Fossiiliaineiston tulkinta
Sekä fossiilien että nykyisin elävien eliöiden
kohdalla puhutaan evoluutiomallissa usein
alkeellisista eliöistä. Käytetään myös paljon
termejä alkukantainen tai alkuperäinen. Tämä
herättää helposti ajatuksen, että tällaiset eliöt
eivät olisi vielä täysin
valmiita.
Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa! Kaikki elämän
muodot ovat heti ilmestyttyään täysin valmiita
eli tämän päivän tarkkailijasta ne näyttävät
elinoloihinsa ja tarpeisiinsa sopeutuneilta.
Fossiiliset molukkiravut eivät vaikuta yhtään
alkeelisemmilta kuin nykyisin elävät yksilöt.
Messelin kaivoksesta löytynyt lepakko oli jo
oikea lepakko siipineen ja
kaikuluotaimineen.
Ensimmäiset hyönteiset eivät jää
monimutkaisuudessaan yhtään jälkeen nykyisistä
vastaavista muodoista. Jura-vuorilta löytynyt
sudenkorento muistuttaa pienimpiä yksityiskohtia
myöten nykyisiä. Varsieväkala Latimeria ja
pääjalkainen Nautilus ovat kuuluisia eläviä
fossiileja. Evomiehethän pitivät Latimeriaa
eräänä johtofossiilinaan iänmäärityksessä. Sen
sanottiin eläneen maapallolla n. 70 miljoonaa
vuottaa sitten (tälle evomiesten iänmääritykselle
on lupa nauraa) ja olleen suhteellisen
alkeellinen ja kuolleen siksi sukupuuttoon. Eli
kaikkien kerrostumien, jotka sisälsivät
latimerian fossiileja väitettiin olevan 70
miljoonaa vuotta vanhoja. Kuitenkin tuo kala-
kuinka ollakkaan-pyydettiin elävänä Madagaskarin
lahdelta.
Näin siis fossiiliaineisto tukee meidän luomiseen
uskovien näkemyksiä, eikä suinkaan
evoluutioteoriaa. Evomiehet vain ovat
käyttäytyneet kuten imperialistit ja omineet
todistusaineiston tukeakseen sen välityksellä
omia uskonnäkemyksiään. Näitä tällaisia
fossiililöytöjä, jotka ovat täsmälleen
adekvaattisia nykyisin elävien lajien kanssa
on "miljoonia", mutta niiden osittainenkin
nimeäminen jo mainittujen lisäksi tässä
yhteydessä lienee tarkoituksetonta. Näin siis
evoluutiteorian kannattajat viilaavat meitä
linssiin, vaikka syyttävät meitä uskovia
alituiseen valehtelusta, vääristelystä jne.
Lähteenäni olen käyttänyt Siegfried Schererin ja
Reinhard Junkerin teosta "Evoluutio-kriittinen
analyysi". Datakirjat 2000.
Sekä fossiilien että nykyisin elävien eliöiden
kohdalla puhutaan evoluutiomallissa usein
alkeellisista eliöistä. Käytetään myös paljon
termejä alkukantainen tai alkuperäinen. Tämä
herättää helposti ajatuksen, että tällaiset eliöt
eivät olisi vielä täysin
valmiita.
Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa! Kaikki elämän
muodot ovat heti ilmestyttyään täysin valmiita
eli tämän päivän tarkkailijasta ne näyttävät
elinoloihinsa ja tarpeisiinsa sopeutuneilta.
Fossiiliset molukkiravut eivät vaikuta yhtään
alkeelisemmilta kuin nykyisin elävät yksilöt.
Messelin kaivoksesta löytynyt lepakko oli jo
oikea lepakko siipineen ja
kaikuluotaimineen.
Ensimmäiset hyönteiset eivät jää
monimutkaisuudessaan yhtään jälkeen nykyisistä
vastaavista muodoista. Jura-vuorilta löytynyt
sudenkorento muistuttaa pienimpiä yksityiskohtia
myöten nykyisiä. Varsieväkala Latimeria ja
pääjalkainen Nautilus ovat kuuluisia eläviä
fossiileja. Evomiehethän pitivät Latimeriaa
eräänä johtofossiilinaan iänmäärityksessä. Sen
sanottiin eläneen maapallolla n. 70 miljoonaa
vuottaa sitten (tälle evomiesten iänmääritykselle
on lupa nauraa) ja olleen suhteellisen
alkeellinen ja kuolleen siksi sukupuuttoon. Eli
kaikkien kerrostumien, jotka sisälsivät
latimerian fossiileja väitettiin olevan 70
miljoonaa vuotta vanhoja. Kuitenkin tuo kala-
kuinka ollakkaan-pyydettiin elävänä Madagaskarin
lahdelta.
Näin siis fossiiliaineisto tukee meidän luomiseen
uskovien näkemyksiä, eikä suinkaan
evoluutioteoriaa. Evomiehet vain ovat
käyttäytyneet kuten imperialistit ja omineet
todistusaineiston tukeakseen sen välityksellä
omia uskonnäkemyksiään. Näitä tällaisia
fossiililöytöjä, jotka ovat täsmälleen
adekvaattisia nykyisin elävien lajien kanssa
on "miljoonia", mutta niiden osittainenkin
nimeäminen jo mainittujen lisäksi tässä
yhteydessä lienee tarkoituksetonta. Näin siis
evoluutiteorian kannattajat viilaavat meitä
linssiin, vaikka syyttävät meitä uskovia
alituiseen valehtelusta, vääristelystä jne.
Lähteenäni olen käyttänyt Siegfried Schererin ja
Reinhard Junkerin teosta "Evoluutio-kriittinen
analyysi". Datakirjat 2000.
Vastaukset 34
Vanhimmat
sieltä kenties myös litteitä elektrooneja ja
vasenkätisiä atomeja?
Sähkö ja putkimiehet ovaten henkilöitä jotka
tekevät työkseen johtopäätöksiä, suosittelen
tuontapaisten johtopäätösten tekemistä
sinullekkin, koska ne eivät eken ole liian
moinmutkaisia jotta niistä suorioutuisit. Nuo
vaikeammat ja monimutkaisemmat on kyllä syytä
jättää ihan suosiolla niille joilla on tuohon
hommaan sopivammat välineet.
Tauttologialla nimittäin kun ei oikein tahdo
päästä puusta pitkään, älykäämmät sen ovat jo
aikoja sitten huomanneet, kun sinäkin isket
päätäsi vielä jonkun aikaa tuohon karjalan männyn
kylkeen saattaa se tuoda tuota kaivattua
kaukonäköisyyttä kovempaankin päähän.
Kun katsoo tuota ajatuksen juoksua voi vain
tyydytyksellä todeta, että saan ainakin itse
valita ne henkilöt jotka suunnittelevat ja
toteuttavat tässä firmassa sähkötyöt, ettei niistä
synny mitään ihmeellisiä sähkölinnun pesiä jotka
toimivat lähinä uskon voimalla, irrationaalisesti
ilman minkäänlaisia fysikan lakeja. Siinä
suhteessa voin tunnustautua uskovaiseksi, että
totean, jotta TAIVAS varjele minua tuollaiselta.
;=>
Täytyy taas vähän kehaista, olihan se sen verran hauska juttu. Olen tässä jo päivän muutaman miettinyt, pitäisikö panna varoituksen sanaa menemään kyseiselle johtomiehelle, mutta nythän ei tarvitsekaan.
Pahasti ovat langat sekaisin. Oikosulku sähköjohdoissa ja jäteliemi valuu hanasta uudelleenlämmitettynä. Uudellenkytkentä olisi poikaa, piirustuksetkin taitavat olla väärinpäin.
Voi meitä, kun arvostelukyky sammuu.
Miten ne olisivat voineet olla valmiit jo silloin, kun eivät tänä päivänäkään ole?
Vain osa lepakoista osaa lentää.
50 miljoonan tai 47 miljoonan vuodentakaa
et löydä valmiita valaita vaan korkeintaan puolivalmiita amphibioita.
Tottahan kukin aikansa eliö on suht hyvinsopeutunut omassa ekolokerossaan, mutta sä et löydä 50 milj. vuoden takaa ihmisluurankoa tai 3 mrd vuotta vanhaa dinoa.
Ja-aja-paja-apaja-apuja-apuna-apina. Tässä jokainen sana on kehittynyt valmiiksi ja silti siinä on kehitys apinaksi ;)
Noin etäisestä historiasta et löydä yhtään
mitään, koska silloin ei ollut koko tellusta.
Jäljensit tekstejä kirjasta, hienoa. t ietääkseni
siihen pystyy kaikki luku- ja kirjoitustaitoiset.
Mikä oli pointti? Mikä oli alkutilanne? Mikä oli
johtopäätös? Missä omat pohdintasi?
Kuulee noita kaltaisiasi leikkaa-liimaa-kopioi -
filosofeja näkee ja kuulee ihan tarpeeksi
muutenkin, joten älä tuki servereitä omalla
sonnallasi.
Kyllä tuosta keskustelun avuksestani yli 50% on
omasta päästäni, tai siitä muistinvaraisesta
tiedosta, joka siellä on. Ja saat olla saletti,
että linja jatkuu, sillä minä en ole niin ylpeä,
että väittäisin olevani itsenäinen tietojeni
suhteen. Toistan taas itseäni sanoen, että kaikki
me tarvitsemme toisiamme.
Kohtalaisen itserakasta sinulta väittää, että
esim. minä tarvitsisin sinua!
Mitettisitkö vähän paremmin mitä suustasit
päästät!
Tarvitsit minua ainakin, jotta pystyit suoltamaan
viestisi.
Jos sinä itse et perehdy evoluutiolähteiden, kirjojen aineistoon myös.
26.04.2001, klo 09.44
Uusi dinosauruksen fossiililöytö
vahvistaa entisestään arvioita, joiden
mukaan linnut kehittyivät
dinosauruksista eikä päinvastoin.
Kiinasta löydetty höyhenellinen
dinofossiili on
yhdysvaltalaistutkijoiden mukaan
todiste siitä, että höyheniä tarvittiin
Jos sinä itse et perehdy evoluutiolähteiden, kirjojen aineistoon myös.
26.04.2001, klo 09.44
Uusi dinosauruksen fossiililöytö
vahvistaa entisestään arvioita, joiden
mukaan linnut kehittyivät dinoista eikä päinvastoin
http://research.amnh.org/vertpaleo/dinobird.html
Kiinasta löydetty höyhenellinen dinofossiili
on USAn tutkijoiden mukaan todiste siitä, että
höyheniä tarvittiin alun alkaen lämmönsäätelyyn,
ei lentämiseen. (Ennustiko kretsut tätä? ei kun ei oo "valmis" lentämiseen;)
Etkö sinä hyvä mies tajua, että edustamasi
näkemys on uskonnollista fanatismia.
Mitä muka palvon ?
Mitä fanaattista palvontaa?
Mitä fanaattista on pyytää sinua katsomaan ?
Oletko Jehovan todistaja tai vastaava lahkolainen,
jota on kielletty tutustumasta aineistoon, jota
"he eivät ole tarkastaneet tai valmistaneet"?
Vai eikö sulla riitä rohkeus kohdata luonnon
kylmät faktat ja kuvat ?
Pelottaako sinua jo valokuvaopus,esim. Gerard R. Case: A Pictorial guide to Fossils,1982 ?
Pelottaako sua että fossiilit sanoisi "Yes evolution"?
Ei minua pelota, sillä minä olen uskovainen
ihminen. Minä en vain tahdo maailman ajutuvan
totalitarismiin enää toiseen kertaan. Mulle
yhdessä Hitlerissä oli kyllin! En siis välitä
käydä sivuilla, jotka edesauttavat totalitarismin
uutta valtaannousua.
Ihmettelen vain että oletko kohdannut Hitlerin
vihan henk. koht. kun semmoisia puhelet?
Ja ihmettelen mikä hitler valokuvissa tai luonnossa on?
Entäs jos neuvoisin kotisi läheltä tarkkailemaan
luontoa, niin epäiletkö siinäkin Hitlerismiä?
En, mutta kuten hyvin itsekin tiedät on
evoluutioteoria kristillisvihamielinen teoria,
joka ei voi hyväksyä persoonallisen luojan
olemassaoloa. Ja näin ollen evoluutionäkemys ei
myöskään voi sisältää mitään moraalia, koska
sillä ei ole mitään viitekehystä, jossa olisi
moraalisten ja eettisten arvojen perusta.
"En, mutta kuten hyvin itsekin tiedät on
evoluutioteoria kristillisvihamielinen teoria,
joka ei voi hyväksyä persoonallisen luojan
olemassaoloa."
- Ei kiellä. Kieltää vain
fundamentaaliuskovaisten näkemyksen, jonka mukaan
Jumala loi kaiken valmiiksi eikä mitään kehity.
Jumalaa Primus Motorina tiede ei voi kieltää,
koska se ei tutki sellaisia asioita.
"Ja näin ollen evoluutionäkemys ei
myöskään voi sisältää mitään moraalia, koska
sillä ei ole mitään viitekehystä, jossa olisi
moraalisten ja eettisten arvojen perusta."
- Päinvastoin, uskonto ei voi tarjota moraalia.
Se voi tarjota vain lain. Moraalinen toiminta on
ihmisen ajatuksista ja teoista kumpuavaa
toimintaa, ei orjallista lain seurantaa kuten
uskonnollinen "moraalitoiminta".
Uskonnolliset "moraalikoodit" ovat myös hyvin
alttiita itsekkäille tulkinnoille, minkä historia
varsin hyvin osoittaa. Tämä johtuu siitä, että
yleisesti uskovat näkevät päämäärän oikeuttavan
menetelmät. Kun on hyvä päämäärä, saa tappaa
vaikka ihmisen.
Moraalinen toiminta on yhteisöelämisen
välttämätön ehto. Ilman moraalia ei ole olemassa
yhteisöä. Siksi kysymys moraalin olemassaolosta
ei edellytä Jumalan olemassaoloa. Myös
moraalikoodien kehitys on varmasti jollain
tavalla evolutiivisen kehityksen tulosta.
Sanoisin, että moraaliset arvot kehittyvät yhä
tänä päivänä parempaan suuntaan. Viime
vuosisadalla esimerkiksi homoja tapettiin (ehkäpä
vielä tänä päivänäkin jossain päin maailmaa).
Ongelma ei ole siinä, että he tekivät väärin vaan
siinä, että he eivät edes tajunneet tekevänsä
väärin. Friikin tappaminen kun on hyväksytympää
kuin ihmisen. Nykypäivänä homoille annetaan
samanlainen ihmisarvo kuin muillekin ihmisille...
no ehkä jotain vielä puuttuu, mutta kuitenkin.
(tosin uskovaiset ovat tässäkin asiassa vielä
1800-luvulla). Tulipa muuten tässä mieleen, että
uskikset ovat tainneet pudota moraalisen
evoluution rattaista... tai ehkäpä he ovat aina
raahautuneet 2000 vuotta perässä. En tiedä.
Olin ensimmäisen vastauksesi kohdalla tyytyväinen, kun ajattelin, että joku puuttui tähän ydinkysymykseen evoluution ja Jumalan vaihtoehtoisuudesta (joka ei siis pidä paikkaansa toistaiseksi).
Kuitenkin selityksesi moraalin suhteesta toisaalta uskontoon ja toisaalta evoluutioon on ihan rappakaljaa enkä ymmärrä, mistä lähtökohdista sen suolsit.
Uskonto juuri tarjoaa etiikan, yhteisö lain eikä päinvastoin. Etiikan voi tietysti tarjota muukin kuin uskonto.
Ihmisestä itsestään kumpuava moraalinen toiminta voi olla mitä sattuu, koska se juuri on yksilön moraalia ja egosentristä. Ihmisen yhteisöllisyys toki vaatii yhteisiä ajatuksia siitä mikä on oikein ja väärin, jolloin individualistin on yhteisöön kuulakseen tähän sopeuduttava.
'Tarkoitus pyhittää keinot' on jesuiitoille omistettu mutta minä pidän sitä yhteenä moraalittomuuden universaalina lakina, jolla ei ole mitään tekemistä rodun, uskonnon, polittisen kannan, seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuolen kanssa.
Itse voisin ihan yhtä hyvin perustein väittää, että materialismin moraalikoodisto on se, joka tänään tuottaa eniten uhreja maailmassa. Jos sanot, että yhteisöä ei ole ilman moraalia, on se nimittäin se aate, joka kerää yhteisönsä pelkästään omahyötynäkökohtien (tarkoituksen) mukaan ja järjestää moraalinsa sen mukaan.
Uskontojen tehtävänä ja tavoitteena tässä maailmassa on kuitenkin ollut ihmisen moraalisen tahon kohottaminen ja luulisin, että ne jossain määrin ovat siinä onnistuneetkin. Tahtoisinkin vähän enemmän ja yleisempiä esimerkkejä siitä, kuinka moraalisten arvojemme kukoistus tänä päivänä erityisesti ilmenee.
Itse voin omasta puolestani ottaa esiin yhden vastakkaisen ajankohtaisen huippuesimerkin, nimittäin sen, että yhden valtion päämies voi kenenkään protestoimatta vesittää kansainvälisen oikeuden ja esittää muka demokraattisille maille uhkavaatimuksen jopa sotaan ryhtymisestä. Saa nähdä, kenen moraali ensiksi nostaa päätään vai ulvovatko kaikki tarkoituksen pyhittämien keinojen nimeen? Tälläkään ulvonnalla ei ole mitään tekemistä etiikan tai moraalin kanssa, se on pelkästään hyötyajattelusta lähtevää moraalittomuutta.
Hitler oli oppisi suurin palvoja.
6 miljoona kuollutta juutalaista. Miksi? Vahvin
laji raivaa elintilaa heikoilta. Kuulostaako
tutulta? Varmasti, koska oppi on evoluutiota!
Sinä olet tekemisissä uskonnon kanssa vaikka mitä
väität. Uskonto tulee tieteen palvomisesta josta
sinulle on tullut Jumala. Ei tarvitse olla
uskossa kuin minuutin ja täyttyä Pyhällä hengellä
saadakseen silmät auki. Minun maailman kuvani
muuttui uskoontullessani silmänräpäyksessä. Sinä
kutsut sitä evoluutioksi.
Kukaan ei ole osannut todistaa että
-että evoluutio on mulle uskonto
-ettei aurinkokeskisyys ole mulle ja sulle uskonto
samassa artikkelissa. MOT
Katso
http://www.godhatesfags.com
opettaa vihaamaan Raamatun avulla, eikä se liene
evoluutiota..
Miksi kaikki pitää todistaa?
Uskotko että banaani on banaani vai pitääkö se
todistaa sinulle tieteellisesti?
Sinun elämäsi on hankalaa jos olet sillä linjalla
että kaikki täytyy tieteellisesti todistaa.
Osin Kiuruvetisenä ihmettelen
kansallissosialismin ihailuasi. Hitler toteutti
juuri evoluutioteorian mukaista oppia ja
tuloksena oli miljoonat kuolleet. Miksi?
Rodunjalostusoppi on evoluutiota nykyaikaisena.
Kansojen murhat ja evoluutio kulkevat käsikädessä
niin Somaliassa kuin Ruandassakin. Isku
Yhdysvaltoihinkin oli evoluutiota koska
islamilainen maailma haluaa tuhota kafirit. Kyse
on siis vahvemman lajin taistelusta elintilastaan
maailmassa.
Jotakin tälläista... kiitos. En ole itse
onnistunut oikein saamaan tuota sanoiksi.
että et ymmärrä yhtään mistään mitä puhut.
Evoluutioteoria ei ole normatiivinen tieteellinen
teoria vaan deskriptiivinen. Täten Hitlerin
toimet eivät mitenkään liity teoriaan. Hitler saa
tietysti yrittää perustella toimensa miten
lystää, mutta turha sitä on tieteen nimiin pistää.
Siellä missä kaksi tai useampi ihminen kohtaa,
syntyy yhteisö. Yhteisön elinehtona on, että sen
jäsenet kohtelevat toisiaan moraalisesti. Moraali
on yhteisön säilymiselle välttämätön edellytys,
sillä ilman sitä yhteisö hajoaisi ristiriitoihin.
Kun yhteisöt kasvavat, niiden jäsenten väliset
suhteet käyvät yhä monimutkaisemmiksi ja
ristiriitojen välttäminen/ratkaiseminen käy yhä
ongelmallisemmaksi. Asiaa ei tietysti paranna se,
että ihmisellä on taipumus lyhytnäköiseen
omanedeun tavoitteluun varsinkin silloin kun hän
luulee pääsevänsä siitä ilman kustannuksia. Siksi
yhteisön täytyy perustaa yhteiskunta.
Yhteiskunnassa vastuu yhteisön säilymisestä on
annettu auktoriteetille. Tässä kohtaa astuu esiin
laki. Laki eroaa moraalista etupäässä siinä, että
se edellyttää auktoriteetin. Lain maailmassa
velvollisuuksia ei enää omisteta kanssa ihmisille
vaan auktoriteetille, jolla on yksinoikeus
voimankäyttöön ja rankaisuun. Se, miten
auktoriteetti sitten perustelee valtansa on
vaihdellut ajan saatossa. Nykyään
demokraattisissa valtioissa auktoriteetti saa
oikeutuksensa kansalta, mutta ennemmin oli lähes
sääntönä, että oikeutus tuli joltakin Jumalalta.
No, pääasia on kuitenkin se motiivi, jolla
moraalin ja lain valtakunnassa toimitaan. Lain
valtakunnassa ohjaavana motiivina ei enää ole se,
teenkö oikein vai väärin vaan se, saanko
rangaistuksen vai ei. Yksinkertaisesti sanottuna
ohjaavana motiivina on pelko. Tyhjällä kadulla
punaisissa valoissa seistessäni en pohdi, onko
kadun ylittäminen pinaisten palaessa väärin, vaan
entäpä jos poliisi näkee ja sakottaa minua.
Tässä on on aidon moraalin ja kristillisen
moraalin suurin ero. Kristillinen moraali
perustuu pelkoon, ei moraaliseen motiiviin.
Yksinkertaisesti sanottuna kristillinen moraali
ei ole aitoa moraalia vaan laki. Tässä suhteessa
juutlaiset ovat viisaampia ja he kutsuvatkin
sääntöjään laiksi.
Mutta itsestä lähtenyt moraali voi toki saada
kieroutuneita piirteitä ihan siinä missä
Jumalalta saatu lakikin voi saada kieroutuneita
muotoja ihmisten keskuudessa. Tämä ei kuitenkaan
tarkoita sitä, etteikö näitä moraaliväitteitä
yms. voitaisi arvostella rationaalisesti. Yleisin
moraalin edellytys on se, että sen tulee olla
universaalia. Tämä vaatimus jättä ulkpuolelleen
jo kaikki itsekkäät "moraaliperiaatteet". Joku
voisi tietysti väittää, etteivät
moraaliperiaattteet ole universaaleja, mutta
ristiriita on ilmeinen. Yleisesti ottaen ihmiset
haluavat, että muut kohtelevat heitä
moraalisesti. Ristiriidattomuuden vuoksi henkilön
on tietenkin oletettava, että tämä taipumus pätee
tietysti kaikkiin muihinkin.
Loppukiteytyksenä voisin sanoa siis, että moraali
ei edellytä minkään auktoriteetin olemassa oloa,
ei Jumalan tai muunkaan yliluonnollisen olion. Se
on kertakaikkiaan välttämätön ehto, että ihmiset
pystyvät ylipäätänsä elämään yhdessä, ja sen
tajuaa jokainen yhteisön yksilö. Jos ei tajua,
niin hän ei myöskään menesty yhteisöss pitkällä
tähtäimellä.
"Itse voisin ihan yhtä hyvin perustein väittää,
että materialismin moraalikoodisto on se, joka
tänään tuottaa eniten uhreja maailmassa. "
- Triviaalisti epätosi väite.
"Itse voin omasta puolestani ottaa esiin yhden
vastakkaisen ajankohtaisen huippuesimerkin,
nimittäin sen, että yhden valtion päämies voi
kenenkään ..."
- Emmekö muka tiedä että se on väärin. Tarkoitin,
että ennen maailmaa ei edes tajuttu joidenkin
moraalisesti väärien asioiden olevan vääriä. Sitä
paitsi kv-järjestelmä esimerkit ovat kovin huonoa
valuuttaa näissä keskusteluissa. Tyypillistä on
sanoa, että kv-järjestelmässä ei ole moraalia,
koska siellä ei ole auktoriteettia. Minusta näin
on väärin sanoa, voisimme kyllä sanoa, että kv-
järjestelmässä ei ole lakia, koska siellä ei ole
auktoriteettia. Oikeammin meidän tulisi sanoa,
että kv-järjestelmässä ei ole moraalia, koska
siellä ei ole yhteisöä. Maailam valtiot eivät
muodosta mitään yhtenäistä yhteisöä, jolla olisi
samat intressit jne. Maailmassa on kyllä
erilaisten valtioiden välisiä yhteisöjä, jossa
moraalilait sitovat. Parhaimpana esimerkkinä
tästä ovat länsimaiden yhteisö tai islamilaisten
maiden yhteisöt.
Kyllä Hitler oli katolisen kirkon juoksupoika
Juutalaisia hävittäessään.
Meidän Herramme tappajat joutaa hävittää maan
päältä. Tätähän katolinen kirkko on yrittänyt jo
satoja vuosia, ei Hitler ollut kuin yksi monien
joukossa. Ja aina jäljet johtavat sylttytehtaalle
Vatikaaniin.
Evoluutio on tosiasia, ei meuhkaamisenne sitä
miksikään muuta.
vastaus. Ajattelit ehkä, ettei täällä kaukana
näitä kukaan lue, mutta minäpä luin. Ähäkutti.
vastaus. Ajattelit ehkä, että ei täällä
kaukaisuudessa näitä kukaan enää lue, mutta
minäpä luin. Ähäkutti.
viesti meni suoraan 'taivaaseen', mutta
näkyviinhän se tuli. Että näin tärkeää asiaa
jälleen.
Älä kerro kenellekään. Pidetään meidän välisenä
salaisuutena, jooko? :-)
Voivat löytää dinosauruksen.
John Woodward (1665-1728) julkaisi erittäin
tarkkoja kuvauksia fossiileista (mm. Essay toward
a Natural History of the Earth). Woodward otaksui
fossiilien perusteella, että koko maapallon
alkuperäinen pinta olisi tuhoutunut Nooan
vedenpaisumuksessa, minkä jälkeen aine laskeutui
veden pohjalle ja muodosti kerrostuneet
kivilajit. Siis samat sedemintit, joista nykyiset
tiedemiehet laskevat prekessiosyklejä ja joita
pidetään todisteina evoluutiosta.
300v sitten mailmankuva oli varmaan se oikea?
Mutta sinullahan se on jo parituhatta vuotta
vanhaa,että ihmekkö tuo,jos järki seisoo.
Miten te kretsut muuten selitätte kerrostumista
löytyvät erilaisten eläinten fossiilisoituneet
jalanjäljet? Miten ne sopivat tähän teidän
vedenpaisumus"teoriaanne"? Talsivatko elukat
kenties veden alla kerrostumien muodostuessa?
Erittäin hyvä kysymys.
Onneksi oikeiden kristittyjen ei tarvitse pohtia moista, tiede selittää sen.
Asia kiinnostaa, niin täältä löytyisi (lontooksi
tosin) mielenkiintoinen artikkeli kerrostumista.
Tässä tapauksessa lähinnä Pohjois-Dakotan
kerrostumista. :)
http://www.talkorigins.org/faqs/geocolumn/