Mitkä asiat todistavat että Jumala vetää seuraa?

Millaiset asiat todistavat sen puolesta selvästi, että jehovan todistajien seuraa ohjaa itse Jumala kuten seura väittää?


Sen puolesta että seuraa ei vedä Jumala on paljon todisteita. Esimerkiksi kaikki seuran ennustukset ovat menneet pieleen. Oppimuutoksia on tullut koko seuran historian. Jumala tuskin muuttaisi aina mieltään. Seura valehtelee paljon, joten Jumala tuskin siksikään on seuran takana.

Esimerkkinä voi mainita karttamismenettelyn. Siinä ensin oli karttaminen voimassa, sitten se sääntö purettiin ja otettiin taas käyttöön.
658
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

olen kysynyt kotona käyneiltä todistajilta että voiko sellainen pelastua joka ei kuulu jehovan todistajiin. ei siihenkään saa suoraa vastausta vaan venkoiluksi menee. tietävät kai itsekin että ei kukaan täysipäinen usko että pelastus on kiinni jostain maallisesta seuraan kuulumisesta. jotenniin tuskimpa tuohonkaan kymykseen suoria vastauksia tulee!

Äänestä

Ei VT-seuran jumalavetoisuudesta ole mitään muuta todistusta kuin seuran oma sana. lähes kaikki uskonnot pitävät itseään jumalan todellisina seuraajina.

Äänestä

Emme voi sanoa,että joku ei pelastuisi.Ajatellaan sellaiset sairaat ihmiset,jotka eivät "ymmärrä aivan kaikkia asioita sairauden tähden".JA TÄMÄ EI SITTEN OLE MIKÄÄN HERJAUS,TIEDOKSI.Paljon jää asioita nähtäväksi.Luin kirjoituksen lapsikasteesta.Room.kat kirkko.uskoo,että lapsi,jota ei ole ehditty kastamaan ja
kuolee joutuu Limbukseen.Mikä tai missä limbus on?sanakirjassa The Concise Oxford Digtionary sanotaan,että limbus on "alue helvetin rajalla,otaksuttavasti ennen kristillisyyttä eläneiden vanhurskaiden ihmisten ja kastamattomien lasten olinpaikka;-----laiminlyönnin tai unohduksen tila."Uudessa katolisessa tietosanakirjassa"mainitaan limbuksesta:"Teologit käyttävät nykyään tuota termiä tarkoittaessaan joko niiden sielujen tilaa tai paikkaa,jotka eivät ansaitse helvettiä ja sen ikuisia rangaistuksia,mutta jotka eivät voi astua taivaaseen ennen sovitusta (isien limbus)tai sitten sellaisten sielujen tilaa tai paikkaa,jotka on ikiajoiksi suljettu autuuden näkemisen ulkopuolelle ainoastaan perisynnin takia(lasten limbus)"New Catholic Encylopedia. Lainaan tähän vielä Johannes 5:28"Älkää ihmetelkö tätä,sillä tulee hetki,jolloin kaikki muistohaudoissa olevat kuulevat hänen äänensä."

Äänestä

Jos on Raamattua uskominen niin aivan jokaisen todisteen kautta.
Miten niin?
Koska Raamatun mukaan mitään ei tapahdu ilman Jehovan "suostumusta", "vetämistä", "paaduttamista", "armollisuutta", "näkemistä", "sallimista" jne. ei edes hius katkea ihmisen päästä Jehovan tietämättä.
Kaikkivaltiaana Luojana Jehova (Raamatun mukaan) on juuri se Pää-Printtaaja eli SE taustavoima, josta kaikkien ominaisuuksien ja mahdollisuuksien on (Raamatun logiikan mukaan) lähdettävä.
Eli jos ja kun ainakin osa menee vt-järjestössä, tai yleisemmin yleensä elämässä pieleen (vaikka osakin),, niin missä mättää?

Äänestä

Mitkä asiat todistavat että kukaan seuraa Jumalan tahtoa?

Raamattu tietenkin - ei se että kuuluu johonkin yhteisöön ole sama asia. Tosin ei yhteisössä oleminen tarkoita myöskään että ihminen ei kuuluisi Jumalalle.

Tämä aloituksessa esitetty kysymys on vain eksyneen sekoilua.. ei muuta.

Äänestä

"Oppimuutoksia on tullut koko seuran historian."

Tämäkin asia on Vartiotorniseuralla äärimmäisen epäraamatullinen.
Raamatun mukaan jumala on aina sama, toisin kun Vartiotorniseuran.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jumalako vetää kirjoitti:

Millaiset asiat todistavat sen puolesta selvästi, että jehovan todistajien seuraa ohjaa itse Jumala kuten seura väittää?


Sen puolesta että seuraa ei vedä Jumala on paljon todisteita. Esimerkiksi kaikki seuran ennustukset ovat menneet pieleen. Oppimuutoksia on tullut koko seuran historian. Jumala tuskin muuttaisi aina mieltään. Seura valehtelee paljon, joten Jumala tuskin siksikään on seuran takana.

Esimerkkinä voi mainita karttamismenettelyn. Siinä ensin oli karttaminen voimassa, sitten se sääntö purettiin ja otettiin taas käyttöön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu