Eilisissä europarlamenttivaaleissa huipentui pitkä kehitys. Vaalin sensaatiomaisinta tulosta, Anneli Jäätteenmäen saamaa äänivyöryä, ei voi selittää muuten kuin ottamalla huomioon kaikki mitä Suomessa on runsaan puolentoista vuoden aikana tapahtunut. Jäätteenmäki sai eurovaalissa ääniä suhteellisesti enemmän kuin kukaan koskaan, joten kysymys on todella poikkeuksellisesta ilmiöstä.
Mistä kronikan pitäisi alkaa? Luultavasti sen voi aloittaa siitä maailmalla paljon kohua herättäneestä ulkopoliittisesta linjanjulistuksesta, Kansallisen turvallisuuden strategiaohjelmasta, jonka Yhdysvallat antoi julki syksyllä 2002. Tämän ohjelmapaperin mukaan USA varasi itselleen omankädenoikeuden suorittaa terrorisminvastaisessa sodassaan "ennaltaehkäiseviä iskuja" kohteisiin joiden se katsoo uhkaavan turvallisuuttaan. USA ilmoitti toimivansa tarpeen vaatiessa ilman YK:a, ottamalla itse "johtajuuden" ja muodostamalla tuekseen "samanmiellisten valtioiden koalition". Näin USA siis kertaheitolla siirsi tieltään niin YK:n kuin kansainvälisen oikeuden.
USA:n ohjelmajulistus oli todellakin kuin märkä rätti vasten monenkeskeistä yhteistyötä kannattavan maailman kasvoja. Julistus aiheutti tavattoman laajan kansainvälisen keskustelun, jota käytiin myös Suomessa. Näissä tunnelmissa matkusti - on tosin lupa kysyä mistä syystä - silloinen pääministeri Paavo Lipponen tapaamaan Irak-sotaa valmistelevan USA:n presidentti Bushia ja varapresidentti Cheneya. Neuvotteluissa Bushin kanssa tapahtui tuo kaikkien munausten äiti, eli Lipponen ei osannut ottaa tarpeeksi huomioon kaikkia niitä varauksia joita Bushin hallinnon hyökkäysintoon liittyi, eikä joko osannut tai halunnut (mikä Lipposen tuntien on luultavampaa) tehdä Suomen ulkopolitiikan sitoutumista YK:iin tarpeeksi yksiselitteisesti ja ehdottomasti selväksi. Asian kruunasi se että typerästi hymyilevä Lipponen kätteli Bushia Valkoisen talon pihamaalla ja hoki: "Suomen kansa tukee politiikkaanne."
Tämä oli kuin märkä rätti vasten suomalaisten kasvoja. Juuri samaan aikaan tehdyssä mielipidekartoituksessa noin 80% suomalaisista - kuten oli asian laita muuallakin maailmassa - ilmoitti vastustavansa sotatoimia Irakissa. Lipposen vierailun sävystä ja tarkoituksista tehtiinkin heti hänen palattuaan kysely eduskunnassa, mutta tällöin ei vielä osattu aavistaa miten epäselviksi Lipponen oli Suomen roolin koalition suhteen jättänyt. Kuin muina miehinä osallistuimme Grossmannin koollekutsumaan koalition kokoukseen. Näihin asioihin liittyvä periaatteellinen epäselvyys kävi varsinaisesti ilmi vasta kun Jäätteenmäki nosti asian pöydälle vaalikeskustelussa 6.3.03. Tämän seurauksena heti seuraavana päivänä pidetyssä Ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan, UTVA:n, kokouksessa Suomen virallista Irak-politiikkaa muotoiltiin niin, että ääneen nyt todettiin ilman YK:n mukanaoloa tapahtuvan väkivallankäytön olevan ei-hyväksyttävää.
Sama rätti jonka Lipponen oli heittänyt suomalaisten naamalle Valkoisen talon pihalta, mäiskäistiin nyt uudestaan entistä märempänä. Vaalikeskustelusta tuli mielialoja nostattava kansannousu Lipposen amerikkaihannointia ja Bush-nuoleskelua vastaan. Jäätteenmäen johdolla Keskusta korjasi täpärän mutta tärkeän vaalivoiton. Samoihin aikoihin USA siirtyi sanoista tekoihin Irakissa. Suomen ulkoasiainhallinnossa elettiin kuumeisia hetkiä, kun vielä hyökkäyspäivän aamuna amerikansuurlähettiläämme Valtasaari pyrki varmistamaan USA:n ulkoministeriöstä ettei maamme vaan enää esiintynyt koalitiomaiden listalla.
Noina aikoina kansalaiset kaikkialla maailmalla olivat kokoontuneet miljoonittain mielenosoitusmarsseille Bushia vastaan. Oman maamme virallisesta linjasta ei saanut lopullista selvyyttä kukaan. Kuvaavaa oli että nekin joille jonkinlaisen hallinnan näytteleminen oli elintärkeää, eli ulkopoliittinen eliittimme, sekoilivat linjauksissaan ja sanoissaan. Huhtikuussa pidettiin Kreikassa EU-huippukokous, jonka yhteydessä vielä silloinen hidasjärkinen pääministerimme erehtyi kansainvälisen lehdistön tentattavana ollessaan sanomaan: "Suomi ei kuulu koalitioon, koska Suomi on muuttanut linjaansa." Välittömästi tämän jälkeen hänelle tuotiin eteen paperilappu, ilmeisesti ulkoministerimme kiireesti raapustama, ja sitä Lipponen sitten hölmistyneenä ja typerästi hörähdellen tavaili: "Eee-iii siiis... siis Suomi ei ole muuttanut linjaansa." Jokainen suomalainen joka näki tämän sekoilun tv-uutisissa tunsi taas märän rätin naamallaan. Kertaheitolla kuvaruudusta lävähti silmille koko totuus siitä miten vähillä kyvyillä Suomen ulkopolitiikkaa oli hoidettu.
Vaalien jälkeen meillä Suomessa jotkut optimistit kokivat, että omasta sotaintoilijastamme oli onneksi saatu torjuntavoitto. Tämä oli turhan aikaista iloa, sillä pian seurasi Suomen poliittisessa historiassa ainoalaatuinen salailun, kosto- ja kaunapolitiikan kiihkoisa kierre, jossa Jäätteenmäki telottiin niin salailupoliitikkojen kuin lynkkausmielialoilla mielellään mässäilevien tiedonvälittäjien toimesta. Lyhyt ura pääministerinä torpedoitiin SDP:n lippossiiven ajojahdilla, joka sitten vei Jäätteenmäen vielä oikeuteenkin. Salailupolitiikasta oli tullut kovan luokan sanelupolitiikkaa, johon Keskustapuolueen muu väki ei osannut panna kovaa kovaa vastaan. 80% suomalaisista oli sitä mieltä, että myös Lipposen sopimiset ja tekemiset Bushin kanssa pitäisi perinpohjin selvittää, mutta poliitikkojenhan ei tarvitse välittää kansasta kun vaalit oli jo käyty.
Salailupolitiikan suojissa maan lojaalisuus Bushin sotakoalitiota kohtaan sai jatkua kenenkään erityisesti häiritsemättä - kaikkien huomio kohdistettiin tehokkaasti Jäätteenmäen henkilöä ja menettelytapoja koskevaan toisen luokan näytelmään. Suomi oli mm. karkoittanut Pentagonin uskollisuuskokeen mukaisesti irakilaisdiplomaatteja. Asiaa ei otettu missään kunnolliseen julkiseen käsittelyyn. Se oli ollut uutisissa silloin kun Washington Post -lehti julkaisi asiasta artikkelin, mutta omassa televisiossamme aihe oli sensuroitu eikä siitä saanut puhua. Iltapäivälehdissä hekumoitiin mieluummin naispoliitikon lynkkajaisilla kuin tehtiin tutkivaa journalismia siitä miksi oma ulkoministeriömme ei todellakaan välittänyt maamme Irak-politiikasta avoimesti tietoa. Niin, ja milloin iltapäivälehdissä ei kaivettu maata Jäätteenmäen alta, siellä kirjoitettiin kansalaisia yleisesti koskettavista asioista kuten Matti Nykäsestä.
Jäätteenmäen Irak-kritiikki lyötiin alas, ja Lipposen suojelemiseksi sekä hänen sekoilujensa puolusteluksi kehitettiin mitä ihmeellisimpiä oppeja "koalitio"-käsitteen merkityksistä, Lipposen todellisista tarkoituksista jne. - kaikesta sellaisesta jolla on merkitystä oman kansallisen keskustelumme kannalta, mutta joka ei todellakaan mitenkään muuta sitä tosiasiaa että Irak-politiikkamme on ollut lähinnä virallisiin vakuutteluihin haudattua korkean tason törmäilyä. Luulisi että kun USA on tekopyhästi valheilla perustellussa öljyryöstöretkessään joutunut yhä vahvistuvan kritiikin kohteeksi, myös meillä olisi uuden hallituksen politiikka löytänyt selvemmän ja selvemmin USA:an etäisyyttä ottavan linjan. Päinvastoin on kuitenkin käynyt. Julki tulee kuin sattumalta pieniä yksityiskohtia, jotka kertovat omaa kieltään siitä, että kuljemme yhä Lipposen alullepanemaa tietä ja toteutamme kahden kattauksen Irak-politiikkaa. Niinpä Vanhasen hallitus ei ole puuttunut Wärtsilän ja Nokia bisneksiin koalition kanssa. Samaten ulkoministeriö antoi diplomaattitukea Irakiin sännänneelle ahneelle kauppavaltuuskunnalle, jonka kaksi jäsentä ammuttiin. Sisäministeriömme on kouluttanut poliiseja irakilaisista miehityshallinnon käyttöön. Asiantuntija Helena Ranta, jonka tehtävänannot ovat aina ennen tulleet nimenomaan YK:lta, annettiin nyt Suomen hallituksen toimesta koalition käytettäväksi.
Kuinka se olikaan? "Bush kiitti Suomen hallitusta liittymisestä koalitioon."
Ne kansalaiset, joita Lipposen kyvyttömyys on alusta alkaen harmistuttanut ja jotka ovat sitä mieltä, ettei maatamme tule sotkea mukaan amerikkalaisten moraalittomaan maailmanvalloitushankkeeseen, eivät ole missään voineet saada ääntään kuuluville. Siksi eurovaalit olivat tällä kertaa aivan poikkeukselliset. Siksi äänestysprosenttikin niissä nousi poikkeukselliseen korkeaksi. Ihmisillä oli tarve sanoa jotain. Ja tuo tarve oli yksinkertaisesti sanoa Lipposelle jyrkkä EI. Mitään muuta mahdollisuutta kuin Jäätteenmäen äänestäminen ei ihmisille ole tässä maassa annettu. Heitä on pidetty poliitikkojen ja myös Vanhasen hallituksen taholta pimennossa, heitä on paimennettu erkkolaisen ja kokoomustaustaisen lehdistön toimesta. Siksi maassa on ollut pinnanalaista painetta. Paljon ylimääräistä väkeä kaikkialla maassa lähti uurnille antamaan äänensä Jäätteenmäelle, joka näin keräsi ennätysmäisen eurovaalikannatuksen. Tuo äänisaalis pitää sisällään vain yhden varsinaisen viestin: ihmisten tarpeen sanoa EI maan toimimiselle USA:n sotakoalitiossa.
Tätä viestiä poliitikot eivät tietenkään vastaanota. Vanhanen ei tule koskaan sanomaan ääneen että kyse on Lipposen Irak-politiikasta, jota hän on kilttinä konformistina edelleen jatkanut. Poliitikkojen ei tarvitse välittää kansasta vaikka vaaleja käytäisiinkin. Myöskään lehdistö ei tule edes nyt - kun sillä olisi tavallaan kansan antama oikeutus - puhkaisemaan poliitikkojen varjelemaa hiljaisuutta. Katsokaapa esimerkiksi näitä vaalien jälkeisen päivän iltapäivälehtiä. Niiden lööpeissä ei suinkaan komeile suurikokoinen Jäätteenmäen kuva, eikä niissä lue: "Kansa sai lopultakin voiton." Niissä on kokopinta-alan miltei peittävä kuva Matti Nykäsestä, ja kissankokoisilla kirjaimilla teksti: "Matti teki yöllä kuolemaa." Voiko enää tehokkaammin mitätöidä eurovaalien keskeisimmän sanoman? Voiko enää märempää rättiä tyhmiksi ja mielipidemanipuloitaviksi alistettujen kansalaisten silmille paiskata?
Mistä kronikan pitäisi alkaa? Luultavasti sen voi aloittaa siitä maailmalla paljon kohua herättäneestä ulkopoliittisesta linjanjulistuksesta, Kansallisen turvallisuuden strategiaohjelmasta, jonka Yhdysvallat antoi julki syksyllä 2002. Tämän ohjelmapaperin mukaan USA varasi itselleen omankädenoikeuden suorittaa terrorisminvastaisessa sodassaan "ennaltaehkäiseviä iskuja" kohteisiin joiden se katsoo uhkaavan turvallisuuttaan. USA ilmoitti toimivansa tarpeen vaatiessa ilman YK:a, ottamalla itse "johtajuuden" ja muodostamalla tuekseen "samanmiellisten valtioiden koalition". Näin USA siis kertaheitolla siirsi tieltään niin YK:n kuin kansainvälisen oikeuden.
USA:n ohjelmajulistus oli todellakin kuin märkä rätti vasten monenkeskeistä yhteistyötä kannattavan maailman kasvoja. Julistus aiheutti tavattoman laajan kansainvälisen keskustelun, jota käytiin myös Suomessa. Näissä tunnelmissa matkusti - on tosin lupa kysyä mistä syystä - silloinen pääministeri Paavo Lipponen tapaamaan Irak-sotaa valmistelevan USA:n presidentti Bushia ja varapresidentti Cheneya. Neuvotteluissa Bushin kanssa tapahtui tuo kaikkien munausten äiti, eli Lipponen ei osannut ottaa tarpeeksi huomioon kaikkia niitä varauksia joita Bushin hallinnon hyökkäysintoon liittyi, eikä joko osannut tai halunnut (mikä Lipposen tuntien on luultavampaa) tehdä Suomen ulkopolitiikan sitoutumista YK:iin tarpeeksi yksiselitteisesti ja ehdottomasti selväksi. Asian kruunasi se että typerästi hymyilevä Lipponen kätteli Bushia Valkoisen talon pihamaalla ja hoki: "Suomen kansa tukee politiikkaanne."
Tämä oli kuin märkä rätti vasten suomalaisten kasvoja. Juuri samaan aikaan tehdyssä mielipidekartoituksessa noin 80% suomalaisista - kuten oli asian laita muuallakin maailmassa - ilmoitti vastustavansa sotatoimia Irakissa. Lipposen vierailun sävystä ja tarkoituksista tehtiinkin heti hänen palattuaan kysely eduskunnassa, mutta tällöin ei vielä osattu aavistaa miten epäselviksi Lipponen oli Suomen roolin koalition suhteen jättänyt. Kuin muina miehinä osallistuimme Grossmannin koollekutsumaan koalition kokoukseen. Näihin asioihin liittyvä periaatteellinen epäselvyys kävi varsinaisesti ilmi vasta kun Jäätteenmäki nosti asian pöydälle vaalikeskustelussa 6.3.03. Tämän seurauksena heti seuraavana päivänä pidetyssä Ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan, UTVA:n, kokouksessa Suomen virallista Irak-politiikkaa muotoiltiin niin, että ääneen nyt todettiin ilman YK:n mukanaoloa tapahtuvan väkivallankäytön olevan ei-hyväksyttävää.
Sama rätti jonka Lipponen oli heittänyt suomalaisten naamalle Valkoisen talon pihalta, mäiskäistiin nyt uudestaan entistä märempänä. Vaalikeskustelusta tuli mielialoja nostattava kansannousu Lipposen amerikkaihannointia ja Bush-nuoleskelua vastaan. Jäätteenmäen johdolla Keskusta korjasi täpärän mutta tärkeän vaalivoiton. Samoihin aikoihin USA siirtyi sanoista tekoihin Irakissa. Suomen ulkoasiainhallinnossa elettiin kuumeisia hetkiä, kun vielä hyökkäyspäivän aamuna amerikansuurlähettiläämme Valtasaari pyrki varmistamaan USA:n ulkoministeriöstä ettei maamme vaan enää esiintynyt koalitiomaiden listalla.
Noina aikoina kansalaiset kaikkialla maailmalla olivat kokoontuneet miljoonittain mielenosoitusmarsseille Bushia vastaan. Oman maamme virallisesta linjasta ei saanut lopullista selvyyttä kukaan. Kuvaavaa oli että nekin joille jonkinlaisen hallinnan näytteleminen oli elintärkeää, eli ulkopoliittinen eliittimme, sekoilivat linjauksissaan ja sanoissaan. Huhtikuussa pidettiin Kreikassa EU-huippukokous, jonka yhteydessä vielä silloinen hidasjärkinen pääministerimme erehtyi kansainvälisen lehdistön tentattavana ollessaan sanomaan: "Suomi ei kuulu koalitioon, koska Suomi on muuttanut linjaansa." Välittömästi tämän jälkeen hänelle tuotiin eteen paperilappu, ilmeisesti ulkoministerimme kiireesti raapustama, ja sitä Lipponen sitten hölmistyneenä ja typerästi hörähdellen tavaili: "Eee-iii siiis... siis Suomi ei ole muuttanut linjaansa." Jokainen suomalainen joka näki tämän sekoilun tv-uutisissa tunsi taas märän rätin naamallaan. Kertaheitolla kuvaruudusta lävähti silmille koko totuus siitä miten vähillä kyvyillä Suomen ulkopolitiikkaa oli hoidettu.
Vaalien jälkeen meillä Suomessa jotkut optimistit kokivat, että omasta sotaintoilijastamme oli onneksi saatu torjuntavoitto. Tämä oli turhan aikaista iloa, sillä pian seurasi Suomen poliittisessa historiassa ainoalaatuinen salailun, kosto- ja kaunapolitiikan kiihkoisa kierre, jossa Jäätteenmäki telottiin niin salailupoliitikkojen kuin lynkkausmielialoilla mielellään mässäilevien tiedonvälittäjien toimesta. Lyhyt ura pääministerinä torpedoitiin SDP:n lippossiiven ajojahdilla, joka sitten vei Jäätteenmäen vielä oikeuteenkin. Salailupolitiikasta oli tullut kovan luokan sanelupolitiikkaa, johon Keskustapuolueen muu väki ei osannut panna kovaa kovaa vastaan. 80% suomalaisista oli sitä mieltä, että myös Lipposen sopimiset ja tekemiset Bushin kanssa pitäisi perinpohjin selvittää, mutta poliitikkojenhan ei tarvitse välittää kansasta kun vaalit oli jo käyty.
Salailupolitiikan suojissa maan lojaalisuus Bushin sotakoalitiota kohtaan sai jatkua kenenkään erityisesti häiritsemättä - kaikkien huomio kohdistettiin tehokkaasti Jäätteenmäen henkilöä ja menettelytapoja koskevaan toisen luokan näytelmään. Suomi oli mm. karkoittanut Pentagonin uskollisuuskokeen mukaisesti irakilaisdiplomaatteja. Asiaa ei otettu missään kunnolliseen julkiseen käsittelyyn. Se oli ollut uutisissa silloin kun Washington Post -lehti julkaisi asiasta artikkelin, mutta omassa televisiossamme aihe oli sensuroitu eikä siitä saanut puhua. Iltapäivälehdissä hekumoitiin mieluummin naispoliitikon lynkkajaisilla kuin tehtiin tutkivaa journalismia siitä miksi oma ulkoministeriömme ei todellakaan välittänyt maamme Irak-politiikasta avoimesti tietoa. Niin, ja milloin iltapäivälehdissä ei kaivettu maata Jäätteenmäen alta, siellä kirjoitettiin kansalaisia yleisesti koskettavista asioista kuten Matti Nykäsestä.
Jäätteenmäen Irak-kritiikki lyötiin alas, ja Lipposen suojelemiseksi sekä hänen sekoilujensa puolusteluksi kehitettiin mitä ihmeellisimpiä oppeja "koalitio"-käsitteen merkityksistä, Lipposen todellisista tarkoituksista jne. - kaikesta sellaisesta jolla on merkitystä oman kansallisen keskustelumme kannalta, mutta joka ei todellakaan mitenkään muuta sitä tosiasiaa että Irak-politiikkamme on ollut lähinnä virallisiin vakuutteluihin haudattua korkean tason törmäilyä. Luulisi että kun USA on tekopyhästi valheilla perustellussa öljyryöstöretkessään joutunut yhä vahvistuvan kritiikin kohteeksi, myös meillä olisi uuden hallituksen politiikka löytänyt selvemmän ja selvemmin USA:an etäisyyttä ottavan linjan. Päinvastoin on kuitenkin käynyt. Julki tulee kuin sattumalta pieniä yksityiskohtia, jotka kertovat omaa kieltään siitä, että kuljemme yhä Lipposen alullepanemaa tietä ja toteutamme kahden kattauksen Irak-politiikkaa. Niinpä Vanhasen hallitus ei ole puuttunut Wärtsilän ja Nokia bisneksiin koalition kanssa. Samaten ulkoministeriö antoi diplomaattitukea Irakiin sännänneelle ahneelle kauppavaltuuskunnalle, jonka kaksi jäsentä ammuttiin. Sisäministeriömme on kouluttanut poliiseja irakilaisista miehityshallinnon käyttöön. Asiantuntija Helena Ranta, jonka tehtävänannot ovat aina ennen tulleet nimenomaan YK:lta, annettiin nyt Suomen hallituksen toimesta koalition käytettäväksi.
Kuinka se olikaan? "Bush kiitti Suomen hallitusta liittymisestä koalitioon."
Ne kansalaiset, joita Lipposen kyvyttömyys on alusta alkaen harmistuttanut ja jotka ovat sitä mieltä, ettei maatamme tule sotkea mukaan amerikkalaisten moraalittomaan maailmanvalloitushankkeeseen, eivät ole missään voineet saada ääntään kuuluville. Siksi eurovaalit olivat tällä kertaa aivan poikkeukselliset. Siksi äänestysprosenttikin niissä nousi poikkeukselliseen korkeaksi. Ihmisillä oli tarve sanoa jotain. Ja tuo tarve oli yksinkertaisesti sanoa Lipposelle jyrkkä EI. Mitään muuta mahdollisuutta kuin Jäätteenmäen äänestäminen ei ihmisille ole tässä maassa annettu. Heitä on pidetty poliitikkojen ja myös Vanhasen hallituksen taholta pimennossa, heitä on paimennettu erkkolaisen ja kokoomustaustaisen lehdistön toimesta. Siksi maassa on ollut pinnanalaista painetta. Paljon ylimääräistä väkeä kaikkialla maassa lähti uurnille antamaan äänensä Jäätteenmäelle, joka näin keräsi ennätysmäisen eurovaalikannatuksen. Tuo äänisaalis pitää sisällään vain yhden varsinaisen viestin: ihmisten tarpeen sanoa EI maan toimimiselle USA:n sotakoalitiossa.
Tätä viestiä poliitikot eivät tietenkään vastaanota. Vanhanen ei tule koskaan sanomaan ääneen että kyse on Lipposen Irak-politiikasta, jota hän on kilttinä konformistina edelleen jatkanut. Poliitikkojen ei tarvitse välittää kansasta vaikka vaaleja käytäisiinkin. Myöskään lehdistö ei tule edes nyt - kun sillä olisi tavallaan kansan antama oikeutus - puhkaisemaan poliitikkojen varjelemaa hiljaisuutta. Katsokaapa esimerkiksi näitä vaalien jälkeisen päivän iltapäivälehtiä. Niiden lööpeissä ei suinkaan komeile suurikokoinen Jäätteenmäen kuva, eikä niissä lue: "Kansa sai lopultakin voiton." Niissä on kokopinta-alan miltei peittävä kuva Matti Nykäsestä, ja kissankokoisilla kirjaimilla teksti: "Matti teki yöllä kuolemaa." Voiko enää tehokkaammin mitätöidä eurovaalien keskeisimmän sanoman? Voiko enää märempää rättiä tyhmiksi ja mielipidemanipuloitaviksi alistettujen kansalaisten silmille paiskata?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Niin. Ja demarien Stasi vielä rikollisesti pelasi kaksi varmaa kansanedustajaa pois eduskuntavaaleista (Rusi ja Rehn). Elämme Lipposen kuningaskunnassa.