Milloin syntyy uusi maailma? Uudet maat ja uudet taivaat?
Maailmansynty
vastapainoksi
2<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Se käy selville ilmestyskirjassa,tämä aika ensin päättyy evankelumi on viety kaikille kansoille sen jälkeen päätty tämä aika kausi.
Uudessa maailmassa siellä ei nään ole ketään muita kuin jeesusen omat,se joukko joka on täältä noudettupois.
Sen jälkee alkaa ahdistusten ajat Silloin astuu esiin Mikael, suuri enkeliruhtinas, joka seisoo kansasi suojana. Ja tulee ahdistuksen aika, jonka kaltaista ei ole ollut siitä alkaen, kun kansoja on ollut, aina tuohon aikaan saakka. Mutta sinun kansasi pelastuu, pelastuu jokainen, jonka nimi on kirjoitettu kirjaan. Dan 12:1
Tieteen käsityksen mukaan uusia tähtiä ja planeettoja syntyy kaiken aikaa, taivaista ei niinkään ole mainintaa.