Ahistaako ? Kyllä minuakin ahdistaisi jos vain
odottelisin maailman- sotia ja loppuja että sen
semmoisia. Täälläkin palstalla hyvin paljon
haetaan ja manataan kummallisia negaatiota, miksi
emme voisi ryhtyä luomaan positiivisia energioita
ja skenaaroita, MIKSIPÄ EI? Pelkkää
huomionkipeyttä tuollainen kaiken pahan
haluaminen, se luo korkeintaan vääristyneitä
asenteita ns. "muita" kohtaan ja pommitukset
jatkuvat.
Ollaan näkevinään "piruja" savuissa ja joka
vesihanan mutterissakin ja kaikenlaisia pahoja
ennustuksia sorvataan mennen tullen, mahtaa olla
ankeaa sellaisen ihmisen elon tie?! Onko ihminen
sittenkin vain luonteeltaan niin
kohtalonuskovainen hölmö, että ei "uskalla" ottaa
planeetan ohjaksia jo omiin käsiin, sukuvikako
jos ei suksi luista, havuja perkele?!
Ihmiskunta toimii ilmeisen vaistomaisesti kuten
yksilöt toimivat ahdistuksessaan, se haluaa
huomiota, eli jos se itse tekee omat
kärsimyksensä tarpeeksi suureksi, niin sitten se
luulee saavansa huomioita, ehkä peräti joiltakin
korkeammilta voimilta ja jumalilta, ei saa! Pahan
mielen saa ja kovan kärsimyksen eloonsa,
korkeintaan, vastuun pakenija.
Ihminen suuntaa alitajuiset toiveensa ja
viittoilunsa täysin väärään osoitteeseen, pitäisi
nähdä, havaita ja tuntea toinen ihminen,
se "muu", menä, me, yhdessä...jne. Ei liene
pitäisi antaa vastuutaan pois kuin pahaiset
pikkupojat pahan teoissaan, vanhemmat kun maksaa
rötöstelyn jne.
Ihmiskunnan on opeteltava näkemään tekemisistään
tai tekemättä jättämisistään koituvat seuraukset
ja lopettaa idioottimaisten loppujen että sotien
manaaminen. Se ei vain pelitä pidemmän päälle
semmoinen malli, jos nyt on ollut tarkoituskaan
pelittää. Toimivatko esim. jotkut ns. pyhät
kirjoitukset niin ovelasti, että ne kun on kerran
kirjoiteltu, niin ihminen sitten toimii niiden
mukaan, ikään kuin korkeamman käskystä?!
Vai onko niin että elämme ennalta ohjelmoidussa
systeemissä, jossa on aivan sama mitä tekee,
lopputulos kun on aina sama, hävitys ja hirvitys.
Itse ajattelen tuon ensimmäisen vaihtoehdon
puolesta, jos valita pitäisi. Ennalta määrätyt
tapahtumat kun kuulostavat koneelta ja kylmältä
laskemmoinnilta, joka ei ainakaan luonnossa
näyttäisi olevan mikään käyttiksen perusvoima,
ainoastaan meidän jähmeissä aivolohkoissamme.
(Esim; Joku saarnamies ihmetteli täällä palstalla
että; "eikö ole ihmeellistä kun eräs palomies
hiljattain New Yorkissa sai jumalalta pelastuksen
tippuessaan 83. kerroksesta". Niin kysynpä vain
että miksi ne muut tuhannet eivät saaneet
samanlaista pelastusta, miksei jumalat estäneet
koko katastrofia tapahtumasta, kummalllista
logiikkaa ja kyllä pahaa tekee tuollaiset ennalta
määräämiset ja näkemykset.)
Jälkimmäistä näkemystä edustaa mm. 300-400 luvun
ajatukset; Esim. Augustinus näkee ihmiskunnan
jakautuneena kahteen osaan. Hän kirjoittaa:
"Jaan ihmiskunnan kahteen ryhmään: toisen
muodostavat ne ihmiset, jotka elävät ihmisen
normien mukaan, toisen ne, jotka elävät jumalan
tahdon mukaan. Kutsun näitä ryhmiä allegorisesti
myös kahdeksi yhteisöksi, civitates duas, ne ovat
nimittäin kaksi ihmisten yhteisöä (duas
societates hominum), joista toinen on ennalta
määrätty vallitsemaan ikuisesti jumalan kanssa,
toinen taas on ennalta määrätty kärsimään
ikuista rangaistusta paholaisen kanssa."
Vastakkainparin toinen puoli ei voi olla olemassa
ilman toista puolta, sillä toista puolta ei voi
määritellä ilman toista eikä toinen voi olla edes
olemassa ilman toista.
Augustinuksen mukaan pakanat väittivät kaikkien
vastoinkäymisten olevan tämän vuoksi kristittyjen
syytä. Hän viittaa pakanoiden käyttämään
suosittuun sanontaan:
"Ei tule sadetta! Siihenkin ovat syynä
kristityt". Aivan samoin hommelit toimivat toisin
päin, pakanat ja vääräuskoiset ovat syypäitä
kaikkeen pahuuteen, hohhoijaa.
Joku tässä tälläisessä ajattelussa mättää
pahemman kerran...Augustinus oli tietenkin
kreikkalais-roomalaisen antiikin maailman "tuote"
siinä missä muutkin aikansa intellektuellit ja se
aika on mennyttä aikaa se.
Voisimme kai ryhtyä pikkuhiljaa luomaan
yhteishenkeä ja lopettaa ihmisten kategorisointi
hyviksiin ja pahiksiin, se on liene nalli lopun
paukuille ja sen semmoisille typeryyksille.
Voisimme alkaa puhumaan "meistä", me, me yhdessä
hyvään tulevaisuuteen jne...MIKSIPÄ EI?! Mikä
siinä tulevaisuudessa niin paljon pelottaa ja
kauhistuttaa että emme ottaisi sitä hyvänä
haasteena ja soisimme vielä monet ilon hetket
tulevillekin sukupolville, miksei myös
itsellemmekin?
(1900-luvun vaihteessa eräs lahko meni
valkoisissa kaavuissaan odottamaan jeesusta joen
rantaan, kului pari viikkoa eikä kaveria
kuulunut. No, porukat ruhtyivät sitten siellä
joen rannassa naiskentelemaan ja muuta mukavaa
tekemään, ajankuluksi. (tositarina) Onko kaikki
muu ns. tavallinen elo aina vain jotain typerää
ajankulua jeesuksia odotellessa? Ei ole, ihminen
on luotu elämään ja tulevaiuudestaan perempaa
muokkaamaan, tai ainakin liene hyvä olisi niin.)
Pitääkö aina ajatella negaatioita ja kärsimyksen
että kaiken lopun tulemista keskuuteemme, miksi
emme käännä ajatteluamme 180 astetta oikeaan
suuntaan?! Tämän päivän tekojen ja tekemättä
jättämisien vastuu on aina projektio
tulevaisuudesta, teemme sitä koko ajan
toimillamme. Luultavasti New Yorkin tapahtumat
potkaisevat positiivisen kehityksen alkuun
globaalisti, olemmehan kaikki lopulta yhtä.
Toiset manaa pahojaan, minä uskon mieluummin
positiiviseen energiaan.
Siksi ehkä kun...
--------------------------------
Vastuunpaon tekniikoita
Veikko Salovaara
"Me ihmiset ehkä vielä muistamme piilotajuisesti
eläimellisen alkuperämme paratiisillisuuden.
Silloin me toimimme halujemme, pelkojemme ja
aggressioittemme mukaan ekosysteemin pitäessä
huolta vastuistamme. Paratiisin vastuuttomuuden
yhdistyminen tietoja keräävän ja välineitä
valmistavan ihmisen kaikkivoipaisuuden hybrikseen
on nykykulttuurin motivaationa. Me kyllä puhumme
individuaatiosta, mutta me määrittelemme sen
vastuuttomana vapautena. Tämä on meidän
kulttuurimme kohtalokas täydellinen
väärinymmärrys.
Jatkuu;
http://personal.eunet.fi/pp/vassi/futura4.htm
---------------------------------
Ilkka Niiniluoto sanoo mm. seuraavaa;
"Kohtalonuskoinen kuva tulevaisuuden
arvaamattomuudesta ja välttämättömyydestä on
väistymässä. Ollaan huomaamassa, että mahdollisia
tulevaisuuksia on suuri määrä ja että sopivat
väliintulot saattavat vaikuttaa tulevaisuuksien
todennäköisyyksiin. Tästä on seurauksena
tulevaisuuden tutkiminen ja tulevaisuuteen
vaikuttamisen keinojen etsiminen, jotka molemmat
ovat erittäin vastuunalaisia yhteiskunnallisia
tehtäviä. Tämä vastuu ei ole vain akateeminen, ja
voidaksemme osoittaa enemmän kuin pintapuolista
vastuuta meidän on lakattava olemasta oman
tapahtumassa olevan historiamme sivustakatsojia
ja osallistuttava päättäväisesti tulevaisuuden
muovaamiseen. Paremman maailman luominen vaatii
viisautta, rohkeutta ja inhimillisten arvojen
herkkää tuntemista."
Nopeasti klassikon aseman saavuttanut Wendell
Bellin kaksiosainen teos Foundations of Futures
Studies (1997) kiteyttää tulevaisuuden
tutkimuksen tehtävän yhdeksään
kohtaan:
1. Mahdollisten tulevaisuuksien tutkiminen.
2. Todennäköisten tulevaisuuksien tutkiminen.
3. Tulevaisuuskuvien tutkiminen.
4. Tulevaisuudentutkimuksen tiedollisen perustan
tutkimus.
5. Tulevaisuudentutkimuksen eettisen perustan
tutkimus.
6. Menneisyyden tulkinta ja orientaatio
nykyisyyteen.
7. Tiedon ja arvojen yhdistäminen sosiaalisen
toiminnan suunnittelussa.
8. Demokraattisen osallistumisen lisääminen
tulevaisuuden hahmottamisessa ja suunnittelussa.
9. Erityisen tulevaisuuskuvan kommunikointi ja
kannattaminen.
Tulevaisuutemme ei tarvitse olla mikään
kammottava hirviö, vaan kohtuullisessa
hallinnassa tiedon ja käyttäytymisemme
ymmärtämisen kautta, ilman saatanoita vesihanan
muttereissa tai uskonnollisia
idioottiterrroristeja, työtä on paljon,
negaatioita viljelemällä ne eivät tietenkään lopu
koskaan, paitsi viimeiseen jytypommiin.
Ja jotta tämä viestiketju ei katkeaisi ja pahan
manaaminen jatkuisi, niin;
Uskoa me tarvitsemme, uskoa ihmisenä olemiseen,
jumalat kun eivät korviaan lotkauta meille
reppanoille, se on nähty ja ne jumalat vetää vaan
lonkkaa jossain ihan toisessa universumissa
juoden uutta vinkkuaan ja naureskelevat siellä
sitten vain partaansa omille huuruisille
jutuilleen, ihmisistä kun ne eivät ole
kuulleetkaan, VIELÄ.

Vastaukset 2
Vanhimmat
>Ahistaako ? Kyllä minuakin ahdistaisi jos vain
>odottelisin maailman- sotia ja loppuja että sen
>semmoisia.
Olet oikeassa, meidän ei tule odotella
maailmanloppua ja murehtia tulevista.
Meidän kuuluu vain elää Jeesuksen ohjeiden ja
käskyjen mukaan ja välttää vääryyttä, tätä
enempää ei Jumala meiltä vaadi ja enempi lopun
aikojen "odottelu" on pahasta. Nyt saatat
ajatella että uskovaiset toimivat "kylmästi"
jonkun raamatun ohjeiden ja käskyjen mukaan,
mutta sanon tässä vain että monet ateistitkin
toimivat jumalan käskyjen mukaan vaikka eivät
sitä itse tiedä tai tunnusta. Nämä "käskyt" ovat
tietysi lähimmäisen rakastaminen,
oikeudenmukaisuus, rehellisyys, armollisuus,
jne... Eikö nämä Jumalan "käskyt" ole ihan
normaaleja ja itsestään selviä opetuksia jotka
kuuluvat ihmiselämän moraaliin? Toki voimme
hyljätä Jeesuksen käskyt ja asettua vastarannan
kiiskiksi mutta silloinhan olisimme monien
ateistienkin mielestä täysin moraalittomia.
>miksi emme voisi ryhtyä luomaan positiivisia
>energioita ja skenaaroita, MIKSIPÄ EI?
Millä tavalla sinä loisit positiivisuutta
ympäristöön? Ymmärrät varmasti että on väärin
sanoa jotain asiaa(ihmistä, ympäristöä, ym...)
hyväksi vaikka se olisikin jollekin julma, paha
ja epäoikeudenmukainen. Se että sanomme täsä
elinympäristöämme hyväksi vaikka se olisikin
joillekin ihmisille paha, loukkaa kyseistä
henkilöä joka joutuu kärsimään kun me vain
hyppelemme ruusuilla ja vietämme iloista elämää.
Ei voida sanoa että "mitä sinä murjotat, ne
ihmiset ovat hyviä" kun lähimmäisellämme olisi
elämän tilanne missä hän joutuu kärsimään
kyseisten ihmisten pahuudesta, tämä tämmöinen
itsekkyys ja muiden huomioon ottamattomuus on
sitä pahuutta jota sanoit joidenkin ihmisten
kylvävän ympärilleen puhumalla muista ihmisistä
negatiivisiä asioita. ymmärrän kyllä että eihän
se sinua kosketa, jos joku joutuu vääryyden
uhriksi mutta tunnollista ihmistä joka rakastaa
lähimmäistään se koskettaa aivan niin kuin omaa
itseään. Ainut tapa millä luoda positiivisuutta
ympärille on lähimmäisen rakkaus, "rakasta
lähimmäistäsi niin kuin itseäsi". Lähimmäisen
rakkauteen kuuluu se että osaa asettaa itsensä
toisen ihmisen tilanteeseen "Tehkää toisille niin
kuin haluaisitte itsellennekin tehtävän", joten
ei voida sanoa että lähimmäisen kärsimys
on "iloa" sillä jos me itse saisimme tuota
kärsimystä osaksemmme niin ymmärtäisimme että ei
tunnu hyvältä jos joku sanoo sitä "iloksi".
>Ollaan näkevinään "piruja" savuissa ja joka
>vesihanan mutterissakin ja kaikenlaisia pahoja
>ennustuksia sorvataan mennen tullen
näistä netissä liikkuvista "pirun kuvista" ovat
kaikki vain pelkkää taika uskoista läpän heittoa
kuin vakavamielistä uskomista mutta tietysti
löytyy niitäkin jotka aivan todellakin uskovat
niiden olevan jotain "piruja".
Pahoja ennustuksia? Jos ennustaja ennustaa että
joku ihminen murhataan niin tuskinpa se murha
silti ennustajan syytä on vai onko? Jos taivaalle
tulee synkkiä pilviä ja joku ennustaa niiden
perusteella että tulee raju ukonilma jonka
perusteella jotkut ihmiset ovat hengen vaarassa
niin onko tämä ennustaja silloin tehnyt "pahaa"?
Eikö hän silloin vain kerro totuuden? On
kuitenkin totta että valta osa näistä
lopunaikojen ennustuksista on pelkkää valhetta,
humpuukkia ja hysteerian lietsomista. Pelkkä
tulkinta tai mielipide siitä että mitä jokin
kohta raamatussa voisi tarkoittaa ei sinänsä ole
mitään pahaa. Mutta se että sanoo jonkun asian
tapahtuvan silloin ja silloin mutta ei kuitenkaan
tapahdu on tietysti valhetta ja väärää
profetointia mitä jumalammekaan ei siedä. Eikä
ihmisen pidä itse keksi selityksi ennustuksille
vaan ne selitykset antaa jumala, jos on
antaakseen.
Millä tavalla sinä loisit positiivisuutta
ympäristöön?
----------------
Ihan ensin antaisin itselleni rutosti
positiivisuutta ja hellisin itseäni kaikin
moninaisin tavoin jota mielikuvitukseni vain
keksii, sen jälkeen ehkä osaisin seuraavia
asioita;
Lopettaisin "me" ja "he" ajattelun, kaikkihan
olemme lienee yhtä ja samaa, vaikka onkin tietty
iso pala niellä ja ottaa aikansa tajuta mokoma.
Maapallo käynee hieman "ahtaaksi" jos emme rupea
yhteistyöhön.
Lopettaisinoikeassa olemisen, (minä en tiedä
loppujen lopuksi mitään sellaista mikä ansaitsisi
kädenvääntöä ns. voittoon asti). Miksi
yleensäkään tappelisin toisten keksimien
kummallisten asioiden puolesta. Minua kun ei
kiinnosta toisten keksimät "totuudet".
Heräämällä joka aamu kuin olisin uusi ihminen,
ilman jonkun puolella olemista tai toisia vastaan
olemalla. Hymyilisin ja uhkuisin positiivisia
ajatuksia että kuuma suihku kahvilla +
tietty...))). Ja baanalle...
Lopettaisin "totuuden" etsimisen ja asettuisin
aloilleni vaikkapa hyvään fantasiaan.
Lopettaisin kaikenkarvaisiin henkiolentoihin
turvautumisen, semmoisten "viereltä" me
typerykset lauomme ilmiselviä epäselvyyksiä
suulla suuremmalla, asioista joista emme tiedä
mitään.
Koittaisin ajaa tarpeellisen tiedon leviämistä ja
yleensäkin tiedon saantia, me suomessa kait
saamme tietoa aika hyvin mutta suurin osa
ihmiskunnasta ei yhtikäs mitään. 5% kaikista
ihmisistä on vasta surffaillut netissä.
Sitten, yrittäisin esittää uusia näkemyksiä
vanhojen kuluneiden ja toimimattomien tilalle.
Toi rakkaushommeli nyt on n. uno. että tiembro.
Antaisin anteeksi, myös itselleni.
Hankkisin uusia tottumuksia. Loisin itselleni
uusia toimintamalleja sen varalle, että jos
joskus tunnen oloni stressaantuneeksi tai
ahdistuneeksi. Tapaisin uusia ihmisiä. Etsisin,
ja löytäisin, uuden tarkoituksen elämälleni.
Kehittäisin tiedostavuuttani ja ajattelukykyäni
suhteissani muihin ihmisiin. En asettaisi
itselleni liian korkeita tavoitteita. Pyrkisin
löytämään ihmisen, joka on valmis kuuntelemaan
minua. Tiedostaisin oman typeryyteni tarkemmin.
Antaisin aina anteeksi vihamiehilleni, mikään ei
harmita heitä enempää. Kääk...)))
Ajattelisin; Tänään on huominen, josta olin eilen
huolissani , hei pä hei taas.
Niin ja tietysti, soittaisin äidille, usein.
Pohtisin syvemmin asioita;
Pessimismi on aivan turhaa, ei se auta kuitenkaan
mitään. ))) Se, joka huutaa kovimmin, on yleensä
kasan alimmainen.
Ps. Kaikki sitä taivaaseen tahtoo, mutta kukaan
ei haluaisi kuolla.
Pohtisin luppoaikanani nuotiolla erämaassa ihan
omista lähtökohdistani vaikka sitä, mistä kaikki
oikein loppujen lopuksi alkoi ja mikä ettei?
-Räätäli alkoi napista
-Merimies alkoi hytistä
-Vauva alkoi tutista
-Satakuntalaiset alkoivat porista
-Pohjoiskarjalaiset alkoivat kolista
-Narkkari alkoi piristä
-Kännykkämies alkoi jupista
-Muusikko alkoi rapista
-Mielisairas alkoi pöpistä
-Sotamies alkoi lotista
-Puuseppä alkoi rahista
-Laiva alkoi karista
-Saapas alkoi kumista
-Punoja alkoi korista
-Kalastaja alkoi kuhista
-Tiskaaja alkoi mukista
-Automekaanikko alkoi rämistä
-Kemisti alkoi kalista
-Pankkiiri alkoi kopista
-Metsästäjät alkoivat supista
-Vuohi alkoi kilistä
-Siivooja alkoi rätistä
-Nalle alkoi puhista
-Maalari alkoi väristä
-Metsästäjä alkoi kutista
Niille, jotka pitävät tällaisesta - tämä on juuri
sellaista.