Ennen mielipiteitä tutkivilla laitoksilla ja yrityksillä piti olla moraalia ja oma itsenäinen asema, jotta mielipidemittaukset säilyttäisivät tieteellisen uskottavuutensa.
Taloustutkimuksella ei ole joko pätevää tai itsenäistä henkilökuntaa tai sitten moraalista ei ole tietoakaan kun Taloustutkimus katsoo tehtäväkseen ja oikeudekseen mielipiteillä harhauttamisen.
Superesimerkki on nyt Ilta-Sanomissa julkaistu tutkimus presidenttiehdokkaiden kannatuksesta.
Taloustutkimus oli mitannut mielipiteitä koko kansalta, mutta kun oli käynyt selväksi, että Niinistön kannatus oli laskenut ja epävarmojen äänestäjien määrä kasvanut, Taloustutkimus laski kannatusprosentit uudestaan pienemmästä vastausjoukosta niin, että jättivät epävarmat äänestäjät kokonaan pois. Näin tietysti eri ehdokkaiden yksittäiset prosenttiosuudet kasvoivat.
Sen jälkeen Taloustutkimus vertasi Niinistön keinotekoisesti pienemmästä joukosta kasvatettua prosenttiosuutta kansan aikaisemmin Niinistölle antamaan kannatukseen, joka luonnollisesti oli alhaisempi, jotta pystyi väittämään, että Niinistön kannatus olisi kasvanut.
Taloustutkimuksella ei ole moraalia
3
59
Vastaukset
- Raha vie moraalin
Raha ratkaisee.
- ......juujhujh-..
Hohhoijaa.
Taloustutkimus tai mikä tahansa tutkimuslaitos tekee töitä rahaa vastaan ja tilaajan tilauksen mukaan. Se EI tarkoita tulosten manipulointia, mutta tilaaja määrittelee, mitä asioita tutkimuksissa tutkitaan.
Tulos siis ei ole ennalta päätetty, mutta tehtävän asettelu on rajattu. Itsessään taloustutkimus tekee paljon muutakin, kuin kaupallisten firmojen tutkmuksia, kyllä tilaajina on muitakin, vaikkapa nyt joku valtion virasto tai vaikkapa joku toinen tutkimuslaitos, yliopisto jne.
Mä olen ollut haastateltavana erilaisissa tutkimuksissa, myös taloustukimuksessa yli kolkyt vuotta. Erittäin monta kertaa vuodessa tulee nettikyselyitä, useamman kerran vuodessa kotona käy haastattelija. Osallistun siksi, että saa niinkuin normaalia mielipidettä mukaan. Monia tutkimuksia ollut, että en ole kohderyhmää, vaikkapa nyt väärä sukupuoli tampponitutkimukseen tms.
Mutta kyllä tutkimukset päteviä on. Se kun riippuu kokonaan, tutkimuksen määrittelemisestä, tutkimuksen kohderyhmän valitsemisesta ja loppukädessä tutkimustulosten tulkinnasta.
Mitä itse teetetään tutkimuksia, ne fokusoidaan tarkasti, niitten perusteella määritellään kohderyhmät ja niistä tehtyjen tutkimusten mukaan päätetään, miten markkinointi tullaan tekemään parhaan lopputuloksen aikaansaamiseksi. Tutkimukset on työkalu.
Noin niinkuin markkinointi alalla pitäisi kyllä tajuta tämä asia.- Raipe.
Jokainen varmasti tietää, kuka omistaa Taloustutkimuksen. Vai tietääkö?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831279
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 84824
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?49690Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t248594Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311580Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 52552
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7550