Pro Yeshua Team järjestää Turussa perjantaisin hengellisen tilaisuuden nimeltä:
"Perjantai-ilta YESHUAn seurassa"
Tilaisuudet pidetään perjantai-iltaisin klo 18 alkaen Turun Seudun Invalidit ry:n nykyaikaisessa kokoussalissa, johon mahtuu noin 50 henkilöä. Sali sijaitsee Asesepänkatu 1:ssä, katutasossa. Katu on Temppelinkadun poikkikatu, liki Martin kirkkoa, vain noin 100 m siitä koilliseen.
Jokaiselle keskiviikolle ilmoitetaan etukäteen aiheet: eka aihe VT:sta ja toka UT:sta. Aiheet liittyvät osittain yhteen ja niistä keskustellaan yhdessä. On hyvä tietää etukäteen mistä keskustellaan, jotta aiheeseen voi tutustua etukäteen ja rukoilla tilaisuuden puolesta, etenkin, jos osallistuja tulee kaukaa.
Annamme kuitenkin aina Yeshuan Pyhälle Hengelle valtuudet niin halutessaan johdattaa kokouksen kulkua myös ohjelmasta poikkeavalla tavalla, siis myös erilaisista aiheista, kuin mitä olemme ohjelmaan merkinneet. Kun Pyhä Henki johdattaa, niin silloin KAIKKI tulevat hengellisesti rakennetuiksi parhaalla mahdollisella tavalla!
Tilaisuus on avoin ja ilmainen kaikille totuutta etsiville, eikä kolehtia kerätä ja jokaisen tilaisuuden aiheet ilmoitetaan etukäteen kaupunkilehti Turkulaisen keskiviikon julkaisussa "kirkolliset ja hengelliset"-palstalla.
Voit lukea ko. lehteä täältä:
http://www.turkulainen.fi/turkulainen/nakoislehti
(valitse siitä ylhäältä vasemmalta seuraavan keskiviikon lehti eli kun se ajallaan ilmestyy 12.10., klikkaa "lue ilmaiseksi" ja plaraa lehteä lähes loppusivuille)
Voit tutustua ohjelmarunkoon sitäkin yksityiskohtaisemmin seuraavasta blogistani, jota päivitän vain kokouksia varten lähes viikko etukäteen, että halukkaat voivat suunnitella mahdollista osallistumistaan paremmalla marginaalilla :)
http://pro-yeshua-team.blogspot.com/
Jos kaipaat itsellesi nykyistä syvällisempää hengellistä elämää, niin nämä tilaisuudet ovat juuri sinua varten!
Tervetuloa Yeshua Nimessä!
Pro Yeshua Teamin suositut perjantai-illat jatkuvat!
0
53
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Sannan kirja USA:n bestseller!
"Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä14811357- 288092
Metsäalan rikolliset
Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.565864Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"
Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..1604543- 94444
Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata
Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai314312Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi
Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas834179- 843467
- 803230
- 481731
