TV-NYTT raportoi kiintiöitä!

TV-Nytt oli kerännyt muutaman ÅA opiskelevaa suomenkielistä ja heidän mielestään ei systeemissä ole mitään vikaa! Ei tietenkään heidän mielestään mutta niiden suomenkielisten jotka jäävät ilman opiskelipaikkaa kiinteistöjen takia vikaa löytyy. Nämä suomenruotsalaisuuteen houkutellut suomenkieliset nuoret ovat tästä lähtien osa tätä systeemiä.
RKP ajattelee, että huonokin ruotsin kielen osaaminen pitää PALKITA ja paikka ÅA:ssa on se palkinto joka näille suomenkielisille annetaan. Ehkä todellisuus voi olla näinkin karmea, että nämä suomenkieliset nuoret eivät olisi suomenkieliseen koulutukseen edes päässeetkään joten ainoa tie heillekin on ÅA:in kautta nouseminen suomenruotsalaiseksi ja sitä tietä eteneminen on varmaa. Nämähän ei OTA yhdenkään ruotsinkielisen paikkaa sillä ruotsinkielisillä on ihan OMAT kiintiöt suomenkielisessä ja kaksikielisessä ympäristössä.
Kaikesta päätellen se freudenthalilainen ajattelutapa elää vieläkin suomenruotsalaisessa ajattelussa. He luulevat, että suomenkielinen ei ymmärrä mistä on kysymys.
070
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tunarit kirjoitti:

TV-Nytt oli kerännyt muutaman ÅA opiskelevaa suomenkielistä ja heidän mielestään ei systeemissä ole mitään vikaa! Ei tietenkään heidän mielestään mutta niiden suomenkielisten jotka jäävät ilman opiskelipaikkaa kiinteistöjen takia vikaa löytyy. Nämä suomenruotsalaisuuteen houkutellut suomenkieliset nuoret ovat tästä lähtien osa tätä systeemiä.
RKP ajattelee, että huonokin ruotsin kielen osaaminen pitää PALKITA ja paikka ÅA:ssa on se palkinto joka näille suomenkielisille annetaan. Ehkä todellisuus voi olla näinkin karmea, että nämä suomenkieliset nuoret eivät olisi suomenkieliseen koulutukseen edes päässeetkään joten ainoa tie heillekin on ÅA:in kautta nouseminen suomenruotsalaiseksi ja sitä tietä eteneminen on varmaa. Nämähän ei OTA yhdenkään ruotsinkielisen paikkaa sillä ruotsinkielisillä on ihan OMAT kiintiöt suomenkielisessä ja kaksikielisessä ympäristössä.
Kaikesta päätellen se freudenthalilainen ajattelutapa elää vieläkin suomenruotsalaisessa ajattelussa. He luulevat, että suomenkielinen ei ymmärrä mistä on kysymys.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu