Pääomanpalautuksen tiedot unohtui antaa

Oli tullut veroehdotus 2010 luettua huonosti. En huomannut, että Elisan osakkeiden pääomanpalautuksesta kyseltiin tietoja. Kun tiedot jäivät antamatta, oli verottaja käyttänyt 20 %:n hankintaolettamaa ja seurauksena oli veroja. Koko pääomanpalautus oli vähän ylio 1000 euroa. Osakkeita on hankittu useammassa erässä, ensimmäiset 150 kpl ovat peräisin HPY:n puhelinliittymän perusteella hankittu. Loput eri aikoihin pörssistä.

Tuota ensimmäistä erää lukuunottamatta kaikkien muiden osakkeiden hankintahinnat ovat sen verran korkeat, että kumulatiivinen pääomanpalautus alittaa hankintahinnan eikä näistä muista pitäisi vielä mennä veroa.. Ensimmäisestä erästä on käytettävissä 40 % hankinta olettama.

Varsinainen kysymys on, voiko vielä veropäätökseen pyytää korjausta vai onko tässä vaiheessa ainoa mahdollisuus tehdä oikaisuvaatimus verotuksen oikaisulautakunnalle.
2205
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat
  • Kiitos vastauksesta. Soitin vielä varmuuden vuoksi verohallinnon palvelunumeroon. Kehottivat lähettämään 9A lomakkeen ja esitäytetyn veroilmoituksen mahdollisimman nopeasti, jotta ehtii käsittelyyn varmasti ennen lokakuun loppua. Esitäytetty lomake on víelä alkuperäisenä tallella, koska en ollut vaatinut sen perusteella muutoksia.

    Oli viikonlopun aikana jonkin verran hommia selvittää, miten lomake 9A oikein on tässä tapauksessa täytettävä.

    Täytyy seuraavan kerran katsoa vähän tarkemmin esitäytetty lomake.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


myöhässä herännyt kirjoitti:

Oli tullut veroehdotus 2010 luettua huonosti. En huomannut, että Elisan osakkeiden pääomanpalautuksesta kyseltiin tietoja. Kun tiedot jäivät antamatta, oli verottaja käyttänyt 20 %:n hankintaolettamaa ja seurauksena oli veroja. Koko pääomanpalautus oli vähän ylio 1000 euroa. Osakkeita on hankittu useammassa erässä, ensimmäiset 150 kpl ovat peräisin HPY:n puhelinliittymän perusteella hankittu. Loput eri aikoihin pörssistä.

Tuota ensimmäistä erää lukuunottamatta kaikkien muiden osakkeiden hankintahinnat ovat sen verran korkeat, että kumulatiivinen pääomanpalautus alittaa hankintahinnan eikä näistä muista pitäisi vielä mennä veroa.. Ensimmäisestä erästä on käytettävissä 40 % hankinta olettama.

Varsinainen kysymys on, voiko vielä veropäätökseen pyytää korjausta vai onko tässä vaiheessa ainoa mahdollisuus tehdä oikaisuvaatimus verotuksen oikaisulautakunnalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu