Ameriikan herkkuva !
Tämmpisiä ihmemiehiä voi olla ainostaan USA:ssa. USA on monen suomalaisenRunkkari-homppelin ihannemaa. Hitmannin kaveri teki tuollaista:
Tämmpisiä ihmemiehiä voi olla ainostaan USA:ssa. USA on monen suomalaisenRunkkari-homppelin ihannemaa. Hitmannin kaveri teki tuollaista:
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tässä tämä: Päivitetty 30.9.2011 22:48, julkaistu 30.9.2011 22:35
Vanhuksiin mieltynyt raiskaaja kertoi avaruusolioiden vierailuista ja päänsisäisistä äänistä
AP
Entinen Texasin vankilan työntekijä tuomittiin perjantaina elinkautiseen vankeusrangaistukseen kehitysvammaisen naisen raiskauksesta Yhdysvalloissa.
54-vuotias mies väitti olevansa syytön ja vetosi mielenvikaisuuteen. Valamiehet eivät kuitenkaan uskoneet miehen kärsivän persoonallisuushäiriöstä.
Viranomaisten mukaan DNA-tulokset yhdistävät miehen lisäksi ainakin viiteen muuhun pahoinpitelyyn tai pahoinpitelyn yritykseen. Uhrit ovat olleet 65–91-vuotiaita ja asuneet Keski- ja Kaakkois-Texasissa.
Miehen epäilläänkin olevan alueella vanhuksia piinannut sarjaraiskaaja, joka on hyökännyt naisten kimppuun aamuhämärässä.
Hyökkäyksiä oli niin paljon, että alueen vanhuksille muun muassa jaettiin pippurisumuttimia.
Viranomaisten mukaan monet rikokset olivat tarkoin suunniteltuja. Uhrien talojen puhelinlinjoja oli katkottu ennen hyökkäyksiä.
Oikeudenkäynnin aikana miehen vartalo nyki ja vapisi useaan otteeseen. Hän istui oikeussalissa paperitupot korviin työnnettyinä, jotta äänet eivät puhuisi hänelle.
Mies kertoi valamiehille, että häntä oli käytetty lapsena seksuaalisesti hyväksi ja että hänellä oli kolme persoonallisuutta. Lisäksi hän kertoi, että avaruusoliot ovat vierailleet hänen luonaan useita kertoja.
Syyttäjät kuitenkin väittivät miehen tarinoiden olevan tietoinen juoni.
Tämmpisiä = tämmöisiä
Venäjän herkkuva !
Tämmöisiä ihmemiehiä voi olla ainostaan Venäjällä . Venäjä on monen suomalaisenRunkkari-homppelin ihannemaa. Ironmikessin kaveri teki tuollaista: