Enkelillä silmälasit?

Tässä on kuva, jossa enkeli antaa Joseph Smithille kultalevyt. Onko enkelillä silmälasit kädessään vai mikä esine se on?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Joseph_Smith_receiving_golden_plates.jpg
1270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kaksi mahdollisuutta.

Joko enkeli on likinäköinen tai sitten kyseessä ovat suojalasit, koska avaruudessa liihotellessa silmät ovat vaarassa kosmisen pölyn ja luulihaklönttijumalien jätösten vuoksi.

Äänestä

Moroni on elänyt maallista elämää 300-luvulla, jolloin ei vielä käytetty silmälaseja. Hänen on siis täytynyt käydä optikolla vasta enkelinä ollessaan. Mahdollisesti se on tapahtunut 1800-luvulla ennen kuin enkeli Moroni on tavannut Joseph Smithin.

Nyt olisi syytä tutkia tarkkaan kaikki 1800-luvun lehtiartikkelit. Kyllähän niin suuri ihme kuin enkelin käynti optikolla on varmasti päätynyt lehtien palstoille, vaikka tuolloin ei nykyisenkaltaista iltapäivälehdistöä lööppeineen ollutkaan.

Äänestä

1. Sam. 14:41
Saul sanoi Herralle, Israelin Jumalalle: "Miksi et vastannut tänään palvelijallesi? Jos minä tai poikani Jonatan olemme syyllistyneet rikokseen, anna silloin, Herra, Israelin Jumala, vastaukseksi urim, mutta jos kansasi Israel on syyllinen, anna tummim."* Arpa osui Jonataniin ja Sauliin, ja muut pääsivät vastuusta.
3. Moos. 8:8
Hän asetti paikoilleen rintakilven ja pani kilven sisään urimin ja tummimin*. [Ks. selitystä 2. Moos. 28:15.][ 2. Moos. 28:30 ]
5. Moos. 33:8
Leevistä hän sanoi: -- Herra, sinä annoit urimin ja tummimin* Leeville, uskolliselle palvelijallesi, jota sinä Massassa koettelit, jonka kanssa sinä kamppailit Meriban vesipaikalla. [Ks. selitystä 2. Moos. 28:15.][ 2. Moos. 28:30 | 2. Moos. 17:7; 4. Moos. 20:13]

Äänestä

Toisinaan silmälaseja kutsutaan nykyään kakkuloiksi. Eipä ole kumpaakaan sanaa käytetty mormonikirjassa, joten tässäkin asiassa mormonit valehtelevat kirkkain silmin.

Äänestä

Kirjoitat jo dollarin merkin sanaan mormonismi!

Äänestä
  • K¥MM€N¥K$IÄHÄN mormonit maksavat, joten Nenskulta dollarimerkki tulee ihan luonnostaan...

    Äänestä

Ei muuten auta silmälasitkaan jos ihmisen pään sisällä on vikaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


?? kirjoitti:

Tässä on kuva, jossa enkeli antaa Joseph Smithille kultalevyt. Onko enkelillä silmälasit kädessään vai mikä esine se on?

http://fi.wikipedia.org/wiki/Tiedosto:Joseph_Smith_receiving_golden_plates.jpg

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu