Hei!
Olen hirvittävän kiinnostunut männäpolvien sukulaisuuksistani. :) Toisen vanhempani puolelta sukutilamme on vanha, 1700-luvun alkupuolella perustettu edelleen elinvoimainen tila. Tältä ajalta ko. suku on tiedossa.
Erittäin kiinnostunut olen myös sukulaisuussuhteista vanhan Venäjän aatelisiin. Tiedän kuudenpolven päähän minulla olevan kreivi-esi-isä. Hän sai "viidenpolven" isoisäni rakastajattaren kanssa. Merkintöjä kreivin nimestä ei ole. Olisin hirveän kiinnostunut tietämään kuka kreivi oli kyseessä ja tutkimaan tätä sukua. Ynnä muita sukuhistoriallisia asioita.
Olen jotenkin ihan jumissa, en pääse tutkimuksissani mitenkään eteenpäin! :) Googlettanut olen nimiä ja löytänyt aina uudestaan ja uudestaan jo tuttua tietoa. Osaako kukaan kertoa kuinka pääsisin eteenpäin?
sukuhistoria
illuuuCia
2
93
Vastaukset
Tilaa sukuselvitys niistä seurakunnista, joilla sukusi on asunut. Kun pääset jonnekin 1800-luvulle, selvityksiä saa maakunta-arkistosta.
Sukuselvityksien tulo saattaa kestää jonkin aikaa ja maksaa hieman.
Sukututkimuksen apuvälineeksi suosittelen "www.MyHeritage.com"-ohjelmaa. Se on alkuvaiheessa ilmainen.- Ota yhteys
Suomen Sukututkimusseuraan. Tiedot saa googlesta. Kyllä ne siellä neuvovat. Voit oikein käydä kurssinkin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?861809Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,171121Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.981116Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79982- 92846
Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot152844Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51764Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs54761Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv52691- 53684