Aidon oikeiston aatteellisia lähtökohtia

ns. Länsimainen vasemmisto nähdään niin suurena uhkana, että liittoudutaan reaalisosialismin, islamilaisen fanatismin, radikaalin sionismin etc. kanssa. Eli paremmin omia kansalaisiaan kohteleva yhteiskunta on suurin uhka. Filantrooppihumanismi on suunnilleen se mitä ''aito'' oikeisto vihaa.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kuvailepa hieman selvemmin mitä tarkoitat.

Lisään kommentin tähän.

Jos ajatellaan Forssan kokousta 1903 jossa siis sosialidemokratia / kommunismi Suomessa perustettiin,
niin on ihan takuuvarmaa,
että siellä olevat työtätekevät
eivät hulluimmissa unelmissaankaan
olisi voineet koskaan uskoa

että Lauri Ihailainen, koulujakäymätön kirvemise tienaa reilusti
yli 23 000 euroa kuukaudessa (eikä tietenkään saa aikaan mitään
eikä vanhana miehenä enää jaksakaan)

ja että mitä yli jää veroista, niin joku tuo tänne mamuja elämään viemään vuokra-asunnot, istumaan terveyskeskuksissa parannettavana, synnyttämässä työtätekevien laskuun ja siten generoimassa lisää
työtä

esim. asuntorakennusta
ja lisää vuokra-asuntoja mamuille
ja lisää työvoimaa rakentamaan asuntoja
ja afrokampauksia jne. jne. kierre on valmis

niin ei ole mahdollista, että Forssan kokouksessa vasemmisto 1903 olisi
uskonut demareita ja vasliittolaisia niin hulluiksi, että he tällaiseen mamuttamiseen ryhtyvät ja ihalais-ahneiksi tulevat.

Äänestä

Siis aito oikeisto kokee toista maailmansotaa seuranneen yhteiskunnan liberalisoitumisen ja hyvinvointiyhteisön rakennuksen niin suurena uhkana että se liittoutuu muiden valtioiden ei-demokraattisten aatteiden kanssa saadakseen haitalliset eli primaaria väkivaltaa vastustavat aatteet pois pelistä.

Äänestä

EU:n alasajon lopullinen päämähän voi olla uusien sotien aiheuttaminen Euroopan valtioiden välillä. Vanha viha nousee niin helposti. Varmaan USA:n oikeisto on pannut tämän huomiolle omissa suunnitelmissaan,

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uusoikeiston aate kirjoitti:

ns. Länsimainen vasemmisto nähdään niin suurena uhkana, että liittoudutaan reaalisosialismin, islamilaisen fanatismin, radikaalin sionismin etc. kanssa. Eli paremmin omia kansalaisiaan kohteleva yhteiskunta on suurin uhka. Filantrooppihumanismi on suunnilleen se mitä ''aito'' oikeisto vihaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu