Kuinka saisin isäni suostumaan koiraan ?

Eli otsikko kertoo melkeinpä kaiken. Haluaisin itselleni koiran (en välttämättä rotukoiraa, haluaisin antaa kodin löytökoiralle, joten rodulla ei paljoa ole väliä). Meillä on ennen ollut tolleri, mutta siitä jouduttiin luopumaan äidin astman takia, mutta kokemusta koirista silti löytyy. Me asumme suht.koht isossa rivitalossa, on ylä-, ja alakerta, ei kauhean iso takapiha, mutta talomme vieressä on iso metsä, johon koira pääsisi vapaasti juoksentelemaan aina lenkkien yhteydessä. Olen myös kiinnostunut Agilitysta / Tokosta, joten sitäkin pääsisi kokeilemaan (harrastin molempia entisen koiramme kanssa, joten sekään ei olisi uusi harrastus) Ainakin minä itse olen aika liikunnallinen, ja pystyn tekemään monta pitkää lenkkiä päivässä, ja minulla on myös koulun jälkeen runsaasti vapaa-aikaa, joten koira tuskin jäisi ilman huomiota. Ilman minua koiran täytyisi olla yksin kotona 6h päivässä, mutta pikkuveljeni yleensä tulee koulusta jo aikaisemmin. Meidän perheeseen siis kuuluu minä, pikkuveljeni, isoveljeni, isäni, 3 hiirtä ja 1 hamsteri. Toivottavasti joku edes vastaa, ja myös siihen, että voiko meille ylipäätänsä tulla koiraa :'D Ja VAIN asiallisia kommentteja, kiitos !
7128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mitä isä sanoo syyksi kieltäytymiseen kun pyydät koiraa?

Äänestä
  • No yleensä syy on se, että koira tarvitsee niin paljon aikaa, ja siihen menee paljon rahaa :/

    Äänestä

  • twilight-fani kirjoitti:

    No yleensä syy on se, että koira tarvitsee niin paljon aikaa, ja siihen menee paljon rahaa :/

    Hmm.. No rahalle et varmaankaan mahda juuri nyt mitään..? Jos sen verran nuori olet että asut vanhempiesi kanssa.

    Ainakin vaikutat olevasi innoissasi koiran hankkimisesta, etten minä ainakaan heti epäilisi sinun jaksamistasi. Kyllä aina välillä on vähän rankempaa mennä sateeseen kävelyttämään sun muuta sellaista tietysti, mutta mitenköhän voisit näyttää isälle että olet aivan tosissasi asian kanssa..

    Itsellä ei koiraa ole, enkä oikein muista miten tähän ketjuun päädyin :D

    Ehkä sympatia-taktiikka voisi olla hyvää, että tarvitset seuraa lenkeillesi, ja koira juoksuttaisi sinua mukavasti. Ja yleensä jos koira saa tarpeeksi liikuntaa, ei ne riehu paljoa vaikka ne yksin joutuisivat olemaankin, riippuu tietysti koirasta, ja rodustakin aika paljon..

    Mahdollisia haittoja mitä tulee nyt mieleen on, että muutat pois kotoa opiskelemaan, ja koira ei pääse mukaan ja jää vanhempien "riesaksi". Näin käy aika usein.. Ja tietysti ettet koiraa yhtäkkiä jostain ihmeen syystä haluaisikaan, mutta se ei ole kovinkaan todennäköistä :D

    Enempää ei nyt tule mieleen. Mitä olet isällesi sanonut, tai miten olet perustellut asiaa?

    Äänestä

No tuossa pari pv sitten kysyin, että voisiko se edes harkita.. No lupasi harkita, mutta seuraavana päivänä sanoi, ettei muka ole edes luvannut sellaista, ja näin käy melkein aina, kun iskä "lupaa" harkita jotain eläintä..

En uskalla nykyään edes kysyä, että voitaisiinko hankkia vaikkapa joku vähän helpompi lemmikki, koska pelkään että iskä suostuu taas harkita, mutta seuraavana päivänä kieltää koko asian... Ja mä kun vielä oon semmonen, et innostun ihan kauheen helposti, ja mulle harkitseminen on melkeinpä myönteinen vastaus... Ei olisi tullut niin paha mieli siitä, jos iskä olisi suoraan sanonut että ei :/

Äänestä

Moi! Meillä on yks koira ja toinen tulis jos iskä lupais... Minä ja äiti haluttais mielellään toinen koira, Kiinanharjakoira, mutta isämme ei oikeen innostu,, keksii vain "tekosyitä" siihen miksi ei.... Ainut tapa on vaan sinnikkäästi yrittää, mutta liikaa ei kannata, koska se vain pahentaa asiaa. Onnea sulle! (:

Äänestä

Hei! miten saisin iskän suostumaan että meille tulis koira mä haluaisin tiibetinmastiffin,joo tiedän se on tosi iso mutta kumminkin.Iskä sanoi kun kysyin et: se ois kaiket päivät melkeen yksin kotona ja silleen. miten saisin iskän suostumaan kiitos jos vastaatte(:

Äänestä
  • Minkä ikäinen olet?

    Alle murrosikäiselle en mastiffia suosittelisi, se on kypsällekin ihmiselle vaativa koulutettava. Pelkkä iso koko ei se pointti, vaan rodun historia ja luonteen ominaispiirteet painavat myös.

    Minä sain koiran 15-vuotiaana kun olin todistanut, että jaksan juosta 30-60 min lenkit kolme kertaa päivässä koko kesäloman ajan kertaakaan lintsaamatta, ilman koiraa. Lisäksi minun piti kertoa, miten aion kouluttaa koiran ja mistä revin rahat, jos se sairastuu (vanhemmat maksoivat ruuat, minä herkut ja lääkkeet, isoissa lääkärikuluissa avustettiin). Minulta vaadittiin sitoutumista olemattomaan koiraan mutta kun se tuli, niin sitoutumisen määrä on sama, ja hyvä huntti tuosta on tullut. Pelkkä "haluan" ei ole riittävä syy.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


twilight-fani kirjoitti:

Eli otsikko kertoo melkeinpä kaiken. Haluaisin itselleni koiran (en välttämättä rotukoiraa, haluaisin antaa kodin löytökoiralle, joten rodulla ei paljoa ole väliä). Meillä on ennen ollut tolleri, mutta siitä jouduttiin luopumaan äidin astman takia, mutta kokemusta koirista silti löytyy. Me asumme suht.koht isossa rivitalossa, on ylä-, ja alakerta, ei kauhean iso takapiha, mutta talomme vieressä on iso metsä, johon koira pääsisi vapaasti juoksentelemaan aina lenkkien yhteydessä. Olen myös kiinnostunut Agilitysta / Tokosta, joten sitäkin pääsisi kokeilemaan (harrastin molempia entisen koiramme kanssa, joten sekään ei olisi uusi harrastus) Ainakin minä itse olen aika liikunnallinen, ja pystyn tekemään monta pitkää lenkkiä päivässä, ja minulla on myös koulun jälkeen runsaasti vapaa-aikaa, joten koira tuskin jäisi ilman huomiota. Ilman minua koiran täytyisi olla yksin kotona 6h päivässä, mutta pikkuveljeni yleensä tulee koulusta jo aikaisemmin. Meidän perheeseen siis kuuluu minä, pikkuveljeni, isoveljeni, isäni, 3 hiirtä ja 1 hamsteri. Toivottavasti joku edes vastaa, ja myös siihen, että voiko meille ylipäätänsä tulla koiraa :'D Ja VAIN asiallisia kommentteja, kiitos !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu