Te vaaditte läheisillenne ulkoilumahdollisuuksia, virikkeitä ym. Tiistaina 4.10 oli järjestetty yhteinen ulkoilupäivä, jolloin hoitajien ja omaisten olisi ollut mahdollista viedä asukkaita ulkoilemaan ja juoda kakkukahvit päälle. No eipä teistä omaisista jonoa osastojen oville syntynyt. Yksi hoitaja voi kerralla ulkoiluttaa tasan yhden asukkaan, eli omaisista olisi ulkoilutuksessa kovasti apua.
Hyvät Citykodissa asuvien omaiset
hoi_ta_ja
611122
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Käyn usein Citykodissa, mutta tuo ulkoilupäivätiedotus on mennyt täysin ohi. Vien kylläkin omaistani aina ulos kun mahdollista ja olen itse tyytyväinen Citykodin toimintaan. Eilen yritin tulla, mutta aula oli täynnä mummoja ja pappoja laulamassa. Tälläistä se pitääkin olla. Kiitos.
Hyvät hoitajat! Ottakaapa huomioon, että työssäkäyvät omaiset eivät pääse ulkoiluttamaan omaisiaan kesken työpäivän. On kohtuutonta ottaa kyseinen päivä vapaaksi ja meneppä kertomaan työnantajalle vielä tällainen syy, että pitäisi mennä ulkoiluttamaan omaistaan. Hoitajilla ei ole nyt tietoa, millaista vastuunalainen työskentely on yksityissektoreilla, on tärkeitä ennalta sovittuja kokouksia, työmatkoja jne...On harkitsematonta syyllistää omaisia, joilla on aivan tarpeeksi sovittaa kiireinen työelämä, perhe ym. omat henkilökohtaiset asiat.
Miten on, voiko City-kodin hoitaja ilmoittaa esimiehelleen, että en tule päivävuoroon töihin, kun menen ulkoiluttamaan omaistani, koska hoitopaikassa on ulkoilupäivä.
Kyllä niitä vanhuksia voi ulkoiluttaa muulloinkin, kun ULKOILUPÄIVÄNÄ!!!! AJATTELEMATONTA, liekö tekosyy vai huono omatunto?
Jos vuoteessa olevaa liikuntakyvytöntä vanhusta lähtee vuoteen kanssa ulkoiluttamaan, niin tappavan flunssanhan siitä saa sekä keuhkokuumeen.
Sitähän hoitajat toivookin että vuodepotilaista päästäisiin kokonaan eroon.
Yksi konsti on näköjään pitää vuodepotilasta avoimen tuuletusikkunan
äärellä, että takuulla saisi kylmää ja kuolisi pois!
Kun omaiseni kuolee niin vaadin ehdottomasti ruumiinavausta selviä mitä
myrkkyjä olette omaiselleni syöttäneet.
Hoitajille maksetaan palkka ulkoilutuksesta ei omaiselle mitään.
Ilmaistyövoimaako etsitte?
Laittakaa vanhuksenne muualle jos ei ilmainen hoitopaikka kelpaa.
Joo, Voisin jo laittaa omaiseni Malmille sukuhautaan, mutta kun omaiseni sydän vielä lyö vaikka aivot lakkasivat toimimasta. Antaisiko joku hoitaja eutanasian omaiselleni joka siellä Pihlapuolella tai Vetreassa jossain suihkuhuoneessa makailee kuolemaa odotellen!Köyhällä ei siis ole varaa hoitoihin jota tuputetaan sateliitti ja puhelinyhteydet. 10-vuoteen ei omaistani ulkoilutettu pestiin kerran viikossa ja vaipan vaihto kerran päivässä.
Sosiaalitoimi hoitaa hautauksen sinne Malmille missä omaiseni äiti ja veli lepäävät. Uurnan kuljetus valkoisin hevosvaunuin Malmille, senverran vanhukselle jätettävä varoja eikä saa peria palveluista joita vuodepotilas ei käytä.
Eikös Karhulassa ole dementiaosasto tai saattohoitoosastoa, joka ei revi rahaa (kuten yksityiset) vanhukselta kohtuuttomin lounain jota vanhus ei kykene nielemään. Vanha paimenportin vuodeosasto olisi parempi tiedpttomalle potilaalle. Vaipanvaihto olisi hyvä suorittaa kahdesti päivässä ettei satu patjavahinkoja. Koskenrinteen Nuuttikodissa äitini jätettiin etupihalle yksin aurinkoon istumaan eikä hoitajat käynneet häntä katsomassa. Aurinko paistoi ja porotti, hoitajat istuivat muiden potilaiden kanssa keinussa tupakalla sisäpihalla. Äitini iho paloi käsivarsia myöten. Se siitä huolenpidosta.
Vaippa vaihdettiin nuuttikodissa kerra päivässä tai 2-kertaa viikossa äitini osalta, vaippa oli kuumana kesäpäivänä hautunut ja täyttynyt pissasta. Joten vaippa ei enää vetänyt pisua vaan lainehti koko patja. Syytöntä Äitiäni rangaistiin siten että hänen patja vietiin pois ja hän joutui nukkumaan ilman patjaa kunnes patja kuivuu. vaippojen vaihto on ihan asiaa 2 kertaa vuorokaudessa joskus jopa kolmasti säästyy patjojen pesussa ainakin.
Tää on niin totta täällä Kotkassa! vanhusten palvelut päin persettä!! Kirjoitan ihan omani äidin hoidosta, Kosissa os.6. Kusinen vaippa housuissa makasi tajunnan hämärässä, jouduin siitä käymään sanomassa!Onneksi pääsi pois kärsimästä ja makaamassa omissa pisseissään!!!
Maksoitko Äidillesi kun hän ulkoilutti sinua, ollessasi pikkutyytö ?
Ei kysynyt äiti haluanko vaeltamaan nälkäisenä leipäjonossa vaan teki minut maailmaan vasten tahtoisesti. Ny on tullut aika laittaa pussi päähän ja lopettaa tämä maallinenvaellus. Heippä Äiskä koita sätkiä noissa märissä vaipoissa, mie lähen jo pois täältä.
Maksoin kyllä sairaalakulut!! Älä ala elvistelee!!!!!!! Ja eikös siitä makseta TEILLE palkka että vaihdatte vaipat!!!
Jospa nyt vähän rauhoittuisit, alkaa juttu mennä sfääreihin. Vai 2 kertaa viikossa vaipanvaihto ja ilman patjaa nukkumista. Hohhoijaa!
Jos ei palvelu ja maksut mielestäsi ole oikein, ota omaisesi kotihoitoon. Luonasi omaisesi saa mitä ilmeisemmin parhaan ja edullisimman hoidon!
Koskenrinteen Nuuttikodissa tekivät sellaista kiusaa suihku/sauna-
päivä oli kerran viikossa, ja jos potilas oli heidän mielestä hankala
silloin saattoi suihku jäädä väliin.
Eivät ollet vaihtaneet vaippaa äidilleni,kyllä vaippa kahdet pisut
kuulema vetää jonkun hoitajan kertoman mukaan.
Joten äitini patja kun oli kastunut pisusta liian märkä vaippa.
Hoitajat olivat vienneet äidiltäni patjan(kuivumaan) ja hänellä oli vain
se laverisänky jossa lepäsi pitkällään. (Sanottiin että äitinne saa patjansa kun kuivuu). Sieltä äitini siirrettiin Kotkansaaren sairaalan vuodeosastolle..
Äitiparkani jätettiin aurinkoon hellepäivällä ja hänen käsivartensa paloi huolimatonta tosiaan Nuuttikodin hoitajat istuskellivat tietämättöminä vehreällä sisäpihalla keinussa kun äitini oli jätetty karulle etupijalle hiekkapölyn ja auringon armoille, liikuntakyvyttömänä.
Vihjasin että Nuuttikodissa varmaankin tehdään niin. Ei patjat lainehdi jos vaippa vaihdetaan kahdesti vuorokaudessa! Säästösyista vaihtavat jos viitsivät! Eivät viitsineet. Tupakalla ne siellä kuitenkin istuu alvariinsa.
Toivottavasti asiat ovat muuttuneet paremmiksi silloin kun teidän omaisenne sinne joutuu.
En minä tänne maailmaan tahtonut, synnyin tahtomattani ja kuolen tahtomattani!!
Pystyt "junailemaan" , jos on haluat, kerran-kaksi vuodessa.
Joten turha jauhaa **sk'**.
Kyllä saat jonkun nuoren tuuraamaan kassatätiä.
Jos ne hoitajat junailisivat itsensä sinne oleskelutiloihin vanhusten seuraksi eivätkä istuisi aina siellä kahvihuoneessa, niin tämä olisi asiaa jos jokin.
Omaisilla on kiire , he eivät kerkeä.
Kiire on itse hankittua, kukaan ei pakota siihen. Itse teen pätkäpäiviä tarkoituksella, että ehdin ja jaksan mennä Citykotiin tapaamaan omaistani. Jos jää liian pitkä väli, etten ole käynnyt siellä niin heti tulee huono fiilis.
Hoitajat ovat jatkuvasti liikenteessä milloin missäkin huoneessa tekemässä töitä ja viihtyvät myös aulassa vanhusten kanssa.
Terkkuja tänään taas nähdään !
Kaikilla ei ole mahdollisuutta tehdä pätkäpäiviä. On myös omaisia, jotka ovat itse sairaita, hoitajat eivät tiedä omaisten asioista eikä heille haluta edes kertoa, ettei juorut lähde liikkeelle. Missähän osastolla tällaista toimintaa on, että hoitajat ovat jatkuvasti liikkeellä. Haiskahtaa siltä, että kirjoitus on jonkun hoitajan riipustama. Kahvihuone on varma paikka, mistä hoitajat aina tavoittaa.
Juuri noin . Jokainen ehtii , jos on halua , ainakin 1-2krt viikossa.
kahvihuone=kanslia=lääkkeenjakohuone=raportinantohuone, no sieltähän ne hoitajat löytää.
Älä he-le-ve-tis-sä puhu p.o.t.a.skaa. H/O---i´ta-jat on asia-llisi-a ja a-hneita työl-le.
Lääkkeitä pitää hakea,rapoitoitavaakin on ja juhlamokkakin piristää.
Omaiset heittäytyvät kiireiseksi , mutta taitaa olla halusta kiinni se katsominen.
Hoitajat haluavat sälyttää työnsä omaisille, jotta voisivat istua kintut pöydällä
ja lueskella Iltapäivälehtiä ja nostaa huippuhyvää kuukausipalkkaa.
Missä muualla työpaikalla ruokatunnit kestävät pitkälle toista tuntia. Vättämättömin tehdään ja muulloin juorutaan.
Kannattaisikohan sinunkin vaihtaa sitten alaa, niin saisit pitkät ruokatunnit. Kateus paistaa kirjoituksestasi, heh heh heh, että ihan perisuomalainen puhdas kateus. Älä viitsi katkeroitua, se rumentaa sinua entisestäänkin.
Miksi ne ovet pidetään osastoille jatkuvasti suljettuina? Saa odotella oven takana pitkän tovin, ennen kuin joku hoitaja tulee kahvihuoneesta avaamaan oven, jotta omainen pääsee osastolle sisään, en tarkoita ulko-ovea.
Kaupungin sairaalassa eivät ovet olleet lukossa ja Karhulan sairaalassa ja Keskussairaalassa ei myöskään ovet ole lukossa.
Miksi täällä omaisten pitää odotella oven takana ennenkuin joku tulee avaamaan.
Mitä sitä täällä palstalla kyselet, kysy sieltä paikan päältä.
Joudat oikein hyvin odottelemaan , kerran kuukaudessa.
On varmaan asukkaiden turvallisuuden vuoksi ovet lukossa,saattaisi jopa lähteä harhailemaan joku,tosin turvaranneke asukkaille mikä hälyyttää jos menee ovesta ulos käytävään! Karhulan sairaalassa ainakin hyvät kokemukset sellaisista rannekkeista.
Liikuntakyvytön vuodepotilas ei harhaile, silmät liikkuu ei mikään muu.
Hoitsut kahvilla ja vähän väliä tupakalla.
Savuttomaksi tuo hoitokoti on määrättävä!
Savutelkaa kotonanne! 8-tuntia kestää purra nikotiinipurkkaa.
Olen entinen tehdastyöläinen ja nyt kouluttautunut hoitoalalle. Palkka tehtaassa oli peruspalkka 3600€/kk reilut liskorvaukset päälle ja en ollut kuitenkaan vastuussa kenenkään hengestä. Nyt hoitotyössä saan reilu 2000€/kk ja kuitenkin vastaan ihmisten hyvinvoinnista ja terveydestä. Että se siitä huippupalkasta!
Olen muutaman hoitotyövuoteni todennut, että muutamat omaiset käyvät useampaan kertaan viikossa ja vuorottelevat jottei se rasita liikaa ketään yksilönä. Sitten on vanhuksia, joilla käydään häthätään jouluna. Kun muistisairaus etenee siihen vaiheeseen, että vanhus ei tunnista omaisiaan, vierailut loppuvat kuin seinään! Miksi? Onhan hä kuitenkin edelleen SINUN ÄITISI TAI ISÄSI. Mitä sitten jos hän ei muista kuka sinä olet. Ja ei varmaan tule muistamaankaan kun niin harvoin näytillä käyt.
Dementiaosastolla on tarkoitus pitää rauhallinen ja leppoisa tunnelma. Siellä tehdään työt huolella, mutta turha vouhotus ja laukkaaminen on syytä unohtaa, sillä se luo rauhattomuutta asukkaisiin. Monet omaiset ovat sanoneet, että joidenkin hoitajien aikana on osastolla rauhaisa tunnelma ja taas määrätyt hoitajat saavat aikaan levottomuutta koko osastossa. Liika häslääminen ja huutaminen ei ole hyväksi muistisairaalle omaisellesi.
Dementiaosastolla ovet on pakko olla suljettu tai omaisesi hortoilisi kaupungilla autojen seassa kuin päätön kana. Jos kävisit useammin katsomassa, niin saattaisit nähdä omaisesi hakkaamassa ovea ja huutamassa haluavansa omaan kotiin sinne Sortavalaan!
Etkö ehdi katsomaan vanhempiasi ? Minne sinulla on niin kiire ?
Sulla on kyllä aikaa odotellä, älä sä immeinen turhia kiirehdi, tulee se loppu vähemmälläkin hosumisella.
Kyllä kävin kaksikertaa vähintään viikossa! Erään kerran menin kodinhoitajan jälkeen aamulla niin vanhus oli jätetty yksin sydämmen etäisvärinä päällä!! Tässä Kodinhoitajille iso -------------------- !
Hei haloo, oletko varma että tämä eteisvärinä ei ole alkanut hoitajan lähdettyä?? Jos se olisi ollut silloin kun hoitaja oli paikalla, hoitaja ei todellakaan olisi jättänyt vanhusta kotiin!!!
Tulimme Hoitajan kanssa vastatusten Rappukäytävässä!!!! Vai mitä meinaat?????
Nimikkeellä " kodinhoitaja" ei työskentele enää kukaan, se on mennyttä maailmaa se.
Nimikkeellä " kodinhoitaja" ei työskentele enää kukaan, se on mennyttä maailmaa se.
no se eteisvärinä on voinut alkaa vaikka siinä kohtaa kun sinä olet astunut eteiseen. Mistä tiedät että se on ollut päällä jo silloin kun kodinhoitaja on ollut siellä? Eteisvärinä voi alkaa nopeasti!!!
Veljeni ja hänen vaimonsa oli minun mukana!!! Vanhempani oli muutenkin kovassa kuumeessa!! Yritätkö pessä kätesi, olitko se sinä?? Jos, niin etkös saanut lemput, tästä tapauksesta!!!!!!!!!
Joo, eikä ainakaa edesmenneiden vanhuksien parissa!
En yritä pestä käsiäni, koska se en ollut minä. Ja en ole saanut kenkää työstäni, jota teen edelleen mielelläni! Kysyin vain että mistä tiedät koska se eteisvärinä on alkanut??? Ei tarvii hermostuu!!!
kodinhoitaja nimikkeellä voi vielä työskennellä ainakin kotkan kaupungilla, tosin he eivät saa jakaa lääkkeitä! Heillä on aivan oma toimenkuvansa.
Ambolanssimiehet hoitivat vanhusta, ja sanoivat että ollut päällä jo pitemmän aikaa!!!! Ja eikös hoitajien kuulu seurata vanhuksien vointeja?????? Niin ainakin minä teen työssäni! Mutta minun vanhempani eivät ole enään kusivaipiossa eikä Kodinhoitajien armoilla! Eikä minun tarvitse enään hermoilla omieni vanhusten puolesta!
Kyllä vaan jakaavat lääkkeet!!!!!!!!
Laitoitkos oikein vitsin 244?
Lääkkeitä jakavat myös omaiset, joilla EI OLE ENSIMMÄISTÄKÄÄN OPINTOJAKSOA LÄÄKEHOIDOSTA!!!!!!!!
Tottakai hoitajien pitää seurata vanhuksia, en ole toisin väittänytkään. Tuosta sinun ensimmäisestä tekstistä ei vaan kaikki asiat selvinneet, sen takia kyselin lisää.
taas kotkalaiset katkerat punikit itkee ja kaikki pitäisi saada ilmaiseksi ja maksu mielummin omalle tilille,jos on noin vaikeaa niin viekää omaisenne sellaiseen paikkaan mikä mielyttää..ihminen kun tulee vanhaksi niin se on vanha ja kuset paskat tulee housuun etenkin kun vanhuksia pakko lääkitään ja pidetään väkisin henkissä vaikka joutaisi jo pois,no sitten niitä muumioita makaa suut auki rivittäin eikä vuosiin ole tiennyt tästä maailmasta hevon helvettii...minusta on sikamaista haukkua hoitajia mitkä tekevät mikä on tehtävissä..
Mitä valittaminen täällä palstalla auttaa, ei niin mitään. Mutta jos se helpottaa omaa oloa vaikka pieneksi hetkeksi, niin ok. Apu löytyy, tai sitten ei, ihan muilta tahoilta.
Kodinhoitajat ovat aina saaneet jakaa lääkkeitä, jos ovat käyneet lääkkeen jaon kurssin!!!!
Lääkkeenjako on yhdyssana.
K2204!! Näin on! Jopa hoitoapulaiset on jakaneet lääkkeitä!!! Löytyy sitä joka ammatissa virheitä, myönnä pois!
2323, voi olla että olen väärässä, mutta siellä missä minä työskentelen kodinhoitajat tai hoitoapulaiset eivät saa jakaa lääkkeitä! Ja kyllä joka ammatissa löytyy virheitä!
Niinpä!!! Olen omaisena JAKANUT MOLEMMILLE VANHEMMILLE LÄÄKKEET!!!! Ilman koulutusta. Ja kaiken lisäksi laitoin dosettiin myöhemmin että Kaupungin kodinhoitaja anto jos anto!!!!! Mieti sitä.
Hui kuinka kauheaa kieltä, niin omaisilta kuin hoitajiltakin. Tuontapainen kirjoittelu vie kyllä ihan pohjan hyvästä hoidosta. Eivät hyvät hoitajat kirjoittele täällä noin rumasti vanhuksista tai omaisista! Saisitte kaikki hävetä!
Eikä hyvät omaiset kirjoittele hoidosta ja hoitajista tuolla tavalla. Kielenkäyttö kertoo paljon omista ongelmista.
Älkää kitiskö, hoitajat tekevät arvokasta työtä. Jos paikkoja ei olisi olisivat kaikki omaishoitajia, olisiko se parempi vaihtoehto veikkaan ei. Kyllä omaiset tässä nyt selittelevät, älkää väittäkö etteikö teillä olisi aikaa käydä katsomassa vanhustanne. Vanhus saadaan hoivakotiin ja unohdetaan sinne. Puoliväkisin mennään katsomaan, ja jos juuri silloin on pissit housussa niin melkein vaaditaan oikeuteen. Vaihtakaa itse ne vaipat ja syöttäkää, niin hänkin on teille tehnyt kun olitte pieniä. Kyllä hävettää teidän puolestanne, miettikää vähän mitä kirjoittelette !