Miksi helluntaikirkko?

Osaako kukaan neuvoa minua ja kertoa miksi helluntaikirkko perustettiin "helluntaiherätyksen" keskeltä? Oliko raha tai taloudelliset tuet motiivina, vai mikä? En ole missään löytänyt mitään selittelyjä sille miksi se perustettiin, enkä edes syitä sille, miksi monet helluntaiseurakunnat ovat liittyneet siihen mukaan. Tietääkö joku teistä? Mitä helluntaikirkon perustaminen on mielestänne saanut aikaiseksi?
8271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Samasta syystä, kuin Vapaakirkkokin aikoinaan. Miksi metodistikirkko tai babtistikirkko? Miksi ette ihmettele ja demonisoi niitä?

Äänestä

Aikanaan kun helluntaikirkko oli jo perustettu, seurakunnassa pidettiin gallup, jossa tiedusteltiin heidän kantaansa liittymisestä siihen. Perusteluina käytettiin mm. taloutta ja avioliittoon vihkimisoikeutta. En muista mikä jälkimmäisessä muuttui, jos liitytään helluntaikirkkoon.
Mutta kyllä se melkoisen selvää oli, että "kirkollistuminen" tuo sellaisia etuja, joita silloisella helluntaiherätyksellä ei ollut.

Äänestä

Helluntaikirkko perustettiin koska nykyaika elää demokraattisessa ajassa ja hellariseurakunat elävät kuin " pellossa " vailla demokraattista toimintamallia.

Hellariseurakuntien naisilla ei ole mitään mahdollisuutta toimia vanhimpana, kun seurakuntien hallintomalli on primitiivisestä menneisyydestä.

Nykyaikaan kuuluu tasa-arvo ja silloin seurakuntien naisillakin pitää olla oikeus toimia srk vanhimpana.

Helluntaikirkko toimii sekä demokraattisesti että tasa-arvoisesti ja hyvä niin.

Äänestä
  • "body
    2.10.2011 14:28"

    - hell.kirkko ei ole sanut aikaan muuta, kuin liikkeen hajoamisen.

    Nyt on hell.srk:n sisällä helluntaiklirkko, tai päinvastoin ja eri aikoina kokoontuvat. Samat uskovat ei enää tule toimeen entisten seurakntalaisten kanssa ja päinvastoin.

    Mitä hyvää näinollen on koko hommassa? Ei mitään, vain negetiivista hengellisessä mielessä.

    On väärä motiivi, että raha ratkaisee, eli avustusten saanti valtiolta.

    Varmaa on se, että koko hell.kirkkohomma ei ole Jumalasta. Koko apostolinen pohja katoaa kirkkon liittymisen myötä seurakunnista. Se on jämpti niin.

    Ja nykyaikaiset jutut ei saa mennä Raamatun edelle, eli ei naisia vanhimmistoon.

    hell.kirkon perustaminen oli kirous hell.herätykselle.

    Äänestä

Jos pohditaan porttoa ja porton tyttäriä, niin luonnollisesti näitä tulee yhdistää myös nimi; kirkko. Eli suuresta,- pikkuhiljaa yhdistymisestä on kysymys ja tämä ilmenee myös nimessä.
Hienosti sanottuna väärästä ekumeniasta on kysymys. Samaistuuhan kaikki pienet puolueet suuremman mallin mukaan ja päämäärä on samaistunut porttokirkko tyttärineen, joka tulee aikanaan pitämään suuret sukujuhlat yhdessä. Tottaki siihen liittyy porkkanoita maailman/kin taholta.

Uskonnollisuuteen liittyy vahva mielenohjaus ja siksi Jumala on ilmoittanut lähtemään tästä ulos.

Äänestä
  • Kyllä minun mielestäni uskovilla ei ole mitään tekemistä Yhdistyspohjaisten
    järjestöjen kanssa.
    Vanhat Rukoushuone-yhdistykset ovat samassa rekisterissä Vapaa-ajattelijoiden
    ja nuorisoseurojen kanssa.
    On raamatullisempaa kuulua siihen rekisteriin, joka osoittaa selvästi sen, että
    on kysymys hengellisestä järjestöstä eli kirkkokunnasta, eikä samaan
    rekisteriin maallisten yhdistysten kanssa!

    Toisinsanoen on kysymys rehellisyydestä ja uskottavuudesta!

    Äänestä

Ei varmaankaan ole väärin perustaa Helluntaikirkkoa, mutta on mielestäni väärin perustaa se toisen jo olemmassa olevan sisälle. Miksi he eivät perusta ihan omaa kirkkoansa ja omia toimintojansa puhtaalta pöydältä, sensijaan, että aiheuttavat paljon pahaa mieltä valtaamalla toisten rakentamat salit ja rakennukset. Eiköhän se ole kuin käenpoika, joka työntää pois entiset asukit. Eli perustakaa vaan niin paljon eri kirkkoja kuin haluatte, mutta tehkää ne ihan itse.

Äänestä

Kertoisko joku TOSIHELLUNTAILAINEN miksi se, että koko helluntaiherätys on syntynyt yhdistysaikana, ei ole haitannut ollenkaan !

Miksi se on nyt yhtäkkiä alkanut haittamaan että olllaan samassa mapissa maallisten yhdistyseten kanssa !

Ja sitten nämä kirkolliset ovat kohta järkiään pyrkimässä politiikkaan ja kaikkeen maalliseen vaikutamiseen päät koklmantena jalkana.

eli keksisitte nyt edes jotain todellista syytä tälle hössötyksellenne niin siinä sitä olisi USKOTTAVUUTTA edes pikkuisen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jumalan_pete kirjoitti:

Osaako kukaan neuvoa minua ja kertoa miksi helluntaikirkko perustettiin "helluntaiherätyksen" keskeltä? Oliko raha tai taloudelliset tuet motiivina, vai mikä? En ole missään löytänyt mitään selittelyjä sille miksi se perustettiin, enkä edes syitä sille, miksi monet helluntaiseurakunnat ovat liittyneet siihen mukaan. Tietääkö joku teistä? Mitä helluntaikirkon perustaminen on mielestänne saanut aikaiseksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu