jos emme suvaitse muita!!!!!
Muuten Isänmaallisuus on hieno asia josta pidettävä kiinni.
Muuten Isänmaallisuus on hieno asia josta pidettävä kiinni.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Isänmaa on vain sen vuoksi olemassa etteivät isämme suvainneet muita maillaan. Jos olisivat suvainneet, tämä maa olisi nyt muiden maa.
"Isänmaa on vain sen vuoksi olemassa etteivät isämme suvainneet muita maillaan."
Suomalaisilla on Suomi-isänmaansa siksi että Venäjän keisari valloitti 1800-luvun alussa joukon Ruotsin kuningaskunnan itäisiä läänejä ja muodosti niistä Suomen autonomisen suuriruhtinaskunnan Venäjän yhteyteen. Niin kuin Matti Klinge on todennut, Suomi on alunperin kokonaan Aleksanteri I:n, kokonaan Venäjän luomus ja siten Venäjälle velkaa koko myöhemmän olemassaolonsa valtiona, kansakuntana ja omakielisenä kulttuurina. Eri asia on sitten se, miten Suomi tuon kiitollisuudenvelkansa on Venäjälle maksanut.
"Jos olisivat suvainneet, tämä maa olisi nyt muiden maa."
Suomalaisten kansallinen identiteetti on kehittynyt vasta 1800-luvulla, lähinnä vuosisadan loppupuolella, jolloin Venäjän rakentama rautatieverkosto ensimmäistä kertaa yhdisti Suomen rannikot ja sisämaan mielekkääksi taloudelliseksi kokonaisuudeksi ja jolloin kansakoulujärjestelmän kehittämisen myötä kävi mahdolliseksi opettaa Suomen eri maakuntien rahvaan lapsille, että he olivat "suomalaisia", ts. samaa kansaa Tornionjoelta Rajajoelle, mikä aikaisemmin olisi ollut peräri kummallinen ajatus ihmisille, jotka keskinäiseen kosketukseen joutuessaan tuskin olisivat edes ymmärtäneet toistensa kieltä.
Kansat eivät luo valtioita, vaan valtiot luovat kansat, omien tarpeidensa mukaan, ja noiden tarpeidensa mukaan ne voivat myös lakkauttaa kansat, niin kuin nyky-Suomessa on käymässä, koska tämänhetkinen Suomen "länsittynyt" ja Eurooppaan orientoitunut eliitti ei enää tarvitse 1800-luvun (ruotsinkielisen) suomalaisen yläluokan aloittamaa Suomen kansallista projektia samalla lailla kuin joitakin vuosikymmeniä sitten, jolloin suomalaisuus vielä oli esim. tärkeä erottautumiskeino Suomen kylmän sodan aikaisesta talous- ja turvallisuuspoliittisesta itäkumppanista.
Nii-in mut itsenäisyys saavutettiin, se on hieno asia mutta nykyään ei ole ongelmia jos järkevällä tavalla otetaan ulkomaalaisia Suomeen eli järkeviä ulkomaalaisia jotka ei ole rikollisia ja jotka paiskii hienosti duunia, niin mun puolesta tervetulloo vaan Suomeen (: (:
ei meidän tarvihe ottaa mallia Ruotsista jossa melkein kaikki on kohta ulkomaalaisia.
hädässä olevia myös hyvä aina ottaa, mutta perustiedot pitäisi aina ottaa selville ihmisestä.
OSSS
Ennen vanhaan pakotettiin miehet ja pojatkin sotaan mamuja vastaan, ihan kuolemankin uhalla sinne vaan!!
Nyt on poliittista muotia herjata suomalaiset rasisteiksi jos edes kirjoittaa tai sanoo ettei tahdo mamuja SiSääN!!
Ja kyllä, tarkoitan molemmilla sanan merkityksillä!
♥suomalainen
joo ei oo oikein leimata rasistiksi väärin perustein.
SIINÄ OOT OIKEASSA.