Olisi kysymys.

Kysyvä vastaa

Toivottavasti tähän osaa joku vastata.
Kysymys on siitä että kun tieteessä täytyy kaikki olla todistettua ennenkuin se nähdään ns. totena.
Eikös se noin jotenkin mene.
Mitenkä sitten on mahdollista että osa tiedemiehistä pitävät sitä totena että Jeesus kuoli ristillä, vaikka siitä ei ole mitään todistetta?
Asia on vain mainittuna muutamalla rivillä Raamatussa.
Se ei riitä todisteeksi, koska on myös täysin mahdollista että ristillä kuollut henkilö olisi llut joku muu, joka olisi vain vaihdettu ja Jeesuksen annettu elää.
Suurin osa niistä henkilöistä jotka olivat läsnä eivät tunteneet edes tunteneet jeesusta.
Niin se kysymys oli tuolla edellä.
Kiitos :)

Toinenkin kysymys olisi vaikka se voi tuntua kaukaa haetulta, mutta kysympähän nyt samalla.
Ja voipihan tuo ollakki ettei kukkaan ees tähän vastaakkaan,
mutta kirjotan hiljaa jos joku ei lue noppeesti.
Mutta minua on askarruttanut tieteen todenperäisyys, kska uskoisin näin että tiedemiehissä löytyy myös niitäkin henkilöitä jotka uskovat vanhaan testamentiin siltä että Jumala olisi antanut nämä kymmenen käskyä Moosekselle silloin vuorella.
Tänä päivänä kuitenkin tiedämme ettei se välttämättä ole totta.
Kun ajattelemme viimeistä hiukkaskiihdytystä joka meni tavallaan uskomuksien yli.
Ikäänkuin Kvanttiseksi jutuksi, ja sehän tarkoittaa että kaikki onkin loppupelissä fyysisesti olematonta.
Joten Jumala ei voi olla mitenkään erillinen käsite, vaan me olemme se mikä on aina ollut.
Joten Jumala ei voi ilmestyä meille fyysisesti, koska Se ei ole fyysinen.
Tosin Jumalan osat kuten ihminen ja se mitä me emme pysty näkemään arkisessa fyysisessä elämässämme. Voi ilmestyä fyysisesti sisältäen kuitenkin hyvin paljon valoa josta kaikki loppupelissä koostuu.
Että Moosekselle ei voinut ilmestyä Jumala, vaan Jumalan osa ainoastaan.
Silti hyvin paljon ihmisistä uskoo siihen miten se on Raamatussa kirjoitettu.
Vaikka sitä ei ole koskaan edes todistettu muuten kuin että meille on syötetty uskomus jota pidämme totena.
Joka on kuitenkin illuusio.
Kysymys kuuluu että pystyykö tiedemies kumoamaan itseltään Kristillisen vakaumuksen edellämainituissa asiaoissa työ moraalinsa mukaan?

11

97

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Eivät uskonnot ole tiedettä, uskontojen tutkiminenkin, teologia, vain osittain ja eräillä tutkijoilla.

      Ihmisluonnon ristiriitaisuuksiin kuuluu kuitenkin, että monet tiedemiehetkin ovat uskovaisia, ja useimmat pystyvät loogiseen ja analyyttiseen tieteen tekoon lähes millä alalla tahansa epätieteellisestä vakaumuksestaan huolimatta. Tuollainen on tavallaan henkistä kaksoiselämää, mutta jotkut pystyvät siihen ilman vaurioita.

      • Kysyvä vastaa

        Huijaako uskovainen tiedemies itseään siinätapauksessa uskonasiassaan?
        Perustellessaan uskonsa uskomukseen.


      • Kysyvä vastaa kirjoitti:

        Huijaako uskovainen tiedemies itseään siinätapauksessa uskonasiassaan?
        Perustellessaan uskonsa uskomukseen.

        Itse nimittäisin sitä itsepetokseksi. Onhan siihen itse kukin syyllinen aina välillä, pienissä ja valitettavasti toisinaan myös isommissa asioissa...


    • Historia ei ole luonnontiedett, tutkittavaa asiaa ei voida varsinaisesti todistaa toistettavilla koeasetelmilla. Luotettavaksi jonkin teorian tekee se, että se on mainittu usessa eri lähteessä, jotka todennäköisesti ovat riipumattomia toisistaan. Valitettavasti en osaa mainita sinulle mitään asiakirjojen nimiä, mutta käsittääkseni juuri tästä on kyse Jeesuksen ristillä killumisesta. Asia mainitaan siis muuallakin kuin vain Raamatussa.

      Mitä tulee uskoviin tiedemiehiin, en näe tässä asiassa mitään erikoisen suurta ristiriitaa. Eivät uskonnottomatkaan ihmiset ovat täysin analyyttisiä ja rationaalisia, arkipäivän elämässä kaikki ei millään voi noudattaa tieteen tutkimukselle asettavia vaatimuksia. Kuka omaan kokemukseen nojaten uskoo että kaikki miehet ovat sikoja tai naiset huoria, joku uskoo perusteettomasti omiin kykyihinsä kun taas toisella on huono itsetunto. Ei kai uskonto niin erilaista ole. Tutkimuksen kriteerit ovat tutkimuksessa, kun taas tiedemiehen mahdollinen uskonnollisuus liittyy häneen yksityishenkilönä.

      • Kysyvä vastaa

        Kiitoksia vatauksista.
        Mutta haluaisin vielä tuoda aiemminkin esitetyn kysymyksen, joka koskettelee syvemmällä tai oikeastaan kevyemmällä tasolla jokaista ihmistä maapallolla.
        Huijaako uskovainen tiedemies itseään siinätapauksessa uskonasiassaan?
        Perustellessaan uskonsa uskomukseen.


      • Eipä ole Jeesuksen elämästä ja kuolemasta mitään ulkopuolisia aikalaisdokumentteja, joten sille, että et osaa niitä mainita on luonnollinen selitys.


      • Kysyvä vastaa
        Kollimaattori kirjoitti:

        Eipä ole Jeesuksen elämästä ja kuolemasta mitään ulkopuolisia aikalaisdokumentteja, joten sille, että et osaa niitä mainita on luonnollinen selitys.

        Sekin on mahdollista että dokumenttejä on, mutta vallitsevan systeemin sekä tilaanteen mukaisesti niitä ei voida julkaista, koska niitten pelätään muuttavan liian paljon.



      • minubyvt
        Kysyvä vastaa kirjoitti:

        Kiitoksia vatauksista.
        Mutta haluaisin vielä tuoda aiemminkin esitetyn kysymyksen, joka koskettelee syvemmällä tai oikeastaan kevyemmällä tasolla jokaista ihmistä maapallolla.
        Huijaako uskovainen tiedemies itseään siinätapauksessa uskonasiassaan?
        Perustellessaan uskonsa uskomukseen.

        "Huijaako uskovainen tiedemies itseään siinätapauksessa uskonasiassaan?
        Perustellessaan uskonsa uskomukseen."

        Tuskinpa yksikään tiedemies/tiedenainen on mikään kiihkouskovainen. Nimittäin nämä "kiihkoilijat" uskovat niin vakaasti Raamatun tarinoihin, että heidän päätään on lähes mahdoton kääntää. "Jumala loi kaiken".


        "Sekin on mahdollista että dokumenttejä on, mutta vallitsevan systeemin sekä tilaanteen mukaisesti niitä ei voida julkaista, koska niitten pelätään muuttavan liian paljon."

        Jos onkin niin kyse ei ole ainakaan mistään Jeesus Jumalanpojasta.


      • se_vinee kirjoitti:

        http://www.nic.fi/~vlahsrk/tekstit/jeesushi.html

        Aikalaisdokumentteja ei siis löydy, mikä mielestäni on melko merkillistä: onhan Raamatussa kerrottu myös Palestiinan levottomuuksista maanjäristyksestä lähtien, joille ei löydy mainintaa mistään muualta. Esimerkiksi pelkkä ajatuskin, että Herodeksen asemiehet olisivat murhanneet vasallivaltion kaikki poikalapset roomalaisten siihen puuttumatta on naurettava. Täysiverinen satu, jolle löytyy esikuvia varhaisemmassakin mytologiassa.


    • Kysyvä vastaa

      Toki olihan Jeesuksella elämä ennen kuin tuli ns. kuuluisaksi Palestiinassa.
      Tämäkin on mielestäni mielenkiintoinen tarina Hänestä.
      http://eidualistinen.blogspot.com/2011/01/jeesuksen-elaman-salatut-vaiheet.html

      Mutta tietyllätapaa nyt eksyimme siitä kysymyksestä jolla tämä keskustelu lähti käyntiin.
      Ymmärrän hyvin että uskonto ei oikein ole tieteen laji, mutta olen huomannut että Kvanttisuus on nostanut hienoisesti päätään nykyisin.
      Ja sehän tarkoittaa että hyvin paljon vanhoja fysiikkaan perustuvia uskomuksia tulee purkautumaan.
      Mutta näinhän tiede etenee. Ottaen huomioon kaiken mitä irti saa.
      Tämän seurauksena myös tulevat tarkastelun kohteeksi arkiset uskomuksemme.
      Kuten mainitsin tämä hiukas juttu viimeksi murti uskomuksen Einsteinin teorian olevan totta.
      Ja silläpohjalla asettelin kysymyksen, että huijataank uskomus asioissa loppupelissä vain itseään, kun kuitenkin tieteenparissa ollaan hyvin tarkkoja siitä mitä tiedetään, ja ne täytyy pystyä perustelemaan.
      Mutta nyt kun menimme sen tietyn rajan yli, niin henkilökohtaiset uskomuksemmekin saivat uuden perspektiivin.
      Joten jos tiedeihminen ei ole rehellinen itselleen, niin hänellä on myös kehityttävä työssään ollakseen rehellinen omassa uskomuksessaan, ja kantaen vastuun itsestään.

      En tiedä menikö tämä juttu jo harakoille.
      Toivottavasti joku vastaisi tohon alussa olleeseen kysymykseen koskien Moosesta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä

      "Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan
      Maailman menoa
      23
      18977
    2. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      69
      5925
    3. 4,5 promillee

      Aika rajut lukemat joku eilen puhaltanut.
      Suomussalmi
      25
      5522
    4. Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista

      Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni
      Maailman menoa
      46
      5397
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      39
      5262
    6. Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"

      "– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h
      Maailman menoa
      92
      5164
    7. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      62
      4653
    8. Voiku saisi sen sun

      Rakkauden kokea. Tykkään susta niin paljon edelleen.
      Ikävä
      43
      4327
    9. Mitä luulet, miten Martina Aitolehti pärjää Erikoisjoukoissa?

      Kohujulkkis, yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti on mukana Erikoisjoukot-realityssä. Erikoisjoukot on
      Suomalaiset julkkikset
      57
      3646
    10. Olitpa ikävän

      Kylmä eilen. Miksi ihmeessä?
      Ikävä
      49
      3305
    Aihe