Yksinäiset nuoret naiset/tytöt!

Haluaisin saada elämääni rakkautta... Onko se liikaa pyydetty? Olen 21-vuotias ja aina ollut melkoisen yksinäinen tapaus. Naisista ei paljoakaan kokemusta ole, enkä ole kertaakaan seurustellut. Tämä on johtanut siihen että pelkään jääväni ns ikuiseksi poikamieheksi. En halunnut laittaa tätä ilmoitusta normaalille seuranhakupalstalle, koska siellä jäisin normaalien jalkoihin ja olen huomannut että tällä palstalla saattaisi olla joitakin samoin tuntevia tyttöjä/naisia. Toivon että asut Keski-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla tai Pohjois-Pohjanmaalla, mutta pakko ei ole. Ja kyllähän niillä ulkoisillakin asioilla on merkitystä, mutta kaunis ei tarvitse olla koska en minäkään ole komea. Ikähaarukka 17-23.

Olen ehkä hieman normaalia arempi ihminen. Sosiaalisten tilanteiden pelkoa löytyy, tai sellainen on ainakin diagnosoitu, sekä masennushistoriaakin on. Nyt nämä ongelmat ovat pienentyneet huomattavasti siitä mitä ne olivat joskus teininä, mutta kokonaan en niistä ole päässyt irti. Minulla on muutamia (koulu)kavereita, enkä nyt ihan tuppisuukaan ole. Joissain tilanteissa voin puhua kohtuu paljonkin. Olen jopa joskus ihan hauskakin :D

Tällä hetkellä opiskelen korkeakouluasteella. Olen miehenä kai melko femiininen, sekä pohdiskeleva. Eli osaan ainakin kunnioittaa naisia ja voisin ainakin kuvitella olevani romanttinen. Tykkään liikunnasta ja minulla on ihan hyvä kunto, mutta en silti ole urheilullinen. Pidän aika monenlaisesta musiikista ja keikoilla olisi kiva käydä jos olisi seuraa. Ruumiinrakenteeni on hoikka ja olen vain n. 169cm pitkä.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä -> [email protected]
5600
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Oletko siis keski-pohjanmaalta? voisin ottaa yhteyttä josm kyseessä ei olisi seuranhakuilmoitus ja selvä toive enemmästä, kaipaisin nimittäis kaveria...

Äänestä
  • nii se on epävarmalle yksinäiselle ehk vähä liikaa vaatimusta ku ei suurin osa varmaa tunne tekevän vaikutusta kehenkää.. sillä lailla.
    Kaveria kanttii aina eka ettii.

    Äänestä

Hmm no ehkä tuossa edellisessä viestissä on pointti. Oon vaan vähän yleisesti kyllästynyt niihin ilmoituksiin jossa pyydetään vain kaveria, vaikka rivien välistä näkee että haluisi enemmän. Mutta ei mulla mitään kaveruutta vastaan ole.

Joten voi ottaa yhteyttä ihan pelotta jos haluaa kaveruutta, ei tässä nyt naimisiin olla menossa.

Joo ja asun Keski-Pohjanmaalla.

Äänestä

Kaksoisveljen katoaminen, ei osoita minkäänlaista rakkautta. Hyvä jos pystyt yksinäisyyteesi ottamaan vastaan jotain tunteita. Meillä oli esim. vähän ensin riitaa ja sitten hieman enemmän töitä ja yksinoloa ja sitten täydellistä vihaa ja henkistä kipua. Meille tuli koulukiusaamisesta ja eristämisestä ylä-asteella aivan kauhea riita ja vihamielisyys elämään.
"Ilmeisesti vihaan Siniä, siskoani jne."
- En ole taas ollut tuota mieltä.
Sitten olisi kahdestaan asioita:
Validiteetista, vertifioinnista ja rahasta.
Kun mä viimeiset kerrat halasin sua ylä-asteen limudiskossa, mä päädyin tähän Tekun vastaukseen, joka olisi abstrakti, eikä moderni ja vastaisi yhdistystoimintoja.
-En mä laskenut sitä sulle.
Koska on ihmiskäsityksiä ja Jumalkäsityksiä, emme asuneet kaksosveljeni kanssa lapsena yhdessä, koska on demokratia.
- Halusimme olla ystävällisiä.

Et saa riidellä ja vertifioida, et saa vihailla ja valivoida mua kuolemaan ybteiskunnasta.
- Ja näin sadun paha noitapuoli, kuoli yksin ja kylmissään, huutaen ja itkien, vihaten omaa tärkeyttään yhteiskunnassa. (kts. tulevaisuus)
En edes enää tunnistanut veljeään.
Kuka on taas yrittänyt ehkä päteä mulla ja hänellä näin.
Me ei olla tehty näin, me ollaan rauhallisia ja ystävällisiä.
-Ollaanhan? Ollaanhan?, kysyin
-Vaikuttaako paikka jotenkin, vaikka kirkonkylä, sun persoonallisuuteen?

Äänestä
  • argh, tää sinde on niin ärsyttävä :DDDD

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksi M 90 kirjoitti:

Haluaisin saada elämääni rakkautta... Onko se liikaa pyydetty? Olen 21-vuotias ja aina ollut melkoisen yksinäinen tapaus. Naisista ei paljoakaan kokemusta ole, enkä ole kertaakaan seurustellut. Tämä on johtanut siihen että pelkään jääväni ns ikuiseksi poikamieheksi. En halunnut laittaa tätä ilmoitusta normaalille seuranhakupalstalle, koska siellä jäisin normaalien jalkoihin ja olen huomannut että tällä palstalla saattaisi olla joitakin samoin tuntevia tyttöjä/naisia. Toivon että asut Keski-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla tai Pohjois-Pohjanmaalla, mutta pakko ei ole. Ja kyllähän niillä ulkoisillakin asioilla on merkitystä, mutta kaunis ei tarvitse olla koska en minäkään ole komea. Ikähaarukka 17-23.

Olen ehkä hieman normaalia arempi ihminen. Sosiaalisten tilanteiden pelkoa löytyy, tai sellainen on ainakin diagnosoitu, sekä masennushistoriaakin on. Nyt nämä ongelmat ovat pienentyneet huomattavasti siitä mitä ne olivat joskus teininä, mutta kokonaan en niistä ole päässyt irti. Minulla on muutamia (koulu)kavereita, enkä nyt ihan tuppisuukaan ole. Joissain tilanteissa voin puhua kohtuu paljonkin. Olen jopa joskus ihan hauskakin :D

Tällä hetkellä opiskelen korkeakouluasteella. Olen miehenä kai melko femiininen, sekä pohdiskeleva. Eli osaan ainakin kunnioittaa naisia ja voisin ainakin kuvitella olevani romanttinen. Tykkään liikunnasta ja minulla on ihan hyvä kunto, mutta en silti ole urheilullinen. Pidän aika monenlaisesta musiikista ja keikoilla olisi kiva käydä jos olisi seuraa. Ruumiinrakenteeni on hoikka ja olen vain n. 169cm pitkä.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä -> [email protected]

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu