ihmetellä täytyy kuinka täällä toitottavat
homoliittojen vastustajat yms. ns. kristityt,
että viimeisellä tuomiolla sitten nähdään kuka on
oikeassa ja että ihminen voi elää niinkuin haluaa
mutta kaikesta seurauksensa.
Hyvistä teoista seuraa hyvää ja pahoista pahaa.
Ette te ole kristittyjä. TE OLETTE HINDUJA!!!!:
Ihminen kerää hyvää tai pahaa karmaa, eiks jee??
Ja kaikki kärsii omien tekojensa vuoksi!
Menkää johonkin luostariin ja miettikää, sopisko
teille joku muu uskonto paremmin kun kristinusko,
jonka ydinsanoma on, että Jeesus on kumonnut
tekojen vaikutuksen ihmisen tulevaisuuteen.
Joka luottaa omiin hyviin tekoihinsa, (jotka ovat
kuin likainen vaate hänen edessään, koska hän
vaatii täydellisyyttä, johon kukaan ihminen ei
pysty) joutuu helvettiin Raamatun mukaan!!
Sen sijaan pahantekijät, kuten toinen niistä,
jotka olivat Jeesuksen kanssa samaan aikaan
ristiinnaulittavina, pääsevät sankoin joukoin
Taivaaseen jos katuvat tekonsa ja tunnustuvat
pahuutensa. Näistä syntisistä on runsaasti
esimerkkejä Raamatussa (vrt. Sakkeus = ahne
veronkiskuri, Maria M...., tai Pietari joka jopa
kielsi Jeesuksen) Voi oikein sanoa että Uuden
Testamentin pääpaino on tässä.
Ja huom. yksikään näistä ei ollut homoja, joka
olisi tehnyt parannuksen synneistään.
Jos siis homous olisi syntiä, olisi tästäkin
synnistä joku esimerkkitapaus Uudessa
Testamentissa. Sehän on aina ollut olemassa.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Pitäisi lukea raamattua tasapuolisesti ja olla
avoin kaikille tulkinnoille, ettei joudu itse
uskossaan pettymään.
Jos joku yksi puoli korostuu muiden
kustannuksella niin se on pahasta.
Esim. nyt täällä tuomitseminen. Se ei ole
Raamatussa etusijalla
asiallinen viesti muuten, mutta uusi
testamentti kyllä tuomitsee homouden
synniksi. Selvää on kyllä sekin, ettei kaikkia
maailman syntejä selvitetty meille
ihmisesimerkein.
näin.
Silti muutama asia jää mietityttämään.
Roomalaiskirjeen homovastainen vuodatus kuulostaa
tunteenomaiselta ihmisen henkilökohtaiselta
vuodatukselta. Siinähän väitetään melkein, että
homot ovat täynnä murhaa yms.
Tämä ei mitenkään pidä yhtä totuuden kanssa.
Homojen todellinen luku voi olla jotain 20 %
ihmisistä ja homoja yleensä ovat varsin kilttejä.
Stereotypia homopojista on sellainen, että ne
eivät tekisi pahaa kärpäsellekään, ovat mm.
sivareita sisarhentovalkoisina.
Lisäksi monet huippulahjakkaat ihmiset ovat
olleet homoja, huippulahjakkaista homojen määrä
on suuri, esim. Pjotr Tshaikovski, Leonardo da
Vinci jne.
Ei homous korreloi minkään muun synnin kanssa.
Päinvastoin kuin muut synnit, jotka joskus
selvästi kasautuvat.
Kuka tahansa voi olla homo. Se ei johdu mistään
olosuhteista, sen esiintyminen on samanlainen
mysteeri kuin heteroseksuaalisuudenkin.
Meidän Mannerheimkin oli tiettävästi homo/bi.
Ja eikö yhtään ihmetytä, että miksi esim.
alkoholistit eivät koe että heidän syntinsä ei
olisikaan syntiä niin voimakkaasti kuin homot?
("Älkää juopuko viinistä!")
Onko joku kuullut alkoholistiuskovista tai
kristillisistä alkoholistiryhmistä, joissa
tuetaan ja rohkaistaan toisia alkoholismiin,
josta ei voi parantua.
Ei Kristinuskon opit ole läheskään samanlaisia,
kuin Hindulaisuuden. Ehkä niissä voi olla jotain
samaa, niinkuin Islamisssakin. Otapa järki käteen
ja mieti.
viestit ennen kuin niitä kommentoit.
Minä sanoin, että hindulaisuudessa on syy-seuraus
laki (karma)keskeinen, kristinuskossa ei.
Siis nämä uskonnot ovat erilaisia!!
Mutta jotkut itseään kovasti uskovaisina pitävät
korostavat syy-seuraus-juttua esim. täällä
keskusteluissa.
Minusta tällaiset eivät voi olla kristittyjä.
Vaikka olenkin kyllästynyt koko aiheesen,olen
kuitenkin sitä mieltä,että homous/lesbous ovat
ominaisuuksia,joille ei oikeastaan ihminen voi
mitään.Ihan niinkuin kaljupäsyys.
Tosin Raamattu tuomitsee,mutta UT:ssa
käsittääkseni vain Paavali ja hän oli alunperin
voimakkaasti juutalainen,joiden opetukset
perustuvat enemmänkin VT:n verisempiin säädöksiin.