http://www.iltalehti.fi/ruoka/2011100614521189_ru.shtml
Lukijasta alkaa tuntua, että Eviralla on suora yhteys Nestléen?
Miten voi olla mahdollista, että koiran- ja kissanruuat eivät saa sisältää mitään niistä aineista, joita lastenruuat sisältävät?
Matts Dumell kysyi eilisessä Silminnäkijässä aivan oikean kysymyksen: " Miksei lastenruokien valvonta kuulu Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselle?"
Ikävä kyllä Suomessa koululääketiede ei juurikaan kiinnitä huomiota ihmisen ravitsemukseen. Koskaan ei minultakaan ole lääkäri kysynyt, miten syön, vaikka kärsin suolistovaivoista.
Eläintarhan eläimiä syötetään lajityypillisesti, ihmisistä ei välitä kukaan.
Miten voi olla mahdollista, että meillä saa syöttää lapsille tällaista ravintoa?
Mikseivät äidit ja isät tee lapsilleen oikeaa ruokaa?
Eikä syyksi kelpaa kiire, ei kunnon ruuan valmistamiseen mene sen kauempaa kuin näiden elintarvikejättien "äitien tekemän" mätön lämmittäminen.
Kysymys on kansantaloudellisesta ja -terveydellisestä asiasta, jonka kustannukset joudumme vielä maksamaan kalliisti.
Uutta tietoa vauvanruuista - karmeaa katsottavaa!
128
4901
Vastaukset
- Raha haisee taas
Radiossa keskustellaan just asiasta ja samaa mättöä näyttää olevan Maija-Liisa Erkkolan väittää, ettei lastenruuista ole lisäaineita.
Vai ei ole valmisruoka lapsen ainut ravinto, väittäisin että taitaa olla.
Valitettavasti. - Tehkää jotain!
"Ei saa syyllistää äitejä", totesivat äsken radiossa.
No jopas löytyikin näkökulma.
Kukaan ei ajattelekaan syyllistää elintarviketeollisuutta, jota verovaroin tuemme, että se tekee meille ihmisella vahingollisia ruuankaltaisia tuotteita.
Eikä niitä tahoja, joiden tulisi valvoa elintarviketeollisuutta.
Mehän ollaan kohta kuin Kiinassa, kaikki muistavat sikäläisen äidinmaitovastikekohun, jossa maitoon oli lisätty melamiinia.
Siellä putosivat päät, meillä vain silitetään päätä.- no-psa
Tuossa on nyt siis kyse siitä, että vauvoille syötetään liian suojattua ruokaa eli ei altisteta riittävästi mahdollisille allergeeneille ja toisaalta ei myöskään ruokamyrkytyksille tai lievemmille ongelmille. Rintaruokinta pääasiallisena ravintona mahdollisimman pitkään on yksi lapsen turva infektioi jutuissa ja suht puhdas, muttei steriili koti. Käsienpesutradittiota ei kannata hävittää.Koirat ja kissat saavat valmisruokia, mutta ainakin koirat saavat useimmiten käyttäytyä lajityypillisesti ulkona ja karaistuvat mm. toisten koirien hännänalusten tuotoksiin ja nuuskivat kivet ja pensaat ja puitten rungot ja kuopivat maata ja nappaavat kiinni myyriäkin ja syövätkin jos isännät ja emännät ovat höveliä.
- koko ruokateollisuus
Ruokateollisuus tekee yhteistyötä lääketeollisuuden kanssa, joten ihmiset pitää saada sairaiksi jotta on markkinoita joille lääkkeitä myydä. Tämä kannattaa aloittaa jo varhain eli vauvasta asti.
Samaan aikaan taivaallemme suihkutetaan Al/Ba-yhdisteitä jotka ovat vahvoja myrkkyjä ja ei media niistä mainitse. Tässä vastuussa on Ilmatieteenlaitos.- Järkyttävä tilanne
No en tiedä tuosta mitään, mutta sen tiedän, että jotain on pahasti vialla, kun elintarviketeollisuus suoltaa verovaroin tuettuna tällaista skeidaa ihmisten syötäväksi.
- tuonne siis:
Järkyttävä tilanne kirjoitti:
No en tiedä tuosta mitään, mutta sen tiedän, että jotain on pahasti vialla, kun elintarviketeollisuus suoltaa verovaroin tuettuna tällaista skeidaa ihmisten syötäväksi.
Jos sinulla on lapsia niin en olisi huolissani vielä noista ruoan myrkyistä sillä akuutimpi ongelma on kemikaalit joita Ilmatieteenlaitos on mukana levittämässä päällemme.
"Turusta marraskuussa 2010 kerätyistä sadevesinäytteistä löytyi bariumia 95 µg/l, alumiinia 72 µg/l ja magnesiumia 960 µg/l. Lyijyä oli vesinäytteissä 2 µg/l. Luminäytteistä löytyi maaliskuussa 2011 rikkiä 410 µg/l."
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4id=940..&id=1262
Tuolta lisää tietoa:
http://ytimessa.org/kemi.html
Tilanteesta on informoitu valtamediaa, mutta he ovat mukana tässä jutussa. - sijoittaja68a
Ja jokainen joka epäilee tuota valheeksi ettei ruokateolllisuudessa ole kytköksiä lääketeollisuuteen elää mikä mikä maassa. Homma on juuri niin raakaa. Ei ole yhden tai kahden firman pääomasijoitta sekä ruokatalon että lääkefirman hallituksessa. Ruokateollisuus todellakin tekee ruokaa joka sairastuttaa syöjänsä, lääketeollisuus pääsee myös osingoille tässä. Tämä on minusta täysin luonnollista. Jos minulla ei olisi minkäänlaista moraalia niin hitto soikoon, tuohan olisi aivan takuuvarma asia jota sijoittajana hakisin! En tällä hetkellä ole sijoittanut kumpaakaan, mutta tiedän kuinka julmaa peli on sijoitusmaailmassa. Keinottelun avulla viljan hinta kolminkertaistai vuoden sisällä tuossa 2007 taitteessa. Todellisuudessa viljan kysyntä ei lisääntynyt dramaattisesti, se pelattiin vain tekaistuisti ylös futuureilla ja lyhyeksi myynneillä. Kun eräältä suursijoittajalta kysyttiin että miltä tuntuu kun afrikkalaisilla ei ole enää varaa ostaa viljaa, kun ennen oli edes vähän rahaa ruokaa. Kaveri vain vastasi että "tilanne on mikä on, ei minua kiinnosta". Nyt sama on tapahtunut kahville, sen hinta on pelattu ylös. Viljelijä ei saa senttiäkään enempää. Ruokateollisuus on mahtava ala sijoittamiselle, ja vielä mahtavemmaksi osakesalkun saa kun sinne lisää lääkefirmoja. Kun asefirman toimitusjohtaja siirtyy lääketeollisuuden johtoon niin voi ymmärtää homman moraalin.
- RAHA KELPAA AINA!
Näin on! Rahamarkkinatalouskasvupohjainen pakkopullajärjestelmä on julma ja toimii kylmän laskelmoidusti. Me ihmiset ja luonto olemme pelkkiä shakkinappuloita tälle valtamedian suojatille. Media valehtelee rahaa vastaan, kuin moni muukin meistä tekisi isosta tukusta helppoa pätäkkää ja/tai mehevien etuuksien säilyttämistä.
Pieni valkoinen valhe siis kannattaa ja on saavuttanut päivän trendin statusarvon.
Sairas=lääkitty. Yksinkertaista. - Täsmennystä edell...
RAHA KELPAA AINA! kirjoitti:
Näin on! Rahamarkkinatalouskasvupohjainen pakkopullajärjestelmä on julma ja toimii kylmän laskelmoidusti. Me ihmiset ja luonto olemme pelkkiä shakkinappuloita tälle valtamedian suojatille. Media valehtelee rahaa vastaan, kuin moni muukin meistä tekisi isosta tukusta helppoa pätäkkää ja/tai mehevien etuuksien säilyttämistä.
Pieni valkoinen valhe siis kannattaa ja on saavuttanut päivän trendin statusarvon.
Sairas=lääkitty. Yksinkertaista.Kyllä se suurisuinenkin "deepthroatti" vaikenee rahasta.
- Ikuinen kiertokulku
sijoittaja68a kirjoitti:
Ja jokainen joka epäilee tuota valheeksi ettei ruokateolllisuudessa ole kytköksiä lääketeollisuuteen elää mikä mikä maassa. Homma on juuri niin raakaa. Ei ole yhden tai kahden firman pääomasijoitta sekä ruokatalon että lääkefirman hallituksessa. Ruokateollisuus todellakin tekee ruokaa joka sairastuttaa syöjänsä, lääketeollisuus pääsee myös osingoille tässä. Tämä on minusta täysin luonnollista. Jos minulla ei olisi minkäänlaista moraalia niin hitto soikoon, tuohan olisi aivan takuuvarma asia jota sijoittajana hakisin! En tällä hetkellä ole sijoittanut kumpaakaan, mutta tiedän kuinka julmaa peli on sijoitusmaailmassa. Keinottelun avulla viljan hinta kolminkertaistai vuoden sisällä tuossa 2007 taitteessa. Todellisuudessa viljan kysyntä ei lisääntynyt dramaattisesti, se pelattiin vain tekaistuisti ylös futuureilla ja lyhyeksi myynneillä. Kun eräältä suursijoittajalta kysyttiin että miltä tuntuu kun afrikkalaisilla ei ole enää varaa ostaa viljaa, kun ennen oli edes vähän rahaa ruokaa. Kaveri vain vastasi että "tilanne on mikä on, ei minua kiinnosta". Nyt sama on tapahtunut kahville, sen hinta on pelattu ylös. Viljelijä ei saa senttiäkään enempää. Ruokateollisuus on mahtava ala sijoittamiselle, ja vielä mahtavemmaksi osakesalkun saa kun sinne lisää lääkefirmoja. Kun asefirman toimitusjohtaja siirtyy lääketeollisuuden johtoon niin voi ymmärtää homman moraalin.
Olet oikeassa...valitettavasti.
Rahastahan tässäkin on taas kyse ja ahneudesta.
Ihminenhän on uusiutuva luonnonvara, jonka avulla on helppo tehdä bisnestä.
- Tehkää ruokaa!
Lähikauppias oli ilmeisesti huomannut ohjelman: kaikki "lastenruokamätöt ja ihmevellit" olivat alennuksessa äsken.
En pysty käsittämään miksi ihminen tarjoaa puolustuskyvyttömälle lapselleen näitä lämmitettäviä mättöjä?- Mummo1952
Poikani ja miniäni (eronneet) ovat koko ikänsä syöneet ja syöttäneet lapselleen teollisvalmisteisia eineksiä. Eivät kuulemma jaksa työpäivän jälkeen itse tehdä. Kumminkin aina on rahasta pula ja itse tekemällä saisi halvemmalla.
Kun lapsi mummolassa saa tavallista kotiruokaa (itse tehtyä) ihmettelee, miten hyvää on ja santsaa.
Ei taida elinaikaennuste näillä olla kovin hyvä.
- 1-vuotiaan äiti
siis mikä juttu tää on, en ole kuullutkaan, tarkoitatteko näitä pilttipurkkeja ja valmispuurojauheita, vai mitä?
Mitä niissä siis on huonoa ja kiellettyä?
Voitteko kertoa tai laittaa linkin siihen mistä kerrotaan aiheesta?- huomm..
aloittaja laittanut jo.. mut tässä viel: http://www.iltalehti.fi/ruoka/2011100614521189_ru.shtml
- TV2 Matts Dumell
Linkki löytyy aloituksesta ja ohjelma on varmaan katsottavissa Areenasta.
Herkullisia?
Hyvä 1-vuotiaan äiti: ovatko "piltit" ym. pienten valmisruuat mielestänne maukkaita? Vaikka niissä ei olisi mitään lisäaineita ja vaikka ne olisi kuinka hygieenisesti valmistettuja, söisittekö Te ja muu perhe mielellänne niitä?
Itsestäni ne ovat kamalan makuisia, marja- ja hedelmäsoseet tosin menettelevät.- rauhoitutaanpa nyt
huomm.. kirjoitti:
aloittaja laittanut jo.. mut tässä viel: http://www.iltalehti.fi/ruoka/2011100614521189_ru.shtml
Noitahan on syöty kymmeniä vuosia. 50-luvulta asti. Jos nyt vasta on havaittu nousua allergioissa ja diabeteksessa, kannattaa ehkä etsiä syytä jostain muualta kuin vauvanruuista. Vauvanruokia valmistavat yritykset itsekin taitavat suositella täysimetystä ainakin puoleen vuoteen saakka.
Toivoisin kriittisyyttä myös siihen, miten aletaan mustamaalata tuotteita. Nykyaikana tämä hysteria elintarvikkeiden ympärillä on jotain niin eeppistä jo.... - Rauhoittunut
rauhoitutaanpa nyt kirjoitti:
Noitahan on syöty kymmeniä vuosia. 50-luvulta asti. Jos nyt vasta on havaittu nousua allergioissa ja diabeteksessa, kannattaa ehkä etsiä syytä jostain muualta kuin vauvanruuista. Vauvanruokia valmistavat yritykset itsekin taitavat suositella täysimetystä ainakin puoleen vuoteen saakka.
Toivoisin kriittisyyttä myös siihen, miten aletaan mustamaalata tuotteita. Nykyaikana tämä hysteria elintarvikkeiden ympärillä on jotain niin eeppistä jo....Se 50-luvun maissi ei ollut se maissi, mitä nykyään tungetaan joka elintarvikkeeseen.
Ja lisäaineidenkin käyttöhän on ihan samaa mitä 50-60-luvuilla... ja ruokateollisuudessahan johtoportaassa ovat enkelit... sehän on äitien tekemää ruokaa niinkun Saarioisten mainoksessa! - PopCornia
Rauhoittunut kirjoitti:
Se 50-luvun maissi ei ollut se maissi, mitä nykyään tungetaan joka elintarvikkeeseen.
Ja lisäaineidenkin käyttöhän on ihan samaa mitä 50-60-luvuilla... ja ruokateollisuudessahan johtoportaassa ovat enkelit... sehän on äitien tekemää ruokaa niinkun Saarioisten mainoksessa!Maissi on eläinten rehu, jolla saadaan nopeasti painoa lisää.
Ihmisen ei pitäisi syödä maissia, mutta valitettavasti sitä tosiaan tungetaan joka paikkaan mitä ihmeellisimmissä muodoissa.
- 25
Ei voi olla totta että nyt vasta heräätte!!! En ole koskaan syöttänyt noita myrkkyjä lapsilleni ja tajusin jo 20v.sitte. Tänäpäivänä nämä kaikki syövat ja allergiat johtuu siitä että ihmiset syöny säilöntäaineita ja nyt se alkaa näkyyn. Eihän me edes maaduta ku kuolemme. Olemmehan niin hyvin SÄILÖTTYJÄ!!!!
- ................
Missä kohtaa jutussa sanottiin jotain lisäaineista ja niiden yhteydestä sairauksiin?
- ................
................ kirjoitti:
Missä kohtaa jutussa sanottiin jotain lisäaineista ja niiden yhteydestä sairauksiin?
täyssäilykkeisiin ei käytetä säilöntäaineita (lisäaineita)...
- Yhteys on
................ kirjoitti:
Missä kohtaa jutussa sanottiin jotain lisäaineista ja niiden yhteydestä sairauksiin?
Yhteydestä puhuttiin tv-ohjelmassa.
Katso ohjelma Areenasta.
- JRnen
On sitä purkkijuomissakin E-sitä-ja-tätä. Esim E-tanolia ja vaikka mitä. WAARALLISTA sekin on ;-D
- Divaaniherra
No mikä sen kotiruuan tekee muka paremmaksi. Säilöntäaineet ovat myös ihan tavallisia luonnollisia aineita ja joku lisäainehössötys nyt on aivan turhaa, kun ihmiset lääkitsevät itseään koko ajan kaikenmaailman kipulääkkeillä ja antibiooteilla ja istuvat päivät pitkät ja pelkäävät kaikkea mahdollista.
Jos ei kiinnosta syödä kaupan ruokia niin älä syö, mutta outoa mennä tuomitsemaan niitä sairauksien aiheuttajiksi.
Oma poikani on syönyt ikänsä valmisruokia ja on terveempi kuin koko muu ikäryhmä, on myös kehittynyt ja kasvanut ikätasoa paremmin. Syö myös valmisvitamiineja ja hivenaineita ja ulkomaisia kasviksia ja hedelmiä enemmän kuin kasvissyöjä. Myös kotimaista viljatuotetta kuluu.
Kotiruokaakin sillöin tällöin lisänä kun maistuu ja kun on laadukasta kotiruokaa.
En nimittäin usko että äidit kotona valmistavat aina laadukasta ja ravinto-ravinnerikasta kotiruokaa, vaan aina sitä vehnä-lihamössöä ja sokeria, joka on ihan yhtä epäterveellistä kuin saarioisten mätöt.
Sokeri ja vehnä ja liialliset kalorit ja istuminen sisätiloissa sairastuttavat suomalaisia! - öörk
Divaaniherra kirjoitti:
No mikä sen kotiruuan tekee muka paremmaksi. Säilöntäaineet ovat myös ihan tavallisia luonnollisia aineita ja joku lisäainehössötys nyt on aivan turhaa, kun ihmiset lääkitsevät itseään koko ajan kaikenmaailman kipulääkkeillä ja antibiooteilla ja istuvat päivät pitkät ja pelkäävät kaikkea mahdollista.
Jos ei kiinnosta syödä kaupan ruokia niin älä syö, mutta outoa mennä tuomitsemaan niitä sairauksien aiheuttajiksi.
Oma poikani on syönyt ikänsä valmisruokia ja on terveempi kuin koko muu ikäryhmä, on myös kehittynyt ja kasvanut ikätasoa paremmin. Syö myös valmisvitamiineja ja hivenaineita ja ulkomaisia kasviksia ja hedelmiä enemmän kuin kasvissyöjä. Myös kotimaista viljatuotetta kuluu.
Kotiruokaakin sillöin tällöin lisänä kun maistuu ja kun on laadukasta kotiruokaa.
En nimittäin usko että äidit kotona valmistavat aina laadukasta ja ravinto-ravinnerikasta kotiruokaa, vaan aina sitä vehnä-lihamössöä ja sokeria, joka on ihan yhtä epäterveellistä kuin saarioisten mätöt.
Sokeri ja vehnä ja liialliset kalorit ja istuminen sisätiloissa sairastuttavat suomalaisia!Divaaniherra puhuu paljolti asiaa: liikakalorit ja liikahiilarit sekä maleksiminen sisätiloissa. Nyt lenkille tihkusateeseen!
- Rauhoittunut
Divaaniherra kirjoitti:
No mikä sen kotiruuan tekee muka paremmaksi. Säilöntäaineet ovat myös ihan tavallisia luonnollisia aineita ja joku lisäainehössötys nyt on aivan turhaa, kun ihmiset lääkitsevät itseään koko ajan kaikenmaailman kipulääkkeillä ja antibiooteilla ja istuvat päivät pitkät ja pelkäävät kaikkea mahdollista.
Jos ei kiinnosta syödä kaupan ruokia niin älä syö, mutta outoa mennä tuomitsemaan niitä sairauksien aiheuttajiksi.
Oma poikani on syönyt ikänsä valmisruokia ja on terveempi kuin koko muu ikäryhmä, on myös kehittynyt ja kasvanut ikätasoa paremmin. Syö myös valmisvitamiineja ja hivenaineita ja ulkomaisia kasviksia ja hedelmiä enemmän kuin kasvissyöjä. Myös kotimaista viljatuotetta kuluu.
Kotiruokaakin sillöin tällöin lisänä kun maistuu ja kun on laadukasta kotiruokaa.
En nimittäin usko että äidit kotona valmistavat aina laadukasta ja ravinto-ravinnerikasta kotiruokaa, vaan aina sitä vehnä-lihamössöä ja sokeria, joka on ihan yhtä epäterveellistä kuin saarioisten mätöt.
Sokeri ja vehnä ja liialliset kalorit ja istuminen sisätiloissa sairastuttavat suomalaisia!Hei.... katotaan 10-20 vuoden päästä. Sitä paitsi tutkimuksia ei kumota poikkeustapauksien kanssa.
Ja luonnollisista aineista sen verran, että koko kasvi on nykyään luonnoton -geenimanipuloitu. Jollet tiedä, miten ja miksi se aiheuttaa ja mitä, ota selvää.
Esimerkiksi antibioottihan on juu "luonnollinen". Tiedät kuitenkin mitä tapahtuu, kun sitä on lihassa (kyllä, myös siinä josta kotona ruoka valmistetaan valitettavasti) ja se siirtyy ihmisiin ja resistenttejä bakteerikantoja syntyy.
Voit myös huviksesi etsiä transrasvoista tietoa.
- Kannanotto
Ei säilöntäaineille!
- E10
kyllä säilöaineille, ei sokerille ja lihalle ja vehnälle ;)
- ................
kyllä ruokamyrkytyksille ja ruokamyrkytyksistä johtuville kuolemille (esim. botuliinimyrkytys jne. ) :D
- Uskokaa jo
Eliitti steriloi ihmisiä rokotteilla ja myrkyillä.
- ne perkeleet
Onhan se kätevää vähentää väestöä rokotteilla ja myrkyillä, niistä kun saa vielä rahaa ja lääkkeet myyvät.
- Alaspeukuttajille
Rakkaat äidit kiitos että huolehditte Suomen tulevaisuudesta! Toivottavasti opetatte lapsillenne myös käytöstapoja ja arvomaailman.
Mutta mutta. Maailmassa vallitsee ilkeä eliitti joka ei pidä ihmiselämää missään arvossa. Tätä agendaa edustaa mm. Vihreät.
Bill Gates itse myönsi kameralla rokotteiden käytön ihmiskunnan steriloimiseen ja väestön surmaamiseen. Katsokaa ja hämmästykää.
"CO2 uhkana ihmiskunnalle, rokotteilla ihmisten määrä alas miljardeilla"
http://www.youtube.com/watch?v=WUJMR3BUm2s
Tämä elämän kannalta välttämätön kaasuko uhkana ihmiskunnalle? Agendaa seuraa myös arvokato, homoseksuaalisuus, sekottelukekkerit, maailmanhallitus, valtiontuhoajaiskekkerit jossa raiskataan identiteetti ja perhe aivan ruttusalle jne.
Ottakaa opiksenne rakkaat äidit ja isät. - 3453
Alaspeukuttajille kirjoitti:
Rakkaat äidit kiitos että huolehditte Suomen tulevaisuudesta! Toivottavasti opetatte lapsillenne myös käytöstapoja ja arvomaailman.
Mutta mutta. Maailmassa vallitsee ilkeä eliitti joka ei pidä ihmiselämää missään arvossa. Tätä agendaa edustaa mm. Vihreät.
Bill Gates itse myönsi kameralla rokotteiden käytön ihmiskunnan steriloimiseen ja väestön surmaamiseen. Katsokaa ja hämmästykää.
"CO2 uhkana ihmiskunnalle, rokotteilla ihmisten määrä alas miljardeilla"
http://www.youtube.com/watch?v=WUJMR3BUm2s
Tämä elämän kannalta välttämätön kaasuko uhkana ihmiskunnalle? Agendaa seuraa myös arvokato, homoseksuaalisuus, sekottelukekkerit, maailmanhallitus, valtiontuhoajaiskekkerit jossa raiskataan identiteetti ja perhe aivan ruttusalle jne.
Ottakaa opiksenne rakkaat äidit ja isät.Hienosti toiminutkin toi sterilointi kun väestönkasvu räjähtää räjähtämistään :D
- älä hätäile
3453 kirjoitti:
Hienosti toiminutkin toi sterilointi kun väestönkasvu räjähtää räjähtämistään :D
Se on aloitettu vasta 70-80 luvulla.
- Tilastot eri mieltä
3453 kirjoitti:
Hienosti toiminutkin toi sterilointi kun väestönkasvu räjähtää räjähtämistään :D
Valitettavasti tuokin Vihreiden ihmisvastaista propagandaa. Väestökasvu EI ole räjähtänyt olleskaan.
- ki
Tilastot eri mieltä kirjoitti:
Valitettavasti tuokin Vihreiden ihmisvastaista propagandaa. Väestökasvu EI ole räjähtänyt olleskaan.
Kaikki tiedotusvälineet kun on saman tahon hallussa, sieltä voidaan suoltaa mitä valetta tahansa ja ihmiset uskovat. Mihinkään uutisointiin ei voi enää luottaa tänä päivänä.
- Rauhoittunut
3453 kirjoitti:
Hienosti toiminutkin toi sterilointi kun väestönkasvu räjähtää räjähtämistään :D
Katso länsimaita! Onko väestönkasvu räjähtänyt?
Kolmansissa maissa väestönkasvu onkin toki räjähtänyt. Sillä ei eliitille ole niin merkitystä, koska kouluttamatonta porukkaa on aina helpompi orjuuttaa. Ongelmana olemme me, koulutettu (näköjään valitettavasti ei enää niin kovin fiksu) sakki.
- lisäainetta lisää
kissoille ja koirille ei tarvitse maksaa eläkettä.
- Hui kamalaa
Myös syntyminen on hengenvaarallista. Elämiseen kun kuolee jonakin päivänä.
- Ratto-Raili
Niih, sitä pääsee ihminen.Hik, joko ylähä taikka alaha olipa säilöntäaineita taikka ei.
- Osta lisää!
Mutta sen syntymän ja kuoleman välillä nämä ahneet roistot myrkyttävät sinut ja lapsesi.
Niin hyvin on opetus mennyt perille, ettet edes hätkähdä.
Kaltaisesi tontut kulkevat elämän läpi kuin uhrilampaat. - you don't say
Tämähän ihan vavahduttaa lukijaa. Miten estäisimme syntymisen? Voi ei, sehän tarkoittaa lopulta lajin sukupuuttoa. Oikea noidankehä!
Oikeesti, tämä useiden ihmisten ajattelu on f***ed up.
- yh66
Tyttäreni luki tänään tästä aiheesta ja totesi että sen takia hänellä ja veljellä ei oo ikänään ollu allergioita eikä muutakaan sairauksia kun minä tein itse kaikki ruuat kun he olivat pieniä enkä ostanu valmisruokia enkä kyllä osta vieläkää. tyttärelläni on puolen vuoden ikäinen vauva, aiko lopettaa valmisruokien oston ja tehdä itse ruuat.
- Syyhy-Saimi vm.1947
Hmm,miks mulla sitten on allergia?
- lastenlasten puolest
valmisruuat on vedetty tuotantolinjassa niin monen prässin läpi ,eeti kenenkään kannata niitä jatkuvasti syödä.Minunkin suuri perheeni on kasvanut terveeksi ,kotiruualla.Pitää vain nähdä hieman vaivaa itsekkin ruuan tekemisessä .Metssässä taitaa harva enään liikkua marjastus aikaan.Sinne jää paljon hyvää ja arvokasta ruokaa.Onko helppo elämä tehnyt ihmisistä laiskoja.Kaikki pitäis olla niin valmista..eikö tekeminen ole yksi elämän elossa pitävä voima.Kannattaa todella olla kiinnostunut ,myös siitä mitä syö ja millä koneet käy.Paras aloittaa mummo sota lastenlasten puolesta.Tervettä väkeä tarvitaan jatkossakin.
- Rauhoittunut
Syyhy-Saimi vm.1947 kirjoitti:
Hmm,miks mulla sitten on allergia?
Valmisruoat ovat yksi tekijä, mutta allergiasi voi olla peräisin ihan siitäkin, että et saa ylipäätään oikeaa ruokaa. Geenimanipulointi ja rehukasvatettu liha ovat sellaisia, että ne vaikuttavat elimistöön.
Rokotteet ovat ehkä omimpiaan sotkemaan immuunijärjestelmän. Kai sinä ne olet "muistanut" ottaa kuten "kunnon ihmisen" tulee
- KookosGee
Tuossa IL:n jutussa ei puhuttu lisäaineista kyllä yhtään mitään, vaan siitä, että luonnollinen altistus mikrobeille jää puuttumaan, ja tämä vaikuttaa immuunijärjestelmään. Varmasti kotona laitetussa ruuassa mikrobitasot on kohdallaan, mikäli kysymyksessä ei bakteerikammoiset siivousfriikit, jotka desinfioi keittiön kynnyksetkin.
Siitä vaan vauvat eteiseen imeskelemään tohveleita, homma hoituu sillä ;-)- Fiksu tekee ruokaa
Kyllä siinä puhuttiin lisäaaineista, vahventeista ja emulgointiaineista sekä erilailla muunnelluista tärkkelyksistä.
Mutta tottahan se on, että elintarviketeollisuus tuottaa verovaroin tuettuna ruuankaltaisia aineita, joita jotkut onnettomat sitten syövät ja syöttävät lapsilleenkin.
Miksi lasteruuat olisivat poikkeus kaikkien lihajalosteiden, eineksien ja muun roskaruuan ohella?
- huppuppuuii
"Miksi koiran- ja kissanruuat eivät saa sisältää mitään niistä aineista, joita lasten purkkiruuat sisältävät?"
Ehkä eläimet jättävät syömättä sellasen ruuan missä on aspartaameja jne, mutta sama paska kelpaa taas ihmisille. - Mietiskelin tässä
Ei taida elämästä hengissä selvitä.
- Vauva ja hygienia
Minulle sanottiin kun kysyin hygienista kotona että vauva tottuu kodin bakteereihin jos ne niin sanottuja normaaleja. Kodin bakteerikanta erilainen kuin sairaaloissa
joten ei tarvitse samanlaista hygieniaa. Siten vauva saa normaali vastustus kyvyn
kun ei liikaa suojella kaikelta niin tarkkaan. Tutia ei tosin puhdisteta äidin suussa ! Tietenkin vaarallisilta asioilta suojeltava. Siihen aikaan tehtiin vauvan ruuat itse ja oli ohjeet raviinosta ja vitamiineista joita vauva tarvitsi. Lisäksi tämä oli jo kymmeniä vuosia sitten saatu neuvo :)
Silloiselta kätilöltä !- kr
Ihmisellä on loistavasti toimiva immuunijärjestelmä, jos sitä ei mennä sotkemaan rokotteilla ja kaiken maailman lisäainepaskoilla.
- Kelpaa Syödä
EVIRA on teollisuuden ja kaupan etujärjestö.
- Hyvin oivallettu.
Se on varmaa.
Ihmisten hyvinvoinnin ja tueteturvallisuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.
Hyvin oivallettu.
- hmm.
Ehkä pitäisi tehdä terveellisempiä purkkiruokia, joissa on kaikki ainekset mitä tarvitaan. Aikuisten valmisruoatkin tuntuu olevan pihvien ja pyöryköiden osalta teurasjätettä, esim. jänteitä. Miten kukaan luulee että kuluttaja syö sellaista?! Kuin pakon edessä.
- Rauhoittunu
Kauheata katsoa aina kaupassa edellämenijöitä. Joo, kamalaa jonkun mielestä mutta ihan tietoisesti "kyylään" muiden ostoksia julkisella paikalla vähän katsoakseni, mitä yleensä ihmiset ostaa.
Rasvattomia ja kevyteineksiä...niitä on lähes AINA ostoslistalla. Tosin ei aina mainitsemiasi teurasjätteitä.
Kysymykseesi "Miten kukaan luulee" vastauksena voisin antaa kertomuksen viimetalvelta. Ystäväni kanssa mentiin kauppaan. Sanoin, että hän pääsee pian näköalapaikalle jos ahtaa itsensä joka päivä täyteen eineksiä.
Vastauksena oli että "ei niitä saisi myydä jos ne olisivat vaarallisia". Ja tämä kakkapökäle tuli siis akateemisen ihmisen suusta. Osoitin hänelle guacamole-purkkia ja näytin paljonko siinä on avokaadoa (guacamole tehdään avokaadosta). Avokaadoa 0%.
- kotipuutarhurikokela
Kyllä ihmisistäkin välitetään niin kuin eläimistäkin (EI SIIS ALOITETA vastakkainasettelua ihmiset/eläimet taas), mutta välittäjillä ei ole valtaa eikä rahaa niin paljon kuin kaupallisilla tahoilla.
Kauppa se on joka kannattaa ja näyttää siltä, että ehdot ovat kauppiaiden käsissä melko tyystin. Ellei ihmiset ala vähitellen ostaa niitä kalliimpia ja vaarattomampia tuotteita, on turha inistä. Tietysti voidaan miettiä, miksi terveelliset tuotteet ovat kalliita.
Tosin eivät esim. kotipuutarhojen omenat ole erityisen kukkarolle käyviä. Niitä monet antavat joillakin asuma-alueilla naapureille, jotka vain haluavat kerätä. Tai onko vaikkapa kotimainen kukkakaali hirvittävän hintaista, porkkanapussi, peruna..?- Rahat ei riitä
Kiitos Kataisen hallituksen veropaketin, ei meillä ole varaa syödä puhdasta ja hyvää ruokaa.
Kuinka monen lapsiperheen ruokapöydässä syötiin tänään makaronia ja ketsuppia...jos yleensä syötiin yhdessä?
- silmät avautuivat
http://www.telkku.com/programtable/show/0/20111005
Kannattaa katsoa tuo ohjelma..- silmät avautuivat
Niin, eipä näkynyt llinkissä ohjelma... Silminnäkijä: koiranruokaa lapsille tai sinne päin.. klo 22.. tv2
- loppu sekin nyt
Ja minäkin olen syönyt luumusosetta kun olen ajatellut ettei se ainakaan ole
terveydelle vaarallista kun se on lapsen ruokaa.- Ulos purkista
Niin minäkin ja laittanut smoothieen mangososetta, mutta en laita enää.
- ruokamyrkytys
"Miten voi olla mahdollista, että koiran- ja kissanruuat eivät saa sisältää mitään niistä aineista, joita lastenruuat sisältävät?"
Luin joskus jostain että syy on niinkin raadollinen etteivät eläimet voi lukea tuoteselostetta ja valita.
"Ikävä kyllä Suomessa koululääketiede ei juurikaan kiinnitä huomiota ihmisen ravitsemukseen. "
Ei pidä paikkaansa. Diabetes (II-tyyppi, ns. aikuisiän diabetes) ja ylipaino on sen tason ongelmia että niihin on pakko kiinnittää huomiota. Tiedä sitten mitä aloittaja "koululääketieteellä" tarkoitti.
IL artikkeli
"Runsas täyssäilykkeiden syönti voi heikentää lapsi immuunijärjestelmää, koska hän ei saa luonnollisia mikrobeja." Voi olla näin, tai sitten ei. Kohtuus kaikessa. Kuten aspartaamikin saattaa olla yhteydessä syöpään. Kukaan ei kumminkaan pakota juomaan joka päivä litra tolkulla makeutusainelimua.
Divaaniherralla oli todella hyvä viesti, kannattaa lukaista. Isompia ongelmia todellakin on liikunnan puute, ylenpalttinen istuminen sekä myöhemmin lihominen. Lisäksi nyky-yhteiskunnan siisteyskäsitykset alkavat olla sen verran huimia, että ne lisäävät omalta osaltaan mm. allergioita ja astmaa.- Onneksi olkoon!
No sinut on systeemi hyvin kouluttanut olemaan ajattelematta omilla aivoillasi.
- Rauhoittunu...
"Luin joskus jostain että syy on niinkin raadollinen etteivät eläimet voi lukea tuoteselostetta ja valita."
Toi on totta. Vauvathan osaa lukea juu...
- Laiskojako kaikki?
Ikäänkuin muksulle olisi vain 1 vaihtoehto- valmisruoat. Näin ei ole, joten kaikki kitinä valmisruuista on turhaa. Turha vanhempana vedota edes kiireiseen nykyaikaan, jos pikkulapselle ei viitisitä itse laittaa ruokaa aineksista, joissa ei taatusti ole mitään haitallista!
- n.ikki
Aikoinaan -80 luvun puolessa välissä syötin kahta lasta, kotiruualla.
Tottakai ruuanlaitto oli työläämpää ja sitovampaa kuin
niillä äideillä, joilla oli kaapit täynnä parin desinlasipurkillisia mössöjä.
Sanoivat, että purkit on niin käteviä käyttää. Kyllä, sitähän ne olivat.
Notkuivat ensin kaupan hyllyllä ja sen jälkeen kaapissa, monta vuotta.
Mikä ruoka ilman lisäaineita tai muita poppaskonsteja säilyy purkissa
monta vuotta ? lapsilla ei mitään allergioita ei sairauksia. Kyllä se niin
on, että sitä olet, mitä syöt - yhtenä osana ihmisen elämää. Onneksi en syöttänyt tyttärelleni lainkaan purkkiruokaa, vaan tein kaiken itse ja hain vielä suoraan tuottajalta. Nimittäin sairauksia on seurannut jo punkin puremasta. En kestäisi sitä syylisyyden tunnetta. Onneksi on ollut joskus järki päässä.
- Kenen joukoissa...
Mutta ylläpito puuttuu, koska rapsaise plussat pois kirjoituksilta.
Jäljet johtavat... - mustikkasuu ; )
Kehdosta hautaan..... kaikenlaista mössööö tunnketaan kurkusta alas. Samalla viivalla joskus kaikki ollaan ja mitään ei ole tehtävissä. mutta mutta
todella kurjaa katsottavaa purkki mikroon ja suoraan purkista suuhun ( ei vaivauduta edes lautaselle laittaa ) voi näitä uusavuttomia. mistä maksetaan Vettä joissakin purkkiruuissa puolet. Kyllä niihin joutuu kaikennmaailman sakeuttamisaineet laittaa. Voi niitä vauva parkoja jotka ei itse voi vaikuttaa mitä suuhun työnnetään. Herätkää vanhemmat. Ajatella niita raskasmetalleja mitä ohjelmassa mainittiin oliko ihan peräti arsenikkia ja uuraani sekä paria muuta. Kyllä maksakin joutuu jo pienenä aika kuormitukselle. Todella ihmetyttää se etteikö osata enää tehdä kunnon kotiruokaa josta lisäaineet ainakin pois. Itse en eineksiin kyllä sorru. Tulehan kasviksetkin ala denteksi ihan paistinpannullakin pikaiseen samalla lapselle niinkuin vanhemmillekin. Vaihtoehtoja on pilvipimein kotimaisissakin vihanneksissa, kasviksissa sekä juureksissa tarjonnan ja hinnankin mukaan valittavaksi. Eikä varmaan tule niin kalliksi kuin" vesipurkit". Marjaretkille vaan ja vielä ainakin toistaiseksi puhtaita luonnonmarjoja pakkaseen vaan poimimaan ja niista sosetta tekemään. Ilmaiseksi saa ja vielä ulkoilu sekä luonnon ihmeellinen rauha vielä vaivan palkaksi.Herätkää ulos ylos ja lenkille luontoon. Kaikessa ruuassahan on varmaan jotain epäsopivaa, mutta olisi hyvä ainakin minimoida riskit. - Epäile Väinen
"Marjaretkille vaan ja vielä ainakin toistaiseksi puhtaita luonnonmarjoja pakkaseen"
Kuinkahan puhtaita nuo luonnonmarjatkaan enää ovat, kun on kaikenmaailman lähi- ja kaukolaskeumia, liikenteestä, teollisuudesta jne...? - terve järki päähän
Kannattaa tehdä ruoka ihan itse ja ostaa vihanneksia, juureksia ja hedelmiä "tylsimmästä" osasta kauppaa, joka on kuitenkin tärkein.
Kotimaisia kannattaa suosia, mutta ihmiset tarvitsee mm. sitrushedelmiä tai voi tulla keripukki.
Kannattaa katsoa Prisman lisäaine-info dokumentit. Aivan järkyttävää, mitä sieltä paljastuukaan. Säilykeherneitäkin värjätään, jotta ne näyttäisi tuoreilta. Punainen väriaine on peräisin termiittien verestä, maukasta vai mitä????
Lihaakin värjätään, jotta se näyttäisi houkuttelevammalta jne.
Ensinnäkin päivittäinen suolan tarve on todella pieni, vain n. tl päivässä. Kuinkas paljon sipseissä ja roskaruuassa onkaan? Suola on tärkeä verotuksen kohde. Ja melko ongelmallinen, sillä merivesiä haihduttamalla saadaan suolaa.
Hiukan sitä ravinto-oppia opiskelemaan ja tuoreita vihanneksia pöytään. Valmisruuat on perseestä.
Lapset on terveempiä jos syö alusta asti oikein. - ......
En normaalisti syötä lapsille muuta kuin kotiruokaa, mutta kerran olimme reissussa, joka venähti itsestä riippumattomista syistä ja lapsella kova nälkä. Ostin suuremmin tutkimatta jonkin ruokapurkin, jossa luki etiketissä "Lihaa ja kasviksia". Oletin siis purkin sisältävän lihaa ja kasviksia soseena, mutta kun luin jälkeenpäin tuoteselosteen, niin kaikki kasvimaailmasta peräisin oleva oli peruna ja sipuli, joita en kumpaakaan miellä kasvikseksi ruuassa. Eipä ole sen jälkeen tarvinnut purkkiruokia käyttää. Ei sillä, että yhdellä aterialla olisi niin valtava merkitys, mutta luottamus meni.
- Voi koululaislapsia!
Myös koiria ja kissoja säännöstellään tarkkaan. Niiden painoa ja kuntoa tarkkaillaan, mutta jotkut lapset syötetään hirveiksi läskeiksi, joita kiusataan koulussa, elleivät itse ala kiusaajaksi.
Kouluissa on käsittääkseni liikunnan määrä jopa yli kaksinkertaistunut sitten 90-luvun? - Tipi^
"puhdasta" kotiruokaa! Voitteko jokainen purkkiruokien pois jättämisen kehottajat sanoa että ostatte aina luomua että saatte perheelleenne sitä puhdasta ruokaa? Kuinka usein katsotte kaupassa tuoteselosteen kun mietitte ostatteko lihaa joka maksaa 2,45 vai lihaa joka maksaa 2,75? Mikä ero niissä on, toisessa on lisäaineet toisessa ei. Kaupan tuotteissa on myrkkyjä laidasta laitaan ni enpä menisi takuuseen siitä että juuri lasten purkki ruuat ovat niitä huonoinpia vaihtoehtoja. Kaikissa on hyvät ja huonot puolet. En syöttäisi lapselleni ruokaa joka on tehty lisäaineista (esim. oli mitä lihaa tahansa ni suurimpaan osaan on laitettu lisäaineita). Ostakaa vaan niitä omenoita jotka on täynnä kaiken näkösiä käsittely aineita, tehkää niistä sose lapsellenne. Vauvan ruuasta puuttuu bakteerit. Kotiruuassa on muut myrkyt. Ei ne niitä soseita niin hyvin tee kuin voisi, siihenhän menisi enemmän rahaa. Enemmän raaka-aineita, vähemmän sakeuttamisaineita. Kuitenkin niissä on ravinto-arvot kohillaan. Kaikkea kohtuudella on hyvä sääntö :)
- Penaali Antti
Ylleensä ruoissa on että 100g mössöä sisältää, esim. 12g proteiinia, 5g hiilaria, ja 0,1g razvaa. Mitä se loppu sitten on? Onko se avaruutta? Entä jos se onkin vaikka heinäpaalia?
- SM2xxWE
Punainen elintarvikeväri on kirvoista. Olen syönyt paahdettuja termiittejä. Ne olivat hyviä. Miksi monia ruuaksi kelpaavia aineita tai ruhon osia vieroksutaan? Hyvä jos kananahasta saadaan hyvän makuista ja syömäkelpoista. Turha syyllistää purkkuruokia käyttäviä. Jokainen olettaa lasten valmisruokien olevan terveellisiä, tai ainakin myrkyttömiä. Luomulla , jota itsekin suosin, on omat ongelmansa.
- kotiruokaa
se on sitä "terveysbisnestä" syö paskaa, sairastu, osta lääkkeitä..
ja v itut, en syö paskaa, enkä osta lääkkeitä...
käyttäkää vähän sitä päätänne, jos ei ole jo ihan einesmössöksi mennyt..
aivonne siis... vaikka ruualla lähtee nälkä, se ei välttämättä tarkoita sitä että se on monipuolista ravintoa.. - kun sais aitoa ruoka
Puuttua pitäisi!
maitokin pastöroidaan ja homogenisoidaan niin ettei siinä ole enää hyödyllisiä bakteereja mitä tarvitaan suolistossa. ja allergiat ja diabetes lisääntyy.
Ihmiset, syökää maitohappobakteereja!
meillä on hyvät ruoka-aineet. ne on pilattu liialla käsittelyllä säilyvyyden takia!- Intoleranssi
Tuliko laktoosi-intoleranssi sen myötä, että maitoa ryhdyttiin pastöroimaan ja homogenisoimaan? Tietääkö kukaan?
- Kaukana maidosta
Intoleranssi kirjoitti:
Tuliko laktoosi-intoleranssi sen myötä, että maitoa ryhdyttiin pastöroimaan ja homogenisoimaan? Tietääkö kukaan?
Elintarvikejättien meijerissä maito prosessoidaan täysin kuolleeksi.
Kaikki elävän maidon hyödylliset mikrobit tapetaan.
Ja kaupan kylmähyllyssä oleva maito on maitokuskin mukaan yli viikon vanhaa.
Jollainhan sekin on saatu säilymään?
Se on hyvä asia prosessin kannalta, mutta huono tuotteen käyttäjän kannalta.
Järkyttävin tuote on viemäriltä maistuva laktoositon maitojuoma.
Minulla on laktoosiintoleranssi, mutta käsittelemättömästä maidosta en saa oireita.
Lisätty C-vitamiinia -teksti hämmästyttää rasvattomassa maitotölkissä.
C-vitamiini on rasvaliukoinen?
- EI KIINASSAKAAN
"Miten voi olla mahdollista, että koiran- ja kissanruuat eivät saa sisältää mitään niistä aineista, joita lastenruuat sisältävät?"
Alappa sitten lukea koirien ja kissojen psykologiaa eli miten niiden kasvatuksessa on aina otettava niiden psyyke huomioon. Ai ai, vertaa lastenhoito Suomessa. Sairaalle lapselle sairaita hoitava hoitopaikka, jotta ei tartuta ja kun äiti ei ehdi jne.
Äidit nääs on Saarioisilla tekemässä RUOKAA LAPSILLE tai sitten KOIRILLE JA KISSOILLE!
Ei todellakaan kotieläimiä saa riepotella mihin vaan vieraalle, koska ne voi luonteeltansa HÄIRIINTYÄ. - jhvbjugvhyuvg
EN lue linkkejä Iltalehdesta, koska se on moraaliltaan täysin ala-arvoinen ja vaika toisin luulin, on myös Ilta-Sanomat.
- Ruokaa ruokaa
Voi hyvä ihme. Taas on koko katsojakuntaa vedätetty kunnolla ja haettu jutun juurta lasten kustannuksella.. Jokainen voisi itse lukea mitä tuotteet sisältävät, ei kannata heti provosoitua. Lasten liha-vihannesaterioissa, ainakaan kotimaisissa, ei ole MITÄÄN LISÄAINEITA. 1v ruokiin on lisätty vähän suolaa, nuoremmille ei edes sitä. Ruotsalaisen purkin kyljessäkin näkyi lukevan: Lastenruokiin ei lisätä mitään lisäaineita!
MOT:ssa luettiin korvikemaidon valmistusaineita, sieltä löytyikin sitten enemmän tekstiä. Vitamiineja ja aminohappoja eli lehmänmaidosta puuttuvia valkuaisaineita on varmasti pakko lisätä, koska lehmänmaidossa ei todellakaan ole kaikkea sitä tarpeellista, mitä äidinmaidossa on. Maidon osalta äidinmaito on ehdottomasti parasta ravintoa imeväiselle, mutta koska kaikkien ei ole mahdollista sitä saada, on korvike seuraavaksi parasta. Ennen korvikkeiden aikaa vauvoille juotettiin laimennettua lehmänmaitoa, vehnäjauhovelliä ja kauralimaa, siihen ei varmaankaan voida palata. Imetyksen ja hygieenisten korvikkeiden ansiosta meillä ei kuole vauvoja ripuliin. Korvikkeita jatkuvasti kehitetään, mutta on mielestäni erinomaista, jos kuluttajat osaavat vaatia sen osalta laatua ja kehitystyötä aina edelleen.
Ongelma tuntui ohjelman mukaan olevan purkkiruokien osalta se, että ruoka on kuumennettu säilyvyyden vuoksi. Kyllä keitetty ja paistettu kotiruokakin on kuumennettua ja "steriloitua". Ei lapsi tule pelkällä raakaravinnolla toimeen. Jos kotiruokaa lämmität, se pitäisi tehdä kuumaksi saakka, että ruokaan valmistuksen jälkeen tulleet bakteerit kuolevat. Purkkiruokaa vain vähäsen lämmitetään, pikkuisen suulle sopivaksi. Tarjoillaan kai purkkien ohessa porkkanaa ja leipää pureskeltavaksi ja esim. maista maista kotimaista tuore/pakastemarjaa on ihan hyvä ajatus (ulkomaisissa on mahatautiviruksia ym)! Kotiruoka on aina kunniassa, mutta kiihkoilu turhaa.. Puurot on hyvää aamu- ja iltaruokaa pikkuväelle, helppo ja nopea tehdä itse. Niistä voi vaikka aloittaa, jos ei ole tottunut ruuanlaittaja. Muista lisätä hiukan ruokaöljyä joukkoon.
Syökää vaan nuoriso ja syömisvaikeuksista kärsivä vanhusväestö edelleenkin terveellisenä välipalana sitä mangososetta ja pilttien aterioita. Varmasti parasta valmisruokaa, mitä saa. Maistuu minunkin suussa, ja karjalanpaisti tuoksuu niin hyvälle, että tulee nälkä itsellekin.. Purkkihedelmäsose kääretortun välissä on raikasta ja varmasti terveellisempää, kuin tönkkösokeroitu hillo.
Lukekaapa lastenruokapurkkien lisäksi kylkitekstit tavallisesta leivästä (esim. kuitu) ja kaikesta, mitä kaupasta ostatte. Luulo ei ole tiedon väärtti.. Täytyy tietää itse mitä syö ja perheelle syöttää.
Nautitaan ruuasta, sekä koti- että purkkiruuasta tilanteen mukaan!- Saatana2
Käsittämätöntä tuubaa tuollainen olettamus. Oletteko katsoneet kaikkea purkkiruuissa todella on yleensä koostumukset ovat todella monipuolisia.
Jos perunan herneiden ja porkkanan tilalle tarjotaan "kotiruokaa" ts kalapuikkoja ja ranskalaisia ketsupilla tai marinaadissa liotettua kassleria niin kyllä terve maalaisjärkikin sen jo sanoo että purkkiruoka terveellisempää ja monipuolisempaa.
Kyllä ne pikkuiset niitä bakteereja saa yllin kyllin muutenkin.
Toisaalta voisin syyllistää kaikki ne perheet joissa ei kotieläimiä ole kun tunnetusti ehkäisevät allergioita, ei taida tuolla mirkulla kohta olla duunia.
- ilmassa on jotain
http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4id=940..&id=1262
"Turusta marraskuussa 2010 kerätyistä sadevesinäytteistä löytyi bariumia 95 µg/l, alumiinia 72 µg/l ja magnesiumia 960 µg/l. Lyijyä oli vesinäytteissä 2 µg/l. Luminäytteistä löytyi maaliskuussa 2011 rikkiä 410 µg/l."
Ei kannata siis ulkoilla muuta kuin tarpeen vaatiessa eikä varsinkaan pieniä lapsia altistaa noille myrkyille. Vaatikaa lisätietoja näistä aineista ilmatieteenlaitokselta. Voitte myös soittaa paikalliseen kunnan laboratorioon ja kysellä testien perään. - purkinkeittäjä
Molemmat maistuu meillä, purkki ja ite keitelty. Sitäpaitsi mitä syyllistämiseen tulee, joillakin äideillä on vain joko huono itsetunto tai tarve esittää täydellistä mamia kehuskelemalla miten omin pienin kätösin vaivalla vääntää vauvalleen joka annoksen!Ärsyttävää!Ja perään tehdään valmisruuista lisäainemonstereita. Haluan tarjota omilleni omatekosta mut en millään pysty tekeen yhtä monipuolista kuin einespurkissa on... Kotona keitellään mitä jääkaapin/pakkasen anti antaa periksi, nekin niukin nyörein lapsiperheessä täytetty. Lisäaineet tulee kyllä lorauteltua myös omiin patoihinkin!mm. ketsuppi, säilyke pavut,-ananas(nam peltipurkin maku=)ym ja lopuksi sauvasekottimella sileeks. Tadaa, luullakseni terveellisintä ja parasta omin käsin tehtyä tahnaa vauvalleni ja hyi purkkiruokaa kun siinä on varmaan yks biljardis osa lisäainetta!!hehheh..
3 lasta joista keskimmäinen sai vain itsetehtyä kun iski kova köyhyys, ei ollu vara ostaa luksus purkkiruokaa, sairastellu eniten ja on atooppiset ihottumat ym huonokasvunen.
Sitäpaitsi joka lapsi on konttaus ikäsenä pistelly poskeensa sekä koiran ja kissanruokaa ja toisinpäin, kun lapsilta on jääny pohjat purkkiin ne on maistunu koiralle ja kissalle, kaikille hyvällä ruokahalulla. Ei vaan ole olemassa sitä kultaista keskitietä tässä asiassa, yks hyötyy toisesta jne.- Makarooniako?
"3 lasta joista keskimmäinen sai vain itsetehtyä kun iski kova köyhyys, ei ollu vara ostaa luksus purkkiruokaa, sairastellu eniten ja on atooppiset ihottumat ym huonokasvunen".
Ja mitähän mahdoit syöttää täälle lapsiparalle köyhyydessäsi?
Taidat puhua puppua kaiken kaikkiaan. - KöyhäLapsuus
Makarooniako? kirjoitti:
"3 lasta joista keskimmäinen sai vain itsetehtyä kun iski kova köyhyys, ei ollu vara ostaa luksus purkkiruokaa, sairastellu eniten ja on atooppiset ihottumat ym huonokasvunen".
Ja mitähän mahdoit syöttää täälle lapsiparalle köyhyydessäsi?
Taidat puhua puppua kaiken kaikkiaan.Omassa kodissani oli tosi köyhää lapsena ollessa ja pääruokana oli usein kaurapuuro tai perunat sipulikastike. Hedelmiin oli varaa harvoin.
- mediakriittisyyttä
Ketjussa on useita lääketeollisuuden lobbareiden kirjoituksia, joten miettikää kaksi kertaa mitä uskotte.
- Omat aivot = in
Ja onpa elintarviketeollisuuden edustaja laittanut lusikkansa purkkiin : D
Mutta kyllä kansa tietää...
- karp karp
Minä syöttäisin lapsilleni rasvaisia pihvejä ja munakkaita heti syntymästä lähtien. Se on kuulemma tämä karppaus niin terveellistä.
- Myrkytilmassajakoton
Kyllä ihmiset syövät hirveän paljon sellaista mistä ei tiedetä yhtään mitään!!
Ja mättävät kainaloihinsa ,hiuksiinsa ,ihoonsa jos millaisia tököttejä ihan vapaehtoisesti!
Mutta ruuasta kuitenkin tehdään aina syyllinen! Jos et itse kasvata ruokaasi, niin et todellakaan tiedä mitä syöt! Ja kuinka paljon haitallisia aineita irtoaa kodin elektroniikasta ja tekstiileistä huoneilmaan!! Ei ole syömisissä yksin vika,vaan
kaikissa näissä ja vielä monessa muussa asiassa, mitä ei koskaan tutkita! - 70-luku aloitti
Neuvolassahan oikein tyrkytetään käyttämään purkkiruokia. Pöydällä on tuotepaketteja kotiin vietäväksi. Lisäksi pelotellaan, että kotiruoassa ei ole kaikkia lapsen tarvitsemia ainesosia. Itse en ainakaan kykene edes maistamaan lasten purkkiruokaa, joten miksi lapsen pitäisi sitä syödä? Vähän aikaa sitten tuli ohjelma, jossa mainostettiin "uutena" keksintönä sitä, että syömään opetteleva vauva saa syödä itse sormin. Ja ruoka ei ole ihan hienoa mösöä, vaan tunnistettavia palasia. Onko hullumpaa kuultu?! Kaikesta tehdään nykyään keksintö :)) Meillä on pienetkin lapset syönyt ja sotanneet itse. Aikuinen toki valvoo syöntiä.
- Kauniisti katettu
Pienet lapset haluavat syödä sellaista ruokaa, josta näkee mitä siinä on.
Laitoin aina lapsille vihannes- ja hedelmälautasia, joissa kaikki oli kauniisti laitettu esille.
Lapsi ei luontaisesti valitse mössöjä ja mättöjä, jotka maistuvatkin aivan kamalalle ja totuttavat lapset teollisiin makuihin.
- lirski
joo on noita lisä aineita meidän aikuistenkin ruuissa maitoa pasteroidaa liikaa laktoosi vaivat lisäntyneet syy liika käsittely olen kyllä itse sitä mieltä et suoraan lehmästä lypsetty maito oisi kaikein terveellistä miksi joka paikkaan laitetaan lisä aineita väriaineita myrkkyi on pesuaineissa vessapaperissa leluissa petivaateissa vaateissa olen sitämielta suomen maatalous pystyyn sieltä saame lisä aineetomia ruokia eu alas koska se on ajanut meidän maatalouden ahtaalle että joutuisimme ostamaan keinotekoisia ruokia ja nopeestituotettua kuten kasv .eläin tuoutteet jotka tuodaan kiinasta tai leluissa ja vaateissa lukee made in taiwan tai indonesia sillä ihmiset tapetaan nälkään haloo
- Tuskaa ruoka ei riit
Mä olen kyllä syöttänyt molemmille lapsille purkkiruokaa. Ei ole saaneet äidinmaitoa. Ei ole diabetestä eikä allergioita. Eläimiä oli koira, myöhemmin kaneja ym pienempiä jyrsiöitä.
Ulkona söivät multaa ja hiekkaa. Veikkaan kyl et noi allergiat tulevat siitä liian steriilistä kodista. Diabetes sen synnystä ei voi kun arvailla. Mut muuten hyvä puheenaihe. Ei ne E-koodit tai makeutusaineet kuulu ruokiin.- E-maisteri
Kaikki E-koodit eivät tosiaan kuulu ruokiin. Mutta ei sen takia, että ne olisivat vaarallisia, vaan siksi että joillain lisäaineilla yritetään saada tuotteeseen "aidon" raaka-aineen makua käyttämällä mahdollisimman vähän sitä ko. raaka-ainetta. Eihän se voi olla ruuan peruslähtökohta, vaan siinä täytyisi tulla asennemuutos. Esimerkkinä mainitsisin arominvahventeet. Laittakaa prkl sitä aitoakin lihaa niihin ruokiin niin ei tarvisi lisätä lihan makua purkista!
Lisäaineita ei kuitenkaan pidä niputtaa kaikkia samaan kastiin. Siinä satojen aineiden joukossa ei ole kuin muutama, jonka käyttöä tulee katsella tarkemmalla silmällä (nitraatti/nitriitti pikkulapsilla jotka syövät nakkeja tms, makeutusaineet jos juo paljon limuja, atsovärit jos syö paljon kirkkaanvärisiä karkkeja ja natriumglutamaatti jos syö paljon eineksiä). Nämäkin edellä mainitut ovat turvallisia ns. normaaliannoksilla. Valitettavasti moni luulee nykypäivänä että normiannos limua on 1,5 l pullo päivässä. Ei ole, vaan n. lasillinen.
Muut ovat käytännössä tavalliselle ihmiselle tavallisessa kulutuksessa yhtä harmittomia kuin vesijohtovesi. Tietysti erityisryhmiä on joille tulee allergisia reaktioita siinä missä tavallisistakin ruuista. Mutta jos joku on kalalle allerginen, eihän me sanota, että "ruoka on pahasta". Siksi ei lisäaineitakaan pidä niputtaa haitalisiin tai haitattomiin, vaan katsoa aine kerrallaan. Nykypäivän koodikammosta on tullut jo hysteerinen kansantauti. Samoin kaikista muotiruokavalioista, joissa tuomitaan yksi ravintoaine paholaiseksi ja joku toinen enkeliksi. Oli sitten rasva, hiilihydraatti tai proteiini. - ?
E-maisteri kirjoitti:
Kaikki E-koodit eivät tosiaan kuulu ruokiin. Mutta ei sen takia, että ne olisivat vaarallisia, vaan siksi että joillain lisäaineilla yritetään saada tuotteeseen "aidon" raaka-aineen makua käyttämällä mahdollisimman vähän sitä ko. raaka-ainetta. Eihän se voi olla ruuan peruslähtökohta, vaan siinä täytyisi tulla asennemuutos. Esimerkkinä mainitsisin arominvahventeet. Laittakaa prkl sitä aitoakin lihaa niihin ruokiin niin ei tarvisi lisätä lihan makua purkista!
Lisäaineita ei kuitenkaan pidä niputtaa kaikkia samaan kastiin. Siinä satojen aineiden joukossa ei ole kuin muutama, jonka käyttöä tulee katsella tarkemmalla silmällä (nitraatti/nitriitti pikkulapsilla jotka syövät nakkeja tms, makeutusaineet jos juo paljon limuja, atsovärit jos syö paljon kirkkaanvärisiä karkkeja ja natriumglutamaatti jos syö paljon eineksiä). Nämäkin edellä mainitut ovat turvallisia ns. normaaliannoksilla. Valitettavasti moni luulee nykypäivänä että normiannos limua on 1,5 l pullo päivässä. Ei ole, vaan n. lasillinen.
Muut ovat käytännössä tavalliselle ihmiselle tavallisessa kulutuksessa yhtä harmittomia kuin vesijohtovesi. Tietysti erityisryhmiä on joille tulee allergisia reaktioita siinä missä tavallisistakin ruuista. Mutta jos joku on kalalle allerginen, eihän me sanota, että "ruoka on pahasta". Siksi ei lisäaineitakaan pidä niputtaa haitalisiin tai haitattomiin, vaan katsoa aine kerrallaan. Nykypäivän koodikammosta on tullut jo hysteerinen kansantauti. Samoin kaikista muotiruokavalioista, joissa tuomitaan yksi ravintoaine paholaiseksi ja joku toinen enkeliksi. Oli sitten rasva, hiilihydraatti tai proteiini.Ostin saksalaista braatwurstia ja siinä ei ollut yhtään haitallista e-koodia tämän taulukon http://middlepath.com.au/qol/additives.html mukaan. Miksi suomalaisissa makkaroissa sitten pitää olla nitriittiä, natriumglutamaattia ja muut myrkyt?
- E-maisteri
? kirjoitti:
Ostin saksalaista braatwurstia ja siinä ei ollut yhtään haitallista e-koodia tämän taulukon http://middlepath.com.au/qol/additives.html mukaan. Miksi suomalaisissa makkaroissa sitten pitää olla nitriittiä, natriumglutamaattia ja muut myrkyt?
Olipas siinä propagandasivu. Oikein nätisti punaisella värillä kerrottu mikä on muka "just plain dangerous". Muun muassa mehiläisvaha kuuluisi tuohon peloteltujen nippuun, samoin maitohappo. Ja suunnilleen kaikki muutkin päin sitä itseään. Heh hehe.
No, ihan tyypillinen luomuterroristin puklaus :) Kohderyhmänä elämäänsä tarkoitusta etsivät tyhmyrit joihin uppoaa kaikki new age - hörhöily. - ?
E-maisteri kirjoitti:
Olipas siinä propagandasivu. Oikein nätisti punaisella värillä kerrottu mikä on muka "just plain dangerous". Muun muassa mehiläisvaha kuuluisi tuohon peloteltujen nippuun, samoin maitohappo. Ja suunnilleen kaikki muutkin päin sitä itseään. Heh hehe.
No, ihan tyypillinen luomuterroristin puklaus :) Kohderyhmänä elämäänsä tarkoitusta etsivät tyhmyrit joihin uppoaa kaikki new age - hörhöily.Ei kukaan huvin vuoksi ala e-koodeja moittimaan, vaan kyllä siinä on totuus takana.
- E-maisteri
? kirjoitti:
Ei kukaan huvin vuoksi ala e-koodeja moittimaan, vaan kyllä siinä on totuus takana.
Kyllä alkaa, älä ole naiivi. Syitä on monia:
- Tietämättömyys
- Se että muut tietämättömät ovat saaneet sinut peloteltua mukaan kuoroon
- Luomun markkinointi (usein ovat itse luomusta elantonsa saavia ja kukas sitä nyt elinkeinoaan moittisi)
- Hyvää tarkoittava, varoitteleva asenne, mutta voimakas yliregointi
- Yleinen trollaus
- jne
Em. sivun propellipäällä voisi olla selitettävää mm. siinä miksi mehiläisvaha on listalla "VAAN NIIN YKSINKERTAISEN VAARALLINEN". Varokaatten luomuhunajaa. Siinä voi olla jäämiä mehiläisvahasta.
Tai maitohappo, jota on ihan tavallisessa maidossa ja joissain kaalilajeissa. Oli luomua tai ei.
kaikki ne muut harhaanjohtamiset.
Mutku ei pysty. Ei sitten millään kykene. - raakkuna1
E-maisteri kirjoitti:
Kyllä alkaa, älä ole naiivi. Syitä on monia:
- Tietämättömyys
- Se että muut tietämättömät ovat saaneet sinut peloteltua mukaan kuoroon
- Luomun markkinointi (usein ovat itse luomusta elantonsa saavia ja kukas sitä nyt elinkeinoaan moittisi)
- Hyvää tarkoittava, varoitteleva asenne, mutta voimakas yliregointi
- Yleinen trollaus
- jne
Em. sivun propellipäällä voisi olla selitettävää mm. siinä miksi mehiläisvaha on listalla "VAAN NIIN YKSINKERTAISEN VAARALLINEN". Varokaatten luomuhunajaa. Siinä voi olla jäämiä mehiläisvahasta.
Tai maitohappo, jota on ihan tavallisessa maidossa ja joissain kaalilajeissa. Oli luomua tai ei.
kaikki ne muut harhaanjohtamiset.
Mutku ei pysty. Ei sitten millään kykene.E-maisteri on niin ylimielisen töykeästi asiallaan, että onks sulla jotain todettavaa esilletuontia, niin huomaan että purkaat vaan sappeas, ja oot epäterveessä vihan tilassa, vaikka ihmiset keskustelevat tärkeästä asiasta.
Tuohon maitohappo asiaan, tahtoisin tuoda tietoa esiin, että paras mahdollinen maitohapon saanti tyydyttyy luomu hapankaalista. Ja ollaan todettu että tavallisesta kaalista valmistettu hapankaali saattaa epäonnistua, koska siinä ei ole maitohappoja tarpeeksi. Ja toinen hyvä maitohapon saanti tyydyttyy A. Vogelin Molkosan hera juomalla, jota oppii kyllä lapsetkin käyttämään, kun perustellaan sen terveysarvoa. Salut. - ^*^*^*^*^*
raakkuna1 kirjoitti:
E-maisteri on niin ylimielisen töykeästi asiallaan, että onks sulla jotain todettavaa esilletuontia, niin huomaan että purkaat vaan sappeas, ja oot epäterveessä vihan tilassa, vaikka ihmiset keskustelevat tärkeästä asiasta.
Tuohon maitohappo asiaan, tahtoisin tuoda tietoa esiin, että paras mahdollinen maitohapon saanti tyydyttyy luomu hapankaalista. Ja ollaan todettu että tavallisesta kaalista valmistettu hapankaali saattaa epäonnistua, koska siinä ei ole maitohappoja tarpeeksi. Ja toinen hyvä maitohapon saanti tyydyttyy A. Vogelin Molkosan hera juomalla, jota oppii kyllä lapsetkin käyttämään, kun perustellaan sen terveysarvoa. Salut.Mutta kun maitohappo on kuulemma erittäin vaarallista :( tuon sivun mukaan. Oli luomua tai ei. Oli Voogelia tai ei.
- raakkuna1
^*^*^*^*^* kirjoitti:
Mutta kun maitohappo on kuulemma erittäin vaarallista :( tuon sivun mukaan. Oli luomua tai ei. Oli Voogelia tai ei.
Et ymmärrä maitohapon merkitystä, se lisää suotuisaa bakteeritoimintaa. Voidaan sanoa että kaikki kunnollinen bakteeritoiminta ihmisen kehossa ylläpitää terveyttä ja puhdistumista. Ja jos maitohappojen koostumus on väärä, niin silloin ollaan sairauden tiellä, eli vääränlaiset bakteerit valtaavat alaa. Niinpä ihmisellä tulee olla perustietoa asioista, ja antaa keholleen oikeita maitohappoja, joita esiintyy taysarvoisessa maitotuotteessa, eli kunnon juustossa, jonka tunnistaa tuoksusta, eikä missään kumimaisessa Arlan juustossa, tai vastaavassa. Sitten kunnollinen rahkatuote on erinomainen maitohapon perusta ym. Ja todellakin hapankaali, ja A. Vogelin Molkosan hera juoma, jolla voi hetkessä palauttaa oikean maitohappo pitoisuuden kehoonsa. Salut.
- ffflll
Lapsuudenkodissani ei syöty valmisruokia, ja vauvana sain äidinmaitoa. Kodissani ei varmastikkaan ollut liian steriiliä, sillä meillä oli lemmikkejä, vanhempani olivat karjatilallisia ja vietin paljon aikaa ulkona, epäilemättä multaakin välillä maistellen. Silti minulla ja sisarellani on paljon allergioita. Erikoista.
- Oikeasti?
Tai sitten olette luulotautisia.
Tiedättekö edes, mitä allergia tarkoittaa? Moni ei tiedä! - raakkuna1
Allergioita ilmenee eri syistä, ja nyt ollaan havainnoitu mikrobien puuttuminen varhaisvaiheen vauvanruoasta, joka on yksi merkittävä allergioiden ja lapsuusiän diabeteksen aiheuttaja. Toinen syy on perintötekijät, kun vanhempien kautta lapsessa ilmenee allergisuutta. Salut.
- raakkuna1
raakkuna1 kirjoitti:
Allergioita ilmenee eri syistä, ja nyt ollaan havainnoitu mikrobien puuttuminen varhaisvaiheen vauvanruoasta, joka on yksi merkittävä allergioiden ja lapsuusiän diabeteksen aiheuttaja. Toinen syy on perintötekijät, kun vanhempien kautta lapsessa ilmenee allergisuutta. Salut.
Sulle ihan "Oikeasti?" tahdon tuoda esiin että allergia tarkoittaa altistumisherkkyyttä, joka on monestikkin ravinnosta tai ympäristötekijöistä aiheutunut. Mutta on myös perintekijöiden vaikutuksesta ilmenevää allergiaa, jolloin tulee erikoisesti kiinnittää huomiota ravintoon, ja ympäristötekijöihin kuten sisustuksen materiaaliin, ja lemmikkieläimiin. Salut.
- KRISTUS AUTA HEITÄ
raakkuna1 kirjoitti:
Sulle ihan "Oikeasti?" tahdon tuoda esiin että allergia tarkoittaa altistumisherkkyyttä, joka on monestikkin ravinnosta tai ympäristötekijöistä aiheutunut. Mutta on myös perintekijöiden vaikutuksesta ilmenevää allergiaa, jolloin tulee erikoisesti kiinnittää huomiota ravintoon, ja ympäristötekijöihin kuten sisustuksen materiaaliin, ja lemmikkieläimiin. Salut.
PÖH. AMEN
- Hulpakko
Oikeasti? kirjoitti:
Tai sitten olette luulotautisia.
Tiedättekö edes, mitä allergia tarkoittaa? Moni ei tiedä!Erityyppiset histamiinit vapautuvat puolustusreaktiona eli ova suoja,
mm. nokkonen, ampiaisen pisto, ihminen on keksinyt aineita, joilla näiltä reakltiolita vältytään hyvä vai ei?
Zyrtec sai Suomessa mainetta ku hyttysen pisosta ei tullu enää mokkulaa
eikä sitä pirusta kutinaa. syömään
- - mielipide -
Salkinoja on yksi fiksuimmista tutkijoista Suomessa.
- ffflll
Kyllä, oikeasti. Valitettavasti kyseessä ei taida olla vain luulotauti, sillä molemmilla meillä allergiat ovat lääkärin diagnosoimia, ja ainakin itselleni niihin on määrätty lääkitys.
- 65
Porveri pitää sinun RAHOISTASI HUOLEN, elä tääll surkuttele!
- raakkuna1
Puhutaan siis täyssäilykkeistä joita lapselle syötetään heti vauvasta alkaen, ja ollaan huomattu että koirien ja kissojen ruoka ei saa sisältää kyseisiä lisäaineita, koska ne heikentävät luonnollista vastustuskykyä. Joop. Mikrobit ovat pieniä partikkeleja joiden merkitys on havaittu, ja laatutekijä on sellainen että niiden nauttiminen on kohtalokasta ihmisen oman vastustuskyvyn kehittymiselle, ja niin ollaan huomattu että lapsuusiän diabetes, ja allergiat aiheutuvat juuri tämän vastustuskyvyn puutteesta. Kyseessä on elintaso sairaus, koska ruoan tarjoaminen suoraan pilttipurkista on niin helppoa, ja myöhemmin huomataan että perintötekijöistä riippuen nuoret sairastuvat outoihin ja ennenkokemattomiin sairauksiin.
Ensimmäisenä vastatoimena vauvoille pitäisi syöttää hyvä laatuista ruokaa, jota valmistetaan mielummin luomuviljasta ja marjoista, jolloin saadaan tarvittava päivän annos kerralla valmistetuksi. Ja vihanneksien kohdalla voimme höyryttää tarvittavan määrän, ja soseuttaa sen vahvemmaksi ateriaksi. Kuten myös kalaa ja lihaa on helppo lisätä muhennokseen. Tämä toimenpide ei ole liikaa vaadittu kun vanhemmat haluavat itse valmistaa lapselleen aitoa ja arvokasta ruokaa.
Ja niin voimme siirtyä seuraavaan muutosvaatimukseen, ja vaatia kansallisia yrityksiä kuten Nestle ja muuta valmistajat vastuuseen lisäaineitten lisäämisestä vauvojen ruokaan. Salut. - luomunmyyjä
Syyllinen on mikroaaltouuni. Tappaa niin hyvät kuin huonotkin bakteerit ruuasta. Niin yksinkertaista.
- raakkuna1
Voin sanoa että minulla on ollut luonnollinen viha ja vastenmielisyys mikroaaltouunia kohtaan, heti sen ilmestyttyä markkinoille. Itseasiassa se oli riitelyn aihe keittiössä, kun vauva oli syntynyt. Sen saattoi tunnistaa miten epäterve säteily levisi tuosta hurisevasta laitteesta, ja minä vaan lisäsin puita puuhellaan ja harmittelin nyky naisten helppousvaatimusta ruan valmistamisen suhteen. Joop.
- Pop pop pop pop
raakkuna1 kirjoitti:
Voin sanoa että minulla on ollut luonnollinen viha ja vastenmielisyys mikroaaltouunia kohtaan, heti sen ilmestyttyä markkinoille. Itseasiassa se oli riitelyn aihe keittiössä, kun vauva oli syntynyt. Sen saattoi tunnistaa miten epäterve säteily levisi tuosta hurisevasta laitteesta, ja minä vaan lisäsin puita puuhellaan ja harmittelin nyky naisten helppousvaatimusta ruan valmistamisen suhteen. Joop.
Olet oikeassa.
Mikroaaltouuni kelpaa vain poppareiden tekoon.
Meidän piti vaihtaa mikrio isompaan, kun popparipussi ei mahtunut pyörimään vanhassa.
Se on aivan luonnoton härveli.
Asialle on toinenkin nimi "Population Reduction" ja NWO.
http://www.prisonplanet.com/the-population-reduction-agenda-for-dummies.html- vai tietoa
Eihän tuo ollut muuta kuin taas kerran yhden "tutkijan" mielipide tai arvailu.
Välillä "tutkijat" nostavat metelin ruoan epäpuhtaudesta tai rasvaisuudesta, nyt on vuorossa liika puhtaus ja liian vähä rasva. tehkää ruoka itte niin ainakin tiedätte mitä lapsenne syö! varmasti voittaa kaikki keino paskat.
- Dummddadmmu
Okei! Kyllähän järki sanoo että SÄILYKKEET eivät ole terveellisiä mutta SE on väärin, että näitä asioita ei tutkita, eikä niistä puhuta.
Ruokateollisuus on PAHA! Katsokaa vaikka YLE:nkin esittämä Monsanto -dokumentti.
Nestle ja Monsantot sun muut tuottavat ruokaa, joka tekee meidät hyvin, HYVIN sairaiksi. Emme vain tajua sitä kun on opetettu että hei sehän on normaalia olla jatkuvasti kipeänä, kuolla syöpään.
Vieläkin kuulee uskomattomia kakkapökäleitä ihmisten suusta, miten "syöpä on aina ollut, ennen siitä vain ei tiedetty tai ihmiset kuolivat ennen vanhaan ennemmin joten eivät ehtineet kuolla syöpään". Hehheh... joo jos eläisimme 80-luvulla, tuo väite ehkä vielä voisi päteä. Mutta kun nyt syövistä on jo pidetty tilastoa ja sen perusteella tiedetään syöpien, allergian ja diabeteksen lisääntyneen, tuota oikein voi järkevän argumenttina pitää. - thl on perseestä
Mieluummin Evira kun lääketeollisuuden ohjaama THL! Sairasta edes ehdotella tuollaista, tuon sikaflunssarokote-hysterian jälkeen...
- rokottakaa vaan
Tutkikaa tilastollismatemaattisia faktoja lähes joka viranomaisten väittämistä epä- totuuksista, niin löydätte totuuden.
siinä se salaliittouskovainen sitten on.
helveta jollei hyvällä matikalla ymmärrä muka maailmaa, vaan on hörhö, ni ollaan sitten kaikki iloisesti hörhöjä, ja nauretaan pässeille, joita narussa teuraaksi viedään. Ja ne hullut viä hymyilee... - dasffa
En voi uskoa tätä ihmisten hyväntahtoisuutta. Ei ruokateollisuutta kiinnosta mikään muu kuin omistajiensa tyytyväisenä pito. Ei monikansallisen firman johtajaa kiinnosta paskankaan vertaa ripuloiki vauvaa verta syömällä heidän "ruokaansa". Nestle tai unileverihän dumppasi vaarallisen äidinmaitovalmisteen kehitysmaihin kun tuli ilmi että siinä on vaarallisia ainesosia ja myynti euroopassa kiellettiin. Kun valmistetta on tynnyreissä muutama litra niine ihän sitä kannata tuhota, viedään kehitysmaihin joilla ihmisillä ei muutenkaan ole mitään oikeuksia. Aivan samoin muuten tehtiin asperinille, vaarallinen erä dumpattiin kehitysmaahan.
- Ahneus pyörittää...
Olet valitettavasti oikessa.
Ja me tuemme verovaroin tätä sairasta bisnestä.
- X-7
Äänestä porvaria.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 292394
Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3702002M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti181494Pelkään suunnattomasti
Että olet toiseen ihastunut. Se on lähes sietämätön ajatus koska koen että meidän tilanne on auki, selvittämättä. Eikä k52892Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaik
Parempi suorituskyky Urheiluharrastajien suosimasta lisäravinteesta hyötyisivät todennäköisesti kaikki muutkin. Se on ed10871Mies, etko ole miettinyt
että voit menettää yhteytemme ja minut lopullisesti, jos et tee mitään?52783- 54711
- 18710
- 25689
- 135623