käytän toisen tekstiä. Ei olisi voinut tutummalta kuulostaa, kun olen seurannut tätä Lieksan sivustoa ja joskus erehtynyt jonkin kiihkottoman argumentin kirjoittamaan.
http://www.kirkkojakaupunki.fi/kaupunki/homman-nimi
http://www.kirkkojakaupunki.fi/kaupunki/homman-nimi
Vastaukset 41
Vanhimmat
mutta asiaa !
nämä kritikot tulee jostakin minkä päällä ihmis- lapsi istuu
anteeksi ei ollut tarkoitus loukata totuus vaan joskus sattuu
Toki aivopesijöitä riittää vakuuttamaan ettei islam ole väkivaltainen uskonto. Mikä ei tietysti pidä paikkaansa. Ongelmat seuraavat muslimien vanavedessä. Ei tarvitse muuta kuin seurata nykyisten muslimimaiden tapahtumia. Vuonna 2111 olette samaa mieltä, jos maapallo yleensä on enää elinkelpoinen.
Perustele väittämäsi, kun ihan yksittäisen vuoden tarkkudella tieto on hallussasi.
Ei kannata yrittää halkoa hiuksia. Edellinen oli vain heitto n. 100 vuoden päähän. Eikä muita perusteluja tarvitse, avaa vain tv:si ja seuraa muslimimaiden tapahtumia, tai euroopan muslimighettojen kehitystä.
Juuri sitä kehitystä voi tarkastella eri skenaarioilla, nyt jo on huomattu, että muslimiperheiden lapsiluku laskee kantaväestön tasolle toisessa sukupolvessa. Muslimiväestön lisääntyminen ei kasva siinä tahdissa kuin aiemmin oletettiin. Kukaan ei tiedä miten "arabikevät" ja muut kansannousut vaikuttavat Euroopan muslimivähemmistöihin ja ylipäätään islamiin. Demokratiaa siellä on haikailtu, se ei ainakaan lisäisi Euroopan maahanmuuttoa. Yhteiskuntarauhan paras tae on osallisuus; työttömät, syrjäytyneet tulevaisuuden toivonsa menettäneet nuoret ovat riskiryhmä uskonnosta huolimatta kaikissa maissa.
On myös täysin mahdollista, että muslimit Suomessa elävät omaa tavallista elämäänsä niin kuin ovat tehneet täällä jo 1800 -luvulta lähtien.
Ei kai ongelmia ole voinut olla, koska Suomessa on ollut todella vähän muslimeja aikaisemmin, tataarit noin 700-900 henkeä. Vuonna 2010 Suomessa noin 40 000 muslimia.
Jos puhutaan käsitteestä demokratia niin Eurooppa ja muslimimaat puhuvat eri kieltä. Muslimimaissa ei ymmärretä mitä länsimainen demokratia merkitsee. En usko sen toteutuvan, koska sotii koraania vastaan.
Juuri tämä on se kaikkein kiinnostavin pointti. Ehkä tarkempi ilmaisu olisi: demokratialla käsitetään eri asioita. Emmekä kukaan tiedä mikä osuus mitenkin ajattelevia siellä on.
Samat on kokemukset ja havainnot.
Varsinkin tuo Islam pelottelukampanja on täällä ollut viime aikoina käynnissä. Ihmisarvoa maahanmuuttajille ei juuri anneta, heidät niputetaan kaikki samanlaisiksi, eikä heissä ole kuin huonoja puolia. Jos ovat töissä, vievät suomalaisten työpaikat, jos eivät ole töissä ovat laiskoja luusereita jne.
Kaikki on (ilmeisesti Perussuomalaisten kirjoittamana) demareiden syytä. Olen muutaman kerran muistuttanut tuosta Kari Rajamäestä täälläkin, mutta kun poliittinen muisti ei kanna. Toinen on Thorsin jatkuva nälviminen, vaikka juuri hänen ministerikautenaan turvapaikanhakijoiden etuuksia leikattiin ja maahantulon selvittelyä kiristettiin. Jos ei itse ota selvää asioista, vaan luottaa vain muiden samanmielisten kirjoitteluun, on kuin se kuuluisa pässi.
Kolmas erityisen kummallinen käsitys on, että maahanmuuttoon positiivisesti suhtautuvat eivät muka näe mitään maahanmuuttoon liittyviä haasteita. Järjettöminnät epäilyt toitottavat, että muka rikollisuus, tyttöjen ympärileikaukset, naisten epätasa-arvo jne. hyväksyttäisiin. Tästä näkee, ettei ole mitään käsitystä todellisesta suhtautumisesta.
Siis kiellät heiltä oman kulttuurin? Tarkoitan lapsiavioliittoja, kunniamurhia, naisen asemaa, tyttöjen ympärileikkauksia, pakkoavioliittoja jne. Luuletko niiden loppuvan kun Suomen raja ylitetäään
By the way Thorska teki kaiken pakon edessä. Hammasta kiristellen.
Suomessa noudatetaan Suomen lakia. Tämä on aina hyvä lähtökohta.Kulttuurit muuttuvat myös sekä vapaaehtoisesti että pakosta. Opiskelu on paras muutoksen edistäjä. Kun naiset ja tytöt tietävät oikeutensa se auttaa asiaa. Myös islamin lisääntyvä tuntemus vaikuttaa käyttäytymiseen. Vielä 20 vuotta sitten useimmat somalit uskoivat tyttöjen silpomisen kuuluvan uskontoon, nyt tilanne on aivan toinen, ja Suomen somaliyhteisössä aktiivisesti jaetaan tietoa sen laittomuudesta ja ennen kaikkea terveydellisestä haitallisuudesta. Leikkaus oli jo Somaliassakin lailla kielletty ennen sisällisodan puhkeamista, ja tiedottaminen aloitettu. Kaikkia luettelemiasi käytäntöjä vastustetaan myös entisissä kotimaissa, siksi tietoisuus asioista ei ole läheskään aina olematonta. Mikään ei muutu silmänräpäyksessä, mutta muutoksia tapahtuu. Tyttöjen silpomisen loppumista on helpointa seurata, koska sitä ei voi salata äitiysneuvolassa.
Eihän meidänkään tasa-arvoasiat olisi edistyneet, jollei niihin olisi pyritty vaikuttamaan. Äitini nuoruudessa nainen ei päässyt yksin ravintolaan. Lieksan lyseosta erotettiin tyttö, joka suuteli näytelmässä. Myöhemmin hänestä tuli Suomen eturivin näyttelijä. Rahattomat eivät päässeet kouluun jne. Työ on vielä meilläkin kesken, kuten taas uudelleen alkaneesta avioliitto-oikeuskeskustelusta näkyy.
Olitko kuuntelemassa kirskuntaa?
Liirum laarum
Aina ja iankaikkisesti.
Sivullisena kysyn missä kohtaa?
Lässyn lässyn. Käytännössä kaikki niistä yhä leikellään. Meni kerran paljastamaan joku terveydenhoidon puolelta.
Älä puhu vastoin parempaa tietoa. SOMALIASSA silpomista tehdään vielä hyvin paljon, voi olla että tästä on puhuttu.
SUOMESSA asuvien keskuudessa ei ole löydetty yhtään täällä silvottua tyttöä. Epäily joidenkin Suomesta kadonneiden tytöjen lähettämisestä leikattavaksi on esitetty. Kaikki terveydenhoitoviranomaiset on informoitu seuraamaan tyttöjen terveyttä niin neuvolassa kuin kouluterveydenhoidossakin.
Suomessa oli siinä mielessä hyvä lähtötilanne, että täällä asui jo ennen pakolaisten tuloa somalialainen naislääkäri, jonka ansiosta tähän asiaan osattiin heti reagoida jo 20 vuotta sitten. Ympärileikkauksen kannattaja äideistä on tässä kehityksessä tullut sen julkisia vastustajia. Tästä kehityksestä on syytä olla iloinen, eikä yrittää sitä vähätellä, siksi että vastustaa maahanmuuttoa.
Kehityksen haaste on ollut suuri. Vanhassa somalialaisessa käsityksessa ympärileikattu keho oli kaunis ja puhdas. Länsimaihin muutettua siitä tuli silvottu ruumis ja kauhistelun kohde, kuten esim. Tiirikainen hyvin väitöskirjassaan toteaa.
"Vanhassa somalialaisessa käsityksessa ympärileikattu keho oli kaunis ja puhdas."
Tällä perusteella ihmissyöntikin ja ihmisten seivästäminen on ollut joidenkin heimojen mielestä luvallista, joka on länsimaille kauhistus. Ei kaikki todellakaan ole hyvää, mikä tulee afrikasta.
Ei niin, siksi näihin puututaankin Suomen laissa ja myös käytännön työssä.
Mamujen elämiseen tarkoitetut varat otetaan: VEROVAROISTA ! ja verovarat otetaan kuule veronmaksajilta!
Mitäs siinä artikkelissa sanottiinkaan ihmisarvosta / taloudelliset arvot?
Niin muuten sinunkin elämiseen tarkoitetut vara tulee verovaroista ja verovarat meiltä veronmaksajilta. Tämä on jo kovin paljon jauhettu aihe-alue, joten keksi parempaa. Yhtään palvelua et kunnassa käytä siten että juuri sinä maksaisit palvelun. Siihen palvelun rahoitukseen osallistun myös minä ja mökin miina. Mut niinhän se menee et mamukulut on veronmaksajien kuluja mutta kaikki muut tuntuu kunnassa elävän ihan omillaan.
Lieksalaisten elämiseen tarkoitetut varat otetaan: VEROVAROISTA ! ja verovarat otetaan kuule veronmaksajilta! Maksajana etupäässä Etelä-Suomi!
" Huono työllisyystilanne tai ongelmallinen asunto-, vero- ja sosiaalipolitiikka eivät ole siirtolaisten vaan huonon politiikan ja päättäjien vika."
Niinkö miksi ei sitten hyyssärit ja mamuuskovaiset muuta tilannetta. Lisää asuntoja, töitä, parempaa sosiaalipolitiikkaa..? Loppuisi rasismi kaikki vihapuheet jne. Oletteko tekin tekopyhiä toimikaa..! Rasimi syntyy koetusta eriarvoisuudesta ei muusta, suomalainen ei ole rasimiluonne..! Mutta päättäjien ylilyönnit saa vihan purkautumaan jonnekkin ei aina välttämättä väkivaltana. Piiloudutteko=" se on vihapuhetta" sloganin taakse kun ette julkisesti mollaa päättäjiä näkyvästi.? Sekin auttaisi lähentymään kaikkkia päättäjiä vastaan..! Vai onko tämä päättäjien juoni, kansaa kohtaan "tapelkoot keskenään", niin muut ongelmat unohtuvat, eivätkä ole framilla..;-(
Ei se rasismi kyllä siitä synny, itsekin tunnen eriarvoisuutta, mutta ymmärrän, ettei se ole maahanmuutajien vika. Tajuan, että he ovat vielä heikommilla loppupeleissä. Suomalaisia järjestelmiä kai se on syytettävä, tai sitten itteään.
Sanotaanko näin ,,,,joku roikkuu löysässä hirressä?
Luojalle kiitos, että erosin viime syksynä kirkosta. Ihan käsittämätöntä, miten paljon rikollisuutta ja raiskauksia yms. on tullut viimeisen kymmenen vuoden aikaan ja vankilat alkaa täyttyä enemmän maahanmuuttajista, kuin omista rikollisista!!??!! Suomalaiset kuolevat ennenpitkään sukupuuttoon, ei meitä sentään "niin paljoa" ole.
Näinkö todella on, vai luuletko vain näin olevan? KENEN on vastuu jos ns. suomalaiset kuolevat sukupuuttoon?
Mitähänvarten nuo viisaat päättäjät ei ottanut kaikkia mamuja Etelä-Suomeen kun sielllä olisi niille työpaikkojakin enempi kuin täällä Itä-Suomessa?
Miksi ne tänne Itä-Suomen kurjuuteen piti lähettää? Eihän täällä ole mitään virikkeitä edes paikallisille, saati mamuille? Olisi täällä ollut työttömiä jo ihan terpeeksi muutenkin!
No kenen se vastuu on? Tuo ensimmäinen lauseesi on sekopäisen ihmisen puutaheinää, josta erkkikään ei ota selvää saati psykiatri? Sinulle "Mitä hän???"
Mitä ylipäätään tarkoitat kysymyksellä "mitä hän"??? En tajua eikä tajua sorry muutkaan!!! Aika helppo tajuta, että yksi ja sama hyysäri täällä kirjoittelee ja vastaa itselleen, mutta se pääpointti löytyy kyllä, lauseissa ei PÄÄTÄ EIKÄ HÄNTÄÄ!!! Jos on hyysäri, niin suomenkielen ja tajunnan taso on aika helvetin HEIKKO!!!
"Jos on hyysäri, niin suomen kielen (huom. se ei ole yhdyssana) ja tajunnan taso on aika helvetin HEIKKO!!!" Tässä se vasta viisas lause onkin paitsi kieliopillisesti myös sisällöllisesti.
Taitaa harmittaa ihan tosissaan, että myös me kiihkottomasti asiaan suhtautuvat olemme hieman aktivoituneet tänne kirjoittelussa. Emme ne yhdeksi muutu, vaikka se varmasti sinua ilahduttaisi.
Maahanmuuttajat opiskelevat Lieksassa suomen kielen ja ammatin. Sen jälkeen menevät Etelä-Suomeen töihin!
Elä helevetissä??? Ihanko oikeesti ajattelet noin? Täällä Suomessakin lapset ja vähän vanhemmat opiskelelevat Suomea tai muuta oppimäärää vaihtelevalla menestyksellä (on erityislapsia ja kehitysvammaisia, vähä-älyisiä) ja oikeesti vielä kehtaat väittää, että SUOMEA opiskelevat maahanmuuttajat AUTOMAATTISESTI oppivat suomenkielen ja muut "maan-maassa-tavat noin vain"?? Eikös noilla olut aika paljon niitä "häiriötekijöitä" sodan yms. muun takia??? vituttaa HYYSÄRIT, jotka edelleen kusettavat suomenkansalaisia.
HYYSÄRIT, jotka edelleen kusettavat suomenkansalaisia. Kysy suomenkielen opettajilta! Onko kyse kusetuksesta ja mistä? Osa jo lähtenyt Etelä-Suomeen töihin! Kehitysvammaiset ja vähä-älyiset taitavat jäädä Lieksaan?
Saharan eteläpuoleisen Afrikan asukeilla - lukuunottamatta Euroopasta tulleiden jälkeläisiä - on keskimääräinen älykkyysosamäärä maasta riippuen n. 58-67.
Länsimaissa on perinteisesti pidetty älyllisesti kehitysvammaisina alle 70 pistettä saavia. Täkäläiset lievästi älyltään kehitysvammaisetkin ovat siis älyltään edellä valtaosaa afroja.
Mitä tarvetta meillä on uusille eläteille, kun tulevaisuudessa yksinkertaisia suorittavia töitä on yhä vähemmän, ja niitä tekemään olisi työttömiä omasta takaakin melkoisesti?
Viherkommunistisosialisteilla ontämä NL:stä aikoinaan omaksuttu sosialistinen internationalismi, mutta mikä halu siis on Kokoomuksella ja näiden takana olevilla piireillä haalia afroja ja musuja Suomeen ja muualle Eurooppaan?
No se vain, että tutkitusti maahanmuutto kehitysmaista lisää tuloero9ja ja laskee _paikallistenkin_ pienituloisten palkkoja, jolloin näin saadaan edullista työvoimaa tekemään hanttihommat. Sosiaalikustannuksetkin pysyvät aisoissa sillä, että niitä yksinkertaisesti lasketaan sitä mukaa kun paine heikentyvän huoltosuhteen mukana kasvaa.
Rikkaat siis saavat ne palvelijansa luomalla uuden, herroihin ja palvelijoihin perustuvan yhteiskunnan, jollainen täällä olikin vielä vuosisadan alussa. Eihän se ole rikas eikä mikään, jolla ei ole varaa palvelijoihin! No pian on, Kokoomuksessa tuumitaan...
sanot, että kehitysvammaiset ja vähä-älyiset taitavat jäädä Lieksaan,
olen lukenut näitä mamu riitikoiden kirjoituksia ja silta se vaikuttaa ja en tarkoita mamuja
Joo tosiaan näyttää siltä että kovin on heikkolahjaista porukkaa näillä sivuilla. Toistoa toiston perään. Onko siis niin, että Lieksassa asuu mamujen ohella vain todella pienen äo:n omaava kansa.
Pari kahelia täällä huseraa. Oo huoleti. Katos vaan kun kirjotukset kohta vähenee, ellei yks kahjo ota läppäriä mukaasa.
Toinen kahjo on sitä mieltä että pääkahjot on myyneet Suomen ?
pilkkahintaan vieraille viisaille kahjoille .
Tänä päivänä oli hesarissa ihan samat tiiot jota nimimerkki suomessa tutkittuu tässä ketjussa kirjotti. Ajatteluttava juttu oli muutennii harmi jotta ei löytynnä verkko sivulta.