Bahai - uskonto vai lahko

Hämmästelevä

Satuin sattumalta törmäämään bahai-nimiseen uskontoon ja luin siitä kaikilta mahdollisilta nettisivuilta sekä ostin myös yhden bahaista kertovan kirjankin. Suurimmasta osasta nettikirjoituksista sain kuvan että bahai olisi kaunis ja hyvin suvaitsevainen yhteisö, maailmanrauhan kannalla eivätkä käytä päihteitä. Itsekin toivon maailmanrauhaa ja olen päihteitä yms. vastaan. Olin aikeissa liittyä mutta jouduin perumaan sen koska sain myös kuulla että bahai on jonkinsortin lahko joka vain yrittää aivopestä ihmisiä. Että kaikki kauniit kirjoitukset olisi silkkaa valetta. Olen kuullut muutamasta julkisuudenhenkilöistä jotka kuuluvat tuohon bahai-uskoon, vai kuuluvatko oikeasti? Tuttavapiirissäni ei kukaan tiedä bahaista mitään eikä ystävieniekään tuttavissa ole ketään bahaista tietävää niin ei ole ketään keneltä kysyä. Mielelläni sitä olisi mukana rauhaa puolustavassa yhteisössä mutta jos kyseessä on joku lahko jossa joutuu eroon perheestään ja ties mitä kaikkea. Jos bahaikin on jotain noita itsemurhalahkoja niin en missään nimessä sellaiseen halua! Vai mikä sitten on totuus, kenties se ei selviä koskaan..

10

2393

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kyl bahai

      Tervehdys, no itse liityin bahai-yhdyskuntaan hmmm olikos se nyt vuonna 1987. Olin tuolloin jo aikuinen. Vaikea on ottaa kantaa kaikkiin kysymyksiisi mutta sen verran voin sanoa, että kyseessä ei todellakaan ole aivopesua harrastava lahko. Eli sitä on kyllä turha pelätä. Yhdyskuntaan voi liittyä ja voi myös erota ne ovat ihmisten omia päätöksiä. Lapset tai siis kasvaessaan aikuisiksi tekevät itse omat päätöksensä liittymisestä, eli tässä yhdyskunnassa kukaan kuulu yhdyskuntaan ilman omaa tahtoaan.

      Itselleni tämä yhdyskunta oli ns. vastaus kysymyksiini koska mm. tasa-arvo on tärkeä asia, yhteisöllisyys toki mutta yksilöilläkin on merkitystä. Ihmisten hyväksyminen ja kaikkien todellisten uskontejen pitäminen yhden lähteen luomina "sääntöinä" eri aikakausille oli myös tärkeä. Myös tieteen ja uskonnon käsikädessä käynti oli tärkeä. Kaikilla näillä ja monella muulla periaatteella pyritään oman kasvun lisäksi toki maailman rauhan saavuttamiseen ja isompiin asioihin maailmassa.

      Mielestäni on hyvä ettet liittynyt koska kannattaa todella ottaa selville mitä se oma sielu janoaa. Toisaalta jos haluat vielä ottaa selvää tarkemmin ehdotan että otat yhteyttä johonkin alueesi bahaihin ja käy vaikka visiitillä. Meidän paikalliset yhdyskunnat järjestävät myös kuukausittain juhlia ja tapahtumia joihin on helppo tulla vieraaksi, jos ei halua tuppautu tuntemattoman yhden ihmisen luo.

      Mistä se totuus löytyy, ensinnäkin mikä totuus :) no voi olla ettei se selviäkkään lopullisesti ennen kuin on elänyt elämänsä loppuun asti.

      Onnea matkaan sinulle

      • selväjuttu

        muistuttaa koirarotua


    • toinenkin bahai

      Hei, kauhean vanha viestihän tämä on, mutta vastaan silti jos vaikka sattuisi vielä olla apua tästä.

      Liityin bahaihin joulukuussa 2010. Olen omalta taustaltani sen verran uskontoja kolunnut, että luotin omaan arviooni siitä, ettei kyseessä ole lahko, jossa on vaarassa joutua henkisesti pahoinpidellyksi tai eristetyksi läheisistään. Nyt bahaihin syvemmin tutustumisesta alkaa vähitellen olla kaksi vuotta enkä edelleenkään ole joutunut muuttamaan mielipidettäni. Olen aiemmin eronnut uskonnollisesta liikkeestä, jossa koin lahkolle ominaisia piirteitä enkä edelleenkään suostuisi olemaan mukana sellaisessa, missä en saisi olla vapaasti oma itseni ja yhteydessä rakastamiini ihmisiin.

      Yksi tärkeä periaate bahaissa on itsenäisen ajattelun tukeminen. Avoin asioiden itsenäinen tutkiminen on suorastaan pakollista jokaiselle bahaille. Tiede on todella arvostettua ja sen saavutuksiin on suositeltavaa tutustua ja jos mahdollista ottaa myös osaa sen tekemiseen.

      Toisiin uskontoihin ja eri kulttuurien tapoihin on hyvä perehtyä avoimesti ja kunnioittavasti, koska vain siten voi ymmärtää ja hyväksyä muut ihmiset ympärillään. Missään nimessä bahai-usko ei kehota katkaisemaan välejä kehenkään. Päin vastoin. Bahait eivät uskontonsa puolesta välttele esimerkiksi mitään juhlia. Kristillistaustaisena bahaina vietän joulua ja pääsiäistä ynnä muita juhlia läheisteni kanssa. Voin hyvin käydä kirkossa ja muiden uskontojen järjestämissä tilaisuuksissa ja luen - jos käsiini saan - kaikkien uskontojen kirjoituksia.

      Mitä bahai-tilaisuuksiin tulee, niihin voi jokainen ottaa osaa omana itsenään. Todennäköisesti kukaan ei tule kysymään vakaumustasi kuin korkeintaan uteliaisuudesta. Kysymystä liittymisestä et myöskään kuule, vaikka kävisit tilaisuuksissa vuosia. Jos olet epävarma liittymisestä ja ilmaiset sen, sinua saatetaan (kuten yllä ensimmäinen bahai) kannustaa miettimään vielä. Bahaiksi tullaan kukin omasta aloitteestaan ja bahaista erotaan ilmoittamalla halusta erota. Mikäli erotessaan ei itse tunne mitään vastenmielisyyttä bahai-ihmisiä kohtaan, heidän ystävyyttään ei kukaan eroamisen takia menetä.

      On melko normaalia, että tällainen vähän tunnettu yhteisö herättää epäilyksiä ja siitä saattaa kuulla yhtälailla kaikenlaista kuin mistä tahansa muustakin erilaisesta. Kukin itse valitsee luottaako kuulemaansa vai haluaako ottaa lähemmin selvää. Ehkä olet jo tutustunut tähän, mutta alla olevassa linkissä sivun lopussa on lista vaarallisen lahkon merkeistä:
      http://www.uskontojenuhrientuki.fi/ahdistava-uskonto/lahkon-vaarallisuus

      Halutessasi voit itse selvittää, sisältääkö bahai-usko listassa mainittuja piirteitä. Osaan näistä kysymyksistä annoin jo suuntaa antavia vastauksia, sen mukaan, mitä huolia ilmaisit.

      Uuteen uskontoon tilaisuuksien kautta tutustuessaan kannattaa ottaa puolueeton kaveri mukaan. Sovitte, että menette tilaisuuteen yhdessä, ettekä päästä siellä toisianne näköpiiristä tai anna viedä toista sivummalle keskusteluun, jota toinen ei voi kuulla. Lähdette pois myös yhdessä. Katsotte toistenne perään, ettei kumpaakaan taivutella tai aivopestä sitoutumaan mihinkään, mihin ei halua. Toisen tuella on helpompi tarvittaessa sanoa ei, vaikka muuten avoimin mielin pyrkisikin olemaan. Jälkeenpäin voitte yhdessä puntaroida, miltä vaikutti ja uskaltaako mennä toiste vai onko parempi pysyä kaukana.

      Bahai-uskosta saa aina kysyä tietoa joltakulta bahailta ja hän vastaa sen mukaan, mitä asiasta tietää ja voi selvittää itselleenkin asiat, joita ei tiedä, jotta osaa tarvittaessa antaa sinulle vastauksen myöhemmin. Kysymättä emme tuputa tietoa uskostamme, koska joku voi kokea sen tungettelevaksi. Minä aloitin utelemisen ottamalla yhteyttä
      [email protected]
      osoitteeseen. Sitä kautta löytyvät myös sinua lähimmät bahait.

      Onnea etsintään! Mitä ikinä löydätkään, oli se sitten bahai tai jotain muuta, toivon, että tunnet löytäneesi sen mitä etsitkin.

      • eräs kristitty

        Olen käynyt vuosia sitten joissakin bahaien tilaisuuksissa ja tutkinutkin sen kirjallisuutta (Uusi Aika, Poimintoja bahai kirjoituksista tms.). Sama kokemus minulla, että kukaan ei "käynyt päälle" eli bahaita ei tuputettu sen enempää. Se jäi kuitenkin mietityttämään, että heillä on hallintojärjestelmä Israelissa ja se jäi epäselväksi, mitä se tekee.

        Olen kuullut, että bahaitkin käyvät käännyttämässä ihmisiä ovella samalla tavalla kuin Jehovan todistajat, vaikka siitä minulla ei ole henkilökohtaisia kokemuksia. Jos eroaa bahaista, onko se samanlaista kuin Jehovilla, että entisen jäsenen kanssa ei enää saa olla yhteyksissä?

        Sain kylläkin aivan positiivisen käsityksen bahaista ja sen uskonkappaleista, mutta silti se jäi tuntumaan aika "itämaiselta".


      • taputellaanposkille
        eräs kristitty kirjoitti:

        Olen käynyt vuosia sitten joissakin bahaien tilaisuuksissa ja tutkinutkin sen kirjallisuutta (Uusi Aika, Poimintoja bahai kirjoituksista tms.). Sama kokemus minulla, että kukaan ei "käynyt päälle" eli bahaita ei tuputettu sen enempää. Se jäi kuitenkin mietityttämään, että heillä on hallintojärjestelmä Israelissa ja se jäi epäselväksi, mitä se tekee.

        Olen kuullut, että bahaitkin käyvät käännyttämässä ihmisiä ovella samalla tavalla kuin Jehovan todistajat, vaikka siitä minulla ei ole henkilökohtaisia kokemuksia. Jos eroaa bahaista, onko se samanlaista kuin Jehovilla, että entisen jäsenen kanssa ei enää saa olla yhteyksissä?

        Sain kylläkin aivan positiivisen käsityksen bahaista ja sen uskonkappaleista, mutta silti se jäi tuntumaan aika "itämaiselta".

        Alkuperäiskansa joita löytyy viidakosta, sairastuisi jos ne tulisivat tänne muualle, joten jos haluat liittyä mustiin, niin sinun täytyy totutella sietämään pikku ötököitä. Toki aatteet on kivoja ja ihmisläheisiä.


    • kolmas

      Ainakin aikoinaan Bahait myös tekivät tällaista ovelta ovelle sanan jakamis työtä, mutta se lienee jo jäänyt, eräänlaisena aikansa ilmiönä.

      Nykyisin enemmän ajatellaan että paras tapa on vain elää omaa bahaielämää ja jos se jotakuta kiinnostaa niin yleensä ihmiset tulevat itse kysymään. Toki kaikki on tervetulleita erilaisiin tilaisuuksiin mitä bahait pitää, mutta niissäkään ei tarvitse pelätä että tulee pakottamista.

      Mitä tulee eroamiseen ja yhteisöön niin ei todellakaan kukaan kiellä pitämästä yhteyksiä vanhoihin ystäviin. Lisäksi jos eroaa voi edelleen myös osallistua esim. vaikka kesäkouluun. Yksilön päätökset ovat omia.

      Myös lapset eivät automaattisesti tule bahai.yhdyskunnan jäseniksi vaan jokaisen pitää tehdä se oma valinta. Ja se että jälkikasvu ei jatkakaan vanhemien valintaa ei myöskään ole mikään maailmanloppu.

      • väreissälöytyy

        Villaa neulomalla saa kivan bahai asun, kun peittää sekä pään että varpaat ja koko ihmisen kokonaan.


    • Kygkygkygiyg

      Bahaismi on kristillisessä mielessä harhaoppia, koska Raamatun mukaan tarvitaan Kristus, joka on välimies Jumalan ja ihmisen välillä. Ilman Kristuksen tuntemista ei voi päästä Jumalan yhteyteen. Bahaeille myös kristinusko on tie Jumalan tuntemiseen, mutta bahaismi niputtaa kaikki uskonnot tieksi Jumalan yhteyteen. Näin Raamattu ei opeta! Jeesus sanoi näin: ”Minä olen Tie, ja Totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.”

    • K1234

      Kyllä Bahau on RAUHAN uskonto.Eu hyväksyy väkuvalta. Ei harjottaa kuten moni kristitty lahko aivopesua !!!

    • Anonyymi

      Bahai-ihmisiäkin on monenlaisia. Olemme vain ihmisiä kaikki ja yksilöitä. Mitään ei voi yleistää.
      Minulla on bahai-tuttava ja hän ainakin tyrkyttää amerikka-vastaisiutta ja salaliittoteorioita somessa, ja pelaa täten Putinin pussiin. (Turha keskustella sellaisen kanssa, lähinnä naurattaa) En kuvittele kaikkien bahai-uskonnon edustajien olevan samalla linjalla. Se olisi typerää.
      Kaikki amerikkalaiset eivät oke paholaisia, sen enempää kuin venäläiset ja ukrainassakaan kaikki eivät ole ihania.
      Itse olen lähinnä kai ateisti/agnostikko?
      Jokainen saa uskoa vaikka joulupukkiin kun ei tyrkytä sitä muille, eikä näin tee pahaa kellekään...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 197
      2742
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      241
      2668
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      65
      2366
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      201
      1857
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1364
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1328
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1307
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      22
      1266
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1234
    10. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      158
      1132
    Aihe