Miksi ei ennkoivia kaistanloppumisia Turun motarilla

Viikon ajan kun tulen Hesasta päin motaria n. klo 13:40 Kauniaisten kohdalla vasen kaista suljettu, n.10m ennen kaistanloppua ilmoitustaulu. Viikon ajan kaivuri siinä tehnyt jotain työtä pari ukkoa. Vasenta kaistaa ajavat vauhdilla ja kiilaavat oikealle. ->oikea kaista mataa 5-10km/h pysähdellen. Laittakaa ihmeessä tietoa kuinka kauan aiotte rajoittaa liikennettä niin arvaa lähteä kiertämää moinen kohta. Miksi Suomessa mättää aina tämä tiedon jakaminen.
25130
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Miten se matkanteko niin hidasta on, viikon kestänyt jostain Hesasta Kauniaisiin.
Ompa hidasta???

Äänestä

Ei se kestä kuin muutaman tunnin. Kerrallaan.

Sitä paitsi siinä on 60 km/h rajoitus, eli ei mitään ongelmaa vaikka ei olisi kaistan loppumerkkiä ollenkaan.

Sitä en kyllä ymmärrä, miksi joku matelee oikealla 5-10 km/h nopeuksia tuohon aikaan päivästä. Eihän siellä ole edes liikennettä.

Äänestä

Kannattaa mennä kattomaan onko sitä liikennettä? Ja oikea kaista vetäisi ellei kaikki ajaisi vasenta oikean kaistan eteen. Suomalainen ajotyyli on perseestä. Kuten myös tiedottaminen.

Äänestä

Siinä on nyt suhtautuminen kiilareihin vähän liian pehmeää. Älkää päästäkö niitä etuilijoita oikealle niin ei tarvitse pysähdellä.

Äänestä
  • Vika on siinä, että lammasmaisesti ajavat suomalaiset pakkautuvat kaikki oikealle. Jos molemmilla kaistoilla olisi suurin piirtein sama määrä autoja, ne etenisivät suurin piirtein samaa nopeutta. Ja lopussa sivistyneesti vetoketjulla yhdelle kaistalle.

    Mutta ei. Kun *minä* olen ostanut paikkani jonossa, niin siinä pysyn. Ohi en mene. Ja minun ohi ei mennä. PerkeIe!

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Vika on siinä, että lammasmaisesti ajavat suomalaiset pakkautuvat kaikki oikealle. Jos molemmilla kaistoilla olisi suurin piirtein sama määrä autoja, ne etenisivät suurin piirtein samaa nopeutta. Ja lopussa sivistyneesti vetoketjulla yhdelle kaistalle.

    Selitähän vielä kuinka täynnä olevalle kaistalle lisätään autoja häiritsemättä liikennettä.

    Luonnollisesti häiriöitä tulee, kun etuilijat pyrkivät oikealle vain ja ainoastaan juuri siinä kohdassa missä tie muutenkin kapenee. Tuloksena on kaksi pysähtelevää jonoa. Mutta etuilijallehan tärkeintä on oma eteneminen ja liittyminen jonoon mahdollisimman edessä. Jos jono sen takia pysähtyy ja ruuhkautuu, se on taakse jääneiden lampaiden ongelma.

    Se jonon ohittaminen työntää kaikki ohitetut yhtä paikkaa taaemmas, ja näitä rotan kaltaisia kyynärpääsankareitahan riittää. Nakkikioskilla tulisi tuolla vasemmalta ohi -meiningillä turpiin, ja ihan oikeutetusti. Taitaisi rottakin ilman peltikuortaan olla siellä hiljaista poikaa.

    Äänestä

  • Vermon ympyrä kirjoitti:

    Selitähän vielä kuinka täynnä olevalle kaistalle lisätään autoja häiritsemättä liikennettä.

    Luonnollisesti häiriöitä tulee, kun etuilijat pyrkivät oikealle vain ja ainoastaan juuri siinä kohdassa missä tie muutenkin kapenee. Tuloksena on kaksi pysähtelevää jonoa. Mutta etuilijallehan tärkeintä on oma eteneminen ja liittyminen jonoon mahdollisimman edessä. Jos jono sen takia pysähtyy ja ruuhkautuu, se on taakse jääneiden lampaiden ongelma.

    > Selitähän vielä kuinka täynnä olevalle kaistalle
    > lisätään autoja häiritsemättä liikennettä.

    Jokainen auto menee ohi tuosta kavennuksesta joka tapauksessa, kyse on vain siitä, miten ne sijoitetaan ennen tutoa kohtaa.

    Järkevä ja liikenteen sujuvuuden kannalta paras tapa on jakaa autot tasaisesti kahdelle kaistalle ja vetoketjuttaa juuri ennen kavennusta yhdelle kaistalle.

    Suomalainen tapa on opittu nakkikioskilta. "Minua et perkele ohita tai tulee turpaan." Sääli, sillä tällä mentaliteetilla saadaan jono jatkumaan kaksi kertaa tarvittavaa pidemmälle taaksepäin. Jippii, nyt ei päästäkään edes ykköskehälle mukavasti, kun tampiot tukkivat oikean kaistan turhaan.

    Mitä sitten yksittäinen kuljettaja voi tehdä tässä tilanteessa? Vain olla osa ratkaisua, eli valitaan se tyhjempi kahdesta kaistasta ja ajetaan se loppuun. Lisäbonuksena omakin matkanteko nopeutuu, kun oikean kaistan täyttää lammaslauma, joka ei ymmärrä miten liikenteessä pitäisi toimia. Mutta hei, jos tarpeeksi moni (edes puolet) toimii oikein, ongelma katoaa!

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Vika on siinä, että lammasmaisesti ajavat suomalaiset pakkautuvat kaikki oikealle. Jos molemmilla kaistoilla olisi suurin piirtein sama määrä autoja, ne etenisivät suurin piirtein samaa nopeutta. Ja lopussa sivistyneesti vetoketjulla yhdelle kaistalle.

    Mutta ei. Kun *minä* olen ostanut paikkani jonossa, niin siinä pysyn. Ohi en mene. Ja minun ohi ei mennä. PerkeIe!

    Ajatuksena hyvä mutta ei toimi käytännössä. Toimisi jos tulisi kaksi kaistaa ja molemmat jatkaisivat kolmannelta kaistalta. Mutta jos yksi kaista menee ja siihen pitää ohituskaista yhdistää toinen kaista, ei toimi. Lahdenväylältä poistettiin aikoinaan ohituskaistat kun ruuhka-aikaan pellet ohittelijat yhtenäistä jonoa. Säännöt sanoo että vasemmalla kaistalla ...... ja sakot rapsahtaa jos ajat........ Pääsääntöisesti käytettävä oikeaa kaistaa.
    Nyt oli esteet jo poistettu.

    Äänestä

  • ajatus ja käytäntö kirjoitti:

    Siis mitä?

    > Lahdenväylältä poistettiin aikoinaan ohituskaistat
    > kun ruuhka-aikaan pellet ohittelijat yhtenäistä jonoa.

    Ei siinäkään mitään vikaa muuten olisi, mutta noita "pellejä" oli niin vähän, että saivat tuosta etua. Ja sekös kismitti perussuomalaista (ei viittausta poliittiseen kantaan, ainakaan tarkoituksella) junttia. Ja se aiheutti sitten suvaitsemattomuutta, kun olisi pitänyt päästä takaisin oikealle kaistalle, ja siitä aiheutui kiilailua, ja siitä nykimistä, ja...

    > Säännöt sanoo että vasemmalla kaistalla ......
    > ja sakot rapsahtaa jos ajat........ Pääsääntöisesti
    > käytettävä oikeaa kaistaa.

    Niin, siis säännöt määräävät, että tuossa tilanteessa pitäisi ajaa vasenta kaisaa. Miten siitä nyt sakot saisi? Pääsääntöisesti oikeanpuoleisinta *vapaata* kaistaa... :)

    Kiilailua ja nykimistä ja sitten ruuhka, vaikka yhdessä jonossa kyseinen automäärä sopisi hyvin liikkumaan ilman näiden vasemman kaistan sankareiden häirintää. Ja kun liikennevirta saadaan pysähtymään ruuhkaksi, siitä liikkeelle pääsee vähemmän autoja kuin pysähtymättä jatkavassa jonossa menisi. Ihmekö tuo jos "pelleistä" ei oikein tykätä.

    Äänestä

  • Mää mää minä kirjoitti:

    Edelleen, toimisi vielä paremmin kahdella kaistalla, jos porukka ei yrittäisi tunkea joukolla oikealle kilometrejä etukäteen.

    Vapaa kaistatila pitää pyrkiä käyttämään mahdollisuuksien mukaan hyväksi. Ethän sinäkään ruuhkassa (toivottavasti) moottoritielle liittyessäsi yritä heti kiihdytyskaistan alusta mukaan, vaan ajat kiihdytyskaistan loppuun ja liityt sitten? Sama asia.

    Kiihdytyskaistalta liityn tietenkin ensimmäiseen riittävän pitkään väliin. Miksi pitäisi varta vasten lykätä toimenpidettä, joka kuitenkin on lähimmän kymmenen sekunnin kuluessa pakko suorittaa? Jos jättää liittymisyrityksen kaistan loppuun, saattaa olla ettei sopivaa väliä juuri siinä kohdassa löydykään. Näitä kiihdytyskaistan loppuun asti käyttäviähän näkee toisinaan siellä seisomassa. Jotkut tunkevat sitten väkisin jonoon ja tuloksena on kaikenlaista hämminkiä.

    Sama juttu pätee myös kaistan päättyessä. Sellaisessa tilanteessa jono yleensä tiivistyy kapeaa paikkaa lähestyttäessä. Jos ei ennakoi liittymistarvettaan ja jättää aikaisemmat mahdollisuudet käyttämättä, voi olla että loppukohdassa ei olekaan tilaa. Aikasempi liittyminen jonoon häiritsee liikennevirtaa vähemmän ja sallii useamman auton läpäistä kapean kohdan samassa ajassa.

    > Kiihdytyskaistalta liityn tietenkin ensimmäiseen
    > riittävän pitkään väliin. Miksi pitäisi varta vasten
    > lykätä toimenpidettä, joka kuitenkin on lähimmän
    > kymmenen sekunnin kuluessa pakko suorittaa?
    > Jos jättää liittymisyrityksen kaistan loppuun,
    > saattaa olla ettei sopivaa väliä juuri siinä kohdassa
    > löydykään.

    Tuota... Kuten sanoin:
    >> Ethän sinäkään ruuhkassa

    Ruuhkassa sitä väliä on ihan yhtä helppo löytää kaistan alusta kuin päästäkin. Jätät tietysti liittymisen mahdollisimman myöhään, että mahdollisimman paljon autoja mahtuu kiihdytyskaistalle, jolloin aiheuttamasi jono ei ylety niin pitkälle taaksepäin.

    > Sama juttu pätee myös kaistan päättyessä.

    Aivan. Aja siis loppuun, niin tilanne takanasi helpottuu. Ja muista, että aloittajan mukaan ajonopeudet ovat 5-10 km/h luokkaa. Pysähdellen.

    Onnittelut muuten hyvin valitusta nimimerkistä. Harvoin näkee ihmisen valitsevan noin hyvin.

    > Jätät tietysti liittymisen mahdollisimman myöhään, että mahdollisimman paljon autoja mahtuu kiihdytyskaistalle, jolloin aiheuttamasi jono ei ylety niin pitkälle taaksepäin.

    Jos minä poistun kiihdytyskaistalta sen alussa, en ole enää siellä aiheuttamassa mitään jonoa. Edelleen kysyn: miksi pitäisi jättää käyttämättä liittymistilaisuus, jos sellainen tarjoutuu heti? Jotta pääsisin päätien jonossa muutaman auton edelle?

    > Aja siis loppuun, niin tilanne takanasi helpottuu. Ja muista, että aloittajan mukaan ajonopeudet ovat 5-10 km/h luokkaa. Pysähdellen.

    Siellä kilometriä ennen ruuhkapaikkaa eivät välttämättä ole. Eikä sitä ruuhkaakaan ehkä syntyisi, jos ohittajatkin hakisivat paikkansa ennen viimeistä mahdollista hetkeä. Totta kai vaikeuksia saa jos niitä varta vasten hakee.

    Äänestä

  • old_profile_34673 kirjoitti:

    Siis mitä?

    > Lahdenväylältä poistettiin aikoinaan ohituskaistat
    > kun ruuhka-aikaan pellet ohittelijat yhtenäistä jonoa.

    Ei siinäkään mitään vikaa muuten olisi, mutta noita "pellejä" oli niin vähän, että saivat tuosta etua. Ja sekös kismitti perussuomalaista (ei viittausta poliittiseen kantaan, ainakaan tarkoituksella) junttia. Ja se aiheutti sitten suvaitsemattomuutta, kun olisi pitänyt päästä takaisin oikealle kaistalle, ja siitä aiheutui kiilailua, ja siitä nykimistä, ja...

    > Säännöt sanoo että vasemmalla kaistalla ......
    > ja sakot rapsahtaa jos ajat........ Pääsääntöisesti
    > käytettävä oikeaa kaistaa.

    Niin, siis säännöt määräävät, että tuossa tilanteessa pitäisi ajaa vasenta kaisaa. Miten siitä nyt sakot saisi? Pääsääntöisesti oikeanpuoleisinta *vapaata* kaistaa... :)

    Turun motarilla aamuisin toisin päin ajaen. Jono alkaa tökkiä jo kaatopaikan kohdalla koska osa kehä III:lle ajavista ajaa viimeiseen saakka vasenta kaistaa ja sitten täytyy änkeä yhtenäisen jonon väliin. Jos nämä kehä III:lle menivät menisivät aikaisemmin ,kun jonossa on väliä, oikealle kaistalle, vasen kaista saisi ajaa 120km/h ja tie vetäisi mutta nyt ajetaan pysähdellen. Minä, minä minä

    Äänestä

  • ei osata ajatella kirjoitti:

    Väärin. Kun kerran joka aamu tuosta ajan, voinen kommentoida.

    Jonon tökkiminen ei johdu kolmoskehälle menevistä vasemmankaistan käyttäjistä, koska sieltä todella harva "kiilaa" kolmoskehälle. Vika on pikemminkin siinä, ettei kolmoskehä vain vedä tarpeeksi porukkaa, oikea kaista on tukossa sinne menevistä, eikä vasemmalta osata edes liittymän jälkeen siirtyä oikealle (kun vähän matkan päästä vasen vetää taas paremmin).

    Oikea ongelma on kuitenkin Espoon keskuksesta tuleva porukka. Siitä kun kakkoskehälle asti edes vedettäisiin kolmas kaista, niin ruuhka siirtyisi... Noh... Moottoritien päähän.

    Äänestä

  • Mää mää minä kirjoitti:

    > Jätät tietysti liittymisen mahdollisimman myöhään, että mahdollisimman paljon autoja mahtuu kiihdytyskaistalle, jolloin aiheuttamasi jono ei ylety niin pitkälle taaksepäin.

    Jos minä poistun kiihdytyskaistalta sen alussa, en ole enää siellä aiheuttamassa mitään jonoa. Edelleen kysyn: miksi pitäisi jättää käyttämättä liittymistilaisuus, jos sellainen tarjoutuu heti? Jotta pääsisin päätien jonossa muutaman auton edelle?

    > Aja siis loppuun, niin tilanne takanasi helpottuu. Ja muista, että aloittajan mukaan ajonopeudet ovat 5-10 km/h luokkaa. Pysähdellen.

    Siellä kilometriä ennen ruuhkapaikkaa eivät välttämättä ole. Eikä sitä ruuhkaakaan ehkä syntyisi, jos ohittajatkin hakisivat paikkansa ennen viimeistä mahdollista hetkeä. Totta kai vaikeuksia saa jos niitä varta vasten hakee.

    > Jos minä poistun kiihdytyskaistalta sen alussa,
    > en ole enää siellä aiheuttamassa mitään jonoa.

    Olet sitten motarilla aiheuttamassa sitä jonoa. Mikset voisi ajaa sitä kiihdytyskaistaa loppuun ja aiheuttaa mahdollisimman vähän jonoa? Samalla pääsisit itsekin vähän nopeammin perille, kun ajaisit paristakymmenstä pysähtyneestä autosta ohi.

    > Siellä kilometriä ennen ruuhkapaikkaa eivät välttämättä ole.

    Ruuhkasta oli puhe. Ei ruuhkaa ole paikallinen liikenteen patoutuminen. Tietysti jos liikennettä ei juurikaan ole, niin voit liittyä päätielle jo muutaman kymmenen metrin jälkeen (muistathan vilkuttaa ajoissa).

    > Olet sitten motarilla aiheuttamassa sitä jonoa. Mikset voisi ajaa sitä kiihdytyskaistaa loppuun ja aiheuttaa mahdollisimman vähän jonoa? Samalla pääsisit itsekin vähän nopeammin perille, kun ajaisit paristakymmenstä pysähtyneestä autosta ohi.

    Sama jonohan se on, paitsi että minä olen parisataa metriä edempänä siinä letkassa. Millä tavalla se päätien jono on nyt lyhentynyt verrattuna siihen, että olisin 200 metriä taaempana?

    > Millä tavalla se päätien jono on nyt lyhentynyt verrattuna siihen,
    > että olisin 200 metriä taaempana?

    Kaksi jonoa. Kun seisot kaistalla, jossa edessä on tilaa, luot jonoa. Aja reilusti kaistasi loppuun, niin jono takanasi lyhenee.

    Onko se niin vaikeaa? Varsinkaan kun sää sää sinä et edes häviä tuossa mitään, päin vastoin.

    Vielä nyrkkisääntö: päättyvät kaistat ajetaan loppuun, ennen kaistanvaihtoa. Ihan viimeiselle metrille ei tarvitse jättää, jos kohdekaista liikkuu.

    > Kaksi jonoa. Kun seisot kaistalla, jossa edessä on tilaa, luot jonoa. Aja reilusti kaistasi loppuun, niin jono takanasi lyhenee.

    Enhän minä seiso kiihdytyskaistan alussa vaan olen siirtynyt siitä moottoritien jonoon, jossa sattui olemaan riittävä aukko. Edessä ja takana on pitkä jono. Sille jonolle on aivan yhdentekevää olenko minä siellä paikalla 467 vai 486. Eikä sillä minullekaan ole kovin suurta väliä, kunhan ei tarvitse seistä kaistan lopussa odottamassa tilaa, jota ei anneta. Siinä saattaa lopulta jäädä taaemmaksi kuin oli tarkoituskaan.

    > Vielä nyrkkisääntö: päättyvät kaistat ajetaan loppuun, ennen kaistanvaihtoa. Ihan viimeiselle metrille ei tarvitse jättää, jos kohdekaista liikkuu.

    Pätevämpi nyrkkisääntö: päättyvältä kaistalta siirrytään pois siellä missä se vielä vaivatta onnistuu, jolloin ei juututa kaistan loppupäähän eikä aiheuteta kaistanvaihdolla häiriötä muille.

    Edelleen oli puhe ruuhkasta. Ruuhkassa jono joko seisoo, tai etenee 5-10 km/h nopeuksilla...

    Äänestä

Mitään ongelmaa ei tulisi jos motarin vasen kaista suljettaisiin heti kehä I:n jälkeen. Ajo tapahtuisi yhtä kaistaa. Liikenne tulee kehä I:ltä motarille suurimmaksi osaksi.
Suomalaiset ei tee mitään järkevästi ellei ole pakko.
(Hyvin näki bussiliikenteessä kun lippuautomaatit asennettiin kuljettajan taakse, kyllä kaikki maksaa kuuliaisesti. Ja kun ei maksanut kuten jo kuljettajat ilmoittivat ennen asentamista, automaatit siirrettiin eteen)

Äänestä

Piti tulla tänne jonon jatkeeksi.

Eli vetoketjulla ajaminen on Suomessa vähän huonoa. Samoin Saksassa, kun kaikki vaan haluaa kiilata, näin se on.

Mutta, mutta siihen sivuun on laitettava ankara kieltomerkki (iltasanomat sanoisi raju liikennemerkki) eli ohituskielto. Tie kapenee merkki, jolloin vasen kaista tunkee oikealle varsin törkeästi.

Espoossa on niin mahotonta niiden tietöiden kanssa kuten siellä Kehä II ja Kuitinmäentiellä joku aika sitten.

Ja sitten ne ihmeen kummat paikkakunnat Kehä III Itään ja Kehä III länteen.

Äänestä

Samaa mieltä. Suomessa vetoketjut ei pelaa kovin hyvin. Vai miksi ne naiset aina pyytävät että voisitko auttaa ja avata ton ketjun

Äänestä

Kommentoi aloitusta

infoa infoa kirjoitti:

Viikon ajan kun tulen Hesasta päin motaria n. klo 13:40 Kauniaisten kohdalla vasen kaista suljettu, n.10m ennen kaistanloppua ilmoitustaulu. Viikon ajan kaivuri siinä tehnyt jotain työtä pari ukkoa. Vasenta kaistaa ajavat vauhdilla ja kiilaavat oikealle. ->oikea kaista mataa 5-10km/h pysähdellen. Laittakaa ihmeessä tietoa kuinka kauan aiotte rajoittaa liikennettä niin arvaa lähteä kiertämää moinen kohta. Miksi Suomessa mättää aina tämä tiedon jakaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu