Crazy Lovelle

Olet pyytänyt sananvapautta kreationisteille, ja
suominut siinä yhteydessä Hesaria rankoin
sanakääntein(aivan oikeutetusti). Tämän päivän
Etelä-pohjalaisessa Ilkassa oli kuitenkin
evoluutioteorian vastainen kirjoitus julkaistu.
Muutoinkin tuo Ilkka-lehti tuntuu paremmin
käsittävän mitä sananvapadella tarkoitetaan. Olen
nähnyt jopa monien Helsinkiläisten tuovan
mielipiteitään Ilkan välityksellä julkisuuteen
kun eivät ole muuta kanavaa löytäneet. Joten
kokeileppa.
3161
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Totesin jo saman asian Mr K.A.T:lle.
Maakuntalehdet, kuten Keskisuomalainen,
julkaisevat kreationistisia kirjoituksia,
minunkin kirjoittamiani, mutta HS ei julkaise
mitään.

Muutenkin HS:n kirjoitukset ovat uskontoon
negatiivisesti liittyviä, esim. tämän viikon
tiistaina valtion kirkon edustaja kannatti
homoliittojen hyväksymistä sekä muiden
seksuaalivähemmistöjen aseman parantamista. Joten
oli jämäkkä kannanotto kirkolta homokysymykseen.

Terv. Nuoren maan kreationisti

Äänestä
  • Mutta Hesari onkin tarkoitettu järkeville
    ihmisille!Eikös teillä ole omat lehdet joissa on
    "yhdenasian"aiheet.
    Tuskin Hesarin toimitus ja me lukiat ollaan
    kiinnostuneita sinun järjettömistä väitteistä,tai
    toivon ainakin niin.
    Mitä taas Ilkkaan tulee,niin pohjanmaallahan teitä
    hihuleita riittää,niin ehkä kiinnostustakin?
    Lehdet lukijan mukaan,eikös niin.

    Äänestä

  • pp kirjoitti:

    Mutta Hesari onkin tarkoitettu järkeville
    ihmisille!Eikös teillä ole omat lehdet joissa on
    "yhdenasian"aiheet.
    Tuskin Hesarin toimitus ja me lukiat ollaan
    kiinnostuneita sinun järjettömistä väitteistä,tai
    toivon ainakin niin.
    Mitä taas Ilkkaan tulee,niin pohjanmaallahan teitä
    hihuleita riittää,niin ehkä kiinnostustakin?
    Lehdet lukijan mukaan,eikös niin.

    Vai on Hesari "järkeville" ihmisille?Paremminkin
    helposti johdateltaville,massan mukana toimiville
    ja itsestään suuria luuleville.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sananvapaus kirjoitti:

Olet pyytänyt sananvapautta kreationisteille, ja
suominut siinä yhteydessä Hesaria rankoin
sanakääntein(aivan oikeutetusti). Tämän päivän
Etelä-pohjalaisessa Ilkassa oli kuitenkin
evoluutioteorian vastainen kirjoitus julkaistu.
Muutoinkin tuo Ilkka-lehti tuntuu paremmin
käsittävän mitä sananvapadella tarkoitetaan. Olen
nähnyt jopa monien Helsinkiläisten tuovan
mielipiteitään Ilkan välityksellä julkisuuteen
kun eivät ole muuta kanavaa löytäneet. Joten
kokeileppa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu