Taloustutkimus veti hatusta jälleen

Taloustutkimuksen taikuri (Eero Lehti, kokoomus) veti jälleen hatustaan pupun.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/10/kokoomus_karkaa_hallituskumppani_sdplta_2931297.html

Kaikille lienee selvää, ettei se ole pupu, vaan puppua.

On melkoisen paksua väittää, että samassa hallituksessa istuvat puolueet, kokoomus ja demarit menisivät kannatuslukemissa eri suuntiin. Kokoomus ylös ja demarit alas kannatusprosenteissa.
Hah hah nauraa kansalaiset.
Yhteisillä täysin turhilla EU-miljardihaaskauksilla olisi erilaiset vaikutukset näillä kahdella puolueella, hehe!!

Ei kansa ole unohtanut eikä muuttanut mielipidettään puolessa vuodessa mihinkään suuntaan.
Kansahan tuki demareita, jotka halusivat vakuuksia meidän verorahoille, joille nyt saatiin edes hieman vastinetta.
Kokoomus vastusti näistä vakuuksia vaalikeskusteluissa, joihin joutui kuitenkin taipumaan hallituksen synnytystuskissa.
Muuten ei Kataisesta/kokoomuksesta olisi tullut lainkaan hallitus/pääministeripuoluetta.

Se on pikemminkin niin, että jos nyt pidettäisiin uudet vaalit niin PerusS olisi suurin puolue ja Demarit kakkonen.

Joten täyttä soopaa tuuppaa taas tämä kokoomuksen pää-äänenkannattaja, kokoomuksen ikioma propagandamedia Taloustutkimus oy.
583
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

super jytky on tulossa ja kokoomus on ulkona

Äänestä

Vale, emävale , tilasto.
Ja kun ottaa vielä huomioon tilaston tekijät: kokoomuspuolueen kansanedustaja Eero Lehti, Taloustutkimus Oy; saadaan juuri sellainen tulos kuin halutaan.

Äänestä

Kakolaisilla onmedia hallussaan,mutta se eienää riitä, koska niillä ei ole internettiä hallussan. Kokoomus paskantaa vielä housuihinsa pahemman kerran.

Äänestä

KAIKEN LISÄKSI ON TÖRKEÄTÄ, ETTÄ YLE-UUTISET OSTAA NÄITÄ "TUTKIMUKSIA" MEIDÄN TV-LUPAMAKSURAHOILLA!
ME TV-LUVANHALTIJAT SIIS MAKSAMME TALOUSTUTKIMUKSEN TEKEMÄN KOKOOMUS MAINOKSEN. TÖRKEÄTÄ!!!!!

Äänestä
  • eikös tälläinen kokoomuslaisen omistuksessa oleva tutkimusfirma ole jäävi tekemään näitä poliittisia kyselyitä ja tutkimuksia?
    vääristelyn mahdollisuus ja houkutus siihen on liian suuri.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lehti, Keravan konna kirjoitti:

Taloustutkimuksen taikuri (Eero Lehti, kokoomus) veti jälleen hatustaan pupun.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/10/kokoomus_karkaa_hallituskumppani_sdplta_2931297.html

Kaikille lienee selvää, ettei se ole pupu, vaan puppua.

On melkoisen paksua väittää, että samassa hallituksessa istuvat puolueet, kokoomus ja demarit menisivät kannatuslukemissa eri suuntiin. Kokoomus ylös ja demarit alas kannatusprosenteissa.
Hah hah nauraa kansalaiset.
Yhteisillä täysin turhilla EU-miljardihaaskauksilla olisi erilaiset vaikutukset näillä kahdella puolueella, hehe!!

Ei kansa ole unohtanut eikä muuttanut mielipidettään puolessa vuodessa mihinkään suuntaan.
Kansahan tuki demareita, jotka halusivat vakuuksia meidän verorahoille, joille nyt saatiin edes hieman vastinetta.
Kokoomus vastusti näistä vakuuksia vaalikeskusteluissa, joihin joutui kuitenkin taipumaan hallituksen synnytystuskissa.
Muuten ei Kataisesta/kokoomuksesta olisi tullut lainkaan hallitus/pääministeripuoluetta.

Se on pikemminkin niin, että jos nyt pidettäisiin uudet vaalit niin PerusS olisi suurin puolue ja Demarit kakkonen.

Joten täyttä soopaa tuuppaa taas tämä kokoomuksen pää-äänenkannattaja, kokoomuksen ikioma propagandamedia Taloustutkimus oy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu