Henki tavallisessa kielenkäytössä tarkoittaa ihmisen tai jonkin keuhkollisen eliön sisäänsä vetämää ilmaa. Hieman analyyttisemmässä merkityksessä se tarkoittaa sanoja, ja niissä käytettyjä merkityksiä ja logiikkaa.
Ja ihmisen saama henki eroaa eläinten hengestä siinä, että ihmiset kouluttautuvat muistamaan suuren määrän sanoja, kielissään, eläinten käyttämä "sanavarasto" äänissään on hyvin suppea, eivätkä ne suuremmin kouluttaudu.
Henki voi todellisuudessa tarkoittaa melkein mitä tahansa satunnaiselta päällepäin näyttämää fyffejä ja hiukkassotkua ja aaltoviestintää, joka kuitenkin, lähes aina, on jokin TIEDOSTAVAN olennon, viestintään käyttämää koodia.
Henki alussaan on ollut ihan pelkkää Universiumien alun ensimmäistä yritystä tulla tietoiseksi, joillakin hiukkasmuodostelmilla tai säteilyllä. Henkeä voi löytää myös suurien fysikaalisten konstruktioiden tarjoamassa ilmiasussa, joko luonnon itsensä muovaamassa tai ihmisen, kaikella fyysisestikin olemassaolevalla on Taiteellinen viestinsä.
Usein kuteinkin pidetään nykyään jopa TÄRKEÄMPÄNÄ sellaista olemassaoloa, jossa tehdään pelkkiä materiapintoja, ja joiden ei katsota sisältävän MITÄÄN henkistä informaatiota.... Se on turvallisempi ajatus TYHMÄLLE mielelle, olisi ahdistavaa, jos kaikessa näkyisi liian helposti jonkun henkiolennon yritys viestittää meille jotakin.
Millä tavoin muistit ja kielet sitten muodostuvat, kuinka henkiolennot saavat juurikin sen TYPERÄN ja tiedostamattoman luonnon tottelemaan kummallisia mielenailahduksiaan? Ensinnäkin: Niillä on tahtoelämää. Ne kykenevät liikuttamaan jotain ulokettaan, jolla saavat tahtonsa läpi, tavalla tai toisella. Se uloke itsessään on vaatinut muodostamiseensa ihan tavallista fysikaalista voimaa, ja sitä käytetään tahdon perille viemiseksi. Fysikaalinen voima itsessään on jonkinlainen henkinen koodaus usein itsessään, esineet liikkuessaan tavallaan kertovat muulle luonnolle, mitä haluavat ehdä, ja saavat tahtonsa läpi, jos se tapahtuu luonnonlakien määräämällä tavalla.
Nykyään ihmisillä on siis pyrkimys jäädä palvomaan pelkkiä tyhmiä - mutta kauniita sileitä pintoja, joissa on mahdollsimman vähän informaatiota, ei mitään viisautta, ei mitään tietoa, koska sellainen koetaan ahdistavaksi. Tämä kehityskulku ihmiskunnan mielen kehityksessä on huolestuttavaa. Miksi pyritään vähentämään informaatiota ja hengen ilmaisua, sen sijaan, että pyrittäisiin tulemaan TIETOISIKSI ja Viisaiksi? Onko teillä tähän selitystä? Usein tuo "materialismi" ja "kuolleen, tiedottoman materian" palvominen johtuu siitä, että siitä itse raffinaatista saadaan ulos jotenkin nautittavaksi energiaa, ja materialismissa on usein päämääränä vain päästä nauttimaan energioita, joita materiassa on.... Se ei ole "kestävää kehitystä", eikä viisasta, koska pyrykimys pitäisi olla säästää luontoa.... SE HYVÄ PUOLI materialismissa on, se SÄÄSTÄÄ HENKEÄ: Ihmiset typeryydessään eivät suurestikaan KULUTA hengellisiä ideoita, eivätkä kiusallisella tavalla VARASTA viisailta olennoilta heidän viisauttaan... SIitä syystä pahuus tässä mudossa on hyvin läpitunkevaa, ja jollain tavalla voittavaakin, jos henkiolennot, viisaat ihmiset mukaanlukien, eivät muuta tätä kehityskulkua ja antaisivat mieluummin jotain itsestään, kuin jäisivät materialistisesti ja tyhmästi vain nauttimaan energioitaan.

Vastaukset 8
Vanhimmat
Evokkien hengenravintoa on piirretyt kuvat ja niissäkin mieluimmin fiktiiviset hahmot.
Harvinaisen viisaan ja henkevän tuntuinen kirjoitus!
Lainaa: Kvasikide
Harvinaisen viisaan ja henkevän tuntuinen kirjoitus!
Kiitos, se usein onkin päämääräni. Toisaalta ITSETEHOSTUKSESTA varoitetaan, se johtaa ylpeyteen, ja riippuvuuteen muiden ihmisten suosiosta. Se on kuitenkin trendinä kaikissa maailman ihmisten kilpailuissa ja muussa työn teossa, että saataisiin YLPEÄSTI paisua kaiken aikaa, eikä tiedosteta, että kohta sekin kupla puhkeaa....
Ja Raamatussa väitetään, että viisaat ihmiset kuulevat mieluummin moitteita ja suoranaista herjausta, koska se pitää "jalat maassa", ei luule silloin itsestään liikoja. Se kuitenkaan ei tarkoita, etteikö jaksaisi VÄLILLÄ kuunnella hieman kehujakin, ja YLPEÄLLE mielelle KEHUT ovat suorastaan elinehto, mutta itseäni en SILLE PAIKALLE mielelläni pistäisi, koska YLPEYS tavallisesti sortuu vastustamaan Jumalaakin ja sellainen ihmisiltä saatu ylpeys johtaa siis vain Helvettiin.
Kiitos, se usein onkin päämääräni. Toisaalta ITSETEHOSTUKSESTA varoitetaan, se johtaa ylpeyteen, ja riippuvuuteen muiden ihmisten suosiosta. Se on kuitenkin trendinä kaikissa maailman ihmisten kilpailuissa ja muussa työn teossa, että saataisiin YLPEÄSTI paisua kaiken aikaa, eikä tiedosteta, että kohta sekin kupla puhkeaa....
Mystistä tässä on vain se, että on olentoja joiden YLPEÄ SYDÄN ei näyttäisi KOSKAAN saavan mitään kolausta. Tunnetuin Paholainen Saatiainen esimerkkinä. Jumala on luvannut survoa sen lopuksi Helvettiin, jos ei ota opikseen ja tee pahasta paholaisuudesta jotain parempaa kuin mitä tähän asti. Paholaisenkin olisi tehtävä parannus, jos ei se liian suurta tuhoa typerällä ja KOKO aiankaikkisuutta silmälläpitäen lyhytnäköisellä ylpeydellään ITSELLEEN ja seuraajilleen aikaansaisi. Mutta paholaisia aina nousee, ja uusia, sen jälkeenkin kun edellisen sydän tai ruumis ylipäänsä possahtaa, ja siksi paholaisuus ja paha on pohjimmiltaan jotenkin hullua, ei opita edellisten paholaisten kohtalosta mitään.... Muta en halua johtaa pahaa harhaan, pahaa on oltava, jo älypelienkin takia, kukaan ei selviä voittajaksi pelkällä hyvällä hyökkäämisellä, jos ei itse ole aloitusvuorossa.
Pahan voitto tekee tietysti älypelien siirtojen tulkinnasta hyvin pahoja, sille jokainen nappulan lyönti tarkoittaa AINA konkreettista sotaa ja tappelua ja murhaamista.
Meille uskovaisille riittää se tieto, että nykyiset paholaiset joutuvat kaikki Helvetiin, olivatpa sitten ihmisiä tai jotain avaruuden kummallisia henkiolentoja.
Tässä on tietysti sekin kummallisuus, että uskovaiset juuri Jumalasta antavat aina järjettömän ylpeän kuvan: Häntä on PAKKO vain ylistää ja KEHUA, muuten tulee herjan takia "tulinen kivi taivaasta ja tuhoaa". Mutta ottakaa nyt opiksi ihmiskunnasta ylipäänsä: Jumala antaa ilkeitteinkin ihmisten elää osapuilleen yhtä kauan kuin kilttiien, eikä kilttiys suoranaisesti elinikää pidennä, jos nyt ei lyhennäkään.
Mutta Ylpeys on tietysti pohjimmiltaan ihan hyväkin ominaisuus, se on täydellisyyttä lakien ja sääntöjen noudattamisessa ja niiden perusteella syyttämisessä, puolustamisessa ja tuomitsemisessa, ja siksi voidaan sanoa, että tietyllä tavalla ylpeillä, joku syyttävistä paholaisistakin mukaanluettuna on jotain SYYTÄKIN olla ylpeä? Ja ylpeät tietysti ovat kaiken MIELLYTTÄVÄN ja OIKEIN PÄIN olevan perään, ja siksi ylpeyden mukana tulee HÄPEÄLLISET suhteet ja toisaalta ilo, silloinkun ei tarvitse vielä liikaa tiedostaa mitään rangaistusta tulevan siitä asenteesta...
Ja ylpeät tietysti ovat kaiken MIELLYTTÄVÄN ja OIKEIN PÄIN olevan perään, ja siksi ylpeyden mukana tulee HÄPEÄLLISET suhteet ja toisaalta ilo, silloinkun ei tarvitse vielä liikaa tiedostaa mitään rangaistusta tulevan siitä asenteesta...
Se merkillisyys oli Vapahtassammekin, että Hän ei sanojensa mukaan ollut SYDÄMELTÄÄN YLPEÄ vaan NÖYRÄ? Jos joku on nöyrä, se tarkoittaa, että häntä on huiputettu ja häntä huiputetaan ja hän tekee virheitä ja on aika ajoin tyhmäkin? Kuitenkaan Jeesuksen sanoissa ja teoissa emme voi nähdä mitään syytä nöyryyteen, jos Raamattun EI OLE VALEHDELTU asioita, hän teki aivan mahdottomia parantamisia, mm. sokeita hän paransi, ja jonkun kuivettunut käsikin parani... Jeesukseen nimiin edelleenkin on pistetty jopa USKOMATTOMIA MATERIALISAATIOITA, joissa vioittuneet elimet ovat korvautuneet terveillä, se ylittää täydellisesti nykyisen tämän maailman ruhtinaan, ja meidän tavallisten ihmistenkin ymmärryksen ja kyvyt.
Onko niissä sitten jotain tyhmää" ja varomattomalla tavalla ihmeellistä? Se onkin ainoa "varoitus", jonka Herrastamme Jeesuksesta voi antaa: Hän saattaa vähän liiankin suuria ihmeitä rakkaudessaan sortua tekemään, ihmeitä, jotka aiheuttavat kaaosta toisaalla, siinä syy "nöyrään sydämeensä". Jeesuksella oli ja tiettävästi on edelleenkin, melko helppo ja täydellinen lapsenusko kuvitelman todelliseksi saattamiseen. Nykyajan järki leikkaa mielikuvituksen PELKÄKSI valoilotteluksi, ja siksi mielukuvitukselle ei anneta voimaa materialisoitua tarkaksi solukudokseksi esimerkiksi, jos kyseessä on ollut pelkkä valokuvitelma viettoneiden asioiden korjailuksi. Mutta Jumala-ISä tykkää Jeesuksesa siitä, että Jeesus antaa Isän itsensä tehdä tuplasti isomman ihmeen siinä, että mielikuvituksen valoleikistä tuleekin todellisuutta atomaarisessa ja hyvin monimutkaisesti rakentuneessa soluisessa maailmassamme. Mutta juuri syystä, että Jeesus ei sorru ylpeilemään asioista, Isä luottaa häneen, enemmän, kuin tiedollisesti jotenkin Häntäkin paremmat ja täydellisemmät, koska nämä vastustavat Jumalaa tekemästä niitä ihmeitä, joita hän mieluusti tekisi, jos Isällekin vain annetaan mahdollisuus. (Nuo viisaat joutuvat raskaisiin hommiin, aina kun pitää tehdä suuri ihme)
Tarkoittaako tämä, että nykytiede tekee jotain karhunpalvelusta tutkiessaan atomeita, ja biologiassa soluja, ja tehdessään kaikesta LIIAN monimutkaista ja liian voittamatonta muuttaa helposti? Kaikki tieteessä jossakin kohdassa maapalloa tehdyt kokeet aina - hieman tyhmästi - yleistetään heti KAIKKEA olemassaoloa ja materiaalista fysiikkaa koskevaksi totuudeksi KAIKKIALLA maailmankaikkeudessa...
Se ei ole aina totta, esim. ihmisellä kuvitelmassa ja unessa saattaa olla yhtä suuri usko asian todellisuuteen, vaikka se olisi hyvin vähän massaa omaava valon heijastuspintojen sijoitteluun liittyvä illuusio.
Valveilla ollessamme voimme tietysti olla varmoja, että olevaisuus ja näkemämme asiat ovat juurikin niin katastrofaaliseen paljoja ja monimutkaisia, mutta se voi olla valhettakin, jos maailmaa hallitaan kuitenkin Jeesuksen parantamiskykyjen tavoin, pelkällä kuvitelmalla ja uudella sanallisella elämäntarkoituksella muuttuneelle ja parantuneelle kohteelle.
Mutta edelleenkin: Tiede ei ymmärrä eikä käsitä, kuinka pelkkä kuvitelma ja uni itsessään voisi olla atomaarista todellisuutta, ei se anna sitä oikeutta edes tietokoneen näytöille piirretyille illuusioille, jos ne eivät ole peräisin tavallisesta valokuvaamisesta, ja sellaisesta, jossa sekaan ei ole lisätty itsetehtyä tietokonegrafiikaa... Ja vaikka olisivat peräisin, se todellinen kohde on ainaostaan siellä, missä kohde on valokuvattu ja on massallisena olemassa.
ALlekirkjoi