Jos kaksi vaivaista hippulavartiaa vain oli vartioimassa ja kaupunkimme pulitti siitä 1500e yöltä, ei saatana, ei ole kaupunkimme päättäjillä mitää tolkkuu mitenkä verovarojamme käytetään.
Tuollaisen vartioinnin olisi aivan hyvin hoitaa jokin kaupunkimme urheiluseura paremmin ja muutamalla satasella.
Ja kun se vartiointikaan ei onnistunut, rahat takaisin vartiointiliikkeeltä, järkevät olisivat kutsuneet 10 vartiaa lisää kun se nuorison hulinointi alkoi.
Tuollaisen vartioinnin olisi aivan hyvin hoitaa jokin kaupunkimme urheiluseura paremmin ja muutamalla satasella.
Ja kun se vartiointikaan ei onnistunut, rahat takaisin vartiointiliikkeeltä, järkevät olisivat kutsuneet 10 vartiaa lisää kun se nuorison hulinointi alkoi.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Näin sitä "puusta katsoen" voisi olettaa. Aiemmin kyllä vartioinnin suoritti joku
urheiluseura ja joskus myös kihlakunnan poliisiyhdistys ( ellen ihan väärin muista.)
Nykyisin vartijoilla pitää olla voimassa oleva vartijakortti. Jos joku seura tai yhdistys lähtee vartiolinjalle, niin yhdistyksen kaikki muutkin tulot tulee tuloverotuksen piiriin. Arvaat varmaan, ettei yhdistyksillä ole haluja hoitaa nykyisin
vartiointia.
1500 e/yö taitaa olla ihan kohtuullinen palkkio, koska se kattaa kahden miehen yötyöpalkan sosiaalikuluinen (sotu, el. ja tyött. vak. maksut, vuosiloman, vakuutukset, firman toimintakulut, vuokrat, henkilöstö ym) ja tietty voiton..
Kohta koko kolmassektori joutuu lopettamaan vapaaehtoistyöskentelyn.
Olin kesätöissä vartijana v. 1987 ja sitä varten piti suorittaa kurssi ja saada vartijakortti, tuntipalkka oli 30 markkaa/tunti eli nykyrahassa 5 euroa.
1500:lla eurolla väijyisin 300 tuntia eli 12,5 vuorokautta putkeen, ilman unta tai taukoja.
Normaali työaika kuukaudessa on noin 21,5x8 tuntia = 172 tuntia.
Kyläkultaa siel olis tarvittu!
JUU MUTKU KONSULTTI SANOS....
..et ottaa vartiointiliikkeen?
(Roos,Nummentalo &Rantakako hyväksys?)
Kaupunki ajetaan ALAS,kuluilla!
Työmarkkinatuella ei torinvarressa tarttis seisoskella kuin jotain joitakin tunteja ja olisi ansainnut koko kuukauden 500e: palkan (työttömyyskorvauksen).
Taidan perustaa oman vartiointiliikkeen jos rahaa satelee kun taivaasta vain seisoskelemalla torinvarrella ja sitten kun nuoriso alkaa mellakoimaan - lähden kiiruusti pakoon.
muuten hyvä, mutta vartiointitehtävät on luvanvaraisia, minkä takia niitä ei enää voi vapaaehtoiset tai urheiluseurat hoitaa ja järjestyksenvalvojat yleensäkään. myöskään kuka tahansa ei voi vartiointiliikettä perustaa, vaan liikkeellä tulee olla vastaava hoitaja joka on käynyt turvallisuusvalvojan erikoisammattitutkinnon.
juu-u! kurssit ja kaikki ja kyttäys menee päin helv-ä!
kannattaa kurssittaa tunareita..
"..kylä on kjallista!"