Olen nyt tässä jo muutamien kuukausien ajan miettinyt Ikaalisiin muuttoa. Muuttopäätöksen tekeminen tuntuu hyvin vaikealta. Eniten minua mietityttää se että asun nykyään reilusti yli 30 000 asukkaan voimakkaasti kasvavassa kaupungissa joten Ikaalinen tuntuu hiukan liian pieneltä. Onhan teillä siellä nyt Lidl,S-market ja Siwa joten ruokaa kyllää saa. Tuleekohan sitä kauppakeskusta milloinkaan vai joko koko hanke on haudattu ? Ajattelin vain että palvelut parantuisivat kauppakeskuksen myötä. Terveyskeskus nyt on hiukan kulahtanut mutta eiköhän siihen pian tule muutos sillä eikös se remontti ala vielä tämän vuoden aikana ? Ikaalinen on minulle entuudestaan erittäin tuttu kaupunki mutta haluaisin hiukan kysellä että mikä siellä on tilanne ja tulevaisuuden näkymät tällä hetkellä ? Kannattaako muuttaa ? Niin ja jos joku ystävällisesti viitsisi kertoa minulle että minkälaisia vuokrataloja Ikaalisista löytyy ? Eniten kiinnostaisi vanhan kauppalan ja rahkolan seutu.
Ikaalinen asuinpaikkana ?
24
3302
Vastaukset
- Aikaa on
Muokin kiinostais Ikaalisiin muutto, onko kaupungilla vähävarasille jakaa asuntoja ja sossusta ruokalappuja.Työllisyyttä lisäisin ainakin 30% POLIISEILLE
- ehkä muutan...
No jo on hiljanen tääkin palsta ?? Aloittajan asiallinen viesti on ollut jo pari päivää esillä mutta vain yksi on jaksanut vastata. Kertokaa ja vastatkaa nyt hyvät ihmiset jotain vai ootteko työ ihan sanonko mitä...
- juuuuu-u
Kuolee koko paikka. ite asuin pari vuotta ja muutin pois ku ei siellä ollu mitään. työpaikkaa ainakaan.
- vbjierghjm
Mielestäni Ikaalinen on juuri sopivan kokoinen paikkakunta. Ei liian pieni eikä liian iso. Etäisyys Tampereelle on lyhyt: Vanhasta kaupplasta ajan esim Eloon noin 30 min ja Lielahteen 40 min. Ja sitten kun uusi 3-tie aikoinaan valmistuu niin Ikaalista ajelee kaupunkiin vielä nopeammin. Ja onhan meillä täällä S-market,Lidl,siwa ja keskustori joten ainakaan nälkään emme kuole. On pankki,posti ja kioski ja paljon muuta pikku kivaa putiikkia joten mikäs hätä meillä täällä on. Mikäli kauppakeskus hanke toteutuu niin tämänkin kaupungin palvelut paranevat huomattavasti. Ja mitä niihin kapakoihin ja muihin räkälöihin tulee niin minä en kaipaa niitä yhtään. Raittiina ihmisenä en viinaksiin koske. Voin suositella Ikaalista asuinpaikaksi kenelle vain: Ikaalinen on ihmisen kokoinen paikka
- -Methusalem-
Vai niin.
Ei ole mukava paikka asua kun nurkat haisee kuselta ja lasinsiruja saa väistellä joka paikassa. Ulkona ei viitsi olla kun spurgut pyörii pihoissa örveltämässä ja huorittelemassa. Tänäänkin taas oli väkeä pysäkillä pulloineen niin ettei koululaiset sinne uskaltaneet.- Niin niin
Metusalem nyt voi sitten kertoa paikkakunnan missä näitä lieveilmiöitä EI ole.
Ihmisrodun eri sosiaaliluokkien edustajia nyt vaan löytyy jokaisesta kunnasta mistä löytyy sossu ja Kela. Olen kyllä liikkunut ympäri Ikaalista ja melkein sataprosenttisesti on kuselta haisemattomia nurkkia ja lasinsiruihin törmää harvoin.
- investointia pukkaa
Kuntavero nousee pari prosenttia kun tulee terkkaremontti ja uusi päiväkoti sekä taantuman poikanen. Muuten ok
- Kannatti muuttaa
Ikaalinen on ihana paratiisi asua ihmiselle, joka ei kaipaa ihmisvilinään tai tykkää juosta ostoskeskuksissa. Toki ostoskeskuksiinkin on täältä lyhyt matka, jos niitä kaipaa...on kirkko, kylpylä ja kirkonkylä, kiva kirjasto sekä mahtavat maisemat, joissa liikkua ja luonnosta nauttia. Tarvittavat palvelut lähellä ja jokaisen pikkukaupungin ongelma on omanlaisensa sisäänpäin lämpiäväisyys...mutta äkkiäkös sinne sisäpiiriin pääsee, kun on suhteita ! Samat ongelmat ovat kuin muuallakin Suomessa ja hiljaista täällä on paitsi Sata-Häme juhlien aikaan sekä kesällä toripäivinä.
Itse tykkään tästä hiljaisesta nukkuvasta pikku kauppalasta, vaikka olen muualta muuttanut tänne. Hyvin olen viihtynyt ja ainahan voi muuttaa takaisin, jos ei viihdy täällä...asiat ovat aika paljon itsestä kiinni! Vaikeuksiakin löytää, jos niitä haluaa ja huonoa seuraa...missään en ole tavannut niin tylyjä ihmisiä kuin Oulussa ja niin mukavia kuin Tampereella, mutta se on minun henk.koht. kokemus, joku voi olla aivan toista mieltä !
Tervetuloa Ikaalisiin ! - kärpät n:o 1
no oulua ja ikaalista onkin hyvä verrata edellisen viestin perusteella.
ikaalinen mitä siellä on,kylpylä..........................ei mitään muuta.
oulu on tegnologian it-teollisuuden kehto, oulussa on mukavat lepposat ihmiset,ollaanhan suomen keskipisteessä matkalla lappiin.
oulu on kehittyvä pohjolan keskus.ikaalinen näivettyvä "kauppala". - juukelispuukelis2000
Ikaalinen sopii jos arvostaa esim:
- Rauhallisuutta elinympäristöstä
- Sitä että oudotkin tyypit saattaa tulla puehille ja morjestaa
- Lapsiystävällisyyttä
- Koulutusmahdollisuuksia
- Rauhallisia öitä
- Järveä
- Edullisia liikuntamahdollisuuksia
- Omakotiasumista
- Mopoautoilua
Ei kannata muuttaa jos taas arvostaa:
- Juhlimista baareissa
- Hengailua väkitungoksessa
- Kerrostalomaista lähiöelämää
- Kauppakeskusista naapurissa
- Erakoitumista kerrostaloasuntoon
Juu, tykkää kyllä asustella täällä. Vaikka omaa autoa täällä eläminen kyllä vaatii ainakin rospuutto aikaan...- -Eero-
Muutoin sopii, mutta rauhallisuudesta olen täysin eri mieltä.
Harvassa on nykyään ne yöt jolloin saa rauhassa nukkua, vähintään joka toinen yö joutuu johonkin heräämään. Spurgut huutelee pihalla, naapurit tappelee aamuyöhön, koirat räksyttää yötä päivää, nuoriso ajaa paskarinkiä ja ääntä lähtee kuten amisautoista yleensä.
Mutta aika paljon tuo kai riippuu siitä missä päin Ikaalista asuu.
- Ihmettelijä vaan
Ihan pakko kysyä että missä tuollainen alue on? Spurgut huutelee pihalla? Pakko olla joku kerrostaloalue?
- Poispoispois
Muutin muutama vuosi takaperin tänne Ikaalisiin ja olen nyt lähdössä pois. Aluksi pikkukaupungin ominaisuudet houkuttelivat, mutta pidemmän päälle eläminen täällä käy hyvin ahdistavaksi.
Samanlaisia ajatuksia olen kuullut olevan monella muullakin jonkun aikaa asuneella. Pari vuotta menee kyllä, mutta sitten mielessä ei paljon muu pyörikään kuin tarve lähteä johonkin terveempään paikkaan.
Tänne syntyneet kyllä usein viihtyvät täällä. Ikaalilaiseksi lähinnä synnytään, mutta tänne muuttavat eivät juuri ikaalilaistu. Vaikka kymmenen vuotta tai enemmänkin eläisi, on ulkopuolinen.
Ahdistava paikka kaiken kaikkiaan.- peka.o
Asuin nuoruus vuoteni Ikaalisissa ja nytkin vanhoina päivinä haikailen muutosta takaisin
- Onko näin
Kerro, toivoisin kuulevani, miten tuo kaikki ahdistavuus tulee esiin? Olen itse miettimässä muuttoa Ikaalisiin naapurikunnasta.
- Poispoispois
Naapurikunnasta muuttaminen on varmasti helpompaa, kuin jostain aivan muualta. Se on se ikaalilainen mielenlaatu sellainen, että jos siinä ympäristössä ei ole elänyt, paikka on psyykkisesti aika rankka. Nämä naapurikuntalaisethan ovat samaa ylä-satakuntalaista heimoa kuin ikaalilaiset, eli kovin isoa ymmärryseroa tuskin tulee ja kotoutuminen on helpompaa. Toisaalta, jos olet Hämeenkyröstä, niin jotain skismaa saattaa esiintyä ja varmasti esiintyykin.
Itse olen aivan toisaalta Länsi-Suomesta ja muutin Ikaalisiin kuvitellen, etteivät nämä ihmiset kauheasti eroa omasta heimostani. Mutta eroja on. Täällä asioita ei sanota suoraan, vaan kerrotaan yksityisetkin asiat eteenpäin toisille ja sitten pitkän lenkin kautta saattaa kuulla mitä itsestä puhutaan. Ja jos jotain sanotaan ja jos on pienikin mahdollisuus vittuilla tai aiheuttaa toiselle harmia, niin niin sitten vittuillaan ja pimitetään asioita niin pitkälle kuin mahdollista. Itse olen tottunut suoruuteen ja että asiat sanotaan kuin kuin ne ovat.
Tämä ei toki ole ongelma niille, jotka ovat tottuneet tällaiseen yhteisön toimintaan ja osaavat toimia sen mukaisesti. Ikaalilaisethan ovat sekoitus hämäläisyyttä, pohjalaisuutta ja satakuntalaisuutta. Tulen hienosti toimeen niin hämäläisten kuin pohjalaistenkin kanssa, mutta se satakuntalaisuus täällä niin voimissaan, se puskee näiden muiden heimopiirteiden päälle. Jopa savolaisetkin ovat suorempaa ja rehellisempää väkeä. - Vanha ja utelias
Poispoispois kirjoitti:
Naapurikunnasta muuttaminen on varmasti helpompaa, kuin jostain aivan muualta. Se on se ikaalilainen mielenlaatu sellainen, että jos siinä ympäristössä ei ole elänyt, paikka on psyykkisesti aika rankka. Nämä naapurikuntalaisethan ovat samaa ylä-satakuntalaista heimoa kuin ikaalilaiset, eli kovin isoa ymmärryseroa tuskin tulee ja kotoutuminen on helpompaa. Toisaalta, jos olet Hämeenkyröstä, niin jotain skismaa saattaa esiintyä ja varmasti esiintyykin.
Itse olen aivan toisaalta Länsi-Suomesta ja muutin Ikaalisiin kuvitellen, etteivät nämä ihmiset kauheasti eroa omasta heimostani. Mutta eroja on. Täällä asioita ei sanota suoraan, vaan kerrotaan yksityisetkin asiat eteenpäin toisille ja sitten pitkän lenkin kautta saattaa kuulla mitä itsestä puhutaan. Ja jos jotain sanotaan ja jos on pienikin mahdollisuus vittuilla tai aiheuttaa toiselle harmia, niin niin sitten vittuillaan ja pimitetään asioita niin pitkälle kuin mahdollista. Itse olen tottunut suoruuteen ja että asiat sanotaan kuin kuin ne ovat.
Tämä ei toki ole ongelma niille, jotka ovat tottuneet tällaiseen yhteisön toimintaan ja osaavat toimia sen mukaisesti. Ikaalilaisethan ovat sekoitus hämäläisyyttä, pohjalaisuutta ja satakuntalaisuutta. Tulen hienosti toimeen niin hämäläisten kuin pohjalaistenkin kanssa, mutta se satakuntalaisuus täällä niin voimissaan, se puskee näiden muiden heimopiirteiden päälle. Jopa savolaisetkin ovat suorempaa ja rehellisempää väkeä.Ikaalilaiset ovat vain hyvin vähän pohjalaisia ja hämäläisiä. Vanhastaan satakuntalaisuuden raja on kulkenut Tampereen takaa. Tampereen murrekin on lähempänä yläsatakuntalaista murretta kuin hämäläismurretta. Tampere on aikojen kuluessa asutettu eniten juuri pohjoissatakuntalaisista pitäjistä, jo senkin takia, että ne olivat nälkäpitäjiä, joista joutoväki joutui lähtemään etsimään rievää suuhunsa. Tampere oli pohjoissatakuntalaisten Amerikka. Muun muassa isoäitini joutui lähtemään vuonna 1908 Tampereelle Finlaysonille "pumpulin plikaksi". Itse muutin Tampereelle vuonna 1963, koska kotipitäjässäni oli kyllä työtä, mutta ei rahaa tekijälle saakka.
Nämä "heimojaottelut" ovat täydellistä legendaa. Ikaalilaisistakaan ei löydy vanhaa ikaalilaista puhuvia kuin kourallinen, ja heistäkin osa on hämeenkyröläisiä, suodenniemiläisiä, jämijärviläisiä tai parkanolaisia, nämä murteet kun ovat hyvin samankaltaisia. Nykyikaalilaisista puolet (ainakin) on sukuperältään kuka mistäkin. Minäkin tunnen Ikaalisista hyvin eri osista maata tulleita "siirtolaisia", kuka naituna kuka töitten perässä. Suuret erikoisia ammatteja vaativat tehtaat ja laitokset työllistävät ulkoikaalilaisia. Esimerkkinä olkoon nyt vaikka Kylpylä ja Ikaalisten Kaupunki. Johtotason henkilöstöstä vain aniharva on syntyperäinen ikaalilainen.
Minäkin kuvittelen usein olevani aito ikaalilainen. Edesmennyt äitini teetti suvuistaan selvityksen 70-luvulla. Sen enempiä selvittelemättä kävi ilmi, että pohjoissatakuntalainen sukuni oli kotoisin Ikaalisista, Hämeenkyröstä, Jämijärveltä, Kankaanpäästä, Parkanosta, Karviasta, Kihniöstä. Näin mentiin aina vuoteen 1540 saakka, jota aikaisempia kirkonkirjatietoja on niukasti. Osa suvustani on tunnettua sukua, josta tiedot löytyvät Ruotsin ja Saksan kautta aina 1400-luvun puolelle. Siis olen ikaalilainen, joka on geeneiltään saksalais-ruotsalais-suomalainen. Eräs haara on lähtöisin Karviasta, josta paikallinen perimätieto kertoo löytyvän runsaasti saamelais- eli lappalaisgeenejä. Sitäkään en epäile, ainakin ulkoiset tunnusmerkit näkyvät osassa sukua, nyttemmin jo kyllä heikommin. Muistaakseni Tuure Vierroksen pohjoissatakuntalaiseloa käsittelevässä romaanisarjassa kerrotaan Karvian soitten saarekkeissa asuneen vielä 1700-luvun alussa lappalaisasutusta. Vierros on kankaanpääläissyntyinen historioitsija, jonka tuotanto on turhaan jäänyt liian vähälle huomiolle. Tätini puhui joskus "Viipekin Tuuresta" Kankaanpäästä. Vierroksella on muistaakseni jotain tekemistä Ikaalisten kanssa, lieneekö ihan asumassa tai kesävieraana.
Teatterineuvos Salmelainen, joka oli Pöllön talon piian avioton poika, kertoi elämäkerrassaan ikaalilaisesta luonteesta. Ehkä syntyperästään johtuen hän joutui kohtaamaan ikaalilaisen luonteen nurjimmat puolet. Myöhemmin myös hänen sukupuolinen suuntautumisensa antoi ikaalilaisille "oikeutuksen" hänen mollaamiselleen. Ei näin ollen ihme, että hän sanoi "ikaalilaisten olevan Suomen widdumaisimman kansanosan". Itsestäni huolimatta olen taipuvainen yhtymään Salmelaisen huomioon, olen kuulemma itse täydellinen esimerkki tästä.
Näin pitkän vuodatuksen vaati se yksinkertainen asia, ettei pidä yleistää mitään mutu-tuntumalta. Samaa rotua Hangosta Utsjoelle!
PS. Ikaalisten seurakunta ulottui parhaimmillaan (tai pahimmillaan) niin kauas, että puolet Isojoen nykyisestä pitäjästä kuului Ikaalisten seurakuntaan, toinen puoli ruotsinkieliseen Närpiön seurakuntaan. Näin kertoo kirja "Isojoen historia"! - 50% / 50%
Vanha ja utelias kirjoitti:
Ikaalilaiset ovat vain hyvin vähän pohjalaisia ja hämäläisiä. Vanhastaan satakuntalaisuuden raja on kulkenut Tampereen takaa. Tampereen murrekin on lähempänä yläsatakuntalaista murretta kuin hämäläismurretta. Tampere on aikojen kuluessa asutettu eniten juuri pohjoissatakuntalaisista pitäjistä, jo senkin takia, että ne olivat nälkäpitäjiä, joista joutoväki joutui lähtemään etsimään rievää suuhunsa. Tampere oli pohjoissatakuntalaisten Amerikka. Muun muassa isoäitini joutui lähtemään vuonna 1908 Tampereelle Finlaysonille "pumpulin plikaksi". Itse muutin Tampereelle vuonna 1963, koska kotipitäjässäni oli kyllä työtä, mutta ei rahaa tekijälle saakka.
Nämä "heimojaottelut" ovat täydellistä legendaa. Ikaalilaisistakaan ei löydy vanhaa ikaalilaista puhuvia kuin kourallinen, ja heistäkin osa on hämeenkyröläisiä, suodenniemiläisiä, jämijärviläisiä tai parkanolaisia, nämä murteet kun ovat hyvin samankaltaisia. Nykyikaalilaisista puolet (ainakin) on sukuperältään kuka mistäkin. Minäkin tunnen Ikaalisista hyvin eri osista maata tulleita "siirtolaisia", kuka naituna kuka töitten perässä. Suuret erikoisia ammatteja vaativat tehtaat ja laitokset työllistävät ulkoikaalilaisia. Esimerkkinä olkoon nyt vaikka Kylpylä ja Ikaalisten Kaupunki. Johtotason henkilöstöstä vain aniharva on syntyperäinen ikaalilainen.
Minäkin kuvittelen usein olevani aito ikaalilainen. Edesmennyt äitini teetti suvuistaan selvityksen 70-luvulla. Sen enempiä selvittelemättä kävi ilmi, että pohjoissatakuntalainen sukuni oli kotoisin Ikaalisista, Hämeenkyröstä, Jämijärveltä, Kankaanpäästä, Parkanosta, Karviasta, Kihniöstä. Näin mentiin aina vuoteen 1540 saakka, jota aikaisempia kirkonkirjatietoja on niukasti. Osa suvustani on tunnettua sukua, josta tiedot löytyvät Ruotsin ja Saksan kautta aina 1400-luvun puolelle. Siis olen ikaalilainen, joka on geeneiltään saksalais-ruotsalais-suomalainen. Eräs haara on lähtöisin Karviasta, josta paikallinen perimätieto kertoo löytyvän runsaasti saamelais- eli lappalaisgeenejä. Sitäkään en epäile, ainakin ulkoiset tunnusmerkit näkyvät osassa sukua, nyttemmin jo kyllä heikommin. Muistaakseni Tuure Vierroksen pohjoissatakuntalaiseloa käsittelevässä romaanisarjassa kerrotaan Karvian soitten saarekkeissa asuneen vielä 1700-luvun alussa lappalaisasutusta. Vierros on kankaanpääläissyntyinen historioitsija, jonka tuotanto on turhaan jäänyt liian vähälle huomiolle. Tätini puhui joskus "Viipekin Tuuresta" Kankaanpäästä. Vierroksella on muistaakseni jotain tekemistä Ikaalisten kanssa, lieneekö ihan asumassa tai kesävieraana.
Teatterineuvos Salmelainen, joka oli Pöllön talon piian avioton poika, kertoi elämäkerrassaan ikaalilaisesta luonteesta. Ehkä syntyperästään johtuen hän joutui kohtaamaan ikaalilaisen luonteen nurjimmat puolet. Myöhemmin myös hänen sukupuolinen suuntautumisensa antoi ikaalilaisille "oikeutuksen" hänen mollaamiselleen. Ei näin ollen ihme, että hän sanoi "ikaalilaisten olevan Suomen widdumaisimman kansanosan". Itsestäni huolimatta olen taipuvainen yhtymään Salmelaisen huomioon, olen kuulemma itse täydellinen esimerkki tästä.
Näin pitkän vuodatuksen vaati se yksinkertainen asia, ettei pidä yleistää mitään mutu-tuntumalta. Samaa rotua Hangosta Utsjoelle!
PS. Ikaalisten seurakunta ulottui parhaimmillaan (tai pahimmillaan) niin kauas, että puolet Isojoen nykyisestä pitäjästä kuului Ikaalisten seurakuntaan, toinen puoli ruotsinkieliseen Närpiön seurakuntaan. Näin kertoo kirja "Isojoen historia"!Hyvä kirjoitus !
On totta että 1700 luvulla pohjoisessa satakunnassa eli vielä poronhoitajia. He häipyivät jonnekin kun ruotsalaisten ryntäys Suomen rannikolta sisäosiin käynistyi. Ruotsalaiset asettivat sijaintinsa vuoki Ikaalisen erikoisasemaan ja tänne muutti silloin paljon ulkopaikkauntalaisia ja ulkomaalaisiakin. Siitä asti Ikaalisten imago on muovautunut omanlaisekseen. Naapuripaikkakuntalaisten silmissä Ikaalinen oli herra kauppala ja kuten tänäkin päivänä herrat ja työntekijät ovat usein hieman eripuolilla "pöytää" ajatuksineen. Sama perintö näkyy vieläkin ympäryskuntien asenteissa :)
Kyrösjärvestä alkaa myös ns. Aureen reitti ja se päättyy Tevaniemeen "Aureenloppi". Kyrösjärvi oli viimeinen suuri järvi, kauppa- ja kokoontumispaikka ennenkuin alkoivat Kokemäenjoen pisimmän haaran perämetsät. Metsissä kävi alkuunsa paljon metsästäjiä, jotka palasivat latvavesiltä nahat ja tervat mukanaan tekemään kauppaa Ikaalisiin. Kauppiaat jobbasivat tavaransa sitten eteenpäin ja Porista lähti kauppalaivat ruotsiin ja eurooppaan. Tässä siis syy, miksi ruottalaiset perustivat tänne aikoinaan kauppalan.
Itse olen omalta suvultani 50% paikkakuntalainen ja 50% karjalainen. Itselläni ei ole ollut koko ikänäni mitään ongelmia sopeutua tänne. Olen asunut puolet elämästäni muualla kuin täällä ja voin taata että myös muissa kylissä ja kaupungeissa on yhtä helppoa tai vaikeaa päästä mukaan paikallisten sielunelämään. Sitä pitää aina muita omituisina kunnes tottuu kunkin paikkakunnan ominaispiirteisiin. Omasta mielestäni murteet, tavat ja kotipaikkaylpeys näkyvät joka paikassa jossa kohtaa ns. alkuperäisväestöä. Sama muuten näkyy ulkomaillakin, kaikkialla ihmiset ovat erilaisia tavoiltaan, mutta sitä kautta niin samanlaisia. On lienee turhaa kirjoittaa tänne siitä minkä kohtelun karjalaiset saivat tässäkin kylässä pakkomuutettuaan evakkoina alueelle. Sama käytös toki tuli vatsaan joka puolella suomea, kun oudosti puhuvat ja asiat suoraan sanovat ihmiset itärajan tuntumasta muuttivat asuisijoille joissa oli totuttu tietynlaiseen pysähtyneisyyteen.
Ne jotka eivät kestä sitä että jossain päin toimitaan erilailla kuin kotipuolessa on ehkä parempi pysyä siellä kotipuolessaan ja antaa muualtamuutaneiden ihmetellä paikan sisäänpäin lämpiävyyttä.
Kaikesta huolimatta Ikaalinen ei ole sen huonompi tai parempi paikka asua kuin muutkaan paikkakunnat. Varsinkin kesällä tämä on mielestäni yksi monista parhaista pikkupaikkakunnista. Talvella aktiviteettien hakeminen onnistuu myös sekä porukoista ja myös omatoimisesti. Esim urheiluseurat, kansalaisopiston "kurssit" , jne tarjoavat yhdessä tekemistä ja helpon tavan päästä sisään paikalliseen mielenlaatuun. Ikaalislaisista on myös ehdottomasti sanottava että kun heidän kanssaan ystävystyy, niin se ystävyyssuhde kestää taatusti pitkään. Saman käyttäytymismallin varjopuoli on myös se, että jos pääsee huonoihin väleihin, niin myös ne huonot välit kantavat todeeeeella pitkälle...
Pois en muuta jos työt vaan sen mahdollistavat. - Ikaaline rules
50% / 50% kirjoitti:
Hyvä kirjoitus !

Pois en muuta jos työt vaan sen mahdollistavat.Nimimerkille 50%....:
Kute sun nimimerkkiski sanoo, sun jutussas on totta vaan se 50%. On siinä menny puurot ja vellit pikkuse sekasi. Ja nii o vuasisarakki, ja moni muuki juttu.
Ei rantaruattalaiset ikänä o tunkenu heimoosa sisämaaha. Pikemminki päinvaston. Eikä ruattalaiset Ikaaliste kauppalaa perustanu. Venäjän keisari tai tsaari Aleksanteri II sen perusti muistaakseni vasta vuanna 1858. Se oli jo vanhastansa Ikaalista, jonka keskustasta se erotettiin erilliskauppalaks, jolla oli oma kunnalline ja valtiollinen äänioikeus, mutta verok kanto Ikaalisten maalaiskunta. Vuanna 1976 ne uuren lain perusteella yhristettii Ikaalisten kaupunkiks.
Sillon ku kauppala perustettii, nii sillon tänne tuli valtionhallinnon virkamiähiä, kauppiaita, käsityäläisiä sun muita kruunaria. Net kyllä oli pääasiass ruattalaisia tai ruattalaisia nimiltänsä. Voisin muutaman nimenki mainita, mutten viitti. Niitä on joitaki viäläki josain muaross jäljellä. Vanhat kauppalalaiset luulee viäläki, että heirän paskansakki haisee erelleen hunajalta. Ne piäreeki sillai pätkimällä, ruottalaisittai.
Asutus liikku Kyrön suurpitäjästä läntee ja luateesee. Aina liki Pohjanlahare rantoja saakka mentiin, Kyrönjoen latvavesiltä merirantaa saakka, lähes. Siälä rantaviivoilla ruattinkiäliset hallitti, mutta se turkis- ynnä muu kauppa käytiin rannikkokaupunkeiss, ei tänne Ikaalisii tuatu muuta ku suolaa ja viiniä ja jotaki mausteita, jos ny niitäkää. Kyrön isoilla taloilla oli aina pirusti kakaroita ja niitä vanhimma jälkeisiä lähetettiin kyröläiste veromaille perustaan uusia tiloja, yleensä jokivarsii ja järvien rannoille. Nimiä ne sai kototalojensa mukaa. Näitä kyröläiste ja myähemmi myäs ikaalilaisten emätalojen nautintamaita oli aina Isojoe itäosista pohojoseen pitkälle nykyselle Etelä-Pohojanmaalle. Siälähä on joka kolomas paikkaki aina joku kyrö. Tervaa ei muute kulujeteltu Ikaalisii päin, luulen että sitä ruvettiin polttaan vasta myöhemmin. Mutta kalaa ja elukoitten lihaa tuatiin kotiooppäin. Siittäköhä johtuu seki juttu, että täälä ollaan oltu kovia palavaamaan lihoja.
Karjalaise luanteen tulit sitte just parhaite esitelleeks, kun kirjotat, että, "lienee turhaa kirjoittaa tänne siitä minkä kohtelun karjalaiset saivat tässäkin kylässä..." Satakuntalaine ei olisi noin kiärästi osannu asiaansa sanoo, vaikka olis kuinka kovasti yrittänykki. Vois sitä niistäki pakkomuutoista kertoo yhtä sun toista. Ikaaliste elämään karjalaiset toivat kyllä väriä ja liikettä, ja varsinki kunnallishallintoo 50-luvulla, niin ne teki naapuripitäjiski. Siittä suaraansanomisista on kokemuksia semmosia, että kuka voi kellekkin suaraan sanoo, mutta kuka ei taas ymmärrä, ei eres ottaa nokkiisa. Olipas tua ny sanottu oikein savolaisittai.
Mitä sitte tulee ikoolilaiste ystävyyren kestävyytee tai kestämättömyytee nii se semmosta, että pohojoissatakuntalaista ei petetä eikä vittuilla ku kerran, ystävyyret katkes sillä kertaa siihen. Mutta jos vastapuali osaa oikeen makeilla ja hyvitellä nii ystävyys alakaa uurestaa, mutta se välirikko ja varsinki sen syyt eivät koskaa unohru.
Ikaalinen on paras paikka meille ikaalilaisille, sovellan yhyren kenraalin lausuntoo.
- tyytyväinen asukas
Tää on ihan hyvä paikka asua, ellei tosiaan kaipaa sitä vilinää ympärilleen. Lähes koko ikäni täällä asuneena, olen tyytyväinen. Kaksi kertaa olen pois muuttanut ja aina takaisin palannut. Ehkä tuo metelöivämpi alue on jossain muualla, mutta itsen saan nauttia rauhasta kun en asu kerrostalossa vaan omassa talossa. Minulle tämä paikka sopii loistavasti, esim Tampereella en haluaisi asua päivääkään, kun yhden päivän visiittikin saa jo siitä tungoksesta pinnan kireelle.
Luonto on kaunis ja lähellä.
Miinus on tietty se, että jos jotain erityisempää haluaa ostaa, niin täältä ei välttämättä löydy, mutta puolessa tunnissa on jo ELOssa ja kaupat siten lähettyvillä.- Poispoispois
Pikkupaikkakuntia, joissa on iso keskus lähellä, on lukuisia. Mutta jos haluaa elää ikaalilaisten keskuudessa, niin sen kun vaan. Se vaatii vain ikaalilaisen mielenlaadun ja kyvyn toimia Suomen vittumaisimman kansan keskuudessa.
Olen tänne kerran muuttanut ja useita vuosia asunut, mutta tämä paikka oksentaa ulos tällaisen rehellisyyteen ja suoruuteen tottuneen ihmisen. - Tule Nummi!
Kyllähän se on niin, että "jos jotain erityisempää haluaa", ei sitä juurikaan ELOsta löydy. Ehkä kannattaa mennä suoraan Tampereen keskustaan. Lielahdestakaan ei löydy kunnon vaatetta, vain niitä iankaikkisia tavarataloryysyjä, joita Kesko ja SOK kehtaavat teettää halvan työn maissa. Napit on huonosti ommeltu, vetoketjut eivät toimi, saumat on väliin ommeltu ilman lankaa. Hintaa on silti melkoisesti. Todellisista erikoisliikkeistä löytyy kunnon tavaraa. Osaava palvelu tulee kaupan päälle, ammatti-ihmisiä. Tavaratalojen vaatteet ovat vielä rumanvärisiäkin, jotain vietnamilaista etovaa väriä. Jos erikoisliikkeen tavara on kalliimpaa, niin se kestävämpää ja kauniimpaa. Ainakaan köyhän ei kannata ostaa halpaa.
Halpa-Hallista löytää hyvääkin tavaraa, kunhan on tarkkana. Elossa alkaa olla kohta puolet loosheista tyhjänä, eräskin ikaalilainen yrittäjä kesti muutaman kuukauden. Sitarin ja Halpa-Hallin asiakkaat kulkevat pikkuliikkeiden ohi ja ihmettelevät tyhjiä tiloja. Niissäkin kaupoissa jotka vielä sinnittelevät, on ollut pakko nostaa hinnat taivaisiin, ja kauppa käy entistä huonommin.
Kukin saa kyllä minun puolestani ostaa mistä haluaa. Parkanonkin kaupat ovat varteenotettava kauppapaikka. Parasta kuitenkin olisi, että omasta kaupungista löytyisi riittävästi varteenotettavia liikkeitä!
- kunnontyöntekijä
"Pikkupaikkakuntia, joissa on iso keskus lähellä, on lukuisia. Mutta jos haluaa elää ikaalilaisten keskuudessa, niin sen kun vaan. Se vaatii vain ikaalilaisen mielenlaadun ja kyvyn toimia Suomen vittumaisimman kansan keskuudessa.
Olen tänne kerran muuttanut ja useita vuosia asunut, mutta tämä paikka oksentaa ulos tällaisen rehellisyyteen ja suoruuteen tottuneen ihmisen."
Kumma miten mulla tuli tuosta kuvauksestasi mieleen parkano. Ikaalisissa en ole koskaan kohdannut vastaavaa vaikka olenkin "muualta tullut".
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006494
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303883törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283280Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3781783- 331408
- 271350
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi471033Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11986Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11910- 42879