Varmistaakseen presidentiksi pääsyn Urho Kekkonen turvautu eettisesti arveluttaviin, epäisänmaallisiinkin juonitteluihin. Samalla kun idästä kuljetettiin ruplia Kekkosen ja Maalaisliiton tueksi, ay-liikkeelle annettiin röttelöintirahaa. Ei ihme, että kun Kekkosesta tuli presidentti, maassamme alkoi pian yleislakko.
Vuoden 1956 presidentinvaalin lopputulos oli arvoituksellisen yhden äänen varassa. Tämä on liian helppo myytti, kyse oli ainakin seitsemän äänen hankkimisesta vastapuolelta Kekkosen taakse - jopa vielä muutaman lisä-äänen varmistaminen oli ollut välttämätöntä.
Tämän ratkaisevan saavutuksen Kustaa Vilkuna kertoi KGB-kenraali Viktor Vladimiroville.
Kekkosen ura presidenttinä oli Neuvostoliiton ansiota. Useat ulkopoliittiset näytökset "kriiseineen" toimivat pelotteena, joka synnytti kroonisen suomettumisen. Kekkos- ja Neuvostovastaisuudesta tuli yksi suurimpia syntejä ja sisäpolitiikan tärkein, tehokas lyömäase.
Kekkonen oli toimissaan hyvin johdonmukainen. Hän monopolisoi idän - ja miksei lännenkin - suhteemme, vartioi suurella herkkyydellä asemaansa, eikä päästänyt huonojen kokemusten perusteella muita kukkoilemaan liialti. Hän halusi litistää ne, joiden katsoi varjostavan hänen korvaamattomuuttaan. Siksi hän vihasi jopa oman puolueensa demokraattisesti valittua johtoa, eikä halunnut suoda sankaruutta muille.
Vuoden 1958 yöpakkaskriisin yhteydessä Kekkonen kaatoi hallitusta, jolla oli 2/3 eduskuntaenemmistö, neuvotellen jatkosta Neuvostoliiton edustajien kanssa. Kekkosen kaveri, valtiosääntöoikeuden professori Paavo Kastari uskalsi syyttää presidenttiä parlamentarismin halventamisesta: "olemassaolollemme ratkaisevat kysymykset ovat kiertyneet tai kiertymässä yhden miehen ja hänen kompleksiensa ympärille."
Vuoden 1956 presidentinvaalin lopputulos oli arvoituksellisen yhden äänen varassa. Tämä on liian helppo myytti, kyse oli ainakin seitsemän äänen hankkimisesta vastapuolelta Kekkosen taakse - jopa vielä muutaman lisä-äänen varmistaminen oli ollut välttämätöntä.
Tämän ratkaisevan saavutuksen Kustaa Vilkuna kertoi KGB-kenraali Viktor Vladimiroville.
Kekkosen ura presidenttinä oli Neuvostoliiton ansiota. Useat ulkopoliittiset näytökset "kriiseineen" toimivat pelotteena, joka synnytti kroonisen suomettumisen. Kekkos- ja Neuvostovastaisuudesta tuli yksi suurimpia syntejä ja sisäpolitiikan tärkein, tehokas lyömäase.
Kekkonen oli toimissaan hyvin johdonmukainen. Hän monopolisoi idän - ja miksei lännenkin - suhteemme, vartioi suurella herkkyydellä asemaansa, eikä päästänyt huonojen kokemusten perusteella muita kukkoilemaan liialti. Hän halusi litistää ne, joiden katsoi varjostavan hänen korvaamattomuuttaan. Siksi hän vihasi jopa oman puolueensa demokraattisesti valittua johtoa, eikä halunnut suoda sankaruutta muille.
Vuoden 1958 yöpakkaskriisin yhteydessä Kekkonen kaatoi hallitusta, jolla oli 2/3 eduskuntaenemmistö, neuvotellen jatkosta Neuvostoliiton edustajien kanssa. Kekkosen kaveri, valtiosääntöoikeuden professori Paavo Kastari uskalsi syyttää presidenttiä parlamentarismin halventamisesta: "olemassaolollemme ratkaisevat kysymykset ovat kiertyneet tai kiertymässä yhden miehen ja hänen kompleksiensa ympärille."
Vastaukset 8
Vanhimmat
Kekkonen käytti ruplakassaa aluksi juuri maalaisliittolaisten kilpailojidensa eliminoimiseen. Maalaisliitto-kepu johtohahmot ovatkin olleet - vanhaa Virolaista - lukuunottamatta "surullisen hahmon ritareita", jotka toimivat moskovan ämyreinä ja uusien itsenäisyyspäivien ehottajina, elleivät sitten kuskanneet isänmaan multaa moskovaan ja vehkeilleen kgb-asiamiesten kanssa Tehtaankadulla.
Kekkosen oman dokumentin mukaan hän ja neuvostoliiton kdb-kenraali vladimirov valitsivat väykyn kepulaisten kellokkaaksi ja syrjäyttivät lopullisesti valtiomies Virolaisen.
On käsittämätöntä, että kukaan Suomen passia kantava saattaisi äänestää neuvosto-ruplilla kasattua puoluetta.
Kepu on aina pelannut tällä Venäjä-kortilla. Tilaakohan Väyrynen nyt nootin Venäjältä Kekkosen tapaan?
Ai niin, kävikö nuo nootit ja ruplat vaalikopeissa äänestämässä ?
Minä kävin enkä nähnyt noita mainitsemiasi kavereita äänestyspaikoilla, vapaasti sai numerot raapustaa . KEKKONEN VOITTI SILTI !
JEP VIIDES KOLONNA VALTASI SUOMEN KÄTYREINEEN
1962 vaalit rahiotti KGB.
1. dokumentin dosentti on todistanut tämän asian.
Mikään ei ole muuttunut Korsimon ajoista. 22.1.1962 KePu pyysi KGB:ltä vaalirahaa ja saikin.
Arvo Korsimon raha-anomuspaperi selviää tuolta Rautkallion kirjasta: Tsernous V. N. - Rautkallio Hannu NKP ja Suomi - Keskuskomitean salaisia dokumentteja 1955-1968, Tammi, 1992, 164 s. 1.p
Tämä kirja on KePu:lle erikoisen vihattu, koska siinä on käännettynä se Korsimon 10 miljoon raha-anomus KGB:lle. SE ikävin asiakirja on sivulla 122 ja sivulla 123 on luonnos 10 miljoonan maksusta Suomen maalaisliitolle ja ajankohta on 22.1.1962.
Myös Hannu Rautkallion kirja, NOVOSIBIRSKIN LAVASTUS kuulemma kertoo, että Kepun 1960-luvun puoluesihteeri Arvo Korsimo pyysi vaalirahaa Neuvostoliitosta ja sai 10 miljoonaa silloista markkaa. On todella häkellyttävää että maalaisliiton puoluesihteeri menee pyytämään rahaa Neuvostoliitosta. Tämä kertoo kuinka ystävälliset ja luottamukselliset suhteet Kepulla ja venäläisillä tuolloin oli. Mitä KGB sai vastineeksi rahoilleen? Tietoa.
"Toveri N.S.Hrustseville
Ilmoitan teille, että Suomen presidentin luottomies, maalaisliiton johtoryhmän jäsen Korsimo on pyytänyt KGP:n Helsingin residenttiä välittämään Teille henkilökohtaisesti pyynnön 10 miljoonan Suomen markan lisäavun saamisesta. Samalla Korsimo on todennut, että maalaisliittolaiset tarvitsevat ko. summan niden velkojen maksamiseen (9 miljoonaa markkaa), jotka ovat syntyneet presidentti Kekkosen vaalikampanjan rahoittamisesta sekä maalaisliiton eduskuntaryhmän uudistamisesta 4.-5. helmikuuta tänä vuonna pidettävissä eduskuntavaaleissa tukemalla Kekkosta lähellä olevia kansanedustajaehdokkaita niissä vaalipiireissä, joista on aikaisemmin valittu puolueen oikeistosiiven edustajia"
KGB sai tosiaankin Korsimon pyynnön vaalirahoituksesta. Kyseessä on skandaali sillä Korsimo pyysi rahaa niiden velkojen maksamiseen (9 miljoonaa markkaa), jotka ovat syntyneet presidentti Kekkosen vaalikampanjan rahoittamisesta, ts. KGB maksoi Kekkosen vaalilaskut. Kekkonen oli KGB:n mies. Ei KGB muuten maksaisi tuollaisia summia presidentinvaaleissa.
Tässä on muutamia valaisevia kirjoja aidosta KePulaisuudesta:
Tsernous V. N. - Rautkallio Hannu NKP ja Suomi - Keskuskomitean salaisia dokumentteja 1955-1968, Tammi, 1992, 164 s.
Siinä on käännettynä silloisen KePun puoluesihteerin, Arvo Korsimon, 10 miljoon raha-anomus KGB:lle presidentti Kekkosen vaalikampanjasta aiheutuneiden kulujen rahoittamiseksi. Ajankohta on 22.1.1962. Korsimon KGB -raha-anomusjuttu on sivulla 122 ja sivulla 123 on luonnos 10 miljoona markan maksamisesta Suomen maalaisliitolle.
Ymmärrän hyvin mitä tarkoitetaan sanottaessa Hannu Rautkalliota vähättelevästi "yhden dokumentin dosentiksi". Se dokumentti taitaa olla tässä kirjassa sivulla 122. Keskustan tapa hoitaa raha-asioitaan oli aikoinaankin hieman erikoista.
PALJONKO kaikkiaan KGB RAHOITTI KESKUSTApuoluetta, kun nyt oli kyse 10 MILJOONAN MARKAN LISÄAVUN pyytämisestä?
Tsernous V. N. - Rautkallio Hannu NKP ja Suomi - Keskuskomitean salaisia dokumentteja 1955-1968, Tammi, 1992, 164 s.
Siinä on käännettynä silloisen KePun puoluesihteerin, Arvo Korsimon, 10 miljoonan raha-anomus KGB:lle presidentti Kekkosen vaalikampanjasta aiheutuneiden kulujen rahoittamiseksi. Ajankohta on 22.1.1962. Korsimon KGB -raha-anomusjuttu on sivulla 122 ja sivulla 123 on luonnos 10 miljoona markan LISÄAVUN maksamisesta Suomen maalaisliitolle.
VIRKKUNEN SAKARI: Korsimo Kekkosen mies, Otava, 1976, 352 s.
Matti Kurjensaari on Kansakunnan kaapin päällä -kirjassaan visioinut jopa tulevia tapahtumia näin hyvin:
s. 177 K-linja-Mitä se on?
Millainen on Kauko Kareen näkemys K-linjasta?
"K-linja on salaliitto, se on Mafia, se on Camorra, se on bakteeri, se on syöpä, se jakaa ja vie virkoja, se on Musta Käsi, joka kaivoi Saimaan kanavan; se on kaikkialla, se on enemmän kuin kirjain, se on virus; siihen voi sisältyä Kekkonen, kapitalismi, kommunismi. K-linjan pyhin paikka on jossain, missä Urho Kekkonen polvistuneena nauttii ateistisen herranehtoollisen Kremlin kellojen soidessa ja puolisotilaalliseen asuun pukeutuneiden kommunismin pappien juhlallisesti hymistessä valittuja kohtia Marxin Pääomasta ja Leninin kootuista teoksista. Alttarin yllä kaatuu venäläisin kirjaimin teksti Finis Finlandie - Suomen loppu.
Sama teksti löytyy kirjan K-Linjalla esipuheesta.
Toim. Suomi K-linjalla
Otava, 1974, 224 s.
Uusitalo Eino: Jälkipeli, KIRJAYHTYMÄ, 1983
Siinä tuo kaikien perässähiihtäjien esikuva mm. selittää sivuilla 166-169 ns. Toisen itsenäisyyspäiväpuheensa ja monta muuta juttua.
Laukkonen Ilmari: Alkion miehet, Vaasa Oy, 242 s, (erikoinen kirja kun ei ole painovuotta merkitty).
Alkion miehet -kirja kertoo aika erikoisen episodin Alkion hautajaisiin liittyen. Hautajaisissa oli virallinen osuus ja sitten Alkion miesten osuus messiaan kunnioittamisessa. Santeri Alkion päiväkirjat löytyi kuulemma helsinkiläisestä divarista. Näin uutisoitiin 22.9.2008. On siinä KePulaisilla ihmettelemistä kun messiaan kultaiset sanat on olleet noin kauan hukassa...
KENEN PUOLELLA KEKKONEN?
http://www.lasselehtinen.net/content/view/135/100/lang,fi/
Seppo Kononen esitti tässä lehdessä (Savon Sanomat 26.01.07) aiheellisen kysymyksen, johon mielelläni vastaan vähän perusteellisemmin. Olin näet Helsingin Sanomien haastattelussa (21.01.07) uskaltanut olettaa, että Urho Kekkonen olisi jo paimentanut meidät Natoon siksi, että hän tunnetusti "halusi aina olla vahvemman puolella." Elämänsä puoleen päivään asti Kekkonen uskoi - ja toivoi - läntisten aseiden uhkan ja voiman pitävän bolsevismin poissa Suomen kimpusta. Siinä hengessä hän itsekin toimi. Jo koulupoikana hän värväsi väkeä jääkäreihin. Kansalaissodassa Kekkonen oli innokas valkokaartilainen, oman kertomansa mukaan jäsen peräti teloituskomppaniassa. Kun Kekkonen kuulusteli punaroikaleita Etsivässä keskuspoliisissa, kuultavat tunnustivat poikkeuksetta. Sisäministerinä ennen sotia hän halusi lakkauttaa IKL:n, mutta laitatti myös kolmisensataa kotikommunistia telkien taakse - varmuuden vuoksi. Keväällä 1940 Kekkonen olisi halunnut jatkaa talvisotaa ja hänen sydämensä sykki riemusta kun Suomi lähti Saksan rinnalla kesällä 1941 hyökkäyssotaan Neuvostoliittoa vastaan. Kekkosen nimimerkki "Pekka Peitsi" toivoi Hitlerin aseille voittoa eikä tunteillut turhia: "...ryssäähän siellä vaan tapetaan." Edellä mainittu on dokumentoitua tietoa. Juhani Suomi on meille kertonut historiallisesta saranakohdasta marraskuussa 1942. Kekkonen ja hänen kaverinsa pitivät Rovaniemellä hotelli Pohjanhovissa pitkää palaveria ja tulivat parhaan saatavilla olleen tiedustelutiedon mukaan tulokseen, että sakemanni ei, saatana soikoon, voitakaan sotaa! Siihen saakka Suomessa oli sangen yleisesti laskeskeltu, että Hitler pehmittää ensin perivihollisen Neuvostoliiton ja sitten länsivallat tekevät lopun natsikomennosta. Mutta nyt olikin otettava uusi asento, Kekkonen päätteli, tai muuten Suomen käy huonosti ja vielä huonommin käy erään Kekkosen. Kekkonen ilmoitti ensin kavereilleen, että hän, ja vain hän, voi pelastaa Suomen. Siihen tarvittiin politiikan muutos ja muutokselle päämäärästään tietoinen johtaja. Saman tien Kekkonen tukahdutti antikommunistin itsessään loppuiäksi. Bolsevikeillehan ei ollut tärkeätä mitä joku sisimmässään ajatteli, vaan mitä sanottiin ääneen. Eihän kommunismin kotimaassakaan kannattanut sanoa mitä ajatteli. Väitän, vaikka en voi todistaa, että Kekkonen säilyi loppuun asti antikommunistina. Sisällä on täytynyt olla kova paine kun huulten todistus oli jotain muuta. Haluan uskoa, että Kekkonen teki siitäkin pitäen ratkaisunsa Suomen kansan parasta ajatellen. Kuitenkin hän myös solmi Neuvostoliiton kanssa personaaliunionin, jonka kaikki ulottuvuudet eivät vielä ole selvillä. Hän ryhtyi meihin kansalaisiin päin korvaamattomaksi ja varmisti asemansa Moskovan tuella. Kekkosen kunniaksi on sanottava, että hän antoi kauppapolitiikalle mahdollisuuden lännettyä EFTA:n ja EEC:n suuntaan samalla kun liturgia ja turvallisuuspolitiikka tahdistui Tehtaankadun suuntaan. Olen monta kertaa kuullut todisteltavan, että vaikka keinot ovat arveluttavat, niin lopputulos ratkaisee. Tämä on ollut etenkin Maalaisliiton ja Hiihtoliiton suosima selitys. Suomenhan kävi lopulta hyvin. Niin kävikin, mutta Neuvostoliiton hajoaminen ei lopultakaan johtunut Suomen harjoittamasta politiikasta. Valistunut arvaukseni on, että jos Hitler olisi voittanut sodan, Suomi-Suur-Saksa -ystävyysseurassa olisivat etupenkeillä paistatelleet suurin piirtein samat naamat kuin sittemmin Suomi-Neuvostoliitto-seurassa, J.K. Paasikiveä ja Kekkosta myöten. Poliittinen eläin on sillä lailla rakennettu, että se tunnustaa senhetkiset tosiasiat ja haluaa olla mieluummin voittajan puolella kuin sitä vastaan. Siksi olen myös tykönäni ajatellut, että tämän hetken maailmassa isänmaallinen Kekkonen haluaisi meidän mieluummin samaistuvan demokraattiseen länteen kuin epädemokraattiseen itään. Ei tietenkään voi tätäkään todistaa.
Lasse Lehtinen
Kekkonen oli vallanhimoinen bastardi. Hänellä oma etu meni kaikessa kaiken muun edelle.