Salliko Jumala VEDENPAISUMUKSEN koska HALUSI OLLA PAHA?

Pakstori

Tämä on ehkä vähän raflaava aloitus, koska lapsikin tietää, että juuri Jumalaan liitetään teologisesti ajatus täydellisesti ja ikuisesti AINOASTAAN oikeita ja hyviä asioita tekevästä olennosta... Tämä sen vuoksi, että kukaan muu ei ole siiihen sitoutunut, ei edes Jeesus, sanoihan Hän: "... Hyvä opettaja... Miksi sanot minua hyväksi, ainoastaan Isä on hyvä.". Jeesuksen todin tiedätään pitäneen itseään kaikkien henkienkin Isänä, joten hän on juuri sanallisissa logiikoissamme ja suunitelmissamme Isämme.

Mutta syy, miksi juuri Jumala on tuollainen "KONE", että tekee vain hyvää, eli pysyy olemassa, mitä tahansa PINTA-aloillaan sitten tehdäänkin, ja mitä tahansa ääntä se pistetäänkin ääntelemään?

Kuitenkin Jumalan sanotaan KATUNEEN vedenpaisumuksen jälkeen sitä, että tuhosi tuolloisen ihmiskunnan, lukuunottamatta Nooaa, ja seitseemää muuta ja muutamia eläimiä. Jos joku KATUU, Hän on tehnyt pahaa, sekin on absoluuttinen määritelmä, muuta syytä ei koskaan ole katumukselle. Syy oli siihen se, että Jumala teki LOOGISEN HYVÄN päätöksen tukea ihmisten pahoja näkemyksiä Jumalasta, jota ei heille joko ollut olemassa, tai oli heille jotenkin "paha".

Oikeastaan Suomen ja Venäjän kielessä, EI Jumala sana kuulosta mitenkään ABSOLUUTTISEN HYVÄLTÄ, tavallisesti esim. Gosbadin ja Jumala-sana sisältävät PAHA-sanan, Jumala siinä, että siinä on MALA-pääte...

Oikeastaan juuri tämä on todempi näkemys Jumalasta: On vain inhimillistä teologiaa tehdä LIIAN EREHTYMÄTÖN ja LIIAN HYVÄ JUMALA, joka ei tekisi virheitä ja epätäydellisyyttäkin.... Ihminenhän oli jo tuolloin epäonnistunut luomus, koska enemmistö ihmisistä meni pahojen himojensa mukana suureen harhaan vedenpaisumusta edeltävänä aikana. Aadamin pieni paha teko, teki suuren syönti-synnin, ja laittomat suhteet, ja paljon väkivaltaa ja verenvuodatusta maan päälle... Ajatelkaa Jumalaa OLENTONA, joka on kokeva, ajatteleva, ja vaikka tekeekin parhaimmat päätökset OLENNOISTA, tekee joskus asioita, joissa olisi voinut olla parantelemista HYVYYDEN kannalta... Ihmistä ei pakotettu hyväksi, ja voi olla, että Jumala kyllästyikin hetikin juuri luodun maailmansa LIIALLISEEN hvyyyten, ja halusikin pahoja, ja kohtalonomaisesti toisiaan jankuttavia asioita maailmaan. Sanon tämän senkin vuoksi, että MINKÄÄN olennon pahuuskaan ei ole absoluuttista, juurikin Lucifer, oli alussa koreassa arvossa ja ilmeisesti nykyisin sanoin HYVÄNÄKIN pidetty enkeli. Hän teki ERILAISIA asioita, kummallisia, eikä ne Lucierin luomat asiat olisi vieläkään pahoja, ellemme eläisi nykyään materia-aika maailmassa, joissa asioita ja tapahtumia ei voi suuresti perua.
saatana tosin edelleen esittää näkemystä:"Ette suinkaan kuole, korkeintaan inkarnoidutte...". En rehellisesti sanoen tiedä, onko se valhe, vai Jumalalta varastettu ja kopioitu lause.

Hyvät asiat ovat usein hyvin ärsyttäviä, koska ne voittavat kaiken, kuten tiedätte älypelien hyökkäyksistä... Paha voi keksiä puolustuksen, mutta jää pitkäksi ajaksi vain puolustuskannalle, eikä voita, ellei hänelläkin ole HYVÄÄ hyökkäystä, joka pahalle on aina tehdä murha, valhe tai aviorikos.

Meiltä ihmisiltä EI VAADITA samaa kuin Jumalalta, eli absoluuttista ja täydellistä hyvyyttä. Sellaiseen pyrkiviä ENKELEITÄ on ja paljonkin, mutta ihmiselle on annettu materiaan sidottu pahuus toistoineen ja muuttumattomutena, ja pieni määrä kykyä tehdä hyviä, yllättäivä ja suunitelemattomia asioita.... Usein ajatellaan, että suunnittelmattomuus on kaaosta ja pahaa, mutta se liittyy myös henkiseen todellisuuteen ylipäänsä, se on usein todella yllättävää, ja juuri siksi ylltättävää ja pahan suunitelmiin sopimatonta. Mielikuvitus on se, mikä meidät usein sairastuttaa, mutta se voi myös parantaa....

4

60

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pakstori

      Raamatun mukaan Jumala tulee toistamaan vedenpaisumuksen aikaisen asian: Ihmiset jotka uskovat vain PAHAAN, vain paljon pikaisia haluja toteuttavaan Jumalaan, kohtaavat Pahan Jumalan ja sen rangaistuksen, joka tulee TULEN muodossa... Jeesuksen tiedetään Raamatussa sanoneen:"On kuin vedepaisumuksen aikana, ihmiset söivät ja joivat, naivat ja naittivat, kunnes tuli äkkituho, vedenpaisumus". Pietari jatkaa:"Saman sanan varassa(Henki, veri ja vesi). Taivas ja maa ovat odottamassa tulen tuloa ja sen tuhovaa ja tuomitsevaa vaikutusta."

      • Takstori

        Tämän vuoksi Pyhä Henki ehdottaa seuraavaa: Varastakaa Veikolta ja Saatanalta VALHE, ette tarvitse kaikkia asioita niin JÄRJETTÖMÄN todellisina, ja tuhlaavina, vaan teille riittää uskoa, omat toiveenne, vaikka ne eivät aina niin järjettömän totta ja todellisuutta olisikaan... ON SUURTA SÄÄSTÖÄ maailman luonnonvarojen kannalta tyytyä pieniin tai suuriinkin unelmiin, joita ei saa kuitenkaan koskaan todellisuudeksi materiamaailmassamme! Ei tarvitse olla oikeasti"presidentti" ollakseen presidentti:-)


      • Pakstori
        Takstori kirjoitti:

        Tämän vuoksi Pyhä Henki ehdottaa seuraavaa: Varastakaa Veikolta ja Saatanalta VALHE, ette tarvitse kaikkia asioita niin JÄRJETTÖMÄN todellisina, ja tuhlaavina, vaan teille riittää uskoa, omat toiveenne, vaikka ne eivät aina niin järjettömän totta ja todellisuutta olisikaan... ON SUURTA SÄÄSTÖÄ maailman luonnonvarojen kannalta tyytyä pieniin tai suuriinkin unelmiin, joita ei saa kuitenkaan koskaan todellisuudeksi materiamaailmassamme! Ei tarvitse olla oikeasti"presidentti" ollakseen presidentti:-)

        Suomalsille on opetettu ja lapsesta asti ihan OIKEA asia, todelliseksi saatte vain ne asit, jotka osaatte opiskella ja tehdä työllänne todeksi. Mutta älkää liikaa toivoko, älkääkä kaikkia ENKELIEN tietoja hamutko, Jumalalle on kallisarvoista tyytyä vain unelmaan ja valheeseen, silloin kun oikeasti toivoisi LIIAN vaikeasti toteuttavaa ja kallista astiaa...

        On ehkä niinkin, kuinka joku suuri Parantaja sanoi: Rukoilkaa parantumista ja uskokaa siihen, mutta ÄLKÄÄ vaatiko, että se olisi TOTTAKIN! Jokaisella on ristinsä, älkää vaatiko helppoja henkiparantamisia, missä vahinko vain pannaan kiertoon, jollakin halvalla materiakimbapleen uudelleen sijoittamisella ja vaihdolla. Jos teette mielikuvan irtimenneestä jalastanne tai sokeasta silmästänne ja Jumala suostuu tekemään sen materiaksi, SE EI VÄLTTÄMÄTTÄ ole pois muilta, mutta voi ollakin!


      • Aukino
        Pakstori kirjoitti:

        Suomalsille on opetettu ja lapsesta asti ihan OIKEA asia, todelliseksi saatte vain ne asit, jotka osaatte opiskella ja tehdä työllänne todeksi. Mutta älkää liikaa toivoko, älkääkä kaikkia ENKELIEN tietoja hamutko, Jumalalle on kallisarvoista tyytyä vain unelmaan ja valheeseen, silloin kun oikeasti toivoisi LIIAN vaikeasti toteuttavaa ja kallista astiaa...

        On ehkä niinkin, kuinka joku suuri Parantaja sanoi: Rukoilkaa parantumista ja uskokaa siihen, mutta ÄLKÄÄ vaatiko, että se olisi TOTTAKIN! Jokaisella on ristinsä, älkää vaatiko helppoja henkiparantamisia, missä vahinko vain pannaan kiertoon, jollakin halvalla materiakimbapleen uudelleen sijoittamisella ja vaihdolla. Jos teette mielikuvan irtimenneestä jalastanne tai sokeasta silmästänne ja Jumala suostuu tekemään sen materiaksi, SE EI VÄLTTÄMÄTTÄ ole pois muilta, mutta voi ollakin!

        Älkää, please, luulko paholaistakaan LIIAN HULLUKSI. Se valehtelee, kertoo suurista tuhoista, ja näyttää elokuvissa, kuinka ihmiset kuolevat brutaalisti ja kauhean jännittävästi, mutta ÄLKÄÄ vaatiko, että se olisi totta. Maailmansodat olivat hulluja asioita, koska kaiken TÄMÄN elektroniikan minkä NYT näette edessänne, haluttiin olevan totta. Jos paholainen tietäisi puhuvansa totta, ja te ette sitä tietäisi, se vaadittaisiin heti tuhoutumaan, se murhattaisiin ja räjäytettäisiin, eikä paholaista enää olisi.... Se ei ole totuus paholaisesta. Paholainen tekee jännittäviä illuusioita, jotka elokuvateollisuus ja nykyiset tietokoneemme ainoastaan kykenevät näyttämään turvallisesti. Älkää toivoko pahuuden olevan totta ja todellisuutta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3650
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      71
      1928
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1214
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      65
      1035
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      978
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe