Marxin potaskaa 1

(tiistelmä)

MARX, PÄÄOMA OSA 1

Luku 1: Hyödykkeet

Hyödykkeen hyödyllisyys määrää sen käyttöarvon.
Hyödykkeillä on myös vaihtoarvo, Arvo.

Arvo riippuu hyödykkeen tuottamiseen käytetystä työstä (työajasta). Työaika on keskimääräinen aika, joka huomioi ammattitaidon, teknologian ym.

Työlläkin on kaksi puolta, tuottaa käyttöarvoja ja tuotteita vaihdettavaksi.

Hyödykkeen arvon voi ilmaista suhteessa toiseen hyödykkeeseen.
Arvojen suhteet määräytyvät käytetyn työn suhteesta.
Suhteelliset arvot voivat vaihdella, jos hyödykkeisiin sisältyvät työmäärät muuttuvat. Suhteelliset arvot eivät ole määrällisiä, vain suhteellisia.

Hyödykkeen suhteellisen arvon voi ilmaista usean toisen hyödykkeen avulla. Toisinpäin usean hyödykkeen arvon voi ilmaista yhden hyödykkeen vaihtoarvon avulla. Tämä tarkoittaa, että yhden hyödykkeen sisältämällä työllä voi mitata muiden hyödykkeiden sisältämää työtä. Nämäkin hyödykkeiden arvot ovat suhteellisia sillä vertailusuureella ei ole absoluuttista arvoa.

Mittana käytetystä hyödykkeestä, esimerkiksi kullasta, tulee raha.

Hyödykkeelle olennaista on, se suunnitellaan vaihtoon. Hyödykkeellä on siis oltava sekä käyttöarvo että vaihtoarvo.
Vaihtoarvon vaihtelut johtuvat hyödykkeen tuottamiseen tarvittavan työn vaihtelusta.

Yhteisö, joka toimii yhdessä ei tuota hyödykkeitä, tuotteet eivät tule vaihtoon. Jos sama yhteisö tuottaa samat tavarat, mutta käy niillä vaihtokauppaa keskenään, tuotteista tulee hyödykkeitä.

* * * * *

Edellisen esittämiseen Marxilta meni muutama kymmenen sivua. Yksinkertaisista asioista jaaritteleminen on näköjään tiedettä. Kommunismin olemuksesta siinä ei ole mitään.

Keskeinen ajatus on, että tavaroiden hinnan määrää niiden sisältämä työmäärä. Marx jopa kehuu keksineensä jotain, mitä itse Aristoteles orjayhteiskunnan lapsena ei voinut tajuta. Ajatus on jopa ”tieteelisesti todistettu”.

Tätä väitettä tuotteen sisältämän työn ja vaihtoarvon suorasta riippuvuudesta on syytä epäillä vahvasti. Kysynnän ja tarjonnan laki unohdetaan, unohdetaan ristijousto, joustot eri tuotteiden välillä, jnep.

Muutama järkeväkin ajatus luvussa on.

Kaikkien hintojen suhteelisuus on tosi. Absoluuttista rahaa ei ole.

Kansantalouden perusteisiin kuuluu, että vain vaihdannan piiriin kuuluva tuotanto lasketaan mukaan. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että kommuuni olisi jotenkin kehittynyt yhteiskuntamuoto. Päinvastoin nykyaikainen tuotanto ei millään voi perustua talkootyöhön.
460
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Onko sinulla pappa-2 arvostelukykyä?

Tulevaisuuden luokattomassa yhteiskunnassa osa työstä tehdään talkoilla ja osa
yksilöllisesti.Kaikista ei voi tulla esimerkiksi johtajia tai taiteilijoita, vaikka he paljon
haluaisivat.

Äänestä
  • Kommunistien mukaan luokkia on kaksi, omistava luokka ja sen hännystelijät sekä työläiset. Luokattomuus tarkoittaa, että omistava luokka on tuhottu. TÄMÄ EI OLE minun näkemykseni.

    En minä johtajista ja taiteilijoista puhunut, puhuin nykyaikaisesta yhteiskunnasta. Vain yksinkertaiset hommat hoituu talkoilla.

    Otetaan vaikka tietokoneesi, jolla näpräät. Sinun näkemyksesi varmaan on että kiinalaisten hikipajojen sijaan panemme niitä itse talkoilla kasaan. Se on mahdollista vaikka työtä tuhlaavaa, mutta epä olennainen vaihe tietokoneen valmistuksessa. Oleellista on kuka suunnittelee mikropiirit, massamuistit, näytöt ja muun vastaavan. Mikropiirien suunnittelussa tarvitaan valtavat komponentti kirjastot, suunniteluohjelmat ja vastaavat tietojärjestelmät. Niillä suunnitellaan valokuvamaskit, joiden avulla piikiekon pinnalle diffuntoidaan ja etsataan halutut komponentit suuressa kuumuudessa ja lähes tyhjiössä. Piikiekot ovat suunnilleen puhtainta ainetta mitä on tuotettu ja vedetään sulasta massasta yksikiteisinä ja sahataan levyiksi. Valokuvakamerat ovat maailman takimpia ja toimivat UV-valolla, kun normaali valo on liian karkeaa. Mikropiirin valmistamiseen tarvitaan harvinaisia maametalleja ja kuoreksi korkealaatuista muovia, johtimet hitsataan kultalangalla. Tuotteet testataan hyvin edistyneillä roboteilla.

    Hoidetaanko edellinen talkoilla vai yksilöllisesti?

    Äänestä

Niinpä, kun kommunismin saloja yritetään selittää 20 luvun sivistymättömälle porukalle on kieli tuollaista.

Äänestä

Kommunismin salaisuus on KÖYHYYS. Ne jotka on pienituloisia - kannattaa sitä, että muutkin olisivat köyhiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pappa-2 kirjoitti:

(tiistelmä)

MARX, PÄÄOMA OSA 1

Luku 1: Hyödykkeet

Hyödykkeen hyödyllisyys määrää sen käyttöarvon.
Hyödykkeillä on myös vaihtoarvo, Arvo.

Arvo riippuu hyödykkeen tuottamiseen käytetystä työstä (työajasta). Työaika on keskimääräinen aika, joka huomioi ammattitaidon, teknologian ym.

Työlläkin on kaksi puolta, tuottaa käyttöarvoja ja tuotteita vaihdettavaksi.

Hyödykkeen arvon voi ilmaista suhteessa toiseen hyödykkeeseen.
Arvojen suhteet määräytyvät käytetyn työn suhteesta.
Suhteelliset arvot voivat vaihdella, jos hyödykkeisiin sisältyvät työmäärät muuttuvat. Suhteelliset arvot eivät ole määrällisiä, vain suhteellisia.

Hyödykkeen suhteellisen arvon voi ilmaista usean toisen hyödykkeen avulla. Toisinpäin usean hyödykkeen arvon voi ilmaista yhden hyödykkeen vaihtoarvon avulla. Tämä tarkoittaa, että yhden hyödykkeen sisältämällä työllä voi mitata muiden hyödykkeiden sisältämää työtä. Nämäkin hyödykkeiden arvot ovat suhteellisia sillä vertailusuureella ei ole absoluuttista arvoa.

Mittana käytetystä hyödykkeestä, esimerkiksi kullasta, tulee raha.

Hyödykkeelle olennaista on, se suunnitellaan vaihtoon. Hyödykkeellä on siis oltava sekä käyttöarvo että vaihtoarvo.
Vaihtoarvon vaihtelut johtuvat hyödykkeen tuottamiseen tarvittavan työn vaihtelusta.

Yhteisö, joka toimii yhdessä ei tuota hyödykkeitä, tuotteet eivät tule vaihtoon. Jos sama yhteisö tuottaa samat tavarat, mutta käy niillä vaihtokauppaa keskenään, tuotteista tulee hyödykkeitä.

* * * * *

Edellisen esittämiseen Marxilta meni muutama kymmenen sivua. Yksinkertaisista asioista jaaritteleminen on näköjään tiedettä. Kommunismin olemuksesta siinä ei ole mitään.

Keskeinen ajatus on, että tavaroiden hinnan määrää niiden sisältämä työmäärä. Marx jopa kehuu keksineensä jotain, mitä itse Aristoteles orjayhteiskunnan lapsena ei voinut tajuta. Ajatus on jopa ”tieteelisesti todistettu”.

Tätä väitettä tuotteen sisältämän työn ja vaihtoarvon suorasta riippuvuudesta on syytä epäillä vahvasti. Kysynnän ja tarjonnan laki unohdetaan, unohdetaan ristijousto, joustot eri tuotteiden välillä, jnep.

Muutama järkeväkin ajatus luvussa on.

Kaikkien hintojen suhteelisuus on tosi. Absoluuttista rahaa ei ole.

Kansantalouden perusteisiin kuuluu, että vain vaihdannan piiriin kuuluva tuotanto lasketaan mukaan. Tästä ei kuitenkaan seuraa, että kommuuni olisi jotenkin kehittynyt yhteiskuntamuoto. Päinvastoin nykyaikainen tuotanto ei millään voi perustua talkootyöhön.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu