kuningas mammona

"Sinun sisaresi Sodoman synti oli julkea
itsekkyys. Hän vietti tyttärineen yltäkylläistä
ja huolentonta elämää, mutta kurjalle ja köyhälle
hän ei avannut kättään. He kävivät yhä
julkeammiksi ja ryhtyivät minua uhmaten yhä
uusiin iljettävyyksiin, ja silloin minä
pyyhkäisin heidät pois, kuten olet nähnyt." (Hes.
16:49-50)

"Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin
varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua
mikä sinä todellakin olet: surkea ja säälittävä,
köyhä, sokea ja alaston. Annan sinulle neuvon:
osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin
tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue
ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi
peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi
niin näet. Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen
ja kuritan. Tee siis parannus, luovu
penseydestäsi!" (Ilm. 3:17-19)

Tämän sukupolven yksi synti on mammonan
palvominen. Ihmiset ahnehtivat itselleen vain yhä
enempi rikkauksia mutta köyhää katsotaan
halveksien. Rahan puolesta tapetaan ja murhataan
ihmisiä, valehdellaan ja tehdään petoksia.
Jokainen lainattu penni lasketaan ja vaaditaan
korkoineen päivineen takaisin vaikka väkivalloin.
Suuressa rikkaudessaan ja hyvin voinnissaan
käännetään selkä jumalan käskyille. Rikkaat
menestyvät, heitä rakastetaan rikkautensa takia
mutta köyhää ei muista kukaan. Ihmiset kutsuvat
tyhmäksi niitä jotka tahtovat antaa omastaan
köyhille, rikas mies heittää rahansa vaikka
kaivoon ennemmin kuin antaa sen köyhälle.
Suuressa rikkaudessaan ja hyvinvoinnissaan ollaan
nuukia, jos joku tekee vahingossa naarmun auton
oveen niin siinä ollaan heti nyrkit pystyssä jos
ei suostu tai ei ole varaa korvata sitä. Kun
tehdään jokin uusi raha-hana niin ei yhtään
välitetä siitä että mitä moraalista vaikutusta
sillä on esim. lapsiin, kunhan saadaan vain
ihmisiltä rahat kouraan. Kaiken maailman
humpuukkiin sitä tuhlataan rahaa mutta jos rahaa
antaa köyhälle niin voivotellaan etä kylläpä on
tyhmä ihminen kun jakelee omaa valuuttaansa
tuolla tavalla.

Ettekö uskovaiset ole lukeneet raamatusta, kuinka
armahtavaisia ja laupiaita raha-asioissa sen ajan
oikeat kristityt olivat toisille? Mutta miten on
tänään? Rahahan näyttelee jumalan roolia tässä
yhteiskunnassa, omaisuudesta pidetään kiinni kuin
omasta jumalasta. Kuinka kauan jumala vielä
jaksaa katsella tämmöistä synnin tekoa? Tämän
päivän motto on "vahvat jäävät eloon, heikot
kuolevat" mutta jumalan valtakunnassa ei
tämmöistä epäoikeudenmukaisuutta ole...
5122
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

.

Äänestä

Tästä lähtien mun palkka menee suoraan kirkolle.
Mä vaan toivon ettei mun tarvi palaa
kiirastulessa 4ever.

Äänestä

ei pidä myöskään toitottaa torvea edessään, että
näin jaan rahojani köyhille.Muistetaan, että
Jumala näkee almumme, eikä totisesti jää
kenellekään velkaa! Maksakaa siis kymmenykset
kaikessa hiljaisuudessa. Älkää jättäkö maksamatta
omassa itsekyydessänne, sillä iloista antajaa
Jumala rakastaa.

Äänestä
  • Voisinkos kertoa tilinumeroni???

    Äänestä

  • QWERTY kirjoitti:

    Voisinkos kertoa tilinumeroni???

    en unelmoi rikkaudesta. oon oikein tyytyväinen
    köyhä. en varmaan osais elää sikarikkaana. osaan
    tyytyä vähään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


JMM kirjoitti:

"Sinun sisaresi Sodoman synti oli julkea
itsekkyys. Hän vietti tyttärineen yltäkylläistä
ja huolentonta elämää, mutta kurjalle ja köyhälle
hän ei avannut kättään. He kävivät yhä
julkeammiksi ja ryhtyivät minua uhmaten yhä
uusiin iljettävyyksiin, ja silloin minä
pyyhkäisin heidät pois, kuten olet nähnyt." (Hes.
16:49-50)

"Sinä kerskut, että olet rikas, entistäkin
varakkaampi, etkä tarvitse enää mitään. Et tajua
mikä sinä todellakin olet: surkea ja säälittävä,
köyhä, sokea ja alaston. Annan sinulle neuvon:
osta minulta tulessa puhdistettua kultaa, niin
tulet rikkaaksi, osta valkoiset vaatteet ja pue
ne yllesi, niin häpeällinen alastomuutesi
peittyy, osta silmävoidetta ja voitele silmäsi
niin näet. Jokaista, jota rakastan, minä nuhtelen
ja kuritan. Tee siis parannus, luovu
penseydestäsi!" (Ilm. 3:17-19)

Tämän sukupolven yksi synti on mammonan
palvominen. Ihmiset ahnehtivat itselleen vain yhä
enempi rikkauksia mutta köyhää katsotaan
halveksien. Rahan puolesta tapetaan ja murhataan
ihmisiä, valehdellaan ja tehdään petoksia.
Jokainen lainattu penni lasketaan ja vaaditaan
korkoineen päivineen takaisin vaikka väkivalloin.
Suuressa rikkaudessaan ja hyvin voinnissaan
käännetään selkä jumalan käskyille. Rikkaat
menestyvät, heitä rakastetaan rikkautensa takia
mutta köyhää ei muista kukaan. Ihmiset kutsuvat
tyhmäksi niitä jotka tahtovat antaa omastaan
köyhille, rikas mies heittää rahansa vaikka
kaivoon ennemmin kuin antaa sen köyhälle.
Suuressa rikkaudessaan ja hyvinvoinnissaan ollaan
nuukia, jos joku tekee vahingossa naarmun auton
oveen niin siinä ollaan heti nyrkit pystyssä jos
ei suostu tai ei ole varaa korvata sitä. Kun
tehdään jokin uusi raha-hana niin ei yhtään
välitetä siitä että mitä moraalista vaikutusta
sillä on esim. lapsiin, kunhan saadaan vain
ihmisiltä rahat kouraan. Kaiken maailman
humpuukkiin sitä tuhlataan rahaa mutta jos rahaa
antaa köyhälle niin voivotellaan etä kylläpä on
tyhmä ihminen kun jakelee omaa valuuttaansa
tuolla tavalla.

Ettekö uskovaiset ole lukeneet raamatusta, kuinka
armahtavaisia ja laupiaita raha-asioissa sen ajan
oikeat kristityt olivat toisille? Mutta miten on
tänään? Rahahan näyttelee jumalan roolia tässä
yhteiskunnassa, omaisuudesta pidetään kiinni kuin
omasta jumalasta. Kuinka kauan jumala vielä
jaksaa katsella tämmöistä synnin tekoa? Tämän
päivän motto on "vahvat jäävät eloon, heikot
kuolevat" mutta jumalan valtakunnassa ei
tämmöistä epäoikeudenmukaisuutta ole...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu