"Katainen myöntää, että mutkikkaan vakuussopimuksen kiemurat eivät helpolla maallikoille aukea." Ei jumalauta kyseinen henkilö on laskutaidoton ja päässyt ministeriksi ainoastaan siksi että väärensi asiakirjoja. http://www.iltalehti.fi/talous/2011100514514207_ta.shtml
Katainen viisastelee
ja selittelee
9103
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Laittaisitko vähän lisätietoa noista asiakirjaväärennöksistä? Lukisin mielelläni.
Vähäisiä ja lieviä väärennyksiä". Jyrki Kataisen ja neljän muun kokoomusnuoren juttu lähti liikkeelle vuoden 1999 Pohjois-Savon kokoomuspiirin syyskokouksen alla kolmen piirin jäsenyhdistyksen valtakirjojen tehtailulla. Katainen valittiin syyskokouksessa kokoomuspiirin puheenjohtajaksi. Piirikokouksessa käytettiin väärennettyjä kokousten pöytäkirjaotteita. Todellisuudessa kokouksia ei koskaan pidetty.
Katainen esitti piirikokouksessa Siilinjärven kokoomusnuorten kokouksesta valtuutuksen. Hän myönsi myöhemmin, ettei kokousta pidetty. Hänen mukaansa hänellä oli joka tapauksessa edustusoikeus piirikokoukseen Siilinjärven kokoomusnuorten varapuheenjohtajana.
Valtiosyyttäjä päätti jättää syytteen nostamatta Kataista ja neljää muuta henkilöä (Wille Berlin, Jukka Liukkonen, Juha Rannanheimo, Juho Romakkaniemi ) vastaan heidän syykseen luetuista lievistä väärennyksistä. Yhdistysten edustajien edustusoikeus perustui sellaisiin yhdistysten kokouspöytäkirjaotteisiin, joita vastaavia kokouksia ei todellisuudessa ollut pidetty, todetaan valtiosyyttäjän päätöksessä. Kokouspöytäkirjat eivät siten olleet yhdistysten kokousten antamia.
Kiitos vastauksesta, asia on kiinnostava.
Nopealla etsimisellä asiasta ei löytynyt nettiuutista, keskustelua löytyi, esim:
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=273034
http://keskustelu.suomi24.fi/node/1012450
Tämänhetkisessä taloustilanteessa on kyse nimenomaan luottamuksesta. Luottamuksen lisääntymistä tai vähenemistä voi jokainen arvioida mielessään.
Juho Romakkaniemien Katainen palkitsee hyvin!
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/heko-jyrasivat-kataisen-hallitusneuvotteluissa-puoluesihteeri-ymmallaan/art-1288393333073.html
Minäkin haluaisin tietoa noista Kataisen asiakirjaväärennöksistä. Voisit laittaa tänne jonkin viitteen, mistä tätä tietoa saa.
Toki voisit mennä ilmoittamaan noista väärennöksistä poliisille, jos kerta sinulla on todisteet rikoksesta.
Jos ainoastaan täällä kirjoitat pelkkää puppua, Kataisen kannattaja määrä nousee sinun kiusaksesi!
- Tämä on monimutkainen asia, kaikki eivät sitä välttämättä ymmärrä. Elämässä on paljon monimutkaisia asioita, pääministeri filosofoi.
http://www.iltalehti.fi/talous/2011100514514207_ta.shtml
Elämä on täynnä monimutkaisia asioita, siksi tavallisen kouluja käymättömän luu..kans alaisen on vain luotettava auktoriteetteihin, kuten THL:en, poliitikkoihin, teollisuuden edustajiin ja valtamedian esiinnostamiin oppineisiin.
Hyvä että Urpilainen hoiti tuon rahoitas-asian loppuun asti hienosti!
Ja minäkin pääsin yliopistoon opiskelemaan, kun olin käynyt demarien oppilaitoksen, Työväen akatemian kauniaisissa!
Jos kerran meidän Pääministerin ainoa selitys on sellainen että, hän "Myöntää että mutkikkaan vakuussopimuksen kiemurat eivät helpolla avaudu maallikolle" ja vieläpä varmistaa oudon lausuntonsa vahvistammalla "Tämä on monimutkainen asia, kaikki eivät sitä välttämättä ymmärrä. Ja elämässä on paljon monimutkaisia asioita" filosofioi meidän Jyrki Katainen. Niin tuollainen esitys on jotain ihmeteltävää esityskantaa jolla perustellaan mielettömyyttä, kun ei varmaan ymmärrä Katainen itsekkään, eikä osaa sitä perustella kansalle mitenkään. Niin väitän että kansan ymmärrystä aliarvioidaan, kun täällä kerran tajutaan että Katainen on Euroopan mahtieliitin juoksupoika ainoastaan, jonka tehtävä on suorittaa annettuja toimenpiteitä, eikä kysellä tai selvittää minkään vertaa. Joop.
Perussuomalaisten nimiin annan nyt selvityksen, mistä tässä kaikessa on kysymys. Ensinnäkin EU,n keskushallinto perustuu Euroopan mahtieliittiin, joka on pankkiiriliitto. Ja tuo IMF on todennut lähes kaiken varallisuutensa menneen asiattomiin ja liiallisiin lainanmyöntämisiin, eli valuuttaa on virtautettu eteläisen Euroopan valtioille, joiden inflaatiovaatimus on tullut jo aikoinaan esille, mutta se ollaan paikattu yhä suuremmilla lainojen myöntämisellä Euroopan keskuspankkijärjestöltä. Ja silloin ollaan tilanteessa jossa inflaatiovaatimus Kreikan ja Italian sekä Espanjan ja Portugalin kohdalla on jätetty huomioimatta, ja sellainen ainoastaan pitkittää asian esille tuloa. Ja nyt ollaan tilanteessa, jossa EU,n takana oleva vanha rahaliitto vaatii varallisuutta itselleen, noiden ERVV vakuusrahaston perustamisen muodossa. Ja lupailee tietty jatkossakin valtioille tukitoimenpiteitä, jos osallistuvat yhä suuremmalla varallisuudella varojen keräämiseen, joka on Suomen kohdalla jo määritelty 14 miljardia euroa. Niin uskooko kukaan tosiaan, että vakuusrahasto palvelisi kaikkia Euroopan talouskatastrofiin joutuneita maita, joissa Suomi olisi taatusti viimeisenä Kreikan, Italian, Espanjan, Portugalin, ja Irlannin jälkeen. Hoop.