Olen saanut tehtäväkseni tuoda paltalaisten ihmeteltäväksi niinku-sanan, jota on oikein tutkittu keakustelujen osana.
Niinku lienee siis puhekielen osa, jolla pehmenetään puhetta, haetaan oikeutta omalle mielipiteelle jne. Se on niinku totta
Ninkuttelu on levinnyt jo parempiinkin piireihin ja runsaati käytettynä raivostuttaa.
Ninkuttelu
16
83
Vastaukset
Vinku-ninku- puheet olivat mielestäni jonkin aikaa kadoksissa, saman olen nyt huomannut TV- ohjelmissa, että taas muotiin tullut, käsittämätöntähän se onkin. Sehän on kuin sairaus, fobia, jota ei puhuja itse huomaa tai ei pysty pois jättämään.
Minullakin täällä hyvin erikoinen, mielestäni, puheen tehostamistapako vaiko miettimistauko tosi hittaalla hämäläisellä....sana "noin". Muuten ihan järissään oleva vanha rouva, mukava ihminenkin, naapuri, pitkästyttää minut suht. nopeesti puhujan, äärimmäisen hitaalla puheellaan ja tuo noin-sana siellä välissä tämän tästä. Kerkiän aatella läpi jo monet aatokset hänen puhuessaan.
Esimerkiksi näin: Eilen kävin - noin - City-Marketissa -noin - kyllä -noin - hinnat olivat kallistuneet -noin.
En liioittele yhtään, vaikka muuten se piirrehän minulla monesti muutoin on.
Olisikohan tämäkin niinku, tai nämä muut välisanat puheessa- tutkimus, ihan väitöskirjan arvoinen teko. Voipihan niistä ollakin, en kyl tiiä.
Omat "vikani", piirteeni, kyllä tunnistan, tämän laveasanaisuuden, rönsyilemisen sinne sun tänne. Lyhyesti puhujaa, sanomani nasevasti tiivistettynä haastajaa minusta ei koskaan tule...eikä tarviikaan. Puheeni tai kirjoitukseni loputtua, voi kysyä...jahhah, missäs sitä alunperin oltiinkaan.- Lorena*
Mahtaako "niinku" sana olla sidossana jolla korostetaan sanojan mielipidettä. Yhtä kummajaisia ovat "aivan" jota tungettiin joka väliin sitten iänikuisesti käytössä olevat "mutku ja sitku". Voipi olla tarttuvia sanoja jotka huomaamatta tulevat puheeseen mukaan - arvailuja vain!
Kiekkoilijoilla on tyylinä/trendinä puhua nopeasti. Kaikilla ei kuitenkaan ole liikkuvat leuat ja liukas kieli, vaan pitää käyttää täytesanoja. Niistä on suosituin ja, ja, ja, ja, ja, ja....ihan ilman pilkkujakin.
- Ramoona*
Luulen, että niinkuttelu on joillekin täytesana lisäajan saamiseksi ajatusten ilmaisulle, joillakin on tapana käyttää öö, tota , tota noin.
Vahvistussanat hyvin, sangen, melko, varsin, erittäin, ylen jne. on korvannut sana todella, kaikki on nyt todella upeeta. .Latteaa on sanoa myös aina, että aika hyvä, aika paha.
Sitäpaitsi hyvä onkin usein nykyisin ei-paha. Ikäiseni käly, ylen fiksu nainen, sanoi tarjoamastani hyvästä viinistä, että ei se paskempaa ollut, oli oppinut sanonnan lapsenlapsiltaan. Hauskojanhan tuollaiset puhekielessä ovat, kunhan eivät tule maneereiksi.
Lorellan mainitsema aivan lausutaan vielä ärsyttävästi korostaen sanan loppuosaa.
Meteorologi lupasi taas noitasateita , lisäksi se-pronominia on alettu käyttää kuin määräistä artikkelia, joka ei suomen kieleen kuulu. Se on niin sitä...se on syksy nyt. Ei ole kauan, kun bongasin tällaisen määritelmän : tuuli se on sitä liikkuvaa ilmaa.
Voi hitsinpimpula !- noita sateita
nytpä kuulin minäkin sää Liisan suusta. Mutta on ennenkin puhuttu, että vaikka sataisi vanhoja akkoja. :))))
- ullamirjami****
Mutta Tamperelaisilla oli ,tai voi olla vieläkin jos on syntyjään tampereelta, se Nääs , se on niin iskostunu puhekieleen, että sitä ei huomaa , kun se vaan tulee.
Onhan niitä" Kyllämaar ",on kanssa sillon joskus käytetty . Se tarkoittaa varmaa hyväksymistä. - minuakin ärsyttää
tuo todella, todella upeeta ja mahtavaa.Kun ei muuta osaa sanoa.
Onhan suomen kieliopissa partikkelit, niinkuin, ennenkuin, ikäänkuin.
On! Tuon niinkun jatkuva toisto on kuitenkin ärsyttävää ja sksi minut määrättiin kysymään asiasta.
- määrättiin ?
Ruuneperi kirjoitti:
On! Tuon niinkun jatkuva toisto on kuitenkin ärsyttävää ja sksi minut määrättiin kysymään asiasta.
nyt ruune kerro kuka määräsi, tuo taxielli vai ?
- Ramoona*
Hei Late ! Onhan meillä monen lajin partikkelit, mutta ei sen paremmin määräisiä tai epämääräisiä artikkeleita, kuten vaikkapa saksan ein tai der, die, das. Se, tämä, tuo -pronomineja on vain alettu käyttää niitten tapaan, ja ne vesittävät turhaan kaunista kieltämme. Ehkä ne eivät enää edes särähdä korvaan, kun niitä niin paljon viljellään.
Eräs tuttavani kuittaa lähes kaiken toisten sanoman tokaisemalla just tai justjoo. Kielen kuuluukin elää ja kehittyä ajan mukana. Me koululaiset laskimme aikanaan, montako kertaa eräs ope sanoo tunnin aikana nimittäin.
- Atolfia
Viime perjantaisessa Jälkiviisaissa oli mukana naishenkilö, joka käytti tätä
niinku-sanaa jatkuvalla syötöllä. Muutenkin oli niin huono ja epäselvä ulosanti, että alkoi raivostuttaa koko ohjelma.
Isokallio on selkeäsanainen ja mielipiteiltään realistinen ja mielestäni osaa ajatella asiat just niinkuin ne on minunkin mielestäni.
Jan Eerolalla ei ole mitään manööverejä, mutta selkeämpää puhetyyliä saisi kyllä "niinku" opetella.
Meninkö hieman asiasta sivuun? - *Kukkahame*
Kaunista Aamua ...niinku!
Vähiin ovat käyneet aiheet, mutta jotain nääs aina aivorypyistä puristetaan ;-D.
Tyyni ja vielä mukava sää houkuttelevat nyt mäntykankaille tota noin nii ihailemaan siivotun luonnon kauniin keltaisia mattoja eiku varisseita lehtiä.
Et sillai.
Ihan vaan kujeillessani oikein yritin. - ninku, nunku
Kyllä olen huomannut, että ei täällä kukaan enää keksi mitään. On aikaa siitä, kun jotyain mielekästä ajatusta, ja aloitusta ollut liikkeellä-tätä se on ninku nunku
- mitäs sinä
muuta olet keksinyt kuin toisten perässä kyyläämisen ja haukkumisen ?
- sama huomio
kade mollaaja liikkeellä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 2307686
Etsin vastaantulevista sua
Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s455180- 594802
- 753468
Kaikesta muusta
Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko162025Tekis mieli lähestyä sua
Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗321951- 311839
Ajatteletko koskaan
Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹441697- 371639
- 1561444