollista ilman euroakin.
Ja se että Suomessa autot ovat olleet kohtuuttoman kalliita, on johtunut siitä, että nämä poliittiset päättäjämme ovat halunneet ylläpitää korkeaa autoveroa. Veron laskeminen onnistuisi ilman EU-jäsenyyttäkin.
Suomen pankilla oli ennen EU-jäsenyyttä täydet valtuudet päättää ohjauskoroistaan. Matalaan korkotasoon ei EKP:tä tarvita.
kusta.
...veret seisauttavaa argumentointia.
Eikös Suomi ollut hetken pelkästään ETA:ssa? Eipä vain tippuneet elintarvikkeiden hinnat. Mutta huomaa, että tarvittiin EU että autojen hinnat laskisivat. Eli EU tarvittiin tähänkin.
Voi olla että ruoan hinnan jonkinlainen alentuminen olisi ollut mahdollista ETA-jäsenenäkin, mutta valitettavasti markkinat eivät olisi toimineet hyvin. Tarvitaan aidot sisämarkkinat, ja ne syntyvät vain markkinoiden sisällä. Yksi merkittävä tekijä hintojen seurannassa on euro-valuutta.
On totta, että autoveron alentaminen on Suomen oma, poliittinen päätös. On kuitenkin turhaa kuvitella, että Suomen poliittinen johto olisi ikinä kajonnut pyhään autoveroon ilman EU:n puuttumista asiaan. Näin EU ajoi kansalaistemme etua ohi Suomen omien päättäjien. Nythän autoveron tuotto valtion tulo- ja menoarviossa on vain kasvanut veron alenemisen myötä.
En tiedä missä päin asut, mutta kyllä täällä ainakin elintarvikkeiden hinnat ovat ilahduttavan paljon alempana kuin vaikkapa 90-luvun alussa. Esimerkiksi maitolitra 54 senttiä, 5 purkkia tuoremehua 2 eurolla, kotimainen tomaatti 95 senttiä/kilo...
Autojen hinnat eivät ole vieläkään halpoja, mutta halvempia kuin vielä jokunen vuosi sitten, työttömyys matalammalla kuin 90-luvun alussa, korot alempana kuin koskaan.
Ja se oluenkin halpeneminen, on se sekin vain hieno asia, turha sitä on hurskastella.
Kyllä Suomen keskuspankilla ennen valtaa oli, se on totta. Kaikkihan me muistamme mihin se lopulta johti. Muistelen itsekin vielä 16 prosentin heliboreja... :-(
vauodelta 2002, tuolta palstan alupäästä lainaus,
Kirjoittanut: ole, 25.12.2002 klo 16.32
tyytyväinen jo toinen lompakko hajonnut noiden typerien kolikoiden kanssa, se tietenkin johtuu siitä, ettei köyhällä juuri muita rahoja olekaan, pankkikorteista puhumattakaan. Kuuden kertotaulukin on syvältä, sen juuri lintsasin koulusta:-) Kaiken lisäksi saan omituisia tuloksia, viime vuonna tuttu pizza maksoi kaupassa 12.95mk, tarjouksessa 9.90mk, nyt sama pizza maksaa samassa kaupassa 3.10 euroa, eihän se voi olla oikein, eihän? Halvin makkarapaketti oli 4.95mk nyt 1 euro, ruokahan halpeni, eikös halventunutkin?"
Keskusteluketjusta,
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=114&conference=1000000000000008&posting=20500000000395347
Voi olla että sisäfileen hinta on laskenut. Ja kaviaarin. Mutta ei lenkkimakkaran, lihapullien tai kaljan baarissa (eikä kaupassakaan ennen kuin alkohjoliveroa laskettiin).
Ruoka todella halpeni. Pizzaa saa nykyään huomattavasti useampaa sorttia kuin ennen, ja halvimmillaan hinta on reilusti alle 2 euroa. Eli kyllä, jopa sen hinta on halventunut.
Myös makkaraa saa nykyään edelleen alle euron paketti, joten hieman ihmetyttää kommentti. Ja nyt pitää ottaa huomioon sekin, että EU:ssa ollaan oltu jo 10 vuotta, ja hinnat ovat EDELLEEN edullisia.
Ei mahtaisi makkaraa saada enää 4.95 markalla jos emme olisi Unionissa.
Oma ikäni ylittää tuplaten tuon K-18 -rajan. Itse olet tainnut juuri saada viinipullon ostoluvan. Ja ne kananmunat haisee sille samalle silakasta tehdylle minkinrehulle kuin 80-luvulla äitisi lautasella.
Kyllä, Suomi oli ETA:ssa vain noin vuoden. Sen jälkeen liityttiin Euroopan Unioniin. Ei mikään ihme, etteivät elintarvikkeiden hinnat tippuneet. Suomalaisissa kaupoissa on ollut melko vähän ulkomaisia elintarvikkeita liittymisen jälkeen. Joten se siitä klpailusta, joka olisi pudottanut hintoja. Kesti 10 vuotta, ennen kuin Lidl tuli Suomeen. Vasta se on pudottanut hintoja jonkin verran. Miksi näin? Suomi on pieni ja syrjäinen maa. Täällä on vain 5 miljoonan ihmisen markkinat, saman verran kuin Slovakiassa. Ei Suomi ole kiinnostava markkina-alue isoille kauppaketjuille. Logistiikkakulutkin ovat huomattavat, kun tavara toimitetaan tänne kaukaa Keski-Euroopasta. Sanotaan, että Lidlkin tuli Suomeen vain valmistautuakseen Venäjän markkinoille.
Olet oikeassa, että EU:n ansiosta autojen verotus keveni. Mutta sekin olisi voitu päättää ilman EU:a.
Niin, kiitos siitä Holkerille, Koivistolle ja Kullbergille. Ennen kaikkea kahdelle viimeksimainitulle, jotka ajoivat Suomen rahoitusmarkkinoiden vapauttamista. Korkea Helibor oli vain kriisin seurausta, ei sen syy.
"ihme, etteivät elintarvikkeiden hinnat tippuneet."
=> Tämä ei pidä paikkaansa. Paikallisesta K-kaupasta löytyy esim. Brasilialaista naudanlihaa, Ranskalaista Joqurttia, Saksalaisia kuivakakkuja, Italialaista pastaa, Tanskalaista kinkkua... ja on löytynyt jo vuosia.
Tämä on osaltaan vaikuttanut elintarvikkeiden hintoihin.
" Ei Suomi ole kiinnostava markkina-alue isoille kauppaketjuille. "
=> Tämäkään ei pidä paikkaansa. Kun Keski-Euroopan markkinat ovat täynnä yrityksen suuntaavat kasvuodotuksensa esimerkiksi Pohjois-Eurooppaan. Juuri Lidl on tästä mainio esimerkki.
Autojen verotusta olisi ollut mahdollisuus keventää kymmeniä vuosia, vasta EU:n puuttuminen peliin pakotti siihen. Näin voidaankin hyvällä syyllä sanoa sen olleen puhtaasti EU:n ansiota.
Lidlin tulo kesti 10 vuotta. Mitä muita ulkomaisia ruokakauppaketjuja täällä on?
Sitäpaitsi ETA olisi mahdollistanut sisämarkkinat. Joten Lidl voisi olla täällä ilman EU:takin. Ja onhan se totta, että EU on tehnyt hyviä päätöksiä,kuten autoveron laskeminen. Saisi laskea vielä enemmänkin.
Ja vaikka niitä ulkomaisia elintarvikkeita onkin kaupoissa, niin ei ne ole kuitenkaan aiheuttaneet hintojen laskua mitenkään radikaalisti.
Ovatko korot tänä päivänä korkealla jossain päin läntistä maailmaa?
Missähän päin mahdat itse asustella noilla hinnoilla?
MEillä päin se maitolitra maksaa 0.72e ja sitä jossain tekstissä mainostamaasi makkaraa ei täällä irtoa kyllä alta 1e.
Ennen vieraan vallan valuuttaa maito oli täällä päin selvästi alle 4mk, olisko ollut n.3,60mk ja sitä (käyttökelpoista)"yleis"makkaraakin sai jos en ihan väärin muista, reilusti alle viitosen, ettei olisi ollut peräti alle 4mk.
Tänä päivänä, siis sen vvv:n tulon jälkeen ko. makkaran hinta on n. 1.30vvv vai oliko peräti 1.40vvv!!! Ja se todellakin on hilattu ylöspäin tuon väärän vallan valuutan aikana. Siinä euron maihinnousun aikaan se kummasti oli yhtäkkiä 0.99e ja siitä sitten noin 10 senttiä kerrallaan nostettu. Kieroa, etten sanoisi, helvetin kieroa! Sitä kun kuvittelee, että 10senttiä ei ole paljon mitään, mutta onhan se noin 1,20mk!! On muuten aika helvetinmoinen hinnan nousu silläkin. Joo, ja ne mainitsemasi tomaatit, tänään viimeksi hinta oli 1.49vvv/kg.
Niin, ja tosiaan, kyse ei nyt ole mistään pikkukaupasta, vaan eräästä tämän maan suurimmasta kauppaketjusta, Citymarketista. Ja on muuten halvin ruokakauppa n. 1,5-2km säteellä täällä päin, jossa silläkin alueella on ainakin 10(!!!) erimerkkistä kauppaa.
Mitä taas tulee siihen ruokakorin hintaan, niin mielenkiintoista olisi tietää onko se kasattu ulkomaisista elintarvikkeista vaiko ihan kotimaisista. Meitä on näet montakin, jotka syö mieluummin sitä kotimaista kuin tuontituotteita ja asiaa siltä kantilta katsottuna sen korin hinta ei todellakaan ole laskenut, päinvastoin!
Joo, joo. Sano sinä vaan että oma on (ja helevetin järkevä usealta kantilta katsottuna onkin) valintamme. Niin onkin!! Täysin tietoinen sellainen!
Ihan tasapuolisuuden vuoksi tuontielintarvikkeiden hintoja voisi hilata sen verran ylöspäin ja kotimaisten sitten alaspäin, että "kohtaisivat" toisensa. Katsotaan sitten uudestaan kumman arvostus on korkeammalla. Itsekin tiedän tapauksia jotka "mieluummin" ostavat "mitä-rahoillaan-saavat". Itse sitä en tee muissa kuin semmoisissa yhden, max. kahden käden sormilla laskettavissa (huom!) Todella tarvitsemissani tuotteissa, joita yksinkertaisesti ei kotimaisena tuotteena ole olemassakaan. Esim. kahvi, kaakao, jotkut hedelmät..
Autojen hinnoista sen verran on pakko sanoa, että mitä helvetin iloa/hyötyä siitä tippumisesta oli, jos ihmisillä ei nykyhinnoilla ole varaa ostaa menovettä??
Oluen halpenemiseen en viitsi edes vaivautua kommentoimaan jos (oletettavasti) aikuinen ihminen ei kykene näkemään mitä siitä tässä OIKEASSA elämässä on seurauksia.
Että huh huh huh vaan itselles!
"Lidlin tulo kesti 10 vuotta. Mitä muita ulkomaisia ruokakauppaketjuja täällä on?"
=> Pointti onkin siinä, että kilpailun syntymiseen ei tarvita ketjua, vaan TUOTTEET. Ja näitä tuotteita on ilmaantunut jokaisen kotimaisenkin ketjun hyllyihin hintoja alentamaan. Ja paljon. Brändeistä vaikkapa "Hyvä Ostos", "Rainbow", ym.
Eivät hinnat toki radikaalisti ole laskeneet, eivätkä ne voikaan. Mutta laskeneet kuitenkin, ja kun ruoasta on kyse, se on merkittävä asia.
... on korkea korko? Monessa länsimaassa korot ovat korkeammalla kuin Suomessa.
Tässä kaupungissa Valion maitolitra on sekä Prismassa, että CM:ssä ollut jo kuukausia 55 senttiä.
Bensiini maksoi markka-aikaan jopa 7,50 mk /litra.
Uunilenkki alle euron paketti. Niin, ja ne tomaatit laskevat edelleen, kotimaista tavaraa ja 90 senttiä/kilo. Citymarket.
Jauhelihakin on nykyään edullista, ja sisäfile. Vaan lyhyt on ihmisen muisti.
Ja oluen hinnan alentuminen tarkoittaa itselleni, ja suurelle osalle muita oluen juojia, puhdasta säästöä. Se ei tarkoita sitä, että kulutus kasvaa välittömästi mäyräkoiraan päivässä. Kas, kun niin kallista olut ei ole ikinä ollutkaan, ettei sitä juoppo ostaisi...
suuret hintaheitot saman firman sisällä. Tässä kaupungissa ruokien hinnat on niin kuin jo kirjoitin. Eikä muuten ihan äkkiseltään tule mieleen bensan hinnaksi markka-aikaan 7,50mk, tässä kaupungissa. Muistelen sen olleen n.6mk:n korvilla, ja jo silloin se tuntui kalliilta.
Se on ihan kiva, että viinan/oluen hintojen aleneminen ilahduttaa toisia. En tarkoittanutkaan, että suurimmalla osalla kulutus nousisi (heti) mäyräkoiralla/päivä. Ei siihenkään varmaan kauaa mene kun sekin "korotus" tulee, jos ei nyt suurimmalle osalle, niin osalle kuitenkin, eteen. Eikä sitä monikaan ehdi edes tajuta, ennen kuin se on jo omalla kohdallaan arkipäivää. Jos vähän "ennustellaan", ovat varmaan vuoden päästä todella "onnellisia" alennuksista. Edellyttäen, että kykenevät enää itse tiedostamaan tilaansa.
Voinet myöntää, jos ihan järjellä ajattelet, että hintojen alennus Tulee aiheuttamaan pahenevia ongelmia, niin niitten juoppojen muodossa, kuin perheissäkin.
Eikä siellä perheiden sisällä tarvitse olla niitä juoppoja sanan siinä merkityksessä, kuin mitä sillä yleensä tarkoitetaan (ihan ns. normaali vkl/joka toinen vkl/kerran kuukaudessa-juoja riittää). Se riittää siihen, että se joka sitä ei kalliimmallakaan hinnalla osannut juoda aiheuttamatta henkisiä tai fyysisiä kauhuja perheelleen, ei sitä taatusti alennetuillakaan hinnoilla osaa tehdä. Päinvastoin.
Niistä kauhuista on ihan omakohtaista kokemusta, joten tiedän mistä puhun. Meillä sitä riitti kerran, pari parissa viikossa, niin kuin varmaan monessakin perheessä ENNEN hintojen laskua. Ei taida tuo tahti enää riittää, onhan nyt varaa ostaa vaikka useammin..
missä lienet? Kylläpä osaatkin kirjoittaa kuten 36v aikuinen ikään. Nice! Jatka samaa linjaa siellä Ruoveden 7a:lla.
Joo, mutta vasta Lidlin tulon jälkeen SOK ja Kesko alkoivat tosissaan laajentamaan halpatuotemerkkien valikoimaa. Esim Hyvä Ostos, Rainbow ja Euroshopper. Joten ilman Lidliä niitä tuskin olisi, ainakaan nykyisessä laajuudessa. Ja edellenkin tämä kaikki olisi ollut mahdollista ETA-sopimuksen puitteissa.
Bensan hinta oli kesällä 2000, eli ei niin monta vuotta sitten, jopa 7,50 mk/litra, ja silloin spekuloitiin maagista 10 mk:n rajaa!
Viinan hinnan alentumisen vaikutuksesta keskustellaan paljonkin Suomessa, ja hyvä niin. Faktaa on kuitenkin se, että korkea viinan hinta ei ole hillinnyt merkittävästi alkoholin kulutusta maassamme. Tästähän on pitkä kokemus. Myöskään pelätty keskioluen vapauttaminen maitokauppoihin ei aiheuttanut pelättyä katastrofia tai juoppojen äkkikuolemia lisääntyneeseen oluen juontiin. Niinpä en oikein jaksa nytkään uskoa, että alentuneilla hinnoilla olisi merkittävää vaikutusta viinan kulutukseen. Toki tässä tarvitaan vuosien seuranta, ennen kuin voidaan vetää johtopäätöksiä.
Olen edelleen sitä mieltä, että alkoholia hamuava henkilö hankkii sen kossupullonsa vuoren varmasti, maksaa se sitten 9 euroa tai 15 euroa puollo. Toki se joillakin hirttää yli, mutta tätä ei pidä yleistää. Oma alkoholinkäyttöni ei ole muuttunut pätkääkään viinan hinnan alentumisen myötä, eikä muutu. Siksi onkin mukavaa, kun saunaoluen saa halvemmin kuin ennen.
Tottakai kotimaiset ketjut ovat vastanneet Lidlin haasteeseen, se on selvää. Mutta halpatuotteet ovat olleet kauppojen hyllyissä jo ennen Lidliä, Lidlin tulo on aiheuttanut alalla lisää säpinää. Mutta EU:n myötä hyllyihin alkoi ilmaantumaan mm. maito- ja lihatuotteita euroopasta.
ETA-sopimuksen puitteissa moni asia olisi varmasti ollut mahdollista, mutta tuskin todennäköistä. ETA-maksut olisimme joutuneet maksamaan joka tapauksessa, ja mummonmarkka olisi vaikeuttanut hintavertailuja ratkaisevasti.
Erehdyin kerran ostamaan "Rainbow"-mansikkahilloa, mutta todellakin vain sen yhden ja ainoan kerran. Kyllä ne hinnat ovat varmaan keskimäärin alentuneet, kun valikoimiin ovat ilmestyneet edellä kuvaamani "laatutuotteet".
Taitaa muuten olla kotimaista tämä Rainbown hillo.
Ja tuo nyt ei taida EU-palstalle kuulua. Kokeile VSL-palstaa :)
Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että suomalainen kuluttaja suosii kotimaisia elintarvikkeita. Huolimatta siitä, että tarjolla olisi ulkomaisia vaihtoehtoja.
Ja halpatuotteita oli olemassa jo kauan ennen EU-jäsenyyttä. Esim. K-kauppojen Pirkka-tuotteet. Tosin Lidlin myötä ne ovat lisääntyneet.
Huomasit varmaan, että se oli vastaus eikä aloitus?
Onko siinä jotain pahaa jos kaupasta saa erihintaisia tuotteita? Tuntuisi äkkiseltään näin markkinatalouden näkökulmasta että siinä voittaa sekä asiakas että kauppias. Harmittaahan se tietysti kun Alajärven siwasta niitä ei saa.
Jos sinä et siitä pidä niin voitko edes kuvitella pienillä aivoillasi että lähistöltä voisi löytyä muitakin kuluttajia.
Ai niin vsl-juntti..ettehän te mitään ymmärrä..
Ei Rainbow todellakaan välttämättä laatua takaa. Pointti onkin siinä, että jo brändin olemassaolo pakottaa kotimaisenkin tavaran pudottamaan hintoja.
Eläköön kilpailu!
ole muuttunut, suomessa ruoka oli ennen EU:ta kallimpaa kuin muualla euroopassa, niin se on nytkin, hintasuhdekin on suuripiirtein samaa luokkaa,
"Ruoka Suomessa reilusti EU:n keskiarvoa kalliimpaa
(16.6. 18:30)
Tilastokeskuksen runsas vuosi sitten tekemän hintavertailun mukaan ruoka, juomat ja tupakka olivat Suomessa reilusti eli peräti 30 prosenttia EU:n keskiarvoa kalliimpia.
Keväällä 2003 kerätyissä hintatiedoissa ei vielä näy Suomen alkoholiveron alennuksen vaikutus. Pelkän ruoan hintaindeksi oli lähempänä EU:n keskitasoa, mutta ruokakin oli meillä vuosi sitten 22 prosenttia EU:n keskiarvoa kalliimpaa. Varsinkin vihannekset maksoivat Suomessa enemmän, kun taas kalan sekä maidon, juuston ja kananmunien hinnat olivat lähempänä keskitasoa."
Lainaus: IS sähkeuutiset.
Ja sama koskee autoja ja alkoholia. Kaikkien näiden hinnat ovat kuitenkin alentuneet, joten voimme vain kuvitella, mitä ne maksaisivat nyt, jos olisimme unionin ulkopuolella.
Kuten esimerkiksi Norjassa.
Veit munat suustani.
Se on hyvä, että on monen hintaisia tuotteita, mutta halpistuotteiden vaikutus olisi ehkä syytä tuoda jotenkin esiin näitä hintavertailuja tehtäessä.
Minä muuten asioin lähes aina K ja S ryhmän kaupoissa, eikä minulla ole mitään tekemistä VSL:n kanssa.
että itse tiedät ja pystyt kontrolloimaan rajasi. Ja siinähän ei mitään vikaa olekaan, että hinta tippuu niiden eduksi, jotka sitä (alkoholia) osaavat käyttää. Niin kuin jo aiemmin sanoin tai ainakin tarkoitin, yhteiskunnalle tulee juoppojen osalta vielä kalliiksi. Juopothan sinänsä on ihan harmittomia veikkosia. Mutta, sitäkin pahempi pelkoni onkin, että ne ns. normaalijuojat tihentävät tahtia, koska nythän voi olla tukka täys vaikka kerran, pari useammin kuukaudessa. Ja pelkästään jo tieto siitä lapsille, vaimolle, miehelle, kuka nyt uhrina sitten onkaan, tulee teettämään entistä enemmän tuskaa. Ennen ehti mieli rauhoittua ehkä viikon, kaksi. Nyt sitä paniikin tunnetta ei ehdi edes häivyttää enää, kun uusi "kierros" on jo käynnissä. Siksi itse vastustan niin rajusti sitä hintojen alennusta. Käsitän toki, ettei ne korkeat hinnat sinänsä estä jos haluaa juoda, mutta kyllä se silti suitsi sitä.
Bensan osalta saatat tosiaan olla oikeassa. Ei ole muisti ihan täysitehoinen.
EU:sta ei ole tullut mitään hyvää. Huumeita, halpaa viinaa, rikollisuutta, uusia elättejä Venäjältä, Romaniasta ja Bugariasta jne jne. Työttömyys on noussut huimasti. Rikkaat ovat rikastuneet entisestäänkin ja köyhät köyhtyneet.
Maa on ajettu tarkoituksellisesti perikatoon ja konkurssin partaalle.!
EU:sta ei ole tullut mitään hyvää. Maa on ajettu perikatoon ja konkurssin partaalle !
Mikään väitteesi kohdista ei pitänyt paikkaansa.
Lopeta valehtelu.
Yksittäisten tuotteiden hintoja ”seuranneet” jaksavat valittaa hinnoista varmoina euron mukanaantuomista hinnanousuista. Tutun bussilipun tai kahvikupin hinta on noussut vitosesta yhteen euroon ja sitä rataa. Yksittäisten tuotteiden ja palvelujen kohdalla on voimakkaita liikkeitä myös ylöspäin varmasti tapahtunutkin. Onhan se tietysti niin, että jos ryhdytään mielikuvapohjalta etsimään omaa mielipidettä tukevia "havaintoja" hintojen kehityksestä, riippumattomiakin tutkimuksia on vaikea uskoa; sanoohan sanontakin, että "vale, emävale, tilasto".
Todellisuudessa kuitenkin on niin, että yleinen HINTATASO ei vain ole noussut yleistä inflaatiota nopeammin ennen ja jälkeen euron käyttöönoton. Tämä on kylmä tosiasia, joka selviää useista myös riippumattomien kuluttajajärjestöjen tekemistä tutkimuksista. Tutkimuksissa on käytetty aivan tavallisen perheen päivittäistavaroista ja palveluista koostuvia hintoja. Alla muutamia poimintoja:
"Kuitenkin hintataso kokonaisuudessaan nousi jokseenkin saman kuin aikaisempina vuosina ilman selkeätä ylimääräistä inflaatiovaikutusta." (1)
"Selvityksen perusteella ei voida tehdä sellaista johtopäätöstä, että euro-käteisen käyttöönotto olisi vaikuttanut keskimääräiseen hintatasoon", "Joidenkin päivittäistavaroiden hinnoissa on melko suuria muutoksia, sekä laskuja että nousuja" (2)
"Kuluttajat eivät ole siinä mielessä väärässä, että useiden tuotteiden hinnat ovat nousseet. Toisaalta useiden tuotteiden hinnat ovat myös laskeneet. Osa näistä hintojen muutoksista on euron aiheuttamia ja osa muutoksista olisi tapahtunut joka tapauksessa. Tämänhetkisenä tilanteena voikin sanoa, että euro ei ole nostanut kokonaishintatasoa – ainakaan merkittävästi." (3)
Voin kuvitella näkeväni tämän kirjoituksen vastineina kirjoituksia, joissa viitataan kintaalla tutkittuihin faktoihin ja toistetaan havainnot oman vakituisen (?) parturin perimistä kiskurihinnoista ja niin edelleen...
Käytännössä kaikki tällä palstalla olevat hintatason nousua tukevat mielipiteet perustuvat mielikuviin, joita tuetaan havainnoilla yksittäisten tuotteiden ja palveluiden hintojen noususta. Odotan edelleen, että faktoilla osoitettaisiin hintaTASON nousseen tavalla, joka poikkeaa merkittävästi viime vuosien yleisestä hintakehityksestä.
Selvittelyn voi aloittaa vaikkapa Tilastokeskuksen sivuilta (4), joilta voi tutkia kuluttajahintojen kehitystä vuodesta 1970 alkaen. Muuten: kun tulokset piirtää käyräksi, itse kukin voi huomata, että kuluttajahintaindeksin nousu pikemminkin taittui 2002 vuoden alusta alkaen - vuosikausia kestäneen jyrkemmän nousun jälkeen. Paljon keskustelua herättäneet ravintola- ja kahvilahinnat sen sijaat todellakin hyppäsivät selvästi joulukuusta 2001 tammikuuhun 2002; tilasto kertoo toki senkin, että vastaavanlainen hyppäys on koettu jokaisessa vuodenvaihteessa. Tammikuun 2002 nousu tietenkin selittyy euron käyttöönotolla…;)
Kun tämä asia on näinkin selvä, voidaan vain olla tyytyväisiä siitä, että olemme kansakuntana luopuneet euron myötä "itsemäärämisoikeudestamme" toheloida kansantaloidellisissa raha-asioissa 1980-90 lukujen vaihteen tapaan, jolloin kansantaloutemme ajettiin 90-luvulle tultaessa konkurssin partaalle valuuttoineen päivineen.
Lähteet:
(1) http://www.kuluttajaliitto.fi/Toke 2002.pdf
(2) http://www.laaninhallitus.fi/lh/ita/kilkul/home.nsf/wLatest/89F255EB83F76AF5C2256C270058D703
(3) http://www.kuluttajatutkimuskeskus.fi/docs/huhtikuun euro.pdf
(4) http://www.stat.fi/tk/hp/khi_khi.html
Ei se työttömyys tule täysin koskaan varmasti mihinkään katoamaan,oltiinpa EU:ssa tai ei.Lakatkaa valittamasta.
on mukavaa olla, vai miksi ei sais valittaa?
Töitä tarvitaan ja maa tarvitsee kipeästi veronkamsajia ja rahaa sinunkin elättämiseen.
Työ on perusoikeutemme ja sen perään on lupa kysellä.
Lipposelta. Se on suurpääoman kätyri. Tänä vuonnakin menossa Bilderberg-kokouksiin.
mitä päivän uutinenkin kertoo,
Laina YLEtxt
"Lähes puolet Euroopan suurista
yrityksistä suunnittelee toimintojensa
siirtämistä muualle, YK:n kauppa- ja
kehitysjärjestö Unctad kertoo.
Noin sadasta tutkitusta yrityksestä 44
prosenttia suunnittelee ainakin
joidenkin toimintojensa siirtämistä
muualle kustannussäästöjen toivossa.
Puolet yrityksistä aikoo siirtyä
toiseen Euroopan maahan. Suosituimpia
maita ovat Britannia, Irlanti, Espanja
ja Portugal.
Euroopan ulkopuolella eniten houkuttaa
Aasia ja etenkin Intia, koska siellä
puhutaan yleisesti englantia."
Markkinavoimat vievät ja demokratiat vikisevät. Onhan se tietysti saavutus, että firmat päättävät kansalaisten puolesta talous-, sosiaali- ja hyvinvointipolitiikasta, tämä tietysti saattaa aiheuttaa jonkin verran EU vastaisuutta, koska EU ei edes näytä aikovan tehdä asialle mitään, vaan päinvastoin, pitää asiaa normaalina tilana.
EU:sta on ollut 3 hyötyä:
1. Yhteinen rahayksikkö, reissaaminen ja hintojen vertailu on helpompaa. Ei tarvitse puljata eri valuuttojen kanssa. Ei olisi tarvinnut liittyä EU:hun vaan pelkkä rahaliittoon liittyminen olisi riittänyt!
2. EU:n painostuksesta politikkojen on ollut pakko muuttaa syrjivää autoverotustamme parempaan suuntaan. Tosin se on edelleen päin persettä ja se pitäisi uudistaa kokonaan. Tähänkään ei tosin EU:ta tarvittaisi jos poliitikoilla olisi Halua/Intoa/Järkeä pistää asiat kuntoon.
3. Viinan hintaa on saatu kohtuullisemmaksi (tosin en siitä hyvästä valtiona maksaisi 200 milj.€/vuosi). Tosin senkin poliitikot tyrivät kun eivät laskeneet myös oluiden ja viinien hintaa samassa suhteessa kuin kirkkaiden. Vitun Yksinkertaiset!! Tähänkään ei tosin EU:ta tarvittaisi jos poliitikoilla olisi Halua/Intoa/Järkeä pistää asiat kuntoon.
Haittoja on enemmän...pari mitä tulee heti mieleen:
1. Olemme nettomaksajia EU:ssa. Viime maksoimme 200 miljoonaa euroa. Meni varmaan hyvään tarpeeseen muihin maihin...Eli kulut suuremmat kuin tulot. Tulevaisuudessa maksamme 600-800 milj.Euria. Miksi?? Koska haluamme tukea itäblokin maita että he pääsisivät kehityksessä meidän edellemme ja että me vajoamme heidän tasolleen?
2. Suomen maanviljelys halutaan EU:ssa ajaa alas
3. Saatananmoinen määrä (tyhmiä) Direktiivejä joita suomessa luetaan kuin raamattua, mutta esim. Italiassa ei juuri piitata.
4. Koko EU on minusta alusta alkaen ollut kuolemaan tuomittu ajatus jo syntyessään. Ei näin monia eri kulttuureita ja maantieteellisesti laajaa aluetta voi yhdistää. Ja kaikkialla pitäisi olla samat ja systeemit?? Eikö maalaisjärki jo sano että eihän se voi toimia?! Historiasta ei ole näemmä opittu mitään. Euroopassa on sodittu läpi historian. On yhistytty ja sen jälkeen erottu; on tullut Sota.
5. EU:ssa - päättäjät - ajattelevat vain rahaa. Tuottavuutta, tehokkuutta jne. Eikö nyt saatana tajuta että ei länsimaat voi ikinä kilpailla aasian halpoja hintoja ja tuotantokuluja vastaan. Siinä käy sillein, että läntisellä pallon puoliskolla elintaso tulee laskemaan ja itäisellä nousemaan. Jos haluataan kilpailla ja pitää elintaso, niin pitää ruveta ajattelemaan muutakin kuin rahaa. Esim. ympäristön - jossa elämme - puhtautta. Ja sekin ajatus että pidetään ydinosaaminen täällä ja siirretään vain tuotanto kaukoitään, niin sillä ei pitkälle pötkitä. Kiinasta valmistuu joka vuosi niin monta insinööriä kuin suomessa on asukkaita. Ja ei kaikki heistä ole tyhmiä..Sieltä ruvetaan kohta kauppaamaan hightechia tänne päin ja halvalla.
Hyvin kiteytetty! Puhut täyttä asiaa.
Pari kommenttia haittoihin:
1) Mitä merkitystä on sillä, että emme saa EU:sta suoria tulonsiirtoja yhtä paljoa kuin mitä sinne maksamme?
2) Suomen maanviljelystä olisi järkeistettävä ilman EU:n apuakin. Pöhö-tukiaisten aika on jo mennyt ohi.
3) Omien lakiemme kanssa sitä ihmeissään ollaan oltu. Vaikkapa autoverotus, käytettyjen autojen tuonti. Ja nyt eduskunta pohtii seksin oston kriminalisointia, mutta myynnin sallimista. Huh huh.
4) Sodittu on toki aina, ennen EU:ta, EU:n aikana ja varmasti myös EU:n jälkeen.
5) Maailma globalisoituu vauhdilla riippumatta EU:sta. Kyllä siellä Aasiassa kasvu jatkuu kovana ilman EU:takin, ja tämä tietää elintason nousua. Mutta sehän on vain hyvä asia.
konkreettisestikin, se vai taitaa olla eräs vähemmistö, lainaus ylen uutisista;
"KOTIMAA YLE24 MAANANTAI
Eniten ansaitseville veronalennusta?
Eniten ansaitseville suomalaisille
esitetään tuntuvaa veronalennusta.
Huomenna väliraporttinsa julkistava
hallituksen globalisaatiotyöryhmä
ehdottaa TV-uutisten tietojen mukaan
korkeimman raja- eli marginaalivero-
asteen laskemista 50 prosenttiin
nykyisestä 55 prosentista.
Ylimpiä rajaveroja halutaan laskea,
jotta työn kannustavuus kasvaisi. Työ-
ryhmä ehdottaa myös tuloverotuksen
keventämistä kaikissa tuloluokissa.
Ulkomaalaislakikin on jälleen tarkoitus
avata ja helpottaa koulutetun
ulkomaisen työvoiman työlupien saantia."
Niin verojahan pitäisi alentaa. Mutta ei siten että kaikilta tiputetaan tuloihin katsomatta joku tietty prosenttimäärä. Silloinhan suurituloiset hyötyisivät huomattavasti enemmän kuin pienituloiset. Vaan sillein että jokaisen nettotulot kasvaisivat yhtä paljon. Esim. kaikkien veroja laskettaisiin siten että kaikille jäisi esim. 200€ enemmän rahaa. Koko kansaa ajatellen, eikö näin ostovoima lisääntyisi eniten?? Suurituloiset - esim. Politikot (6000€/kk + verottomat kulukorvaukset n.1000€/kk) - tienaavat niin paljon etteivät muutenkaan kerkiä tuhlaamaan kaikkia rahojaan. Pieni- ja keskituloisille (1000-3000€) se meinaisi kuitenkin sellaista mukavaa lisää. Jolla voisi maksella vaikka Bensalaskuja kun bensa on meillä niin halpaa..Tiesittekö että valtio keräsi viimekin vuonna pelkästään bensaveroja niin paljon että sillä voidaan maksaa kaikille työttömille (300 000 KPL) työttömyyskorvaukset. Kyllä. Suuruusluokka on juuri sama.
Mut siis 200€ veronkevennys jokaiselle palkansaajalle, niin rahahan menee kulutukseen kuitenkin eli valtio saa siitäkin 22% ALV:n muodossa eli 44€. Todellinen kevennys on siis vain 156€. Onko suomessa n. 2 miljoonaa työssä käyvää??? Eli se tekisi kuukaudessa yhteensä 400 miljoonaa euroa! Ja semmosen summan kun ihmiset törsäävät erilaisiin palveluihin ja tuotteisiin, niin eikö sillä olisi jo työllistävä vaikutus?? Firmoilla rupeisi menemään paremmin -> voisivat ehkä palkata lisää väkeä -> työttömyys vähenisi -> valtion ei tarviisi maksaa korvauksia niin paljoa -> valtion menot pienenisivät. Ja valtiohan saisi takaisin siitä 400 miljoonasta 88 miljoonaa suoraan. Vuositasolla se tekisi 4,8 miljardia ja takaisin 1,056 miljardia. Kansa olisi tyytyväinen.
Vain ja ainoastaan pääomapiirit ja pörssimeklarit hyötyvät EU:sta. Siin ne , joilla on valtaa ja rahaa jo ennestäänkin. Tavallinen työtätekevä kansalainen köyhtyy entisestäänkin. Sosiaaliturva on jo ajettu alas ja työttömyys on jatkanut kasvuaan kun hyvinkin menestyneet firmat investoivat ulkomaille. Missä ovat ne sadat tuhannet työpaikat, joita luvattiin valheellisesti Eu-jäsenyyden yhteydessä Suomeen tulevan, jos äänestämme kyllä EU:lle. Voisiko joku vastata???
EU:sta irti keinolla millä hyvänsä. Ollan menossa kansana päin "hevon vatukkoa". Missä kansanjohtaja joka panis tuulemaan? Nynnyily e i a u t a e n ä ä!
Ei ne "pääomapiirit" nyt niin hirveästi enempää rikastu kuin ennenkään.
Raha tulee aina rahan luo.
Jos nämä porhot ajetaan veroilla pois maastamme, niin kukahan ne työpaikat sitten ylläpitää, ja kuka niitä enää lisää luo?